Yleistajuiset tekstit työelämässä -projektikurssilla otettiin lähikontaktia työelämään. Teksti: Niina Pekkanen.
Kuinka tutkimustieto yleistajuistuu? Kuinka hyvin tutkija ja tiedottaja löytävät toisensa? Kenen tehtävä yleistajuistaminen on? Millaisia tuntemuksia yleistajuistaminen herättää yliopiston henkilökunnassa? Mistä ja milloin tulee yleistajuistaa? Pitäisikö yleistajuistamista harjoitella jo opintojen aikana? Missä vaiheessa? Tässä eräitä kysymyksiä, joita on tämän kevään aikana pohdittu Johanna Vaattovaaran ja Urpu Strellmanin vetämällä Yleistajuiset tekstit työelämässä –kurssilla. Kurssi muotoutui projektien ympärille, joista meidän ryhmämme Tiedon matka otti tehtäväkseen selvittää yllämainittuja asioita. Neljän hengen porukkamme selvitti yliopiston henkilökunnan tuntemuksia yleistajuistamisesta tutkija- ja tiedottajahaastattelun sekä Norsu-laitokselle lähetetyn e-lomakkeen avulla.
Haastatteluissa kävi selväksi ensinnäkin se, että tutkijan kannattaa uskaltautua aktiivisesti ottaa yhteyttä tiedottajaan. Toinen huomio oli se, kuinka sosiaalisen median rooli on kasvussa – sehän nähdään tässä paraikaa. Ja kolmas tärkeä pointti oli se, että kannattaahan tutkijan sitä yleistajuistamista miettiä jo tutkimusta tehdessä, kun siinähän voi löytää uusia puolia tutkimuksestaan.
E-lomakkeen avulla pyrimme selvittämään laitoksen henkilökunnan tuntemuksia yleistajuistamisesta ja muutaman viikon vastausaikana saatiinkin 36 vastausta avartamaan ymmärrystämme. Vastaajissa oli niin alle kolme vuotta kuin yli 20 vuotta yliopistolla työskennelleitä jatko-opiskelijoista professoreihin. Valtaosa vastaajista piti yleistajuistamista erittäin tai melko tärkeänä osana toimenkuvaansa, enemmän vaihtelua aiheutti itsearviointi siitä, kuinka paljon yleistajuistamista tulee tehtyä.
Yleistajuistamisen foorumeista tutuinta alaa vastaajille ovat yleisöluennot ja aikakauslehteen yleistajuistaminen, joita oli harjoittanut yli kaksi kolmannesta. Noin puolet vastaajista on harjoittanut yleistajuistamista radiossa, sanomalehdessä tai tietokirjojen parissa ja suunnilleen kolmannes vastaajista kertoi yleistajuistaneensa televisiossa. Sosiaalisessa mediassa – eli Twitterissä, blogitse tai Facebookissa – kussakin oli yleistajuistanut noin neljännes vastaajista. Pääosin sosiaalisessa mediassa yleistajuistavat kirjoittavat useammalla foorumilla. Kolmasosa vastaajista kertoi olevansa kiinnostunut laajentamaan yleistajuistamisrepertuaariaan jollekin uudelle foorumille. Uutena tietona meille tuli se, etteivät aivan kaikki laitoksella tiedä laitoksen tai tiedekunnan tiedottajan olemassaolosta. (Haastateltu tiedottaja kannusti rohkeasti ottamaan yhteyttä tiedottajiin!)
Valtaosa vastaajista oli sitä mieltä, että yleistajuistamista tulisi harjoitella jo opintojen aikana. Opiskelija kun opettelee akateemisen kirjoittamistavan ja päätyy sitten myöhemmin toteamaan, että tarvitsisihan tässä kirjoittaa myös muille kuin oman alan ihmisille. Yleistajuistamisopintojen sijoittaminen sen sijaan aiheutti jonkin verran kirjavuutta.
Lomakkeella selvitettiin myös vastaajien kielisuhtautumista. Kaikki vastaajat kertoivat yleistajuistaneensa suomeksi ja muutamia lukuun ottamatta samaa oli tehty myös ruotsiksi ja englanniksi. Lähes kaikki vastaajat olivat päinvastaista mieltä väitteestä ”englanti tieteen kielenä, suomi kansan kielenä’”.
Kaiken kaikkiaan ryhmämme sai kerättyä paljon uutta tietoa yliopiston ja laitoksen tiedottamisesta ja yleistajuistamisesta. Projektin avulla kävi selväksi, että yleistajuistamista pidetään tärkeänä, mutta sen lähestymistä jokseenkin työläänä. Toivottavasti työskentely yleistajuistamisen parissa siis alkaa vähitellen helpottua ja eri tahojen yhteistyö kehittyä entistä aktiivisemmaksi!