Opettajien akatemia

29.3.201629.3.2016

Kielentutkijat Loviisassa jälleen

Syksyllä 2015 järjestetyllä Nimet ja kielet kentällä -kurssilla kävimme kenttäretkellä Loviisassa. Nyt maaliskuussa palasimme Loviisaan esittelemään kenttäretkellä toteutettujen tutkimusten tuloksia. Parituntiseen esitelmäiltaan Almintaloon 15.3. saapui aiheesta kiinnostuneita kaupunkilaisia sekä paikallislehtien toimittajat.

Tilaisuuden aluksi kurssin opettaja Terhi Ainiala kertoi kurssista ja kenttäretkestä.

Loviisa_Hanna_ja_Kallas — Hanna Lappalainen ja Kallas Lukka

Kallas Lukka ja Hanna Lappalainen tutkivat loviisalaisten näkemyksiä puhuttelutavoista: teititellä vai sinutella? Tutkimuksen kohderyhminä olivat eläkeikäiset sekä palvelualan ammattilaiset, ja tutkimus toteutettiin yksilö- ja ryhmähaastatteluina.
Haastatellut mainitsivat puhuttelutapojen muuttuneen. Ennen oli tavallisempaa teititellä, mutta nykyisin sinuttelu on usein luontevampaa. Muutosta pidettiin yleisesti hyvänä, mutta osa haastatelluista kuitenkin toivoi teitittelyä ainakin aluksi. Sinuttelu koettiin tuttavallisena ja tasa-arvoa luovana, mutta myös mahdollisesti epäkunnioittavana. Teitittelyn taas ajateltiin osoittavan arvostusta ja kohteliaisuutta. Sen myös koettiin luovan etäisyyttä keskustelijoiden välille – niin hyvässä kuin pahassakin: teitittelyn mainittiin olevan myös jäykkää ja kankeaa ja jopa keino loukata.

Laura Anttola tutki lasten nimenantoa kaksikielisissä perheissä, joissa kotikielinä ovat sekä suomi että ruotsi. Moni haastateltu mainitsi tärkeänä nimenantoperusteena nimen käytännöllisyyden ja ongelmattomuuden. Nimen siis tulisi toimia sekä suomen- että ruotsin kielessä. Joissakin perheissä oli ajateltu myös nimen lausumista eri kielissä. Toiset halusivat, että nimi lausutaan samalla tavoin sekä suomen- että ruotsinkielisenä, mutta osa ajatteli, ettei eri tavoin lausuminen haittaa. Nimiä oli myös otettu vanhempien suvuista. Jotkin perheet olivat miettineet etunimien sopimista yhteen sukunimen kanssa, mutta missään perheessä ei ollut pyritty siihen, että nimikokonaisuus sisältäisi kummankin kielisiä nimiä.

Lasse Heinonen tutki loviisalaisten nuorten suhtautumista sukunimen valintaan avioliitossa. Lasse haastatteli 15–20-vuotiaita nuoria ja kartoitti heidän mielipiteitään. Suurin osa haastatelluista voisi pitää oman sukunimensä, mutta noin puolet voisi myös kuvitella ottavansa puolison sukunimen. Haastatelluista nuorista pojat suhtautuivat tyttöjä suopeammin sukunimen vaihtamiseen: haastatelluista ne, jotka eivät missään tapauksessa ottaisi puolison sukunimeä, olivat kaikki tyttöjä.

Marjaana Lehto tutki peltojen nimeämistä Euroopan Unioniin liittymisen jälkeen. EU:hun liittymisen jälkeen pellot merkittiin rekisteriin ja nimettiin. Marjaana selvitti haastatteluin peltojen nimeämisen taustoja: millä perusteella nimi on annettu, kuka nimen on antanut, ja onko nimi suomen- vai ruotsinkielinen.

Loviisa_Janina_ja_Erja — Janina Öhman ja Erja Paajanen

Janina Öhman ja Erja Paajanen tutkivat Loviisan epävirallisia paikannimiä. Loviisasta on aiemmin kerätty paikannimiä vuosina 1917 ja 1968, joten tämä uusin keräys täydentää mukavasti sarjaa. Kenttäretkellä haastateltiin 30 informanttia ja kerättiin heidän käyttämiään ja tuntemiaan epävirallisia paikannimiä. Loviisa tunnetaan esimerkiksi nimillä Drottningstaden ja LOLvisa, ja kaupungin eri osat nimillä Ner i stan, Opp i Stan, Gamla stan ja Ny stan. Muita kaupungin paikannimiä ovat esimerkiksi Gräsis ja Åsen, ja paikallisia taloja tunnetaan esimerkiksi nimillä Pilastrarna ja Malmska huset. Suurin osa kerätyistä nimistä on ruotsinkielisiä.

Kurssi ja kenttäretki olivat oikein onnistuneita ja pidettyjä. Vaikka kenttätyöskentely ehkä jännitti aluksi, tulokset olivat todella hyviä ja aineistoa kertyi runsaasti! Ja seuraavaa retkeä suunnitellaan jo…

Loviisan paikallislehdet olivat mukavan kiinnostuneita tutkimuksestamme, ja lehdissä ilmestyikin useampi juttu sekä kenttäretken aikana että sen jälkeen. Oheisista linkeistä pääset lukemaan jutut.

Ortnamn och språk intresserar alla (Östnyland, pdf-tiedosto)
Kutkuttava nimitutkimus (Pääkirjoitus, LS 25.9.2015)
Salttis, Röökärri ja mitä niitä onkaan (LS 29.9.2015)
Loviisan seudun nimistö hämäläisperäistä (LS 22.12.2015)
Lapselle halutaan helppo nimi (LS 29.12.2015, pdf-tiedosto)
Kielentutkijoilla onnistunut kenttäretki (LS 22.1.2016, pdf-tiedosto)
Teititellä vai sinutella? (LS 18.3.2016, pdf-tiedosto)

Kenttäretki järjestettiin Terhi Ainialan saaman Opettajien akatemian määräahan turvin. Opettajien akatemian blogista pääset lukemaan Terhin kirjoituksen kurssista ja kenttäretkestä.

16.9.2015

Uuteen nousuun gradupajassa

Teksti Saila Salonen. Kuvat Saila Salonen, Tuula Hannola ja Lotta Broms.

Hyvää seuraa, herkullista ruokaa, upeat merimaisemat. Vähän punaviiniä, paljon jälkiruokia. Tiukkaa työskentelyä. Henkistä tukea, analysointia, ratkaisuja. Keskustelun ulkopuolisiin kissoihin viittaamista (Paavo, Aulis, Poitsu, Sissi ja Tupsu mainittu). Tätä oli nimistöntutkijoiden gradupaja Vuosaaren hotelli Sofiassa 10.–11.9.2015. Voiko gradun tekeminen olla enää kivempaa?

Terhi Ainialan järjestämään ja ohjaamaan gradupajaan osallistui kahdeksan nimistöä tutkivaa graduntekijää: Petra Tella, Suvi Takala, Raili Kulonen-Hendricks, Haruna Berg, Tuula Hannola, Emmi Nevalainen, Lotta Broms ja Mika Österbacka. Gradujen aiheet vaihtelivat japanilais-suomalaisten perheiden lasten nimeämisestä Imatran Tainionkosken paikannimien kansanetymologisiin tulkintoihin. Tutkielmat olivat eri vaiheissa, joistakin käsittelimme tutkimussuunnitelmaa ja toiset olivat esitarkastusvalmiita.

Työskentelimme yhtenä ryhmänä ja käsittelimme yhtä gradua aina tunnin kerrallaan. Jokaisella oli oma opponentti, joka oli paneutunut graduun tarkemmin, ja lisäksi keskustelimme tutkielmasta yleisesti. Graduntekijä sai aluksi kertoa työstään ja halutessaan pyytää kommentteja jostakin tietystä asiasta. Kommentteja ja keskustelua syntyikin mukavasti. Torstaina keskustelimme graduista viiteen asti ja lopuksi juttelimme gradunteon iloista ja suruista. Ainakin tämän gradupajan osallistujien mukaan gradunteko on pääosin iloista!

Jotta jaksaa tehdä töitä, täytyy syödä. Ja siinä olimme erittäin hyviä. Sofian ravintolan ihanat annokset hujahtivat hetkessä, ja jokunen saattoi suunnitella graduloman- siis gradupajan jatkamista ihan jo ruoan takia.

Torstai-iltana oli mahdollisuus saunoa ja uida sekä lenkkeillä Vuosaaren upeissa maisemissa. Sofian ympäristö on todella kaunista mäntymetsää ja kallioista merenrantaa, ja hyväpohjaisia lenkkipolkuja on mukava juosta. Ja ah, mikä auringonlasku! Ihan iltamyöhällä sopi vielä hyvin parantaa maailmaa ja graduja lasillisen äärellä.

Perjantaina hyvän aamiaisen jälkeen kävimme läpi vielä kolme gradua. Yhteisen kahvihetken jälkeen oli aika suunnata kotia kohti.

Gradupaja on oiva keino saada uutta vauhtia graduntekoon. Oman ja muiden gradujen käsittelyssä monet ratkaisua vailla olleet kysymykset löytävät vastauksen, ja muiden tutkielmista voi saada vinkkejä omaan työhön.

Ja aivan parasta on tietysti vertaistuki. Kukaan ei ymmärrä graduntekijää paremmin kuin toinen graduntekijä. Välillä on aivan mahtavaa, työ edistyy ja tekijä ajattelee, että tätä voisi tehdä aina. Toisinaan mistään ei tule mitään, lähdekirjat on vienyt kirjastosta joku kiusankappale ja Svinhufvud voisi polttaa Gradutakuunsa. Mutta kun kuulee, että sellaista se on joskus kaikilla, ymmärtää, että kyllä se tästä. Sen kun tekee gradun.

Saila
Gradupajan yleisnainen

28.5.201528.5.2015

Nimiä ja ihmisiä – nimistöntutkijat Majvikissa

Teksti Lasse Hämäläinen. Kuvat Terhi Ainiala.

Norsu-laitoksella toimii tällä hetkellä useita aktiivisia väitöskirjantekijöitä, joiden aiheet kuuluvat nimistöntutkimuksen alaan. Seitsemän tämän joukon edustajaa kokoontui ohjaajansa, yliopistonlehtori Terhi Ainialan johdolla kaksipäiväiseen seminaariin Kirkkonummelle 21.–22.5.2015.

Tapahtumapaikkana toimi kokous- ja kongressihotelli Majvik. Puitteet olivat ensiluokkaiset: Tekeillä olevia väitöstutkimuksia käsiteltiin kartanohotellin huipulla Tornihuoneessa, jonka ikkunoista avautui kaunis näkymä alas keväisille pihamaille sekä merelle. Vapaahetkinä saattoi esimerkiksi pistäytyä ihailemaan hotellin vieressä sijaitsevaa jugendlinnaa. Päivän päätteeksi rentouduimme modernin rantasaunan mukavissa lepotuoleissa keinovaloista rakennetun tähtitaivaan alla. Erinomaiset ruokatarjoilut takasivat sen, ettei tiedettä tarvinnut edistää tyhjin vatsoin.

Nuorten nimistöntutkijoiden kiinnostuksen kohteet ovat vahvasti kytköksissä ympäröivään maailmaan ja sen muutoksiin. Erityisen vahvasti tutkimusaiheissa näkyy kielellisesti ja kulttuurisesti moninaistuva yhteiskunta sekä sen vaikutus henkilönnimiin ja identiteetteihin: Ksenia Eskola tutkii venäläis-suomalaisten nuorten aikuisten nimi-identiteettiä, Anne Rosenius australiansuomalaisten nimi-identiteettiä ja Minna Nurminen lasten etunimien valintaa Suomen kaksi- ja monikielisissä perheissä. Identiteetti ja sen ilmaiseminen nimenvalinnan avulla on keskeisessä asemassa myös Lasse Hämäläisen internetyhteisöjen käyttäjänimiä käsittelevässä tutkimuksessa.

Vaikka jatko-opiskelijoiden tutkimusaiheet ovat tällä hetkellä painottuneet henkilönnimiin, ei paikannimiäkään ole toki unohdettu. Tiina Aalto jatkaa maaseudun paikannimistön tutkimusperinnettä Ukko-alkuisten nimien osalta. Paikannimet, erityisesti asutusnimet, ovat olleet lähtökohtana myös Olga Karlovan itäisten itämerensuomalaisten kielten vanhaa henkilönnimistöä käsittelevälle väitöstutkimukselle. Urbaanin ympäristön paikannimiä tutkii Maria Vidberg, jonka aiheena ovat kadunnimet Helsingin kaksikielisessä ympäristössä.

Väitöskirjatyön suurimmat haasteet liittyvät usein muihin asioihin kuin varsinaiseen tieteelliseen sisältöön: Mistä hakea rahoitusta tutkimukselle? Miten löytää motivaatio työntekoon? Miten sovittaa tutkijanura yhteen perhe-elämän, harrastusten ja mahdollisen leipätyön kanssa? Lyhyimmissä tutkijatapaamisissa käytännölliset näkökulmat jäävät usein paitsioon. Kahden päivän seminaarissa sen sijaan jää aikaa myös vapaamuotoiselle keskustelulle, tutkijan arjen ilojen ja surujen jakamiselle. Kenties kaikkia ongelmia ei onnistuttu ratkaisemaan, mutta tutkimuksen eri vaiheissa olevien kollegoiden kokemukset ja tuntemukset auttavat reflektoimaan omaa tilannetta ja ponnistelemaan eteenpäin.

Väitöskirjan tekeminen on hyvin itsenäistä työtä. Työn mielekkyyden kannalta on tärkeää tiedostaa, että tutkimus ei valmistu tyhjiössä. Suureen Norsu-laitokseen mahtuu paljon ihmisiä, joilla on samankaltaisia kiinnostuksen kohteita. Ilman yhteisiä tapahtumia ja aktiviteetteja he kuitenkin saattavat pysyä pitkäänkin kasvottomina, jopa mystisinä niminä artikkelien lähdeluetteloissa ja sähköpostiviestien vastaanottajakentissä. Seminaareissa yhdessä tekeminen, matkustaminen ja syöminen (ja juominen) saavat aikaan sen, että nämä nimet muuttuvat todellisiksi henkilöiksi. Hyvä näin. Vaikka nimet ovat mielenkiintoisia, ovat ihmiset vielä mielenkiintoisempia.

Majvikin seminaari toteutettiin Helsingin yliopiston Opettajien akatemian ohjaajallemme Terhi Ainialalle myöntämän määrärahan tuella. Kiitos Terhi ja kiitos Opettajien akatemia! 🙂

17.4.20154.5.2015

Tutkimusta ja kenttätöitä tieteidenvälisesti

Humanistisessa tiedekunnassa kannustetaan yhteistyöhön laitosten ja oppiaineiden välillä. Konkreettisesti yhteistyötä auttaa tiedekunnan tulevaisuusrahasto, josta jaetaan vuosittain määrärahoja tutkijoiden hankkeille. Vuodeksi 2014 onnistuimme saamaan tällaisen rahoituksen suomen kielen ja arkeologian tutkijoiden väliseen hankkeeseen ”Merellisen Helsingin historiaa paikannimistön ja arkeologian näkökulmasta”.

Mistä asukkaat Helsingin saaristoon tulivat? Ja milloin? Puhuttiinko alueella ensin suomea ja sitten ruotsia? Millaisia elinkeinoja harjoitettiin? Esimerkiksi näihin kysymyksiin hankkeessa on haettu vastauksia. Lähteinä ja metodeina ovat sekä arkelogian että kielen- ja ennen kaikkea nimistöntutkimuksen aineistot ja lähtökohdat. Hankkeen vetäjinä ovat arkeologian professori Mika Lavento ja minä, suomen kielen yliopistonlehtori Terhi Ainiala.

Ensimmäinen vuosi kului lähinnä peruskartoitusta tehdessä. Tästä työstä vastasivat lähinnä hankkeen harjoittelijat, suomen kielen ja suomalais-ugrilaisten kielten opiskelija Marika Luhtala ja arkeologian opiskelija Annukka Debenjak. He hankkivat käsiinsä vanhat ja nykyiset alueen kartat, aiemmat tutkimukset ja asiakirjat. Loppuraporteista tuli komeita tietopaketteja.

Konkreettisesti kentällekin päästiin, kun hankkeen väki tutustui Vallisaareen ja Vartiosaareen ja etsi varhaisen asutuksen jälkiä. Kenttätöitä jatketaan tänä keväänä, kun Marika, Annukka ja hankkeen tutkija, arkeologi Paula Kouki, lähtevät Villinkiin. Kenttätöitä voit seurata hankkeen blogissa.

Hankkeen harjoittelijat ovat tehneet töitä yhdessä. He ovat istuneet yhdessä arkistoissa ja kirjastoissa ja samonneet saarissa. He ovat tarkastelleet samoja aineistoja oman tieteenalansa näkökulmista ja tehneet sellaisia löytöjä, joihin kumpikaan ei olisi yksin päässyt. He ovat myös oppineet esitelmän ja luentojen rakentamista ja artikkelin kirjoittamista yhdessä, monitieteisesti.

Tänä vuonna yhteistyötä jatketaan osin Opettajien akatemian rahan turvin. Tieteidenvälisyyttä, tieteellisiä konferensseja ja toisaalta kaikille avoimen näyttelyn rakentamista, kenttätöitä ja oma blogi – kaikkea tätä tehdään. Yhdessä ja toisiltamme oppien.

Terhi Ainiala