Nimet ja kielet kentällä -kurssin kenttäretki Loviisaan on nyt takana, ja käsillä on runsaan aineiston läpikäynti. Loviisalaiset ottivat meidät tutkijat todella ystävällisesti vastaan, ja haastatteluaineistoa kertyi vaikka muille jakaa. Ja sitä jaetaankin – kerätty aineisto talletetaan tutkimuskäyttöön Svenska litteratursällskapetin arkistoon ja soveltuvilta osin myös meidän Keskusteluntutkimuksen arkistoomme.
Retki oli oikein onnistunut, ja aineistonkeruun lisäksi ehdimme myös tutustua lähemmin ihanaan kaupunkiin ja syödä hyvin. Tässä vielä enemmän kuin tuhat sanaa kauniista Loviisasta.
Loviisan kirjaston salin upea kattomaalaus.
Tunnelmallinen Degerby Gille.Kuningatar Lovisa Ulrika, jonka mukaan kaupunki sai nimensä.Aineistonkeruumme kissojen nimistä oli antoisa. Tuloksia: Emmi, Kittalainen, Roosa-Kukka, Amalia, Anselmi, Heikki ja Leksa.Tutkimuksemme sai julkisuutta lehdissä. Tässä Loviisan Sanomat.Ihastuttava kissarouva, joka ei valitettavasti antanut nimeään tutkimuskäyttöön.
Syömässä Bistro Cantorissa.Seuraava tutkimuskohde: koirien nimet. Mahdollinen informantti ikkunassa.
Kallas Lukka ja Hanna Lappalainen tutkivat puhuttelua ja kokemuksia puhuttelutavoista. He haastattelevat eläkeikäisiä loviisalaisia näiden kokemuksista puhuttelusta ja puhuttelukulttuurin muutoksesta sekä siitä, onko heidän mielestään suomen ja ruotsin kielen välillä eroja puhuttelutavoissa.
Yhtenä tavoitteena on selvittää, miten vanhemmat ihmiset kokevat sinuttelun ja teitittelyn ja mitä puhuttelumuotoja he haluaisivat käytettävän omalla kohdallaan. Tutkimuksen aineistonkeruu toteutetaan 2–4 hengen pienryhmähaastatteluina. Haastattelut nauhoitetaan ja litteroidaan, jolloin aineistoa on helppo käsitellä. Haastatteluissa edetään ennalta suunniteltujen kysymysten mukaan, mutta kuitenkin vapaamuotoisesti. Keskiviikkona oli jo ehditty tehdä kaksi haastattelua, ja torstaina oli sovittuna kolme. Torstaina yhdet haastateltavat olivat Inkeri Sihvonen, Viljo Savolainen ja Orvokki Hautaviita.
Haastattelun aluksi juteltiin hieman informanttien taustoista: missä he ovat asuneet, kuinka kauan he ovat asuneet Loviisassa ja mitä he ovat tehneet työkseen. Inkeri, Viljo ja Orvokki olivat kaikki muuttaneet Loviisaan muualta, mutta kotiutuneet kuulemma oikein hyvin.
Inkeri kertoi, että lapsena hänelle oli teroitettu, että naapurissa käydessä niiataan, katsotaan silmiin ja teititellään. Myös Orvokki kertoi, että lapsena kulkiessaan kouluun kaksossiskonsa kanssa he niiasivat aina vastaan tulleille vanhemmille henkilöille. Sellainen kuitenkin tuntuisi omalla kohdalla nykyisin omituiselta, eikä lapsia enää näihin tapoihin opetetakaan, ainakaan samalla tavalla kuin aiemmin.
Työpaikkojen puhuttelutavoissa on ollut eroja. Inkeri kertoi, että eräässä työpaikassa koko työporukka oli ollut kuin yhtä perhettä, eikä teitittely olisi tullut kenellekään edes mieleen. Toisessa työpaikassa oli yhdessä sovittu, että kaikki ovat samanarvoisia eikä ketään teititellä. Eräässä paikassa taas oli tultu erikseen sanomaan, että täällä muuten teititellään johtajia. Viljo on itse ollut työnjohtotehtävissä ja kertoi pyrkineensä tekemään aina sinunkaupat alaistensa kanssa.
Yleinen mielipide sinuttelusta ja teitittelystä oli, että sinuttelu on helpompaa. Jokainen haastateltavista toivoi, että heitä mieluummin sinuteltaisiin, eivätkä he keksineet tilannetta, jossa teitittely tuntuisi paremmalta. He myös yleensä itse aina sinuttelevat, ja jos joku erehtyy teitittelemään heitä, he kyllä tekevät sinunkaupat samoin tein.
Haastateltavat pohtivat myös, keitä he teitittelisivät nyt. Teititeltäviä ei ollut aivan helppoa keksiä, mutta lopulta presidentti ja piispa mainittiin henkilöinä, joita tulisi teititeltyä. Pääministeri Sipilä olisi kuulemma siinä rajalla.
Vaikka haastattelussa kerätään tutkimusaineistoa, tunnelma on keskusteleva, keveä ja iloinen. Haastatteluja on tulossa vielä useita, joten materiaalia kertyy varmasti hyvin. Puhuttelusta riittää puhetta!
Täällä me nyt olemme, ryhmä kielentutkijoita Loviisassa. Kartoitamme loviisalaisten kielenkäyttöä: lasten nimeämistä kaksikielisissä perheissä, paikannimien tuntemusta ja paikkojen nimeämistä, puhuttelua ja nimi- ja kieliasenteita. Mukana on opiskelijoita ja tutkijoita meidän yliopistostamme sekä tutkijoita Svenska litteratursällskapetista.
Kenttäretki on osa Nimet ja kielet kentällä -kurssia. Mukana ovat Helsingin yliopistosta Terhi Ainiala, Hanna Lappalainen, Maria Vidberg, Kallas Lukka, Marika Luhtala, Pauliina Oinonen, Lasse Heinonen, Armi Ruoho, Marjaana Lehto, Erja Paajanen, Laura Anttola ja Saila Salonen, ja Svenska litteratursällskapetista Pamela Gustavsson ja Janina Öhman.
Alkusyksyn kolea viima puhalsi toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos tehden tilaa tutkimusideoille ja -kysymyksille, kun tutustuimme oppaan johdolla viehättävään kaupunkiin. Nyt syksyllä Loviisassa on jo hiljaisempaa, mutta kesällä kaupunki on täynnä tapahtumia.
Ihailimme keskustan kivitaloja ja komeaa kirkkoa, ja pääsimme pujahtamaan vanhan kaupungin puutalojen sisäpihoille. Yritimme myös paikantaa kaksikielisten perheiden kissoja (tärkeä tutkimusprojekti kaksikielisten perheiden kissojen nimeämisestä Loviisassa meneillään), mutta valitettavasti yhtään kissimirriä ei vielä osunut kohdalle.
Kierroksemme päättyi herkulliseen lounaaseen Tuhannen tuskan kahvilassa. Kodikkaan pienen kahvilan nimellä on jännittävä tarina: kieltolain aikaan talossa toimi salakapakka, joka tunnettiin Tuhannen tuskan kahvilana. Kahvilan emäntä Leena kertoi, että hän oli saanut kuulla tarinoita salakapakasta loviisalaisilta, jotka olivat olleet pieniä lapsia kieltolain aikaan.
Lounaan jälkeen ryhmämme hajaantuu kenttätöihin. Haastatteluja on sovittu eri puolille Loviisaa. Nauhurit pyörivät ja kynät sauhuavat, ja tutkimusaineistoa kertyy hurjasti. Tästä tulee antoisa reissu!
Porthanian Tiedekulmassa järjestettiin tiistaina 2.6. Saako sinutella vai täytyykö teititellä?Tutkimuksia eurooppalaisten kielten puhuttelukäytännöistä -kirjan julkistustilaisuus. Yhteensä 13 eurooppalaista kieltä käsittelevä artikkelikokoelma pureutuu muun muassa kielten puhuttelukäytänteiden historialliseen taustaan sekä nykytilaan.
Kirjan toimittaneiden Johanna Isosävin sekä Hanna Lappalaisen lisäksi tilaisuudessa kuultiin myös artikkelikokoelman muita kirjoittajia. He paljastivat muutamia kiinnostavia kirjassa esiin tulevia faktoja, jotka yllättivät erityisesti suomalaisiin puhuttelutapoihin tottuneet kuulijat.
Tšekin kielen puhuttelua suomen taustaa vasten tutkinut Helena Lehečková kertoi muun muassa siitä, kuinka tärkeällä sijalla ikä, asema ja tittelit ovat tšekkiläisten puhuttelutilanteissa. Esimerkiksi yliopistomaailmassa miespuolista – ja suunnilleen puhujan ikäistä – opiskelijatoveria tulisi puhutella kohteliaasti ”herra kollegaksi”. Inkeri Vehmas-Thesslund kertoi puolestaan venäjän kielessä hämmentävistä moniin eri tilanteisiin sopivista puhuttelutavoista sekä kutsumanimien lukuisista variaatioista – esimerkiksi tuttavallisille ja tunteellisille suhteille on omat nimenmuotonsa.
Eri kielten vertailevaa taustaa vasten suomalaiset puhuttelukäytännöt näyttäytyvät varsin väljinä ja yksilökohtaisina. Esimerkiksi teitittely on monissa Euroopan kielissä turvallinen, yleispätevä ja norminmukainenkin valinta, mutta suomen kielessä puhuttelukäytännöistä ei ole selviä sääntöjä.
Se ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö puhuttelutavat herättäisi mielipiteitä täälläkin. Kuulijoiden omakohtaiset kokemukset ilmensivät hauskasti erilaisia suhtautumistapoja sinutteluun ja teitittelyyn: siinä missä yksi kokee teitittelyn vanhentavaksi ja jäykäksi, toiselle se on tietyissä tilanteissa ehdoton edellytys ja itsestäänselvyys. Eriävät näkemykset aiheuttanevat päänvaivaa erityisesti asiakaspalvelijoille, joiden tehtävänä on tasapainotella erilaisten mieltymysten välimaastossa.
Alati muuttuvissa puhuttelutavoissa riittää tutkittavaa. Tiistaina julkaistu artikkelikokoelma liittyy tutkimushankkeeseen ”Miten puhutella? Puhuttelutapojen vaihtelu ja muutos”, jossa tutkitaan eri kielten puhuttelukäytänteitä sekä puhutteluun kohdistuvia asenteita. Tutkimushankkeesta lisää täällä.
Tällaista maisemaa katsellen oli mukava aloittaa konferenssipäivät Caenissa.
Jännityksen aiheita riitti ennen konferenssimatkaa Normandian Caeniin: sotkeeko IAU:n kaavailema lakko lentämisen, saanko ottaa posterinkuljetusputkilon käsimatkatavaraksi koneeseen (lentoyhtiöillä kun ei ole asiasta yksiselitteistä käytäntöä ja kollegoilta ennakkoon kysymäni kokemukset vaihtelivat), selviänkö Ranskassa melkeinpä sanoihin merci ja bonjour rajoittuvalla ranskantaidollani – entä syntyykö posteristani keskustelua?
Pari päivää ennen matkaa onneksi selvisi, ettei lentolakko toteudu, ja posteriputkilokin meni heittämällä läpi Helsinki-Vantaan lentokenttävirkailijalta käsimatkatavarana. (Tämä onnistui myös paluumatkalla, vaikka vaatikin hieman pidemmän keskustelun virkailijan kanssa.) Matkustamisen isoimmat haasteet oli siis selätetty.
Perillä tuulisessa Caenissa odotti konferenssi Pragmatics of Grammar: Negation and Polarity (19.–20.5.), joka oli käytäntöjensä puolesta ennemminkin työpaja tai seminaari. Toisin kuin isommissa konferensseissa, ohjelmassa ei ollut päällekkäisiä esitelmiä, joista pitäisi valita (eli rinnakkaisia sektioita), vaan vajaan kahdenkymmenen hengen tutkijajoukko oli koko konferenssin ajan samassa tilassa ja samojen kysymysten äärellä.
Poikkeuksellista oli myös se, että konferenssin järjestäjän, CRISCO-tutkimusryhmän johtajan Pierre Larrivéen pyynnöstä lähes kaikki esitelmöijät olivat lähettäneet materiaalejaan etukäteen tutustuttaviksi koko osallistujajoukolle. Oman materiaalin ennakkoon lähettäminen täysin vieraalle asiantuntijajoukolle tuntui hieman jännittävältä, mutta toisaalta käytäntö mahdollisti sen, että monimutkaisia ja haastavia esitelmien aiheita pystyi näin seuraamaan paikan päällä huomattavasti paremmin, kuin jos aiheet olisivat tuolloin tulleet uusina eteen.
Ennakkotutustuminen materiaaleihin teki helpommaksi myös toisten aiheista inspiroitumisen ja tutkittavien ilmiöiden suomenkielisten vastineiden miettimisen. Aivonystyröitä liikutteli etenkin Jack Hoekseman tutkima esimerkiksi englannissa ja hollannissa käytettävä kieltohakuinen – eli nimenomaan kiellon yhteydessä esiintyvä – konstruktio that I know (of): esim. Fred has never been to Spain that I know of. *
Suomeksi tällaista varausta, eli käytännössä väitteen perustumista vain omaan tietoon, voi ilmaista monella tapaa: esim. (minun)tietääkseni, sikäli kuin tiedän. Perusteellisen mietinnän jälkeen tulimme konferenssin suomalaisedustuksen** kanssa kuitenkin siihen tulokseen, että mikään konstruktioista ei samalla tavoin rajoitu kielteisiin konteksteihin kuin Hoekseman tutkimat konstruktiot. Kieltohakuisen suomalaisesta vastineesta saa vain lisäämällä siihen itsessään kieltohakuisen sanan ainakaan: ainakaan niin että tietäisin.
Vaikka mietintämme lopputulos olikin negatiivinen, laittoi se liikkeelle paljon ajatuksia tulevaa varten: suomen polaarisissa ilmauksissa – sekä niiden historiallisissa kehityskuluissa että eri käyttökonteksteissa – riittäisi valtavasti kiinnostavaa tutkittavaa niin itselleni kuin muillekin!
Konferenssin osallistujia Caenin yliopiston kampuksella.
Oma tutkimukseni oli esillä toisen konferenssipäivän päättäneessä posterisessiossa. Ilokseni se sai monen tutkijan suunnalta kiinnostuneen vastaanoton – enkä usko, että kiinnostus olisi johtunut vain tarjolla olleesta paikallisherkusta, Calvadoksesta. Tyytyväinen oli mieli, kun pääsin osoittamaan varsinaiselle negaatiogurulle Laurence R. Hornilletietoisuuteni suomen epäillä-verbin merkitysvariaation ja englannin doubt-verbin varhemman käytön yhteneväisyyksistä. Kun tuossa vaiheessa Normandian tuulet ja sateet alkoivat myös väistyä suorastaan kuuman auringon tieltä, olivat tunnelmat hyvinkin valoisat. Onnistuin jopa tilaamaan lähes kokonaan ranskaksi viimeisen aamun kahvila-aamiaiseni!
Kotiin tuomisina Caenin-matkasta itselleni jäi paitsi kokemus siitä, että tutkimukseni kiinnostaa, myös sähköpostiyhteys Saksassa työskentelevään kiinalaistutkijaan ja L. R. Hornin allekirjoituksella varustettu vierailuluennon mainosjuliste, joka koristaa nyt itseoikeutetusti työhuoneeni seinää. Näillä eväillä on hyvä jatkaa väitöskirjan tekoa.
* Rakennetta käytetään myös muiden verbien kanssa: esim. be aware (of), remember, recall.
** Minun lisäkseni Helsingistä matkannut Maria Vilkuna, Caenissa työskentelevä Rea Peltola ja Genevessä opiskeleva Karoliina Lohiniva.
Norsu-laitoksella toimii tällä hetkellä useita aktiivisia väitöskirjantekijöitä, joiden aiheet kuuluvat nimistöntutkimuksen alaan. Seitsemän tämän joukon edustajaa kokoontui ohjaajansa, yliopistonlehtori Terhi Ainialan johdolla kaksipäiväiseen seminaariin Kirkkonummelle 21.–22.5.2015.
Majvikin maisemaa.
Tapahtumapaikkana toimi kokous- ja kongressihotelli Majvik. Puitteet olivat ensiluokkaiset: Tekeillä olevia väitöstutkimuksia käsiteltiin kartanohotellin huipulla Tornihuoneessa, jonka ikkunoista avautui kaunis näkymä alas keväisille pihamaille sekä merelle. Vapaahetkinä saattoi esimerkiksi pistäytyä ihailemaan hotellin vieressä sijaitsevaa jugendlinnaa. Päivän päätteeksi rentouduimme modernin rantasaunan mukavissa lepotuoleissa keinovaloista rakennetun tähtitaivaan alla. Erinomaiset ruokatarjoilut takasivat sen, ettei tiedettä tarvinnut edistää tyhjin vatsoin.
Nuorten nimistöntutkijoiden kiinnostuksen kohteet ovat vahvasti kytköksissä ympäröivään maailmaan ja sen muutoksiin. Erityisen vahvasti tutkimusaiheissa näkyy kielellisesti ja kulttuurisesti moninaistuva yhteiskunta sekä sen vaikutus henkilönnimiin ja identiteetteihin: Ksenia Eskola tutkii venäläis-suomalaisten nuorten aikuisten nimi-identiteettiä, Anne Rosenius australiansuomalaisten nimi-identiteettiä ja Minna Nurminen lasten etunimien valintaa Suomen kaksi- ja monikielisissä perheissä. Identiteetti ja sen ilmaiseminen nimenvalinnan avulla on keskeisessä asemassa myös Lasse Hämäläisen internetyhteisöjen käyttäjänimiä käsittelevässä tutkimuksessa.
Vaikka jatko-opiskelijoiden tutkimusaiheet ovat tällä hetkellä painottuneet henkilönnimiin, ei paikannimiäkään ole toki unohdettu. Tiina Aalto jatkaa maaseudun paikannimistön tutkimusperinnettä Ukko-alkuisten nimien osalta. Paikannimet, erityisesti asutusnimet, ovat olleet lähtökohtana myös Olga Karlovan itäisten itämerensuomalaisten kielten vanhaa henkilönnimistöä käsittelevälle väitöstutkimukselle. Urbaanin ympäristön paikannimiä tutkii Maria Vidberg, jonka aiheena ovat kadunnimet Helsingin kaksikielisessä ympäristössä.
Väitöskirjatyön suurimmat haasteet liittyvät usein muihin asioihin kuin varsinaiseen tieteelliseen sisältöön: Mistä hakea rahoitusta tutkimukselle? Miten löytää motivaatio työntekoon? Miten sovittaa tutkijanura yhteen perhe-elämän, harrastusten ja mahdollisen leipätyön kanssa? Lyhyimmissä tutkijatapaamisissa käytännölliset näkökulmat jäävät usein paitsioon. Kahden päivän seminaarissa sen sijaan jää aikaa myös vapaamuotoiselle keskustelulle, tutkijan arjen ilojen ja surujen jakamiselle. Kenties kaikkia ongelmia ei onnistuttu ratkaisemaan, mutta tutkimuksen eri vaiheissa olevien kollegoiden kokemukset ja tuntemukset auttavat reflektoimaan omaa tilannetta ja ponnistelemaan eteenpäin.
Väitöskirjan tekeminen on hyvin itsenäistä työtä. Työn mielekkyyden kannalta on tärkeää tiedostaa, että tutkimus ei valmistu tyhjiössä. Suureen Norsu-laitokseen mahtuu paljon ihmisiä, joilla on samankaltaisia kiinnostuksen kohteita. Ilman yhteisiä tapahtumia ja aktiviteetteja he kuitenkin saattavat pysyä pitkäänkin kasvottomina, jopa mystisinä niminä artikkelien lähdeluetteloissa ja sähköpostiviestien vastaanottajakentissä. Seminaareissa yhdessä tekeminen, matkustaminen ja syöminen (ja juominen) saavat aikaan sen, että nämä nimet muuttuvat todellisiksi henkilöiksi. Hyvä näin. Vaikka nimet ovat mielenkiintoisia, ovat ihmiset vielä mielenkiintoisempia.
Majvikin seminaari toteutettiin Helsingin yliopiston Opettajien akatemian ohjaajallemme Terhi Ainialalle myöntämän määrärahan tuella. Kiitos Terhi ja kiitos Opettajien akatemia! 🙂
Hapenpuute ei häirinnyt ajatuksenjuoksua, kun suomen kielen, kotimaisen kirjallisuuden ja fennougristiikan jatko-opiskelijoiden yhdistys Seula kokoontui maanantaina 11.5. Tervasaaren vihreälle nurmelle historiansa ensimmäiselle dispositiopiknikille.
Piknikvilteille katettiin tällä kertaa siis patonkien, viinirypäleiden, suklaiden ja kuohuvan seuraksi myös osallistujien tutkimusten dispositiot: tutkimuksen jäsennyksen ongelmakohtiin ja avoimiin kysymyksiin haettiin ratkaisuja piknikeväiden voimin ja tuorein silmin.
Tutkimusaiheiden puolesta iltapäivä oli mitä monipuolisin: yhdessä jäsennettiin niin tilan poetiikkaa, virtuaaliyhteisöjen nimiä, pietistisen virsirunouden kehitystä, saamelaisdiskursseja kuin keskusteluissa tulkkaamistakin. Ja hyvin mukaan mahtui myös yksi dispositioton kommentoija (allekirjoittanut).
Dispositiot osoittautuivat juuri sopivan kokoisiksi piknikpurtaviksi: kaikista jäsennyksistä ja niiden myötä myös tutkimusaiheista sukeutui hyvät keskustelut. Taisipa jokainen saada mukaansa myös jotain ideantynkää työn eteenpäin viemiseenkin.
Pelkästä muiden dispositioiden kommentoinnista sai myös valtavasti irti: tällaiselle kielen rakenteiden ja merkitysten kanssa pakertajalle esimerkiksi kirjallisuudentutkimuksen tutkimusasetelmien pohtiminen oli äärimmäisen virkistävää. Kuinka vaikkapa yhden kirjailijan tuotanto voi heijastella mielenkiintoisella tavalla koko ihmiselämän kaarta!
Kun vasta toukokuun alkupuolta elettiin, jännittivät sääolosuhteet hieman ennakkoon. Sadesäällä piknik olisi siirretty sisätiloihin, mutta onneksemme tähän varasuunnitelmaan ei tarvinnut turvautua. Vaikka toki takit, kaulahuivit ja välillä käsineetkin olivat tarpeen, niin kyllä aurinkokin lämmitti. Jopa siinä määrin, että osa suklaista meinasi sulaa, kun pahaa-aavistamattomat seulalaiset erehtyivät aliarvioimaan auringon lämmittävää voimaa.
Ensimmäisen dispositiopiknikin perusteella piknikeväiden, auringon ja tieteellisen sisällön yhdistelmä toimii mitä mainioimmin. Toistakin piknikteemaa alettiin jo kaavailla: argumenttipiknikin alkuperäisideasta kiitokset kuuluvat Kimmo Svinhufvudille. Onpa asialistalla sitten dispositioita, argumentteja tai jotain muuta, varmaa on joka tapauksessa, että piknikille lähdetään toisenkin kerran!
