Laitoksella tutkitaan

12.5.201511.5.2015

Näytä tutkimuksesi posterilla!

Teksti ja kuva Jutta Salminen.

(Tekstin polaariset ainekset on lihavoitu tutkimusaiheen konkretisoinnin vuoksi.)

Ilokseni sain syksyllä hyväksymisviestin Caenin yliopistossa 18.–19.5. järjestettävään Negation and Polarity -konferenssiin esittelemään tutkimustani posterin muodossa. Diaesityksellä tuetun suullisen esitelmän sijaan valmistan siis tutkimusaiheestani (Polarity items as disambiguating elements) ison julisteen, jonka pohjalta pääsen toivottavasti keskustelemaan siitä maailmankuulujen negaatiotutkijoiden kanssa.

En ole koskaan aiemmin tehnyt tieteellistä posteria, joten tehtävään liittyy uutuudenviehätystä, jännitystäkin. Ehdottoman positiivinen puoli on se, että esitelmän painetun muodon vuoksi työ on tehtävä ajoissa valmiiksi eikä viimeistelyä voi jättää viimeisen yön hotellihuoneinspiraation varaan – mihin toki en koskaan muulloinkaan turvaudu!

Haasteeksi osoittautuvat kuitenkin pian posterin rajallinen tila sekä visuaalisen houkuttavuuden keinojen keksiminen. Löytämäni tutkittu tieto^* postereiden lukutavoista pysäyttää: ”Päätös, luetaanko posteri, tehdään ulkoasun perusteella noin 11 sekunnissa.” Mitä visuaalisia temppuja vaaditaankaan, että tällaisesta seulasta pääsee läpi!

Vaikka käytettävissä on neliömetri tilaa (A0), mahtuu tekstiä lopulta todella vähän: yliopiston logo varaa posterista norsunkokoisen alueen eikä fonttikokoa voi – vaikka kuinka houkuttaisi – pienentää kovasti annetuista suosituksista, jotta tekstiä pystyy lukemaan (posteria luetaan yleensä n. 1,5 metrin päästä*).

Posteri_Jutta_Salminen — Posterin saa isommaksi klikkaamalla kuvaa.

Tekstin tiivistämisen ja visuaalisen ilmeen kehittämisen äärellä mieleen nousee lukion lyriikkakurssin iskulause ”Näytä – älä selitä!” Siinä riittääkin haastetta tällaiselle loputtomien sivumäärien selittäjälle. Vaikkei lopputulos aivan tajunnanräjäyttävän mukaansatempaava olekaan, yritetty ainakin on.

Toivon siis, että raikkaan vihreät myöntöhakuiset ainekset ja humanistisen tiedekunnan siniset kieltohakuiset ainekset houkuttelevat konferenssivieraat näiden elementtien epäillä-verbin merkitystä selventävien funktioiden maailmaan. Konferenssikuulumisia luvassa blogin välityksellä toukokuun lopulla – kunhan vain uhkaava lentoliikenteen lakko ei pääse estämään matkustamista…

* Lähteenä on käytetty Jyväskylän yliopiston Tieteellisen posterin perusperiaatteita -sivua.

7.5.20155.5.2015

Kirja ja blogi: sama aihe – eri funktio, eri esitystapa

Teksti: Tietokirjallisuuden professori Pirjo Hiidenmaa, yliopistonlehtori Toini Rahtu ja tohtorikoulutettava Elina Vitikka.

Kuka lukee tietokirjoja, kun on nopeampiakin tapoja saada tietoa? Kuka jaksaa kirjoittaa kirjoja, kun asiansa saa nopeamminkin maailmalle? Kirjoittaja voi naputella blogin tai tviitin ja lukija saa hetkessä pienellä vaivalla saman tiedon. Vai saako?

Tutkimme pitkien ja lyhyiden tekstien tehtäviä, yhtäläisyyksiä ja eroja. Blogit, lehtiartikkelit ja tviitit ovat nopeita ja lyhyitä. Blogien etuna on myös vuorovaikutteisuus ja kontakti: lukija voi kommentoida ja osallistua keskusteluun. Kirjoittaja puolestaan saa palautetta ja aineksia seuraavaan blogitekstiinsä.

Kirjat taas ovat hitaita ja pitkiä – ja yksisuuntaisia. Moni kirjoittaja ei juuri koskaan kuule lukijoistaan ja heidän reaktioistaan mitään.

Blogit, samoin kuin painettujen lehtien kolumnitkin, ovat kiinni tässä päivässä. Kirjoittaja saattaa ottaa vauhtia juuri kirjoitushetkellä ilmassa olevasta keskustelusta ja kytkeä sanottavansa siihen. Kun kirjoittaa kirjan, ei voi elää hetkessä, sillä lukija voi löytää kirjan vuosienkin päästä; ”viimeaikainen keskustelu” tai ”äskettäinen uutinen” ei ole relevantti viittaus.

Blogeissa on mahdollista käyttää digitaalisen maailman keinoja: omaan suppeaankin puheenvuoroon voi linkkien avulla liittää taustoja ja lisänäkökohtia ja siten monipuolistaa sanottavaansa. Kirjoittaja säästää kyllä vaivaansa, mutta entä lukija? Lukiessaan yleistajuiseksi tarkoitettua blogia hän saattaa linkin kautta päätyä etsimään yksittäisen väitteen perusteluja suuresta joukosta tieteellisiä artikkeleita. Aivan varmasti perustelut ovat niissä, mutta melkoisen vaivan takana. Toki lukijakunnassa on niitäkin, jotka hyötyvät linkkiviidakosta.

Kirjan kirjoittajan on puolestaan upotettava perustelut omaan tekstiinsä joko sitaattien tai epäsuoran kerronnan keinoin. Kirja muodostaa siten kokonaisuuden, jossa kirjoittaja sulattaa ajatuksia eri lähteistä ja hallitsee kokonaisuutta ohjaamalla lukijan huomiota.

Blogit ja kirjat ovat kuitenkin monin tavoin kytköksissä toisiinsa. Moni tietokirjailija käyttää blogia sormiharjoitteluun tai raakatyöskentelyyn, sillä ideoita voi kypsytellä kirjoittamalla niistä nopeita puheenvuoroja. Jos blogitekstistä vielä tulee palautetta, saa siitä ehkä ajatuksia aiheen jatkokäsittelyyn. Moni kirjoittaja kuvaa kirjoittamista välttämättömäksi ajatusten kehittelyssä: kirjoitan, jotta tietäisin, mitä ajattelen.

Esitystavat, kieli, tyyli ja sanontakin elävät eri alustoilla omaa elämäänsä. Yleensä kirja on muodollisempi; blogi puolestaan on mielenkiintoinen sekoitus puhutun kielen tuttavallisuutta ja kirjallisen ilmaisun etäisyyttä. Kielen piirteistä esitämme myöhemmin lisää havaintoja.

Kun kirja on valmis, sen ajatuksia voi kritisoida tai levittää blogien avulla. Kirjoittajien ohella kirjabloggarit tekevät kirjoja tunnetuiksi ja vauhdittavat kirjakeskustelua.

Olemme nyt alkuvuoden aikana alkaneet tarkastella ravitsemusaiheisten blogien ja kirjojen esitystapoja ja olemusta. Elina tekee aiheesta väitöskirjaa, ja Pirjo ja Toini ohjaavat.

Terveisin,
Pirjo Hiidenmaa
Toini Rahtu
Elina Vitikka

22.4.20154.5.2015

Itänaapurin laskiaispulla

Teksti ja kuvat Rigina Ajanki.

Olen profiloitunut itänaapurin kielten tutkijaksi, mutta nyt minusta tuli kertaheitolla itänaapuri. Tein ensimmäisen työmatkani Tukholmaan tustuakseni sikäläisiin lingvistiikan tohtoriopiskelijoihin ja heidän ohjaajiinsa.

Jokakeväisessä doktorand festivalenissa jatko-opiskelijat esittelevät tutkimustaan. Kansainvälisyys näkyy: jatko-opiskelijoissa näyttää olevan ainakin turkkia, espanjaa, saksaa, puolaa ja amharaa äidinkielenään puhuvia ihmisiä.

Vaikuttavin kielielämys oli kuitenkin äänetön: kaikki esitelmät tulkattiin myös ruotsalaiselle viittomakielelle. Nautin. En osaa mitään viittomakieltä, mutta otan sellaisen tulevaisuudessa mahdollisesti opiskeltavien kielten listalleni.

Kaikki esitelmät tulkattiin viittomakielelle.

Tutkimuksista erityisen vaikutuksen teki neurologiaa ja morfosyntaksia yhdistävä työ. Siinä osoitettiin, että morfosyntaksinsa puolesta monitulkintaiset lauseet aiheuttivat aivoissa lisäreaktioita.

Aivotoiminta siis muuttuu, jos morfosyntaksi ei poikkeustapauksissa erotakaan agenttia patientista.

Opin myös, että ruotsalaisilla ei enää ole selkeää käsitystä, millaiseen väriin sanalla gredelin viitataan. Susanne Vejdemon sanoin se on zombie-nimitys, elävä kuollut, matkalla lopulliseen kadotukseen.

Kouluruotsia änkyttävää tätiminää kuunnellessani huumorintajuni joutui tosikoetukselle, mutta kommunistisen laatikkomaisissa 70-luvun kerrostaloissa työskentelee iloinen ja avoin lingvistijengi. Heitä ei haitannut, vaikka käytin rakennuksista johdonmukaisesti sanaa bildning ja en saanut aloittamiani lauseita loppuun. He saivat kommunikaation vaikuttamaan sujuvalta, mikä on ihailtava taito.

Tukholman_yliopisto_Rigina_Ajanki — Tukholman yliopiston rakennuksia.

Doctoral Festival 2015. — Lingvistit koolla.

Lentokentältä ostin vielä Språk-nimisen lehden, ihan siitä Cosmopolitanin vierestä. Lukijapalautteiden joukosta poimin Sofia Danielsonin kommentin lehdessä aiemmin ilmestyneeseen juttuun, jossa oli kerrottu, että tukholmalaiset käyttävät nimitystä semla siitä herkusta, mikä suomenruotsissa on fastlagsbulle (’laskiaispulla’).

Siteeraan vapaasti Danielsonia: ”Minunkin keskismålantilaisella kotiseudullani käytetään nimitystä fastlagsbulle, mutta se lausutaan tietysti fasslassbulle. Älkää ottako minulta äidinkieltäni ja sijoittako sitä itäiseen naapurimaahamme!”

Voi länsinaapuria, jopa minäkin aion vielä viedä palan kielestänne ja pullistanne!

17.4.20154.5.2015

Tutkimusta ja kenttätöitä tieteidenvälisesti

Humanistisessa tiedekunnassa kannustetaan yhteistyöhön laitosten ja oppiaineiden välillä. Konkreettisesti yhteistyötä auttaa tiedekunnan tulevaisuusrahasto, josta jaetaan vuosittain määrärahoja tutkijoiden hankkeille. Vuodeksi 2014 onnistuimme saamaan tällaisen rahoituksen suomen kielen ja arkeologian tutkijoiden väliseen hankkeeseen ”Merellisen Helsingin historiaa paikannimistön ja arkeologian näkökulmasta”.

Mistä asukkaat Helsingin saaristoon tulivat? Ja milloin? Puhuttiinko alueella ensin suomea ja sitten ruotsia? Millaisia elinkeinoja harjoitettiin? Esimerkiksi näihin kysymyksiin hankkeessa on haettu vastauksia. Lähteinä ja metodeina ovat sekä arkelogian että kielen- ja ennen kaikkea nimistöntutkimuksen aineistot ja lähtökohdat. Hankkeen vetäjinä ovat arkeologian professori Mika Lavento ja minä, suomen kielen yliopistonlehtori Terhi Ainiala.

Ensimmäinen vuosi kului lähinnä peruskartoitusta tehdessä. Tästä työstä vastasivat lähinnä hankkeen harjoittelijat, suomen kielen ja suomalais-ugrilaisten kielten opiskelija Marika Luhtala ja arkeologian opiskelija Annukka Debenjak. He hankkivat käsiinsä vanhat ja nykyiset alueen kartat, aiemmat tutkimukset ja asiakirjat. Loppuraporteista tuli komeita tietopaketteja.

Konkreettisesti kentällekin päästiin, kun hankkeen väki tutustui Vallisaareen ja Vartiosaareen ja etsi varhaisen asutuksen jälkiä. Kenttätöitä jatketaan tänä keväänä, kun Marika, Annukka ja hankkeen tutkija, arkeologi Paula Kouki, lähtevät Villinkiin. Kenttätöitä voit seurata hankkeen blogissa.

Hankkeen harjoittelijat ovat tehneet töitä yhdessä. He ovat istuneet yhdessä arkistoissa ja kirjastoissa ja samonneet saarissa. He ovat tarkastelleet samoja aineistoja oman tieteenalansa näkökulmista ja tehneet sellaisia löytöjä, joihin kumpikaan ei olisi yksin päässyt. He ovat myös oppineet esitelmän ja luentojen rakentamista ja artikkelin kirjoittamista yhdessä, monitieteisesti.

Tänä vuonna yhteistyötä jatketaan osin Opettajien akatemian rahan turvin. Tieteidenvälisyyttä, tieteellisiä konferensseja ja toisaalta kaikille avoimen näyttelyn rakentamista, kenttätöitä ja oma blogi – kaikkea tätä tehdään. Yhdessä ja toisiltamme oppien.

Terhi Ainiala

12.4.20154.5.2015

Putkinotkon opiskelijaseminaari

Uuden ylioppilastalon Mannerheim-salissa järjestettiin lauantaina 11.4. ensimmäistä kertaa Putkinotko Ry:n eli kotimaisen kirjallisuuden opiskelijoiden opiskelijaseminaari. Siellä alan opiskelijat pääsivät esittelemään kandidaatintutkielmiensa ja pro gradu -töidensä tutkimusaiheita.

Seminaari viriteltiin käyntiin Vesa Haapalan alkupuheella, jossa sivuttiin niin kirjallisuudentutkimuksen tämänhetkistä tilaa kuin mahdollisia tulevaisuudennäkymiäkin. Siitä siirryttiin opiskelijoiden omia tutkimusaiheita valottaviin puheenvuoroihin, jotka luonnollisesti vaihtelivat laidasta laitaan. Päivän aikana kuultiin esimerkiksi kaupungin rakentumisesta Ilpo Tiihosen lastenrunoissa, yhdeksäsluokkalaisten suhteesta kaunokirjallisuuteen sekä metalyyrisyydestä ja modernismista Eila Kivikk’ahon runokokoelmassa.

Seminaarin ohjelma kokonaisuudessaan on nähtävissä täällä.

18.2.20154.5.2015

Helsinki Challenge PitchNight

Tammikuun lopussa järjestettiin yliopiston juhlasalissa kaksi iltaa kestänyt PitchNight, jossa esittäytyivät Helsinki Callenge -kilpailun semifinalistitiimit. Jokaisella tiimillä oli 5-7 minuuttia aikaa esittää ratkaisuehdotuksensa maailman parhaaksi.

Helsinki Challenge on 375-juhlavuoden tiedepohjainen ideakilpailu, jossa etsitään ratkaisuja ihmiskunnan suuriin haasteisiin ja tulevaisuuden hyvinvoinnin rakentamiseen. Vuoden alussa käynnistyneeseen kisaan on valittu 20 semifinalistitiimiä, ja kilpailun palkintona jaetaan 375.000 euroa kansainvälisessä gaalassa marraskuussa 2015.

Erityisen mielenkiintoisen kisasta tekee se, että mukana on myös pääasiassa Norsu-laitoksen tutkijoista koostuva The Happiness Project -tiimi! Tiimin jäsenet Laura Visapää, Ilona Herlin, Antti Kylliäinen, Tomi Visakko ja Eero Voutilainen ovat lähteneet kisaan selvittämään, miten yhteiskunnassamme puhutaan onnellisuudesta ja hyvinvoinnista.

Katso, mihin onnellisuusprojekti pyrkii. Eero Voutilainen kertoo: