Laitoksen opiskelijoiden kertomaa

IMG_20150416_135650

Laura Leiskari, suomalais-ugrilaisten kielten ja kulttuurien kielentutkimuksen linjan fuksiopiskelija. 

Miten päädyit opiskelemaan suomalais-ugrilaisia kieliä?

”Olen aina ollut tosi kiinnostunut kielistä, joten opiskelualan valinta oli sinänsä hyvin helppoa ja luontevaa. Koska valintakokeiden ja sisäänpääsyn vaatimukset olivat ehtineet tulla matkan varrella tutuiksi, myös pääsykokeet sujuivat lopulta ongelmitta. Ne valmistivat myös aika hyvin siihen, mitä itse opiskelu tulee pitämään sisällään.”

Ensimmäinen opiskeluvuotesi alkaa olla lopuillaan. Millaista opiskelu on tähän mennessä ollut?

”Pääaineen perusopinnot ovat olleet pääosin yleisluontoisia johdatuskursseja muun muassa suomalais-ugrilaisiin kieliin, kielentutkimukseen ja kielihistoriaan. Lisäksi olen päässyt opiskelemaan sukukieliä itsessään – tähän mennessä unkaria sekä pohjoissaamea. Erityisen kivaa on ollut pohjoissaamen oppiminen. Paitsi että opetus on ollut innostavaa, myös kieli itsessään tuntuu kiehtovalta ja tarjoaa sopivasti haasteita.”

Millaisiin tehtäviin haluaisit tulevaisuudessa työllistyä?

”Tällä hetkellä haaveena olisi työskennellä viestinnän parissa esimerkiksi toimittajana tai jonkin yrityksen tiedottajana. Tämä mielessäni aionkin lukea viestintää Avoimessa yliopistossa kesäopintoina.”