Kategoria: Näkökulmia opintoihin

Julkaistu

Virkatekstejä yleistajuistamassa eli miten neljä suomen kielen opiskelijaa päätyi mukaan Kotuksen virkakielikampanjaan

Yleistajuiset tekstit työelämässä -projektikurssilla otettiin lähikontaktia työelämään. Teksti Eeva Attila.

Kevätlukukauden suomen kielen kursseja selaillessa pisti silmään yleistajuiset tekstit työelämässä: ”Kurssilla luodaan kokonaiskuva siitä, mitä yleistajuistaminen on, missä kaikissa tehtävissä suomen kielen asiantuntija tarvitsee yleistajuistamistaitoja ja miten yleistajuisia tekstejä tuotetaan.” Tämähän voisi olla sekä hauskaa että hyödyllistä.

Heti alkuun selviää, että kyse on ryhmätyöprojektista. Kuulostaa – nykytermein ilmaisten – haastavalta. Projektiryhmä saadaan kasaan, mutta työn aihe on hukassa. Kurssin ohjaajat Johanna Vaattovaara ja Urpu Strellman keksivät kuitenkin vinkata meille Kotuksen virkakielikampanjasta, jolla ”kannustetaan valtion ja kuntien viranomaisia parantamaan kielenkäyttöään ja muistutetaan selkokielen käytön tarpeesta. Kampanjalla on kuusi pilottia, jotka ensimmäisinä soveltavat Hyvän virkakielen toimintaohjelman suosituksia”. Kotuksen verkkosivuilta bongaamme virkakielitestin, jonka avulla voi ”testata, kuinka asiallinen, selkeä ja ymmärrettävä jokin virkateksti on”. Saisimmekohan kampanjan pilottiviranomaisilta tekstejä, joihin voisimme testiä soveltaa?

Yhteydenotto Kotukseen siis. Siellä innostutaan projektistamme. Erinäisen aikataulujen yhteensovituksen jälkeen huomaammekin olevamme haastattelemassa Kotuksen Aino Piehliä sekä osallistumassa kampanjan tiimoilta järjestettävään pilottiseminaariin. Kotuksen välityksellä myös löydämme yhteistyökumppaniksemme yhden piloteista, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin. Trafilta saamme työstettäviksi tekstejä, joita se haluaa selkeämmiksi.

Virkakielitesti aseenamme käymme tekstien kimppuun. Aherruksen tuloksena syntyy kuin syntyykin lopulta projektiryhmän yhteinen esitys kurssille sekä kunkin ryhmän jäsenen yksilöllisenä tehtävänä tekstianalyysiä Trafille.

Se, mikä aluksi näytti epämääräiseltä, päämäärättömältä projektilta, on vähä vähältä muotoutunut ensin konkreettiseksi tavoitteeksi ja lopulta aikaansaaduksi lopputulokseksi. Ilman yllättäviä käänteitä ja täysin ongelmitta tuskin mikään projekti sujuu, mutta kaikesta on selviydytty kunnialla. Kurssi on opettanut paljon paitsi yleistajuistamisesta myös käytännön projektityöskentelystä ja viranomaisyhteistyöstä. Työhön on tuonut lisää mielekkyyttä se, että olemme päässeet työskentelemään ”ihan oikeiden” tekstien parissa. Toivottavasti projektista on hyötyä myös Trafille ja Kotukselle!

Virkakieliryhmän kuva
Virkakieliryhmäläiset työn touhussa. Kuva Maria Perhonen.

 

Julkaistu

Tiedon matka – yleistajuistamisen kartoitusta NORSU-laitoksella

Yleistajuiset tekstit työelämässä -projektikurssilla otettiin lähikontaktia työelämään. Teksti: Niina Pekkanen.

Tiedon matka -ryhmä, kuva Urpu Strellman
Tiedon matka -ryhmä, kuva Urpu Strellman.

Kuinka tutkimustieto yleistajuistuu? Kuinka hyvin tutkija ja tiedottaja löytävät toisensa? Kenen tehtävä yleistajuistaminen on? Millaisia tuntemuksia yleistajuistaminen herättää yliopiston henkilökunnassa? Mistä ja milloin tulee yleistajuistaa? Pitäisikö yleistajuistamista harjoitella jo opintojen aikana? Missä vaiheessa? Tässä eräitä kysymyksiä, joita on tämän kevään aikana pohdittu Johanna Vaattovaaran ja Urpu Strellmanin vetämällä Yleistajuiset tekstit työelämässä –kurssilla. Kurssi muotoutui projektien ympärille, joista meidän ryhmämme Tiedon matka otti tehtäväkseen selvittää yllämainittuja asioita. Neljän hengen porukkamme selvitti yliopiston henkilökunnan tuntemuksia yleistajuistamisesta tutkija- ja tiedottajahaastattelun sekä Norsu-laitokselle lähetetyn e-lomakkeen avulla.

Haastatteluissa kävi selväksi ensinnäkin se, että tutkijan kannattaa uskaltautua aktiivisesti ottaa yhteyttä tiedottajaan. Toinen huomio oli se, kuinka sosiaalisen median rooli on kasvussa – sehän nähdään tässä paraikaa. Ja kolmas tärkeä pointti oli se, että kannattaahan tutkijan sitä yleistajuistamista miettiä jo tutkimusta tehdessä, kun siinähän voi löytää uusia puolia tutkimuksestaan.

E-lomakkeen avulla pyrimme selvittämään laitoksen henkilökunnan tuntemuksia yleistajuistamisesta ja muutaman viikon vastausaikana saatiinkin 36 vastausta avartamaan ymmärrystämme. Vastaajissa oli niin alle kolme vuotta kuin yli 20 vuotta yliopistolla työskennelleitä jatko-opiskelijoista professoreihin. Valtaosa vastaajista piti yleistajuistamista erittäin tai melko tärkeänä osana toimenkuvaansa, enemmän vaihtelua aiheutti itsearviointi siitä, kuinka paljon yleistajuistamista tulee tehtyä.

Yleistajuistamisen foorumeista tutuinta alaa vastaajille ovat yleisöluennot ja aikakauslehteen yleistajuistaminen, joita oli harjoittanut yli kaksi kolmannesta. Noin puolet vastaajista on harjoittanut yleistajuistamista radiossa, sanomalehdessä tai tietokirjojen parissa ja suunnilleen kolmannes vastaajista kertoi yleistajuistaneensa televisiossa. Sosiaalisessa mediassa – eli Twitterissä, blogitse tai Facebookissa – kussakin oli yleistajuistanut noin neljännes vastaajista. Pääosin sosiaalisessa mediassa yleistajuistavat kirjoittavat useammalla foorumilla. Kolmasosa vastaajista kertoi olevansa kiinnostunut laajentamaan yleistajuistamisrepertuaariaan jollekin uudelle foorumille. Uutena tietona meille tuli se, etteivät aivan kaikki laitoksella tiedä laitoksen tai tiedekunnan tiedottajan olemassaolosta. (Haastateltu tiedottaja kannusti rohkeasti ottamaan yhteyttä tiedottajiin!)

Valtaosa vastaajista oli sitä mieltä, että yleistajuistamista tulisi harjoitella jo opintojen aikana. Opiskelija kun opettelee akateemisen kirjoittamistavan ja päätyy sitten myöhemmin toteamaan, että tarvitsisihan tässä kirjoittaa myös muille kuin oman alan ihmisille. Yleistajuistamisopintojen sijoittaminen sen sijaan aiheutti jonkin verran kirjavuutta.

Taulukko_yleistajuistamiskurssi

Lomakkeella selvitettiin myös vastaajien kielisuhtautumista. Kaikki vastaajat kertoivat yleistajuistaneensa suomeksi ja muutamia lukuun ottamatta samaa oli tehty myös ruotsiksi ja englanniksi. Lähes kaikki vastaajat olivat päinvastaista mieltä väitteestä ”englanti tieteen kielenä, suomi kansan kielenä’”.

Kaiken kaikkiaan ryhmämme sai kerättyä paljon uutta tietoa yliopiston ja laitoksen tiedottamisesta ja yleistajuistamisesta. Projektin avulla kävi selväksi, että yleistajuistamista pidetään tärkeänä, mutta sen lähestymistä jokseenkin työläänä. Toivottavasti työskentely yleistajuistamisen parissa siis alkaa vähitellen helpottua ja eri tahojen yhteistyö kehittyä entistä aktiivisemmaksi!

 

Julkaistu

Työelämä… on!

Yleistajuiset tekstit työelämässä -projektikurssilla otettiin lähikontaktia työelämään. Teksti: Johanna Vaattovaara ja Urpu Strellman.

Toukokuun alussa päättyi tammikuussa käynnistynyt työelämäopintoihin kuuluva kurssi Yleistajuiset tekstit työelämässä, joka meille ohjaajille oli uusi, mainio kokemus. Kurssi järjestettiin projektikurssina siten, että ennakkotehtävän pohjalta muotoutuneet pienryhmät alkoivat työstää projektisuunnitelmaansa ja sen jälkeen toteuttaa sitä laatimassaan aikataulussa – toisten kurssilaisten ja meidän ohjaajien tuella. Projektien tavoitteena oli saada tuntumaa asiantuntijatiedon yleistajuistamiseen ja perehtyä yleistajuisiin teksteihin syvällisemmin jonkin työtehtävän tai ammattialan näkökulmasta.

Jokainen ryhmä rajasi itseään eniten kiinnostavan aihealueen, jollaisiksi osoittautuivat tutkijan ja tiedottajan välinen yhteistyö, eri viranomaisten viestintä, verkkotekstit ja yleistajuinen tietokirja. Tämän jälkeen ryhmäläiset ottivat yhteyttä näiden tekstien kanssa tavalla tai toisella työskenteleviin ammattilaisiin osana projektiaan. Näin ryhmät tulivat projektiensa myötä tutustuneiksi konkreettisesti tiedottajan, verkkotoimittajan, tutkijan, kielenhuoltajan ja kustannustoimittajan töihin, kukin projekti asettamansa tavoitteen ja intressin mukaisesti. Yleistajuisten tekstien analysointia ja niistä kirjoitettuja tekstejä käsiteltiin paitsi kurssin alkupäähän sijoittuneilla luennoilla muun muassa verkkolukupiireissä lähitapaamisten välillä.

Kaikki viisi projektia valmistuivat suunnitelmien mukaisessa aikataulussa huhtikuun lopulla. Jokainen ryhmä esitteli vuorollaan projektinsa hedelmät muille. Saatiin aidosti uutta tietoa esimerkiksi siitä, millä keinoin tietokirjan yleistajuisuus syntyy, mitkä ovat suurimpia haasteita viranomaistekstien ymmärrettävyydelle, miten lukija otetaan huomioon verkkosivujen tekstejä rakennettaessa ja mitä opetus- ja tutkimushenkilöstö ajattelee tieteen yleistajuistamisesta ja esimerkiksi siitä, missä vaiheessa opintoja ja kuinka systemaattisesti sitä tulisi laitoksella opettaa.

Kurssin päätteeksi pidetyssä palautekeskustelussa kiitettiin kurssin käytännönläheisyyttä, vapautta muovata projekti ohjatusti ryhmän omien intressien mukaiseksi ja sitä, että yleistajuistamisprosesseista sai oppia aitojen työelämäkontaktien kautta. Me ohjaajat kiitimme parikymmenpäistä kurssijoukkoa pitkäjänteisestä sitoutumisesta projektityöskentelyyn sekä sinnikkyydestä ja joustamiskyvystä myös silloin, kun työelämän toimintatavat tai aikataulut eivät osuneet projektin pirtaan parhaalla mahdollisella tavalla. Vastoinkäymiset osattiin ottaa esimerkkinä siitä, millaista työelämän yhteistoiminnallisuus toisinaan on.

Ryhmät tekivät kurssin päätteeksi vielä paitsi projektiinsa liittyvät, syventävät yksilötehtävät, myös projektityöskentelyn itsearvioinnin. Niiden perustella opiskelijat kokivat kurssin työmuodon – sitoutumisen pitkäjänteiseen, itseohjautuvuutta ja yhteistyön rakentamista vaativaan projektiin – eri tavoin; osalle se sopi paremmin kuin toisille. Yhteistoiminnallisuuden ansiosta kaikki projektit kuitenkin valmistuivat aikataulun mukaisesti, ja itsearviointien mukaan kurssilla koettiin opitun sekä työelämävalmiuksia että yleistajuistamiseen liittyviä prosesseja ja näkökohtia.

Kurssilaisten ajatuksia voi lukea myös Virkakieli-ryhmän ja Tiedon matka -ryhmän edustajien postauksista – miten kurssilla sukellettiin Kotuksen kautta Trafin virkakieliprojektiin? Entä mitä laitoksen väki ajattelee tieteen yleistajuistamisesta? Muun muassa näistä me ohjaajatkin opimme uutta!

 

Julkaistu

Laitoksen opiskelijoiden kertomaa

IMG_20150427_095305Ville Parkkonen, tällä hetkellä välivuotta viettävä pohjoismaisten kielten opiskelija (ruotsi toisena kotimaisena kielenä).

Miten päädyit opiskelemaan pohjoismaisia kieliä?

Ajatus kielten opiskelemisesta yliopistotasolla tuntui hyödylliseltä. Ruotsin kielen taitoni on varsinkin kirjoittamisen osalta sujuva, ja lisäksi olen opiskellut pitkään myös saksan kieltä. Mielessä kävi, että yliopisto-opintojen kautta voisin yhdistää eri kielten osaamiseni esimerkiksi aineenopettajan tai kääntäjän ammatissa.

Millainen valintakoe oli?

Valintakokeet olivat kaksiosaiset. Ensimmäiseen, aineistoon pohjautuvaan kokeeseen olin valmistautunut huolellisesti. Kokeiden toinen osa käsitteli kielioppia, ja sitä varten olin kertaillut lähinnä lukioruotsin materiaaleja.

Miltä ensimmäinen opiskeluvuosi tuntui?

Ensimmäinen vuosi oli mielenkiintoinen. Pääasiassa suoritin pääaineen perusopintojen kursseja, jotka käsittelivät muun muassa suomen ja ruotsin kääntämistä, ruotsin kielioppia sekä suomen- ja ruotsinruotsalaista yhteiskuntaa, kulttuuria ja kirjallisuutta. Myös norjan ja islannin kielen opiskelu oli uutta ja kiinnostavaa. Toisaalta ensimmäinen opiskelusyksy jäi mieleen myös aika rankkana ajanjaksona, koska keskittymistä vaativien opintojen ohella tein pitkää päivää töissä. Kevätlukukauden opiskeluaikataulun järjestinkin tarkoituksellisesti vähän kevyemmäksi.

Julkaistu

Näytä tutkimuksesi posterilla!

Teksti ja kuva Jutta Salminen.

(Tekstin polaariset ainekset on lihavoitu tutkimusaiheen konkretisoinnin vuoksi.)

Ilokseni sain syksyllä hyväksymisviestin Caenin yliopistossa 18.–19.5. järjestettävään Negation and Polarity -konferenssiin esittelemään tutkimustani posterin muodossa. Diaesityksellä tuetun suullisen esitelmän sijaan valmistan siis tutkimusaiheestani (Polarity items as disambiguating elements) ison julisteen, jonka pohjalta pääsen toivottavasti keskustelemaan siitä maailmankuulujen negaatiotutkijoiden kanssa.

En ole koskaan aiemmin tehnyt tieteellistä posteria, joten tehtävään liittyy uutuudenviehätystä, jännitystäkin. Ehdottoman positiivinen puoli on se, että esitelmän painetun muodon vuoksi työ on tehtävä ajoissa valmiiksi eikä viimeistelyä voi jättää viimeisen yön hotellihuoneinspiraation varaan – mihin toki en koskaan muulloinkaan turvaudu!

Haasteeksi osoittautuvat kuitenkin pian posterin rajallinen tila sekä visuaalisen houkuttavuuden keinojen keksiminen. Löytämäni tutkittu tieto* postereiden lukutavoista pysäyttää: ”Päätös, luetaanko posteri, tehdään ulkoasun perusteella noin 11 sekunnissa.” Mitä visuaalisia temppuja vaaditaankaan, että tällaisesta seulasta pääsee läpi!

Vaikka käytettävissä on neliömetri tilaa (A0), mahtuu tekstiä lopulta todella vähän: yliopiston logo varaa posterista norsunkokoisen alueen eikä fonttikokoa voi – vaikka kuinka houkuttaisi – pienentää kovasti annetuista suosituksista, jotta tekstiä pystyy lukemaan (posteria luetaan yleensä n. 1,5 metrin päästä*).

Posteri_Jutta_Salminen
Posterin saa isommaksi klikkaamalla kuvaa.

Tekstin tiivistämisen ja visuaalisen ilmeen kehittämisen äärellä mieleen nousee lukion lyriikkakurssin iskulause ”Näytä – älä selitä!” Siinä riittääkin haastetta tällaiselle loputtomien sivumäärien selittäjälle. Vaikkei lopputulos aivan tajunnanräjäyttävän mukaansatempaava olekaan, yritetty ainakin on.

Toivon siis, että raikkaan vihreät myöntöhakuiset ainekset ja humanistisen tiedekunnan siniset kieltohakuiset ainekset houkuttelevat konferenssivieraat näiden elementtien epäillä-verbin merkitystä selventävien funktioiden maailmaan. Konferenssikuulumisia luvassa blogin välityksellä toukokuun lopulla – kunhan vain uhkaava lentoliikenteen lakko ei pääse estämään matkustamista…

* Lähteenä on käytetty Jyväskylän yliopiston Tieteellisen posterin perusperiaatteita -sivua.

Julkaistu

Älä pelkää gradumörköä

Teksti: Tuula Hannola

Ystäväni on tehnyt graduaan jo useamman vuoden. Hän ei oikeastaan halua enää edes puhua gradustaan saati tehdä sitä, se on tabu jonka nimeä ei lausuta ääneen.

Gradusta on tullut mörkö, joka kummittelee päivällä takaraivossa ja öisin unissa. Se saa tirauttamaan itkut aamuisin ja vaipumaan epätoivon valtaan iltaisin. Sitä tuskaillessa menevät lomat ja viikonloput.

Tämä ystäväni ei suinkaan ole ainoa opiskelija, jolle gradu on pitkä ja tuskallinen prosessi, joka ei tunnu koskaan tulevan valmiiksi. Puhutaan graduahdistuksesta. Netti on pullollaan aiheesta kertovia blogeja, artikkeleita ja keskusteluja. Miksi gradu sitten saa ahdistumaan niin, että omaa lopputyötä aletaan jopa vältellä? Aiheesta on esitetty useita teorioita. Vastaukseksi on tarjottu muun muassa graduprosessin pituutta, itsenäisen ja vastuullisen työskentelyn vaikeutta ja yhteiskunnan opiskelijalle asettamia paineita.

Uskon, että ainakin osa ahdistuksesta tulee siitä, kuinka graduun itse suhtautuu. On todella mielenkiintoista, että usein opiskelijat kauhistelevat gradua ja sen tekemisen vaikeutta jo ennen kuin ovat työtä edes aloittaneet. Gradu käsitteenä tuntuu olevan pelottava ja siinä on negatiivinen kaiku.

Mutta entä jos graduprosessiin suhtautuisikin alusta asti innostuneesti ja positiivisella asenteella? Voisiko gradun tekeminen silloin olla myös helppoa ja mukavaa puuhaa? Jos tuskailemisen sijaan käyttäisikin energiansa tekemiseen? Jäisikö graduahdistus tällöin kokonaan kokematta? Suosittelen ainakin kokeilemaan.

Gradun tekemisen avuksi löytyy paljon oppaita ja sivustoja. Oman kokemukseni pohjalta tärkein vinkki graduaan aloittavalle opiskelijalle on valita aihe, joka itseä aidosti kiinnostaa. Varsinkin tilaustyönä tehtävän gradun ongelma voi olla, ettei aihe ole opiskelijan mielestä tarpeeksi kiinnostava tai hän ei muuten koe sitä omakseen. Valmiista gradusta opiskelijan suoritusotteelle kilahtaa 40 opintopistettä, joten on sanomattakin selvää, että työhön joutuu käyttämään paljon aikaa ja energiaa. Ja kukapa haluaisi kuukausikaupalla työskennellä sellaisen aiheen eteen, joka ei oikeastaan kiinnosta?

Mielestäni on myös todella tärkeää laittaa gradu oikeisiin mittasuhteisiin. Maisteriksi valmistumisen kannalta lopputyö on oleellista saada valmiiksi, mutta muuten gradusta ei riipu opiskelijan loppuelämä tai varsinkaan koko universumin tulevaisuus. On siis turhaa suhtautua graduun kuin se olisi maailman tärkein asia, vaikka siltä voi toisinaan tuntuakin. Joskus kirjoittaminen tökkii, mitään ei saa aikaiseksi tai tulee lannistavaa palautetta. Ei silti kannata vetää itkupotkuraivareita tai vaipua masennuksen synkkiin syövereihin.

Mutta valmiiksi gradu olisi silti joskus saatava. Lukkiutuminen gradun kanssa pimeään koppiin koko kesäksi on melko kyseenalainen keino. Yöuniaankaan ei voi loputtomiin antaa velaksi, ja myös harrastukset ja ihmissuhteet ovat graduntekijän mielenterveyden säilymisen kannalta tärkeitä. Gradulle on siis otettava aikaa arjesta, mutta ei liian isoa palaa kerralla. Elämään tulee mahtua muutakin kuin gradu.

Mukavaa ja aurinkoista kesän alkua kaikille gradun kanssa askarteleville tai sitä suunnitteleville. Paljon onnea myös gradunsa jo tehneille ja keväällä valmistuville maistereille!

Julkaistu

Muoto-opin arkiston teehetken tunnelmia

Keskiviikkona 6.5. järjestettiin kevään viimeinen opiskelijoiden ja opettajien yhteinen teehetki. Henkilökunnan ja opiskelijat yhdistävä tapahtuma on luonteeltaan rento ja vapaamuotoinen, ja se pidetään kerran kuukaudessa keskiviikkoiltapäivisin Muoto-opin arkistossa. Vaikka järjestäjät vaihtuvat, tapahtuman tarkoitus säilyy.

IMG_20150506_183602 (1)Lukuvuoden viimeinen teehetki oli tavallisesta poikkeava sikäli, että teen ja kahvin lisäksi tarjolla oli myös kevyttä tietokirjallista ohjelmaa; tarkoituksena oli kerääntyä ryhmittäin keskustelemaan valikoiduista teoksista. Yhdellä pisteellä pohdiskeltiin esimerkiksi Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin -teoksen tyyliä.

Alkavan kesän kunniaksi esillä oli myös joukko tietokirjallisuutta, josta osanottajat saivat valita haluamansa teoksen kirjakokoelmiinsa.