Torstaina 29.10. järjestettiin Helsingin yliopistolla Koe kampus! -tapahtuma, jossa lukiolaiset ja muut yliopisto-opinnoista kiinnostuneet saivat mahdollisuuden tutustua yliopistoon.
Norsu-laitos oli mukana tapahtumassa monipuolisella ohjelmalla. Tapahtumassa muun muassa kuultiin miniluentoja suomensukuisista kielistä, kokkailtiin virtuaalista kalakeittoa kielikeittiössä ja tutustuttiin Norsun oppiaineisiin Metsätalon ala-aulan humanistitorilla.
Torstaina 29.10.2015 klo 10–15 järjestetään Helsingin yliopistossa, Aalto-yliopistossa ja Taideyliopistossa Koe kampus! -tapahtuma, jossa lukiolaiset ja muut yliopisto-opinnoista kiinnostuneet saavat mahdollisuuden tutustua pääkaupunkiseudun yliopistoihin.
Norsulaiset ovat menossa mukana, ja meitä voi tavata Koe Kampuksella luennoilla, työpajoissa ja Humanistitorilla. Alla Norsun menovinkit torstaille:
13-14 Miniluentoja suomensukuisista kielistä
Metsätalo, sali 6, 3. krs. Fabianinkatu 37/Unioninkatu 40
klo 13.00 Mistä sanat tulevat ja miten niiden alkuperää tutkitaan. Professori Ulla-Maija Forsberg
klo 13.20 Eesti: nii kaugel ja siiski nii lähedal – Mitä kaikkea kiinnostavaa on Virossa? Professori Birute Klaas-Lang, yliopistonlehtorit Sirje Olesk ja Kristiina Praakli.
klo 13.40 Magyarország és a magyar nyelv – Unkari ja unkari. Yliopistonlehtori Magdolna Kovács ja yliopistonopettaja Ildikó Vecsernyés.
14-15 Kielikeittiö -työpaja
Metsätalo, sali 30, 5. krs. Fabianinkatu 37/Unioninkatu 40
Kiinnostaisiko oppia italiaa kokkaamalla napolilaista pastareseptiä? Suomen kielen oppiaine on ollut mukana kehittämässä Digitaalista kielikeittiötä, jossa kieltä opitaan valmistamalla kyseisen maan ruokaa tietokoneen ohjeistuksen mukaan. Tule katsomaan ja kokeilemaan miten kielikeittiö toimii!
13-15 Humanistitori
Metsätalo, ala-aula, Fabianinkatu 37/Unioninkatu 40
Tule tapaamaan humanistisen tiedekunnan eri oppiaineiden opiskelijoita ja henkilökuntaa!
Koe Kampuksen koko ohjelman näet täältä.
Kotikissa, rotukissa, sylikissa. Hiirikissa, tallikissa, navettakissa. Kissalla on yhdeksän henkeä ja monta tehtävää, ja varmasti jokainen, joka on ollut tekemisissä kissojen tai kissaihmisten kanssa, tietää, että rakkaalla kissalla on monta nimeä.
Kissojen nimeämisperusteet vaihtelevat paljonkin. Jostakin kissasta tulee Pekka, koska kissalla pitää olla nimi ja Pekka on nimi. Toiselle nimeä suunnitellaan enemmän, ja se saa kasvattajanimen lisäksi tietyllä kirjaimella alkavan nimen ja vielä kutsumanimen erikseen. Ja tietysti kummallakin on hellittelynimet.
Tänä syksynä kartoitettiin pienenä kenttäretken sivujuonteena loviisalaisten kissojen nimiä ja nimeämisperusteita. Mukana tutkimuksessa oli sekä yksikielisten perheiden että kaksikielisten perheiden kissojen nimiä. Hanke oli pieni mutta sitäkin antoisampi. Kaupunkilais- ja maalaiskissojen nimet eivät välttämättä niinkään eroa toisistaan, mutta maalla eri tilojen kissojen nimet sen sijaan eroavat. Yhdellä tilalla kissat näyttävät saaneen järjestelmällisesti henkilönnimen, toisella tilalla taas tilan nuoren isäntäparin ja vanhanemännän kissoilla on hyvinkin erilaiset nimet. Kolmannella tilalla kissan nimen on perinyt koira.
Kerättyjä kaupunkilaiskissojen nimiä ovat Emmi, Kittalainen, Roosa-Kukka, Amalia ja Anselmi. Pienessä otoksessa näyttää olevan pääasiassa henkilönnimiä ja vain yksi, Kittalainen, on selkeästi joukosta poikkeava nimi.
Maatilojen kissojen nimiä ovat Seppo, Heikki, Leksa, Simba ja Pumba, Turrikka, Laaban, Genoveva, Kiki, Niki, Täplä ja Töppis sekä Vinku, joka mainitaan kissan nimenä, mutta joka on nyt koiralla, koska kissasta oli jouduttu luopumaan. Seuraavassa maalaiskissojen nimet esiteltyinä kotitiloittain. Nimeämisperusteen on kertonut kissan perhe.
Tilan 1 kissat:
Seppo
”Ensimmäinen kissa oli Seppo. Se jäi auton alle kahden kuukauden ikäisenä. Seuraavalle kissalle ei annettu samaa nimeä, koska se kissa oli ollut epäonninen.”
Heikki
”Seuraava kissa oli Heikki, koska naapurissa oli sen niminen isäntä, joka vietti railakasta elämää ja eikä kuollut siitä huolimatta, niin vaimo ajatteli, ettei sen niminen niin äkkiä kuole.”
Leksa
”Kolmas kissa oli sitten Leksa, koska oli sellainen televisiosarja kuin Heikki ja Leksa.”
Tilan 2 kissat:
Simba ja Pumba
”Melkein 20 vuotta sitten tuli meille kaksi kissaa. Niiden nimet oli Simba ja Pumba. Ne nimet tuli Leijonakuninkaasta. Simba eli muutaman vuoden ja teki kahdet pennut ja sitten se kuoli. Pumba on ollut siitä lähtien. Se on leikattu kolli ja hyvä hiirikissa. Pumba osaa temppuja. Se osaa hypätä aidantolpalta toiselle aina kun napsauttaa sormia ja sitten sitä silitetään joka tolpan kohdalla.”
Turrikka tai Turri
”Turrikka on pitkäkarvainen kissa. Yhtenä kesänä se ilmestyi ja kuljeskeli sen kesän pihalla. Laitoin sille maitokipon navetanylisille. Se oli arka kissa. Syksyllä kävin sitä houkuttelemaan ja se asettui taloksi ulkorakennukseen. Se kesyyntyi. Yhtenä iltana se juoksi sisälle ja asettui taloksi. Nyt se on ollut noin kymmenen vuotta.”
Laaban
”Vanhanemännän kissa.”
Genoveva
”Vanhanemännän kissa.”
Tilan 3 kissat:
Kiki ja Niki
Täplä
”Täplä on kirjava kissa. Mainoksesta tuli mieleen.”
Töppis
”Töppiksellä ei ole häntää – vain töpö.”
Vinku
”Nyt on koiran nimenä. Lapsenlapsella oli sen niminen kissa, josta joutui luopumaan ja sen vuoksi koiralle annettiin kissan nimi.”
Kissoilla on siis nimiä ja nimillä nimeämisperusteita. Äskettäin uutisoitiin myös Hiskistä ja Luukkosesta, turkulaisista 1500-luvulla eläneistä kissoista, joiden luurangot löytyivät samasta keskiaikaisesta kellarista vuosina 1994 ja 2014. Hiskin ja Luukkosen nimistä voi lukea pienen jutun Hesarin sivuilta:
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1444105151860
Lisää kissojen nimistä löytyy esimerkiksi Minna Keinäsen pro gradu -tutkielmasta, joka löytyy täältä.
Äitini isällä oli kuulemma tapana sanoa: ”On niin väsynyt, ettei jaksa kissaakaan kutsua kuin pitkähäntäluikuriksi.” Yleisesti ottaen näyttää kuitenkin siltä, että kissoja jaksetaan kutsua mitä moninaisimmilla nimillä. Yhdeksän henkeä, yhdeksän nimeä?
Mitä saadaan, kun kutsutaan paikalle nimistöstä kiinnostuneita ihmisiä, päästetään ääneen intohimoisia nimistöntutkijoita ja herätetään keskustelua hyvillä kommenteilla ja kysymyksillä? Tietysti Nimistöseminaari, joka on kerännyt nimistä kiinnostuneita yhteen jo vuodesta 1998, ensin Kotukseen ja vuodesta 2012 alkaen Helsingin yliopistoon.
Seminaari keskittyi tänä vuonna henkilön- ja paikannimiin. Lasse Hämäläinen puhui virtuaalipeliyhteisön lempinimistä, Antti Leino esitteli 1900-luvun suomalaisen henkilönnimistön alueellista jakaumaa ja Minna Nurminen esitelmöi lasten etunimien valinnasta Suomessa asuvissa kaksi- ja monikielisissä perheissä. Elisa Lampinen käsitteli harvinaisten etunimien sukupuoleen liittyviä käsityksiä.
Paikannimien tutkijoista Tiina Aalto puhui Ukko- ja Ukon -alkuisista paikannimistä, Aleksi Jokinen esitteli Lappeenrannan epävirallista kaupunkinimistöä ja Jaakko Raunamaa tarkasteli Kirkkonummen järvien ja lampien nimiä. Lisäksi Helinä Uusitalo ja Toni Suutari Kotimaisten kielten keskuksesta kertoivat 100-vuotiaan Nimiarkiston kuulumisia ja esittelivät arkiston digitointihanketta ja Terhi Ainiala esitteli nimistöntutkimuksen ajankohtaisia kuulumisia.
Yksi Nimistöseminaarin parhaita puolia ovat esitelmien jälkeiset keskustelut. Seminaariin saapuu pitkän uran nimistön parissa tehneitä tutkijoita, joiden mielipiteiden ja kommenttien kuuleminen on arvokasta. Seminaarissa saa myös hyvän kuvan nimistötutkimuksen eri suuntauksista ja uusimmista tuulista, kun esitelmiä pitävät nimistöntutkijat opiskelijoista professoreihin. Esillä on joka vuosi ihan uusia tutkimusaiheita sekä perinteisempää tutkimusta.
Nimistöseminaarin jälkeen on ollut mahdollisuus jatkaa keskustelua vapaamuotoisemmin yhteisellä illallisella. Tänä vuonna nimistöillallinen tarjoiltiin Café Köketissä, jonne seminaarista jatkoi pieni mutta iloinen ryhmä. Ruokaa, juomaa, hyvää seuraa ja keskustelua nimistä riitti ravintolan sulkemiseen saakka.
Jos tänä syksynä Nimistöseminaari jäi väliin, ei hätää. Ensi vuonna kokoonnutaan jälleen!
Kuvatunnelmia Nimistöseminaarista löytyy myös seminaarin Facebook-sivulta:
Nimistöseminaari 2015
Jokainen yliopistosta maisteriksi valmistuva tekee pro gradu -tutkielman. Mutta minkälaista gradunteko oikeastaan on? Mitä se tarkoittaa käytännössä? Annetaan oikean graduntekijän kertoa.
Petra Tella on viidennen vuoden suomen kielen opiskelija. Petra tutkii gradussaan Imatran paikannimien kansanetymologioita, eli selvittää sitä, mistä maallikot arvelevat paikannimien johtuvan.
Miksi valitsit juuri tämän aiheen?
Olin jo opiskelemaan hakiessani päättänyt suuntautua nimistöntutkimukseen. Tuolloin tosin olin enemmän kiinnostunut henkilönnimistä. Kandidaatintutkielmani päädyin kuitenkin tekemään Imatran paikannimien tuntemisesta ja käytöstä. Imatralaiset olivat tutkielmasta kovasti kiinnostuneita, joten päätin jatkaa Imatran nimien tutkimista.
Miten keräsit aineiston graduusi? Paljonko sitä on, ja minkälaista se on?
Tein kuusi ryhmähaastattelua ja verkkokyselyn. Äänitin haastattelut, ja ne kestävät 40 minuutista kolmeen tuntiin. Verkkokyselyyn tuli kolmisenkymmentä vastausta.
Mitä teet juuri tällä hetkellä? Analysoitko aineistoa vai kirjoitatko jo ”oikeaa” gradutekstiä?
Sain juuri aineistoluvun kirjoitettua. Seuraavaksi jatkan analyysilukujen parissa.
Minkälaista gradunteko on ollut? Mikä on ollut parasta? Entä pahinta?
Yleensä ihan kivaa, tosin viime aikoina oma aihe on vähän alkanut kyllästyttää. Parasta on ollut tutkiminen ja analysointi. Jostain syystä kirjoittaminen tuntuu nyt hankalimmalta vaiheelta, vaikka yleensä pidän siitä.
Paras vinkkisi graduntekijäkollegalle?
Jos mahdollista, valitse sellainen aihe, mistä olet itse kiinnostunut.
Haluaisitko kertoa gradunteostasi tässä juttusarjassa?
Ota yhteyttä saila.salonen (a) helsinki.fi tai norsu-viestinta (a) helsinki.fi
Täällä me nyt olemme, ryhmä kielentutkijoita Loviisassa. Kartoitamme loviisalaisten kielenkäyttöä: lasten nimeämistä kaksikielisissä perheissä, paikannimien tuntemusta ja paikkojen nimeämistä, puhuttelua ja nimi- ja kieliasenteita. Mukana on opiskelijoita ja tutkijoita meidän yliopistostamme sekä tutkijoita Svenska litteratursällskapetista.
Kenttäretki on osa Nimet ja kielet kentällä -kurssia. Mukana ovat Helsingin yliopistosta Terhi Ainiala, Hanna Lappalainen, Maria Vidberg, Kallas Lukka, Marika Luhtala, Pauliina Oinonen, Lasse Heinonen, Armi Ruoho, Marjaana Lehto, Erja Paajanen, Laura Anttola ja Saila Salonen, ja Svenska litteratursällskapetista Pamela Gustavsson ja Janina Öhman.
Alkusyksyn kolea viima puhalsi toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos tehden tilaa tutkimusideoille ja -kysymyksille, kun tutustuimme oppaan johdolla viehättävään kaupunkiin. Nyt syksyllä Loviisassa on jo hiljaisempaa, mutta kesällä kaupunki on täynnä tapahtumia.
Ihailimme keskustan kivitaloja ja komeaa kirkkoa, ja pääsimme pujahtamaan vanhan kaupungin puutalojen sisäpihoille. Yritimme myös paikantaa kaksikielisten perheiden kissoja (tärkeä tutkimusprojekti kaksikielisten perheiden kissojen nimeämisestä Loviisassa meneillään), mutta valitettavasti yhtään kissimirriä ei vielä osunut kohdalle.
Kierroksemme päättyi herkulliseen lounaaseen Tuhannen tuskan kahvilassa. Kodikkaan pienen kahvilan nimellä on jännittävä tarina: kieltolain aikaan talossa toimi salakapakka, joka tunnettiin Tuhannen tuskan kahvilana. Kahvilan emäntä Leena kertoi, että hän oli saanut kuulla tarinoita salakapakasta loviisalaisilta, jotka olivat olleet pieniä lapsia kieltolain aikaan.
Lounaan jälkeen ryhmämme hajaantuu kenttätöihin. Haastatteluja on sovittu eri puolille Loviisaa. Nauhurit pyörivät ja kynät sauhuavat, ja tutkimusaineistoa kertyy hurjasti. Tästä tulee antoisa reissu!
Kuvat Marika Luhtala ja Saila Salonen.
Jokainen yliopistosta maisteriksi valmistuva tekee pro gradu -tutkielman. Mutta minkälaista gradunteko oikeastaan on? Mitä se tarkoittaa käytännössä? Annetaan oikean graduntekijän kertoa.
Suvi Takala on kuudennen vuoden suomen kielen opiskelija. Suvi tutkii gradussaan entisen kotikaupunkinsa Seinäjoen epävirallisia paikannimiä ja erityisesti sitä, miten ihmiset tuntevat ja käyttävät niitä.
Miksi valitsit juuri tämän aiheen?
Olen aina ollut kiinnostunut epävirallisesta nimistöstä, jota ei löydy kartoista tai kylteistä. Seinäjoki oli luonteva valinta tutkimusalueeksi, koska olen asunut siellä koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Tein kandidaatintutkielmani pari vuotta sitten samasta aiheesta ja sain silloin yli 200 epävirallisen nimen aineiston, joten saman aiheen jatkaminen gradussa oli helppo päätös.
Miten keräsit aineiston graduusi? Paljonko sitä on, ja minkälaista se on?
Kandissani minulla oli kyselylomakeaineisto, ja nyt gradussa aineistoni koostuu haastatteluista. Haastattelin neljää ryhmää Seinäjoella tänä keväänä. Valitsin kandidaatintutkielmani laajasta nimiaineistosta 15 nimeä, joista keskustelimme haastatteluissa.
Mitä teet juuri tällä hetkellä? Analysoitko aineistoa vai kirjoitatko jo oikeaa gradutekstiä?
Teen litterointia ja kirjoitan aineistoanalyysia rinnakkain nimi kerrallaan. Työskentelytapa toimii minulla hyvin, koska en jaksaisi keskittyä kaiken litteroimiseen ennen analysointia.
Minkälaista gradunteko on ollut? Mikä on ollut parasta? Entä pahinta?
Gradunteko on pääasiassa mielestäni mukavaa: aikataulunsa saa päättää itse ja samalla on myös vastuussa siitä, että työ edistyy. Parasta on ollut oivallusten saaminen aineistosta. Joskus haastatteluissa on myös niin hauskoja kohtia, että niiden kuunteleminen naurattaa.
Vaikeinta on ehdottomasti ollut keskustelumuotoisen aineiston käsittely. En ole keskusteluntutkija, ja välillä litterointi on todellakin turhauttanut. Toinen hankaluus onkin liittynyt ajankäyttöön: keskusteluaineiston purkamiseen on mennyt huomattavasti enemmän aikaa kuin ajattelin.
Jos gradunteossa on ollut hankalia vaiheita, miten olet saanut itsesi motivoitua työn pariin?
Olen yrittänyt vaikeina hetkinä ajatella, että gradu valmistuu ainoastaan sitä tekemällä. Tässä vaiheessa olen vielä antanut itselleni luvan tehdä niitä lukuja, jotka sillä hetkellä kiinnostavat eniten. Jos esimerkiksi analyysitekstin kirjoittaminen ei tunnu onnistuvan, teen jotakin taustalukuihin liittyvää tai litteroin. Myös itseä kiinnostava aihe motivoi huonoina hetkinä.
Paras vinkkisi graduntekijäkollegalle?
Muista, että gradun tekeminen on prosessi, johon kuuluu myös paljon ajatustyötä. Älä lannistu, jos jonakin päivänä et saakaan kirjoitettua kuin yhden sivun – se on parempi kuin ei mitään. Kannattaa myös laatia itselleen realistinen aikataulu, jotta ajankäytön suunnitteleminen on helpompaa.
Haluaisitko kertoa gradunteostasi tässä juttusarjassa?
Ota yhteyttä saila.salonen (a) helsinki.fi tai norsu-viestinta (a) helsinki.fi
