Tutkimusta ja kenttätöitä tieteidenvälisesti

Humanistisessa tiedekunnassa kannustetaan yhteistyöhön laitosten ja oppiaineiden välillä. Konkreettisesti yhteistyötä auttaa tiedekunnan tulevaisuusrahasto, josta jaetaan vuosittain määrärahoja tutkijoiden hankkeille. Vuodeksi 2014 onnistuimme saamaan tällaisen rahoituksen suomen kielen ja arkeologian tutkijoiden väliseen hankkeeseen ”Merellisen Helsingin historiaa paikannimistön ja arkeologian näkökulmasta”.

Mistä asukkaat Helsingin saaristoon tulivat? Ja milloin? Puhuttiinko alueella ensin suomea ja sitten ruotsia? Millaisia elinkeinoja harjoitettiin? Esimerkiksi näihin kysymyksiin hankkeessa on haettu vastauksia. Lähteinä ja metodeina ovat sekä arkelogian että kielen- ja ennen kaikkea nimistöntutkimuksen aineistot ja lähtökohdat. Hankkeen vetäjinä ovat arkeologian professori Mika Lavento ja minä, suomen kielen yliopistonlehtori Terhi Ainiala.

Ensimmäinen vuosi kului lähinnä peruskartoitusta tehdessä. Tästä työstä vastasivat lähinnä hankkeen harjoittelijat, suomen kielen ja suomalais-ugrilaisten kielten opiskelija Marika Luhtala ja arkeologian opiskelija Annukka Debenjak. He hankkivat käsiinsä vanhat ja nykyiset alueen kartat, aiemmat tutkimukset ja asiakirjat. Loppuraporteista tuli komeita tietopaketteja.

Konkreettisesti kentällekin päästiin, kun hankkeen väki tutustui Vallisaareen ja Vartiosaareen ja etsi varhaisen asutuksen jälkiä. Kenttätöitä jatketaan tänä keväänä, kun Marika, Annukka ja hankkeen tutkija, arkeologi Paula Kouki, lähtevät Villinkiin. Kenttätöitä voit seurata hankkeen blogissa.

Hankkeen harjoittelijat ovat tehneet töitä yhdessä. He ovat istuneet yhdessä arkistoissa ja kirjastoissa ja samonneet saarissa. He ovat tarkastelleet samoja aineistoja oman tieteenalansa näkökulmista ja tehneet sellaisia löytöjä, joihin kumpikaan ei olisi yksin päässyt. He ovat myös oppineet esitelmän ja luentojen rakentamista ja artikkelin kirjoittamista yhdessä, monitieteisesti.

Tänä vuonna yhteistyötä jatketaan osin Opettajien akatemian rahan turvin. Tieteidenvälisyyttä, tieteellisiä konferensseja ja toisaalta kaikille avoimen näyttelyn rakentamista, kenttätöitä ja oma blogi – kaikkea tätä tehdään. Yhdessä ja toisiltamme oppien.

Terhi Ainiala

 

 

Oppimista kahdella kielellä

Helsingin yliopistolla on uudistetut kieliperiaatteet, joiden mukaan yliopisto on rennosti kolmekielinen. Periaatteet antavat opiskelijoille ja henkilöstölle tarpeellisia ohjeita ja linjauksia siitä, kuinka etenemme kohti toimivaa monikielisyyttä.

Oma Norsu-laitoksemme on jo noudattanut monia näistä linjauksista.

Toimimme rinnakkaiskielisesti, ja toisinaan reseptiivistä monikielisyyttä noudattaen. Kieliperiaatteet antavatkin muuten myös hyödyllisiä määrittelyjä erilaisille monikielisyyksille. Sieltä voi katsoa, mitä se rinnakkaiskielisyys täsmällisesti tarkoittaa.

Oma tutkimusalueeni nimistöntutkimus kantaa laitoksessamme komeasti NORSU1-tunnusta. Se tarkoittaa sitä, että nimistöntutkimus on kaikille laitoksen kieliaineille yhteinen tutkimusalue, jonka kurssit ja muut suoritukset saavat tuon saman koodin. Nimistöstä kiinnostunut opiskelija löytää esimerkiksi Weboodista näin NORSU1-haulla laitoksen kaikki nimistökurssit ja -tentit ja voi sisällyttää kaikki sellaiset halutessaan opintoihinsa. Suomen kielen tai suomalais-ugrilaisten kielten opiskelija voi osallistua pohjoismaisten kielten nimistökurssille ja päinvastoin. Kurssisuoritukset saa tehdä omalla äidinkielellään, vaikka opetus ei sitä olisi.

Minulla on paraikaa Onomastiikan klassikoita -niminen kurssi, jolla osa opiskelijoista on pohjoismaisten kielten opiskelijoita ja äidinkieleltäänkin ruotsinkielisiä. Kurssilla tehdään töitä paljolti pienryhmissä, ja ruotsinkieliset opiskelijat pitävät esitelmänsä ja kirjoittavat raporttinsa ruotsiksi. Juuri viime viikolla meillä oli ohjelmassa ruotsinkielinen esitys. Kysyin kaikilta, oliko esitystä helppo ymmärtää. Osa nyökytteli tyytyväisenä ja totesi, että helpompi kuin osasi odottaa. Osa taas puisteli päätään, että ei ollut.

Ruotsin kieli on osalle opiskelijoista hieman pelottava asia. Sitä ei välttämättä ole käytetty lukion jälkeen. Yliopistossa ja varsinkin omalla laitoksellamme ruotsi on kuitenkin melko arkipäiväinen asia.

Tai ainakin voisi olla. Tähän yritän opiskelijoitakin rohkaista. ”Eikö ole hienoa, että pääsee oppimaan myös ruotsiksi ja itsekin ruotsia halutessaan käyttämään, turvallisessa ympäristössä. Kun käsiteltävät asiat vielä ovat tuttuja, on kielen omaksuminen helpompaa.”

Uskon, että jo tällä kurssilla – ja viimeistään seuraavilla – suomen ja ruotsin rinnakkaisuus on luontevampaa ja arkipäiväisempää. Suomen kielen opiskelija voi saada vahvistuneen ruotsin kielen taidon ja vallankin lisääntyneen luottamuksen käyttää kieltä. Siinähän ne tulevat näppärästi kaupan päälle, melkein huomaamatta!

Terhi Ainiala