Avainsana: suomen kieli

Julkaistu

Muoto-opin arkiston teehetken tunnelmia

Keskiviikkona 6.5. järjestettiin kevään viimeinen opiskelijoiden ja opettajien yhteinen teehetki. Henkilökunnan ja opiskelijat yhdistävä tapahtuma on luonteeltaan rento ja vapaamuotoinen, ja se pidetään kerran kuukaudessa keskiviikkoiltapäivisin Muoto-opin arkistossa. Vaikka järjestäjät vaihtuvat, tapahtuman tarkoitus säilyy.

IMG_20150506_183602 (1)Lukuvuoden viimeinen teehetki oli tavallisesta poikkeava sikäli, että teen ja kahvin lisäksi tarjolla oli myös kevyttä tietokirjallista ohjelmaa; tarkoituksena oli kerääntyä ryhmittäin keskustelemaan valikoiduista teoksista. Yhdellä pisteellä pohdiskeltiin esimerkiksi Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin -teoksen tyyliä.

Alkavan kesän kunniaksi esillä oli myös joukko tietokirjallisuutta, josta osanottajat saivat valita haluamansa teoksen kirjakokoelmiinsa.

Julkaistu

Sopiva nimi yritykselle? Apuna lukiolaisten rastilla

Teksti: Terhi Särmäntö, Rebecca Rinneaho ja Lotta Broms

Pääsimme kolmen suomen kielen opiskelijan voimin pitämään yritysnimirastia Etu-Töölön lukion oppilaille, jotka osallistuivat NY 24H -leirille. Oppilaille oli ympäri koulua järjestetty tapahtumapisteitä, rasteja, joilla he kehittivät leirin aikana oman yrityksen alusta loppuun, liikeideasta käytäntöön asti. Meidän rastimme tarkoituksena oli lukiolaisten kanssa yhdessä pohtia, millainen on ylipäätään hyvä yritysnimi ja millainen nimi sopisi kunkin ryhmän ideoimalle yritykselle.

Rastillamme vieraili neljä noin kuuden hengen ryhmää, joista jokaisella oli keksittynä jo liikeidea. Liikeideat olivat innovatiivisia ja toteuttamiskelpoisia, edullinen ja ekologinen polkupyörätaksi, maailman helpoin kuntokeskus, rekassa liikkuva ravintola ja maailmanlaajuinen kahvilaketju, jonka työntekijät voisivat vaihto-opiskelutyyliin vaihdella maata ja kaupunkia. Kahdella ryhmällä nimikin oli melko hyvin jo muotoutunut, kahdella ryhmällä taas nimen keksiminen tuotti hieman päänvaivaa.

Nuorten yrittäjäleirin tunnelma oli leppoisan viikonloppuhenkinen, mutta kuitenkin innostunut. Jokainen pienryhmä innostui alkukankeuden jälkeen pohtimaan kaupallisten nimien mahdollisuuksia ja heikkouksia oman liikeideansa puitteissa. Etu-Töölön yhteiskoulu on muutaman vuoden ajan mahdollistanut lukio-opiskelijoilleen yrittäjyyspainotuksen ja tämän houkuttelemana osa oppilaista saattaa matkata kouluun pitkiäkin matkoja joka päivä. Yrittäjäleiri on osa yrittäjyysopetusta ja kuulemma vuodesta toiseen suosittu. Aiemmin leiriläiset ovat myös yöpyneet koululla kahden leiripäivän välisen yön, mutta siitä on nyttemmin paloturvallisuusmääräysten tiukentumisen myötä luovuttu.

Nuorten yrittäjien kanssa työskenteleminen oli vauhdikasta ja mukavaa. Valmiita nimi-ideoita hiottiin huippuunsa ja nimettömät yritykset alkoivat rastillamme kuumeisesti miettiä vaihtoehtojaan. Mielenkiintoisin huomio omalta kannaltamme oli havaita, kuinka kaikki nuorten omat ideat olivat englanninkielisiä, selvästi kansainvälisille markkinoille suunnattuja ratkaisuja. Toisaalta liikeideoistakin periaatteessa kaikki olivat melko universaaleja.

Kaikki ryhmät suuntasivat nimistö-rastiltamme ilmeisesti yritysnimeä rikkaampana kohti koulun tarjoamaa päivällistä. Oma osuutemme vei siis vain leirin ensimmäisestä päivästä yhden tunnin, kun taas oppilaat jatkoivat vielä koko saman illan ja seuraavan päivän kohti jälkimmäisen leiripäivän loppukaronkkaa.

Julkaistu

Kirjasuomen kurssi päättyi posterinäyttelyyn

Teksti ja kuvat Hanna Lappalainen.

Suomen kielen aineopintoihin kuuluu kokonaisuus, jonka aikana perehdytään suomen kielen vaiheisiin aina 1500-luvulta 1800-luvun lopulle, jolloin suomen kieli alkoi muotoutua nykyiseen asuunsa. Kurssin aikana mm. harjoitellaan lukemaan Agricolan aikaisia tekstejä, perehdytään Ruotsin vallan ajan tekstilajeihin ja paneudutaan 1800-luvun kielikiistoihin.

Kirjasuomen kehitystä opiskeltiin tänä keväänä kolmessa ryhmässä Hanna Lappalaisen, Taru Nordlundin ja Tiina Ruskeepään johdolla. Kaikki ryhmät osallistuivat humanistisen tiedekunnan rahoittamaan iPad-kokeiluun. Laitteista oli iloa esimerkiksi digitaalisten aineistojen käytössä. Toinen tämän vuoden erityisyys oli teatteriretki, sillä D. E. D. Europaeuksesta kertova näytelmä sopi loistavasti kokonaisuuteen.

Perinteiseen tapaan kurssi huipentui toissa viikolla opiskelijoiden toteuttamaan posterinäyttelyyn, jossa kukin oli vuorollaan esittelijän ja kuulijan roolissa.

1)Mari Harri kertoo 1800-luvulla käydystä etunimikeskustelusta. Kansallisuusaatteen hengessä haluttiin, että myös viralliset nimet ovat supisuomalaisia.
Mari Harri kertoo 1800-luvulla käydystä etunimikeskustelusta. Kansallisuusaatteen hengessä haluttiin, että myös viralliset nimet ovat supisuomalaisia.
2)Kristiina Kurki esittelee ryhmänsä posteria, jossa Suomen Lääkäriseurassa käyty kielikiista on puettu pelin muotoon. Pelin ”pahikset” eivät luottaneet suomeen lääketieteen kielenä, kun taas ”hyviksistä” löytyi niitä, jotka rohkenivat kokeilla ja julkaista tutkimusta suomeksi.
Kristiina Kurki esittelee ryhmänsä posteria, jossa Suomen Lääkäriseurassa käyty kielikiista on puettu pelin muotoon. Pelin ”pahikset” eivät luottaneet suomeen lääketieteen kielenä, kun taas ”hyviksistä” löytyi niitä, jotka rohkenivat kokeilla ja julkaista tutkimusta suomeksi.

 

Petra Liljemarkin ryhmä paneutui työssään kansankirjoittajiin eli 1800-luvun itseoppineisiin kirjoittajiin, jotka eri syistä olivat hankkineet omatoimisesti kirjoitustaidon.
Petra Liljemarkin ryhmä paneutui työssään kansankirjoittajiin eli 1800-luvun itseoppineisiin kirjoittajiin, jotka eri syistä olivat hankkineet omatoimisesti kirjoitustaidon.

Muissa postereissa esiteltiin 1800-luvun kielenvaihtajia ja eläinten nimeämistä esimerkkinä suomen kielen kehityksestä tieteen kieleksi.

Julkaistu

Laitoksen opiskelijoiden kertomaa

IMG_20150428_105004Maija Penttilä, kolmannen vuoden suomen kielen opiskelija.

Miten päädyit opiskelemaan suomen kieltä?

Alun perin halusin päästä yliopistoon opiskelemaan jotain kieltä. Suomen kieli ei siis ollut ainoa tai yksiselitteinen vaihtoehto – äidinkielikään ei esimerkiksi kuulunut lempiaineisiini koulussa. Eri opiskeluvaihtoehtoja tutkiessani kuitenkin tajusin, ettei suomen kielen opiskelu ole pelkkää kieliopin ja oikeinkirjoitusnormien pänttäämistä. Niinpä päätin hakea.

Millaista opiskelu on ollut?

Opiskelu yliopistossa on mahtavaa, sillä monissa tapauksissa kursseista voi valita juuri ne itseä kiinnostavat. Tietysti pakolliset kurssit tuntuvat joskus puuduttavilta, mutta lopulta niistäkin oppii paljon. Esimerkiksi Suomi kieliyhteisönä -kurssi – joka kuuluu juurikin pakollisiin suomen kielen perusopintoihin – on jäänyt mieleeni erittäin hyödyllisenä johdatuksena sosiolingvistiikkaan.

Mitä sivuaineita luet ja miksi?

S2-opettajan ammatti kiinnostaa kovasti, joten sivuaineinani ovat vaadittavat kotimainen kirjallisuus sekä aineenopettajan pedagogiset opinnot.

Mitä muuta opiskelijaelämääsi kuuluu?

Olen mukana ESN Uni Helsinki -järjestössä. Järjestämme viikoittain erilaisia tapahtumia Helsingin yliopiston vaihto-opiskelijoille, joten vapaa-ajan tekemisestä ei ole puutetta. Parasta järjestötoiminnassa on päästä tapaamaan kansainvälisiä ja eri alojen opiskelijoita. Sitä kautta päädyin itse asiassa myös tekeillä olevan kandintyöni aiheeseen, joka käsittelee vaihto-opiskelijoiden kieliasenteita.

Julkaistu

Sivuaineet ja oppimisen ilo

Teksti: Juhana Henrikki Harju

Sivuaineiden valinta lienee yksi hankalimmista kysymyksistä, joita opiskeluaikana tulee vastaan. Valtavan tarjonnan keskellä joutuu miettimään, mikä olisi akateemisesti kiinnostavaa ja mikä mahdollisesti ammatillisesti hyödyllistä. Parhaimmillaan nämä osuvat yhteen.

Aloitin suomen kielen pääaineopinnot syksyllä 2013. Silloin minulla oli jo kaksi avoimen yliopiston kautta tehtyä sivuainekokonaisuutta valmiina. Sivuainevalintastressiä minulla ei varsinaisesti ollut, mutta jouduin silti pohtimaan, alanko tahkota opintoja jostain rationaalisella tavalla hyödyllisestä sivuaineesta vai seuraanko älyllisiä intohimoja.

Ainevalintojen tekemiseen ei anneta paljon aikaa. Tutkinnon suorittamisen suhteen odotetaan rivakkaa etenemistä, mutta harvan suunnitelmat ovat täysin selviä vielä toisena opiskeluvuonnakaan. Jos tietää, mihin haluaa erikoistua, voi olla helppoa valita sivuaineeksi jotain omaan erikoisalaan läheisesti liittyvää. Sopiihan esimerkiksi yleinen kielitiede monin tavoin yhteen kielihistoriaan erikoistumisen kanssa.

Toisaalta kukaan meistä ei voi ennalta tietää, mitkä sivuaineet osoittautuvat epäsuorasti hyödyllisiksi. Jokainen akateeminen oppiaine on omanlaisensa näkökulma maailmaan ja antaa uusia ajattelun välineitä. Tätä kautta syntyy uusia näkökulmia ja uusia ideoita — jos ripaus idealismia sallitaan. Emme voi tietää, mitä uusia ajatuksia tulemme tarvitsemaan. Miten voimme tietää, mikä on lopulta hyödyllistä?

Olen itse tutustunut käytännössä erilaisiin sivuaineopintoihin teoreettisesta filosofiasta viestintään ja matematiikasta sukupuolentutkimukseen. Teoreettinen filosofia on myöhemmin yllättänyt hyödyllisyydellään näyttämällä sen pohjan, jolle suuri osa akateemisesta ajattelusta palautuu. Filosofia tarjosi myös oppimisen iloa itseäni kiinnostavien näkökulmien kuten Charles S. Peircen pragmatismin tai Wittgensteinin kielifilosofian myötä.

Kysymykseksi jää, kuinka paljon tiivistahtisissa opinnoissa itse asiassa jää aikaa sen pohtimiseen, mitkä akateemiset alueet oikeasti kiinnostavat eniten. Kiireen ja opiskeluväsymyksen keskellä motivaatio yleissivistyksen laajentamiseen voi myös laskea, kun jo tutkintoon vaadittujen opintojen suoritus syö paljon energiaa ja voimia.

Vaikka jättäisikin aloitetun sivuaineen opinnot muutamaan opintojaksoon, voi kuitenkin olla oppinut paljon. Minulle erityisen avartavia kokemuksia ovat olleet muiden muassa ’Kuoleman estetiikkaa’ -luentosarja, sukupuolentutkimuksen kurssi ’Sukupuoli ja kulttuuri’ ja avoimen yliopiston järjestämä viestinnän johdatuskurssi. Menin näille kursseille hakemaan oivaltamisen iloa, mutta sain myös välineitä kriittiseen ajatteluun.

Julkaistu

Päärakennuksen 3. kerroksen kirjasto 1980-luvulla – opiskelijan taivas

Teksti Mari Siiroinen.

Päärakennuksen 3. kerroksen kirjasto 1980-luvulla.
Päärakennuksen 3. kerroksen kirjasto 1980-luvulla. Kuvaaja tuntematon.

Eletään 1980-luvun puolivälin tienoota. Saavun yliopistolle tavallisena arkipäivänä ja suuntaan tietysti ensimmäiseksi päärakennuksen 3. kerrokseen ja suomen kielen laitoksen kirjastoon. Työnnän reppuni ja takkini – niitä ei saanut viedä kirjastoon – kirjaston oven tuntumassa olevaan lokeroon ja otan mukaan vain muistiinpanolehtiön, penaalin ja ehkä joitakin monisteita. Ja tietysti lokeron avaimen, jonka avaimenperänä on iso sininen muovikartio. Sisään astuessani tervehdin kirjastovahtimestaria, joka valvoo, keitä tulee sisään ja menee ulos ja mitä ulos lähtevillä on mukanaan. Oudoilta kasvoilta kysytään lisäksi kirjastokortti. Ihmistoiminen valvontaportti siis.

Kirjastosalin seiniä kiertävät kirjahyllyt, mutta keskellä on runsaasti tilaa työpöydille. Otan käyttööni työpöydän, joka toimiikin sinä päivänä tukikohtanani. Pöydällä olevat opiskeluvälineeni varaavat pöytää siihen asti, kun päivän päätteeksi poistun yliopistolta. Välillä saatan käydä luennolla tai seminaarissa ja tietysti kahvilla sekä syömässä. Ison osan päivää istun kuitenkin pöydän ääressä ja teen kotitehtäviä, kirjoitan esseitä tai erilaisia kirjallisia töitä tai sitten luen tenttiin. Kaikki sujuu jouhevasti, koska kaikki kirjat ja aikakauslehdet löytyvät ympäriltä: kirjat tosiaankin ovat paikallaan, sillä niitä ei saa lainata kuin öiksi ja viikonlopuiksi. Kätevää!

Kirjasto oli tuohon aikaan fennistin netti: koko tarvittava tietoavaruus oli ympärillä. Linkkeinä julkaisusta toiseen toimivat lähdeluettelot. Kirjastossa oli kaikki relevantti fennistinen tutkimuskirjallisuus sekä erittäin kattava yleisen kielitieteen osasto.

Työkaluina niin tutkijoilla kuin opiskelijoilla olivat tuolloin kirjat, aikakauslehdet, kynä ja paperi. sen paremmin tietokoneita kuin nettiäkään ei ollut. Tutkimusaineisto kirjoitettiin käsin lappusille, joilla sitten pelattiin pasianssia. Kirjoitin graduni 1980-lopulla kyllä tietokoneella, mutta vain puhtaaksi! Olin kirjoittanut kaiken ensin lyijykynällä konseptipaperille.

Suunnilleen tällaisena kirjasto – joka toki oli myös kirjallisuusaineiden, teatteritieteen yms. opiskelijoiden kirjasto, ei ainoastaan fennistien – jatkoi kevääseen 2012 asti, jolloin tuli suuri muutto Kaisa-kirjastoon ja 3. kerroksen kirjaston loppu. Nyt tiloissa on avattu Yliopistomuseo.

Kirjaston tilalla on nykyään yliopistomuseo.
Kirjaston tilalla on nykyään yliopistomuseo.
"Yksi kansa - kaksi kieltä"
”Yksi kansa – kaksi kieltä”
Kallo yliopistomuseossa.
Kallo yliopistomuseossa.

Kuvailin kirjaston nyt sellaisena, kuin itse sen koin 1980-luvun opiskelijana. Haastankin nyt teidät 1990–2000-lukujen opiskelijat kertomaan kirjastosta ja sen mieleen jääneistä hahmoista lisää kommenteissa.

 

Julkaistu

Tutkimusta ja kenttätöitä tieteidenvälisesti

Humanistisessa tiedekunnassa kannustetaan yhteistyöhön laitosten ja oppiaineiden välillä. Konkreettisesti yhteistyötä auttaa tiedekunnan tulevaisuusrahasto, josta jaetaan vuosittain määrärahoja tutkijoiden hankkeille. Vuodeksi 2014 onnistuimme saamaan tällaisen rahoituksen suomen kielen ja arkeologian tutkijoiden väliseen hankkeeseen ”Merellisen Helsingin historiaa paikannimistön ja arkeologian näkökulmasta”.

Mistä asukkaat Helsingin saaristoon tulivat? Ja milloin? Puhuttiinko alueella ensin suomea ja sitten ruotsia? Millaisia elinkeinoja harjoitettiin? Esimerkiksi näihin kysymyksiin hankkeessa on haettu vastauksia. Lähteinä ja metodeina ovat sekä arkelogian että kielen- ja ennen kaikkea nimistöntutkimuksen aineistot ja lähtökohdat. Hankkeen vetäjinä ovat arkeologian professori Mika Lavento ja minä, suomen kielen yliopistonlehtori Terhi Ainiala.

Ensimmäinen vuosi kului lähinnä peruskartoitusta tehdessä. Tästä työstä vastasivat lähinnä hankkeen harjoittelijat, suomen kielen ja suomalais-ugrilaisten kielten opiskelija Marika Luhtala ja arkeologian opiskelija Annukka Debenjak. He hankkivat käsiinsä vanhat ja nykyiset alueen kartat, aiemmat tutkimukset ja asiakirjat. Loppuraporteista tuli komeita tietopaketteja.

Konkreettisesti kentällekin päästiin, kun hankkeen väki tutustui Vallisaareen ja Vartiosaareen ja etsi varhaisen asutuksen jälkiä. Kenttätöitä jatketaan tänä keväänä, kun Marika, Annukka ja hankkeen tutkija, arkeologi Paula Kouki, lähtevät Villinkiin. Kenttätöitä voit seurata hankkeen blogissa.

Hankkeen harjoittelijat ovat tehneet töitä yhdessä. He ovat istuneet yhdessä arkistoissa ja kirjastoissa ja samonneet saarissa. He ovat tarkastelleet samoja aineistoja oman tieteenalansa näkökulmista ja tehneet sellaisia löytöjä, joihin kumpikaan ei olisi yksin päässyt. He ovat myös oppineet esitelmän ja luentojen rakentamista ja artikkelin kirjoittamista yhdessä, monitieteisesti.

Tänä vuonna yhteistyötä jatketaan osin Opettajien akatemian rahan turvin. Tieteidenvälisyyttä, tieteellisiä konferensseja ja toisaalta kaikille avoimen näyttelyn rakentamista, kenttätöitä ja oma blogi – kaikkea tätä tehdään. Yhdessä ja toisiltamme oppien.

Terhi Ainiala