Alumnitilaisuus 27.4.2016 – Todellisuudesta ja tiedon rajoista

Suomen kielen alumnit kokoontuivat kevään alumnien iltaan keskiviikkona 27.4. Kaisa-taloon. Tilaisuus kulki nimellä ”Todellisuus ja tiedon rajat tietokirjoissa ja dokumenttifilmeissä”. Illan ohjelmassa oli kaksi esitystä sekä tutustumista tietokirjoihin ja vapaata seurustelua. Puhujiksi olivat lupautuneet elokuva- ja televisiotutkimuksen professori Henry Bacon ja tietokirjallisuuden professori Pirjo Hiidenmaa.

Henry Bacon: Jälki ja kuvitus television historiadokumenteissa.
Henry Bacon: Jälki ja kuvitus television historiadokumenteissa.

Tilaisuuden aloitti Henry Bacon esityksellään ”Jälki ja kuvitus television historiadokumenteissa”, jossa hän käsitteli historiadokumenteissa käytettyä materiaalia. Oli kiinnostavaa kuulla, kuinka eri tavoin dokumentteja koostetaan. Harvoin tulee kiinnittäneeksi huomiota esimerkiksi siihen, että dokumentin kerronnan kuvituksena voi itseasiassa olla katkelmia fiktiivisestä elokuvasta. Bacon nosti esiin myös musiikin: kuinka usein historiadokumentissa käytetty musiikki on todella sen kuvaamalta ajalta? Tai edes muuten sidoksissa aiheeseen?

Pirjo Hiidenmaa puhui tietokirjallisuuden tutkimuksesta ja opetuksesta sekä siitä, miksi kirjallisuus jaetaan kahtia kaunokirjallisuuteen ja tietokirjallisuuteen. Suomessa julkaistuista nimekkeistä tietokirjallisuutta on noin 80 % nimekkeistä ja kaunokirjallisuutta noin 20 %. Tietokirjallisuuteen kuuluu kuitenkin hyvin laaja valikoima erilaisia teoksia koulukirjoista lähes kaunokirjallisiin elämäkertateoksiin – unohtamatta värityskirjoja. Esityksen aikana nousikin keskustelua tietokirjojen käytöstä kouluissa: joissakin oppilaitoksissa oli todettu hyväksi keinoksi lukemaan innostamiseen tarjota luettavaksi myös tietokirjoja.

Pirjo Hiidenmaa: Tietokirjallisuus tutkimuksen ja opetuksen kohteena.
Pirjo Hiidenmaa: Tietokirjallisuus tutkimuksen ja opetuksen kohteena.

Esitysten jälkeen pääsi tutkimaan paikalle tuotuja tietokirjoja. Pienenä tehtävänä oli pohtia, mitkä niistä voisivat innostaa nuoria lukemaan. Valikoimasta löytyikin monenlaisia kiinnostavia teoksia, jotka herättivät myös keskustelua.

Tilaisuus oli oikein mukava ja rento. Keskustelun puhjettua aika vain jälleen oli loppua kesken – on niin kiva tavata vanhoja tuttuja ja uusia kasvoja. Mutta seuraavassa alumnitilaisuudessa sitten lisää!

Alumnitilaisuus 26.11.2015: Tapaus Enkeli-Elisa – miten voi arvioida tiedon luotettavuutta?

AnuSilfverberg_pieni

Anu Silfverberg.

UllaTiilila_luennoi
Ulla Tiililä.


Tekstejä tuotetaan aiempaa nopeammin, ja internetissä uutiset, lausunnot ja tarinat leviävät vauhdilla. Miten voi tietää, onko jokin Facebookissa jaettu juttu lainkaan totta? Entä miten arvioida sanomalehdessä julkaistun jutun todenperäisyyttä?

Suomen kielen oppiaineen alumnitilaisuudessa torstaina 26.11. käsiteltiin tiedon luotettavuutta. Paikalla olivat alustamassa toimittaja Anu Silfverberg ja erikoisasiantuntija Ulla Tiililä Kotuksesta. Tilaisuus oli suunnattu erityisesti opiskelijoille, ja tarkoituksena oli, että opiskelijoilla on mahdollisuus keskustella laitokseltamme valmistuneiden kanssa sekä heidän työstään että tilaisuuden aiheesta.

Tilaisuuden teemana oli Enkeli-Elisan tapaus muutaman vuoden takaa. Anu Silfverberg tutki tuolloin aihetta toimittaja Hanna Nikkasen kanssa, ja he kirjoittivat siitä artikkelin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteeseen. Ulla Tiililä analysoi tapaukseen liittyneitä tekstejä. Enkeli-Elisan tapauksessa julkisuudessa esitettiin totena koulukiusaamisen takia itsemurhan tehneen nuoren tytön keksitty tarina. Tarinaa kerrottiin tytön vanhempien pitämän blogin kautta.

Anu Silfverberg kiinnostui Enkeli-Elisan tapauksesta törmättyään siihen sosiaalisessa mediassa. Aluksi Silfverberg oli ohittanut sen selvänä feikkijuttuna. Pian aiheeseen tarttuivat kuitenkin isot sanomalehdet ja mm. Yle. Silfverberg esitti tämän esimerkkinä siitä, kuinka uutisointi vaikuttaa uskomaamme totuuteen: Ylen kerrottua asiasta Silfverbergkin oli ajatellut, että ehkä Enkeli-Elisa sittenkin on totta.

Silfverberg kuitenkin kysyi asiasta juttuja tehneiltä toimittajilta, ja kävi ilmi, ettei kukaan heistä ollut ollut suoraan yhteydessä jutun tytön vanhempiin, vaan ainoastaan jutusta julkisen tehneeseen henkilöön. Tämä herätti Silfverbergin kiinnostuksen, ja hän lähti tutkimaan juttua tarkemmin toimittaja Hanna Nikkasen kanssa.

Juttuun liittyneiden tekstien analysointiin pyydettin avuksi Ulla Tiililä. Tiililä on Kotimaisten kielten keskuksen erityisasiantuntija, joka on tutkinut virkakieltä. Tiililä tekee forensista lingvistiikkaa: analysoi tekstejä ja päättelee, onko todennäköistä, että tekstit ovat saman henkilön tai eri henkilöiden kirjoittamia. Forensista lingvistiikkaa käytetään poliisitutkimuksissa, ja esimerkiksi FBI:lla on Yhdysvalloissa omia kielentutkijoita. Suomessa lingvistiikan hyödyntäminen rikostutkimuksessa on vielä vähäistä, mutta Tiililän mukaan toimeksiannot ovat viime aikoina lisääntyneet.

Enkeli-Elisan tapauksessa Tiililä sai analysoitavakseen tekstejä niin väitetyltä itsemurhan tehneeltä tytöltä, tämän vanhemmilta ja jutun julki tuoneelta henkilöltä. Tiililä lähti selvittämään, ovatko tekstit yhden vai useamman kirjoittajan kirjoittamia.

Tekstejä tutkiessaan Tiililä kiinnittää huomiota mm. teksteissä esiintyviin sanoihin ja lauserakenteisiin. Jokin yksittäinen samankaltaisuus ei vielä merkitse mitään, mutta jos käy ilmi, että teksteissä on kautta linjan samatyyppisiä lauserakenteita tai vaikkapa tiettyjä, toistuvia sanoja, niiden painoarvo lisääntyy. Enkeli-Elisan tapauksessa eri henkilöiden kirjoittamiksi väitetyissä teksteissä oli huomattavia samankaltaisuuksia, joiden perustella Tiililä päätyi esittämään, että todennäköisesti tekstit on kirjoittanut yksi ja sama henkilö. Silfverberg ja Nikkanen saivat Tiililän analyysista tuen epäilylleen tarinan todenperäisyydestä.

Enkeli-Elisan tapaus on yksi esimerkki siitä, miten julkisuuteen luikahtanut tarina muuttuu todeksi. Miten sitten voisi arvioida tiedon luotettavuutta? Vaikeaa se onkin, ellei toisinaan lähes mahdotonta. Silfverberg korostaakin journalistien vastuuta faktojen tarkistamisessa. Esimerkiksi juttuun haastatellun henkilön sanomisten paikkansapitävyys täytyy tarkistaa tai tuoda ilmi, ettei tietojen vahvistaminen onnistu. Internet on kuitenkin täynnä muiden kuin journalistien tuottamaa sisältöä, jolloin tulkinta jää lukijan vastuulle. Ainoita keinoja on oikeastaan etsiä tietoa monesta eri lähteestä ja vertailla löytynyttä informaatiota.

Tilaisuus keräsi paikalle mukavasti osallistujia kuuntelemaan alustuksia ja keskustelemaan aiheesta. Tiililä ja Silfverberg ovat molemmat taitavia ja innostavia puhujia, ja paikalle saapuneet olivat selvästi kiinnostuneita aiheesta. Tiedon luotettavuuden arviointi on entistä tärkeämpää saavutettavissa olevan tiedon määrän kasvaessa, ja monet suomen kielen opiskelijat tulevat valmistuttuaan työskentelemään tiedonvälitystehtävissä mm. opettajina, journalisteina ja viestinnän tehtävissä. Näin ollen he joutuvat pohtimaan omassa työssään juuri näitä tiedon luotettavuuteen liittyviä kysymyksiä.

Yleiskirjoittaja Hotakainen

Kari Hotakainen
Kari Hotakainen. Kuva Veikko Somerpuro.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjailija Kari Hotakaisen tuotanto on häkellyttävän monipuolinen. Hotakainen kirjoittaa sujuvasti niin kaunokirjallisuutta, lasten- ja nuortenkirjoja, runoja, näytelmiä, kolumneja, lehtijuttuja kuin mainostekstejäkin. Hotakainen valmistui kandidaatiksi kotimaisen kirjallisuuden oppiaineesta vuonna 1980. Yliopisto antoi eväät kirjailijan ammattiin, ja opiskeluvuosina syntyi elämänmittaisia ystävyyssuhteita. Opiskeluporukkaan kuuluivat muun muassa Jari Tervo, Kimmo Oksanen, Paula Rintamaa, Jukka Mauno, Hilkka Oksama ja Touko Siltala.

Tutustu Kari Hotakaiseen 375 humanistia -verkkosivuilla

Helsingin yliopiston 375-vuotisjuhlavuoden kunniaksi humanistinen tiedekunta nostaa esiin 375 humanistia. Sivustolla esiteltävät henkilöt avaavat näkymää humanistisen alan yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen merkitykseen sekä tarjoavat esimerkkejä humanistien laaja-alaisesta osaamisesta.

Tuleva opettaja, ole kiinnostava!

Teksti Mari Kankaanranta. Kuva Anna Kenneth.

Jussi Willman toimii äidinkielen opettajana IB-lukiossa, tavallisessa lukiossa sekä avoimessa yliopistossa ja on tuttu näky myös laitoksemme kirjallisuuden luennoitsijana. Bloggaava norsu sai tilaisuuden haastatella Willmania ja kysyä, millaista äidinkielen opettajan työ on ja miten alalle pääsee.

Jussi_Willman_kuva_Anna_Kenneth

Mitä ja missä itse opiskelit?

Opiskelin Helsingin yliopistossa yleistä historiaa, yleistä kirjallisuutta, teoreettista filosofiaa, kreikkaa, hepreaa ja suomen kieltä.

Mitkä oppiaineet tai kurssit ovat olleet hyödyllisimpiä nykyisen työsi kannalta?

Melkein kaikista opinnoista on ollut jonkinlaista hyötyä, mutta opetusharjoittelu oli hyödyllisin. Myös puheviestinnän käytännön kurssi oli hyvä. Ylipäätään keskustelevat ja toiminnalliset kurssit ovat minusta järkeviä. Mieluummin luen kotona kirjaa kuin istun kovalla puisella penkillä tuijottamassa dioja.

Jos saisit nyt valita uudelleen, mitä tekisit eri tavalla opinnoissa ja opiskelijaelämässä?

Opiskelisin määrätietoisemmin kohti ammattia. Etsisin kursseja, joissa saa kontakteja yliopiston ulkopuoliseen todellisuuteen. Saattaisin valita kokonaan toisen alan kuten paleoantropologian, kosmologian tai psykiatrian. Joisin vähemmän vodkaa. En väittelisi teoreettisten filosofien kanssa oudoista asioista aamuyöhön. Pelaisin jalkapalloa.

Millaista on olla äidinkielen opettaja?

Opettaja on yleishenkilö, jonka työssä yhdistyvät kirjallisuus, kielioppi, media, estetiikka, semiotiikka, filosofia, viestintä, teatteri… Kesällä työ on mukavaa. Talvisin joskus turhauttavaa. Äidinkieli oppiaineena ei ole oppilaiden mielestä kovinkaan tärkeä tai kiinnostava; poikia täytyy erityisesti motivoida. Palkka on ok.

Mitkä ovat työsi parhaat puolet? Mikä aiheuttaa stressiä?

Ammatti on erittäin antoisa, turvallinen ja kummallinen. Paras puoli on työni monipuolisuus: siinä yhdistyvät asiaosaaminen, ihmissuhteet ja hallinnointi. Stressiä aiheuttavat passiivis-aggressiiviset opiskelijat sekä esseiden tarkastaminen, niitä tulee korjattavaksi valtavia määriä.

Miten välttää rutinoitumisen ja tylsistymisen, jos opettaa vuodesta toiseen samoja kursseja?

Tehtäviä pitää vaihdella. Keskusteleva ote vähentää rutiinia ja tylsistymistä. Koko ajan täytyy yrittää kehittyä. Vaikkei jaksaisi. Paras tapa välttää tylsistymistä on se, että opettaa vuorovaikutuksellisesti, ihmiset edellä. Asia tulee perässä.

Millaisia eroja olet havainnut työssäsi eri-ikäisten kanssa?

Aikuisten kanssa aikaa ei kulu patistamiseen ja kasvattamiseen. Yliopistossa kirjoittajat ovat yleensä lahjakkaita ja kiinnostuneita asioista. Lukiossa kirjallisuus ei tunnu kiinnostavan opiskelijoita.

Toisaalta nuoremmat saattavat olla hauskempia, koska eivät ole aikuisia tylsimyksiä.

Mitä kannattaisi tuoda esiin työtä hakiessa? Miten näet alan työllistymismahdollisuudet tällä hetkellä?

Riippuu oppilaitoksesta. Mutta haastattelussa kannattaa olla itsevarma ja uskaliaskin. Kannattaa painottaa kykyä innovaatioihin ja oppilaiden motivointiin, jos työkokemusta ei ole. Nykyistä systeemiä voi myös kritisoida perustellusti, mutta täytyy osoittaa joustavuutta. Vuorovaikutustaidot ja kyky yhteistyöhön ovat tärkeitä. Haastatteluun mentäessä tulee osata esimerkiksi lukion opintojen rakenne. Yläkouluun haettaessa korostuvat taidot kasvatuksessa ja motivoinnissa.

Työllistymismahdollisuudet ovat kohtalaiset. Mutta yhteen paikkaan voi olla sata hakijaa. Jos on pätevyys useampiin opetettaviin aineisiin, se helpottaa työnsaantia. Ensimmäinen vuosi työssä on luultavasti raskas. Monet lopettavat tästä syystä opettajan ammatissa.

Mitkä kaksi neuvoa antaisit tulevalle ädinkielen opettajalle?

Älä pelästy. Ole kiinnostava.

 

 

 

Coach Café meillekin?

Tiistaina 21.4. järjestettiin keskustakampuksen yhteinen Coach Café -työelämäilta, jossa opiskelijat, vastavalmistuneet ja alumnit kohtasivat kahvikupposten äärellä.

Illassa kuultiin erityisesti järjestöalan ammattilaisten kokemuksia työelämästä ja pohdittiin järjestöalaa uravaihtoehtona.

Alumnimentoreita oli mukana järjestöalan eri laidoilta, kuten Setalta, Tehyltä ja Kepalta. Erityisen illasta teki se, että luennoimisen sijaan koko tilaisuus rakentui rennoille pienryhmäkeskusteluille ja tutustumiselle.

Alumni-ilta, kuva Emilia Hannula Alumni-ilta, kuva Emilia Hannula Alumni-ilta, kuva Emilia Hannula

Kysyntä Coach Caféelle oli ilmeisen suuri. Tilaisuuden ilmoittautumislomake ehti olla auki huhtikuun alussa vain pari tuntia ennen kuin kaikki 30 opiskelijapaikkaa olivat jo täynnä.

Suuren kysynnän vuoksi alumnikoordinaattori Tuomo Kauha uumoili, että toukokuussa järjestetään todennäköisesti myös toinen työelämäilta samalla konseptilla, joten kiinnotuneiden kannattaa seurata silmä kovana Alumnikampuksen sivuja lähiaikoina!

Tilaisuudessa piipahtaneena jäin miettimään, oliskohan Coach Cafén kaltaiselle alumnitapaamiselle kysyntää myös norsulaisten keskuudessa?

Muistan omilta opiskeluajoiltani (joskin eräältä toiselta laitokselta), että jäin  kaipaamaan vaihtoehtoja tutkijan, kääntäjän ja opettajan ammateille, joihin törmäsin jo yliopiston arjessakin. Janosin tietoa työelämästä yliopiston ulkopuolella ja esimerkkejä akateemisen uran vastineeksi.

Niinpä tiistaina mieleeni jäi muhimaan ajatus laitoksen omasta työelämäillasta, jonne kutsuttaisiin norsun alumneja eri aloilta. Kenties järjestöalalta, yrittäjiksi ryhtyneistä tai vaikka teknologiateollisuuteen päätyneistä ― kyllä, tunnen yhden sellaisenkin rohkean fennistin.

Nordican alumnitapaamisessa viime viikolla käsiteltiin samaa teemaa ja kysyttiin Vad kan man bli om man studerar vid Nordica och inte vill bli lärare? Vaan miten on muissa oppiaineissa?

Opiskelijat ja vastavalmistuneet, jos tällainen Norsu Café järjestettäisiin, tulisitteko ja millaisia alumneja haluaisitte tavata?