Ortnamn i folkmun

Pamela Gustavsson, förste arkivarie, Svenska litteratursällskapet i Finland

Gymi
Lovisa Gymnasium, ”Gymi”

Essobacken, Monttun, Dösis, Gymi och andra liknande namn står i fokus för flera av de undersökningar som görs under Helsingfors universitets och Svenska litteratursällskapets fältarbete i Lovisa den här veckan. Svenska litteratursällskapets arkiv har under de senaste åren samlat in inofficiella namn i flera svenskspråkiga städer och får efter den här veckan en ny uppdaterad samling från Lovisa.

Inofficiella namn är namn som används i folkmun, de används i stället för eller vid sidan av de officiella namnen, de kan också vara namn för platser som inte har ett officiellt namn. I en stad kan allt från stadsdelar, gator, byggnader, parker, affärer, restauranger till gathörn, stenar och statyer ha inofficiella namn. De här namnen kan vara allmänt kända och användas av alla invånare, de kan också finnas generationsskillnader i vilka namn som olika personer använder, det kan också finnas namn som bara små grupper av personer använder.

När vi nu är mitt i insamlingen av Lovisanamnen fylls våra kartor av alla de här olika typerna av namn. Den äldre generationen minns namn de använde under sin barndom och senare i vuxenlivet. De ger både namn som bara den generationen minns och fortfarande ibland kan använda med sina jämnåriga vänner, namn som Frälsisbacken, Essobacken och Monttun, och namn som lever kvar och har blivit allmänt kända, som namnet Garni. Yngre personer har nyare namn och ibland egna namn för platser, de ger namn som Dösis, Gymi, Degge och Z. Vissa äldre namn har de hört talas om, men vet inte exakt var platserna finns, som t.ex. Peyton Place.

Att samtala om och minnas och komma på namn är alltid roligt, det tycker både vi som intervjuar, förstås, och de som blir intervjuade. Ofta väcks minnen till liv under samtalet eller intervjun och även om den intervjuade i början av samtalet inte trodde sig ha så många namn att berätta om, visar det sig oftast att namnlistan blir ganska lång. En del personer kan med en gång inspelningsapparaten knäpps på ge namn efter namn. Idag ska jag göra två intervjuer, på min kom ihåg-lista står några namn som jag fick igår men som vi inte fick exakt placerade, husen Korona, Prins Albert och Prins Charles.

I SLS arkiv finns två ortnamnsamlingar från Lovisa sedan tidigare, en som är upptecknad 1917 och en som är upptecknad 1960 – tillbaka i Helsingfors igen ska det blir intressant att göra jämförelser mellan i synnerhet den från 1969 och den pinfärska från 2015. Vad har vi fått in för nytt material och vad finns i båda samlingar?

Teititelläänkö vai tehdäänkö sinunkaupat?

Kallas Lukka ja Hanna Lappalainen tutkivat puhuttelua ja kokemuksia puhuttelutavoista. He haastattelevat eläkeikäisiä loviisalaisia näiden kokemuksista puhuttelusta ja puhuttelukulttuurin muutoksesta sekä siitä, onko heidän mielestään suomen ja ruotsin kielen välillä eroja puhuttelutavoissa.

Loviisa_nauhuriYhtenä tavoitteena on selvittää, miten vanhemmat ihmiset kokevat sinuttelun ja teitittelyn ja mitä puhuttelumuotoja he haluaisivat käytettävän omalla kohdallaan. Tutkimuksen aineistonkeruu toteutetaan 2–4 hengen pienryhmähaastatteluina. Haastattelut nauhoitetaan ja litteroidaan, jolloin aineistoa on helppo käsitellä. Haastatteluissa edetään ennalta suunniteltujen kysymysten mukaan, mutta kuitenkin vapaamuotoisesti. Keskiviikkona oli jo ehditty tehdä kaksi haastattelua, ja torstaina oli sovittuna kolme. Torstaina yhdet haastateltavat olivat Inkeri Sihvonen, Viljo Savolainen ja Orvokki Hautaviita.

Haastattelun aluksi juteltiin hieman informanttien taustoista: missä he ovat asuneet, kuinka kauan he ovat asuneet Loviisassa ja mitä he ovat tehneet työkseen. Inkeri, Viljo ja Orvokki olivat kaikki muuttaneet Loviisaan muualta, mutta kotiutuneet kuulemma oikein hyvin.

Loviisa_Inkeri_Viljo_Orvokki

Inkeri kertoi, että lapsena hänelle oli teroitettu, että naapurissa käydessä niiataan, katsotaan silmiin ja teititellään. Myös Orvokki kertoi, että lapsena kulkiessaan kouluun kaksossiskonsa kanssa he niiasivat aina vastaan tulleille vanhemmille henkilöille. Sellainen kuitenkin tuntuisi omalla kohdalla nykyisin omituiselta, eikä lapsia enää näihin tapoihin opetetakaan, ainakaan samalla tavalla kuin aiemmin.

Työpaikkojen puhuttelutavoissa on ollut eroja. Inkeri kertoi, että eräässä työpaikassa koko työporukka oli ollut kuin yhtä perhettä, eikä teitittely olisi tullut kenellekään edes mieleen. Toisessa työpaikassa oli yhdessä sovittu, että kaikki ovat samanarvoisia eikä ketään teititellä. Eräässä paikassa taas oli tultu erikseen sanomaan, että täällä muuten teititellään johtajia. Viljo on itse ollut työnjohtotehtävissä ja kertoi pyrkineensä tekemään aina sinunkaupat alaistensa kanssa.

Yleinen mielipide sinuttelusta ja teitittelystä oli, että sinuttelu on helpompaa. Jokainen haastateltavista toivoi, että heitä mieluummin sinuteltaisiin, eivätkä he keksineet tilannetta, jossa teitittely tuntuisi paremmalta. He myös yleensä itse aina sinuttelevat, ja jos joku erehtyy teitittelemään heitä, he kyllä tekevät sinunkaupat samoin tein.

Loviisa_haastattelu

Haastateltavat pohtivat myös, keitä he teitittelisivät nyt. Teititeltäviä ei ollut aivan helppoa keksiä, mutta lopulta presidentti ja piispa mainittiin henkilöinä, joita tulisi teititeltyä. Pääministeri Sipilä olisi kuulemma siinä rajalla.

Vaikka haastattelussa kerätään tutkimusaineistoa, tunnelma on keskusteleva, keveä ja iloinen. Haastatteluja on tulossa vielä useita, joten materiaalia kertyy varmasti hyvin. Puhuttelusta riittää puhetta!

Nimet ja kielet kentällä – kielentutkijat Loviisassa

Täällä me nyt olemme, ryhmä kielentutkijoita Loviisassa. Kartoitamme loviisalaisten kielenkäyttöä: lasten nimeämistä kaksikielisissä perheissä, paikannimien tuntemusta ja paikkojen nimeämistä, puhuttelua ja nimi- ja kieliasenteita. Mukana on opiskelijoita ja tutkijoita meidän yliopistostamme sekä tutkijoita Svenska litteratursällskapetista.

Kenttäretki on osa Nimet ja kielet kentällä -kurssia. Mukana ovat Helsingin yliopistosta Terhi Ainiala, Hanna Lappalainen, Maria Vidberg, Kallas Lukka, Marika Luhtala, Pauliina Oinonen, Lasse Heinonen, Armi Ruoho, Marjaana Lehto, Erja Paajanen, Laura Anttola ja Saila Salonen, ja Svenska litteratursällskapetista Pamela Gustavsson ja Janina Öhman.

Loviisa_pporukka_torillaAlkusyksyn kolea viima puhalsi toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos tehden tilaa tutkimusideoille ja -kysymyksille, kun tutustuimme oppaan johdolla viehättävään kaupunkiin. Nyt syksyllä Loviisassa on jo hiljaisempaa, mutta kesällä kaupunki on täynnä tapahtumia.

Ihailimme keskustan kivitaloja ja komeaa kirkkoa, ja pääsimme pujahtamaan vanhan kaupungin puutalojen sisäpihoille. Yritimme myös paikantaa kaksikielisten perheiden kissoja (tärkeä tutkimusprojekti kaksikielisten perheiden kissojen nimeämisestä Loviisassa meneillään), mutta valitettavasti yhtään kissimirriä ei vielä osunut kohdalle.

Loviisa_katunäkymä

 

Loviisa_kyltitLoviisa_Siivottomuus_kielletty
Loviisa_DegerbynkatuLoviisa_PilasteritLoviisa_sepänpajaLoviisa_TuhannentuskankahvilaKierroksemme päättyi herkulliseen lounaaseen Tuhannen tuskan kahvilassa. Kodikkaan pienen kahvilan nimellä on jännittävä tarina: kieltolain aikaan talossa toimi salakapakka, joka tunnettiin Tuhannen tuskan kahvilana. Kahvilan emäntä Leena kertoi, että hän oli saanut kuulla tarinoita salakapakasta loviisalaisilta, jotka olivat olleet pieniä lapsia kieltolain aikaan.

Loviisa_Kahvila

Loviisa_herkutLounaan jälkeen ryhmämme hajaantuu kenttätöihin. Haastatteluja on sovittu eri puolille Loviisaa. Nauhurit pyörivät ja kynät sauhuavat, ja tutkimusaineistoa kertyy hurjasti. Tästä tulee antoisa reissu!

Kuvat Marika Luhtala ja Saila Salonen.

Graduntekijä tutuksi: Suvi Takala, suomen kieli

Jokainen yliopistosta maisteriksi valmistuva tekee pro gradu -tutkielman. Mutta minkälaista gradunteko oikeastaan on? Mitä se tarkoittaa käytännössä? Annetaan oikean graduntekijän kertoa.

Suvi Takala
Suvi Takala on kuudennen vuoden suomen kielen opiskelija. Suvi tutkii gradussaan entisen kotikaupunkinsa Seinäjoen epävirallisia paikannimiä ja erityisesti sitä, miten ihmiset tuntevat ja käyttävät niitä.

 

 

 


Miksi valitsit juuri tämän aiheen?

Olen aina ollut kiinnostunut epävirallisesta nimistöstä, jota ei löydy kartoista tai kylteistä. Seinäjoki oli luonteva valinta tutkimusalueeksi, koska olen asunut siellä koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Tein kandidaatintutkielmani pari vuotta sitten samasta aiheesta ja sain silloin yli 200 epävirallisen nimen aineiston, joten saman aiheen jatkaminen gradussa oli helppo päätös.

Miten keräsit aineiston graduusi? Paljonko sitä on, ja minkälaista se on?
Kandissani minulla oli kyselylomakeaineisto, ja nyt gradussa aineistoni koostuu haastatteluista. Haastattelin neljää ryhmää Seinäjoella tänä keväänä. Valitsin kandidaatintutkielmani laajasta nimiaineistosta 15 nimeä, joista keskustelimme haastatteluissa.

Mitä teet juuri tällä hetkellä? Analysoitko aineistoa vai kirjoitatko jo oikeaa gradutekstiä?
Teen litterointia ja kirjoitan aineistoanalyysia rinnakkain nimi kerrallaan. Työskentelytapa toimii minulla hyvin, koska en jaksaisi keskittyä kaiken litteroimiseen ennen analysointia.

Minkälaista gradunteko on ollut? Mikä on ollut parasta? Entä pahinta?
Gradunteko on pääasiassa mielestäni mukavaa: aikataulunsa saa päättää itse ja samalla on myös vastuussa siitä, että työ edistyy. Parasta on ollut oivallusten saaminen aineistosta. Joskus haastatteluissa on myös niin hauskoja kohtia, että niiden kuunteleminen naurattaa.
Vaikeinta on ehdottomasti ollut keskustelumuotoisen aineiston käsittely. En ole keskusteluntutkija, ja välillä litterointi on todellakin turhauttanut. Toinen hankaluus onkin liittynyt ajankäyttöön: keskusteluaineiston purkamiseen on mennyt huomattavasti enemmän aikaa kuin ajattelin.

Jos gradunteossa on ollut hankalia vaiheita, miten olet saanut itsesi motivoitua työn pariin?
Olen yrittänyt vaikeina hetkinä ajatella, että gradu valmistuu ainoastaan sitä tekemällä. Tässä vaiheessa olen vielä antanut itselleni luvan tehdä niitä lukuja, jotka sillä hetkellä kiinnostavat eniten. Jos esimerkiksi analyysitekstin kirjoittaminen ei tunnu onnistuvan, teen jotakin taustalukuihin liittyvää tai litteroin. Myös itseä kiinnostava aihe motivoi huonoina hetkinä.

Paras vinkkisi graduntekijäkollegalle?
Muista, että gradun tekeminen on prosessi, johon kuuluu myös paljon ajatustyötä. Älä lannistu, jos jonakin päivänä et saakaan kirjoitettua kuin yhden sivun – se on parempi kuin ei mitään. Kannattaa myös laatia itselleen realistinen aikataulu, jotta ajankäytön suunnitteleminen on helpompaa.

 

Haluaisitko kertoa gradunteostasi tässä juttusarjassa?
Ota yhteyttä saila.salonen (a) helsinki.fi tai norsu-viestinta (a) helsinki.fi