University of Helsinki
Painajaisella on alkujaan tarkoitettu olentoa, joka kiusaa nukkujaa niin, ettei tämä pysty liikkumaan tai hengittämään kunnolla. Painajaisolento ei häirinnyt pelkästään aikaihmisten ja lasten unta vaan ujuttautui myös talleihin ja navettoihin hevosten ja etenkin lehmien kiusaksi. Painajainen tunnettiin vielä 1900-luvun alussa lehmien ja hevosten sairautena, joka teki nämä uupuneiksi ja hikisiksi. Painajaisen parannuskeinoihin kuuluivat toisaalta yrtit ja lääkkeet, toisaalta pahansuovan olennon ajaminen pois.
Kyllä lehmäkin säikähtää painajaista. Kuva: U. A. Saarinen 1953, Museovirasto, Journalistinen kuva-arkisto / Finna.fi.
Kun lehmä tai hevonen oli aamulla hikinen ilman mitään näkyvää syytä, saatettiin arvella, että sitä vaivasi painajainen. Kyse ei ollut pelkästään hikoilusta, vaan uupunut hevonen ei pystynyt päivän töihin eikä väsynyt lehmä lypsänyt kunnolla, jos lainkaan. Painajainen heikensi eläinten vointia ja tuottavuutta, ja sitä pidettiin usein pahantahtoisen naapurin aiheuttamana. Hattulasta on tallennettu seuraavanlainen kuvaus vuonna 1933:
Elokoita painaa (painajaisena) paha naapuri. Kun painajainen ahdistaa esim. lehmää, on lehmä aamuisin hiestä märkä, vapisee, lyö päätään seinään, silmistä tippuu vesi, ruoka ei maistu, joten laihtuu. (SMSA. s.v. painajainen)
Painajaisella voitiin tarkoittaa yksinkertaisesti eläinten tautia, joka tunnettiin myös nimellä hikitauti. Uskomusperinteessä se miellettiin pahaksi olennoksi, joka ratsasti eläimen uuvuksiin yöllä, kun kukaan ei ollut näkemässä. Eläinten painajaista nimitettiin toisinaan erikseen ajajaiseksi tai maraksi, mutta monien mielestä kyseessä oli sama olento, joka kiusasi ihmisiäkin. Painajainen voitiin tulkita paholaiseksi, mutta useimmiten sen katsottiin olevan naapurin lähettämä tai naapuri itse yöllisessä, muuntuneessa muodossa. Eurooppalaiseen kansanuskoon on kuulunut ajatus, että ihmiset kilpailevat keskenään rajallisista resursseista ja että yhden menestys on väistämättä muilta pois. Tässä katsannossa naapurinsa terveyden, toimintakyvyn tai elinkeinojen pilaaja paransi omaa osuuttaan jaossa olevasta vauraudesta. Pahan alkulähde oli naapurin kadehtiminen, josta saattoi seurata pahaa jopa kadehtijan sitä itse suunnittelematta.
”Pois tauti tammasta, ja koira kotija!”
Tarinat naapurien välisistä vahingonteoista ovat ylläpitäneet epäluuloa. Tarinassa painajaista epäilevä isäntä on voinut rynnätä navettaan keskellä yötä ja nähdä mustan olennon vilahtavan varjoihin tai peräti naapurin emäntää muistuttavan hahmon eläimen selässä ratsastamassa. Syyllinen on voinut myös piiloutua muuttamalla itsensä talikoksi. Kun isäntä on lyönyt epäilyttävältä talikolta toisen piikin poikki, seuraavana päivänä on kuultu naapurin emännän katkaisseen jalkansa.
Jokin näistä talikoista saattaisi olla epäilyttävä. Kuva: Suomen maatalousmuseo Sarka / Finna.fi
Tarinat kuitenkin myös varoittavat liian ankarasta syyllisen rankaisemisesta. Yksi niistä kertoi isännän ripustaneen viikatteen hevosensa yläpuolelle, jotta yöllä tuleva painajainen satuttaisi itsensä siihen. Aamulla hänet itsensä löydettiin kuolleena viikatteen terästä – hän oli tietämättään kulkenut itse painajaisena. Tarina on yleisempi Ruotsissa, missä painajaiseksi voi päätyä jo syntymässään saamansa kirouksen vuoksi, mutta se tunnetaan myös Suomessa. Meilläkin painajainen voi joskus olla tietämätön öisistä puuhistaan.
Painajaista on karkotettu sekä kotikonstein että turvautumalla tietäjän apuun. Noituudella aiheutettujen vahinkojen kohdalla tietäjien on ollut tavallista lähettää vahinko takaisin lähettäjälleen eli niin sanotusti lähettää koira kotiinsa. Vihannissa on tallennettu 1920-luvun lopussa seuraava tieto:
Meijän hevosella kans kerran rupes aijjaan painajainen; oli aivan vahusa (vaahdossa), vaikka seiso tallissa. Vain kun menin sen Viinelän eukon tykö ja pyysin sen parantaan hevosen, niin se anto pienen pussin jottain (jotakin) suolan tapasta, käski antaa siitä pikkusen hevoselle ja loput paiskata Hakalan kaivoon, sanuen nakatesa:
Pois tauti tammasta,
Ja koira kotija!
Vain heti parani hevonenki ja aivan ensiyönäpä oli tullu Hakalaisen päälle painajainen; kyllä se tiesi Eukko, että seuli Hakalaisen töitä se tauti; eikä sille eukolle tarvinnu palijo maksaa; määräs vain nelikon rukkiita, vain annonhan minä sille puoli tynnyrijä. (SKVR XII2: 7419.)
Loitsuja ja taikamenettelyjä on käytetty rinnakkain, ja painajaisen haukkuminen ja loukkaaminen on ollut osa strategiaa. Seuraavassakaan painajaista ei manata tuonpuoleisen synkkiin syvänteisiin, vaan kotiinsa, oman väkensä tykö:
Lehmästä (t. hevosesta) lähti painajainen, jos leikkeli keritsimillä takakäteen ristiin karvoja ristiluilta ja puheli:
Vaskivittu painajainen,
Mustatukka tuulehhuora,
Mee’ isäntäsi iltasille,
Emäntäsi einehille,
Muuv väkesi murkinoille! (SKVR XII2: 7311.)
Painajaisen yleisimpiä karkottamiskeinoja eläinsuojasta on ollut peilin asettaminen seinälle tai kattoon eläimen eteen. Yleensä peilin tehoa selitetään sillä, että kun painajainen tulee ja näkee ruman olemuksensa peilistä, se säikähtää ja painuu tiehensä. Syy voi olla myös muu. Ruotsalaisessa perinteessä painajainen lannistetaan myös identifioimalla se: Sinä olet painajainen! Peilikuvan näyttämisellä painajaiselle voisi olla sama tarkoitus. Kittiläläisen emännän peiliä asettaessaan lukema loitsu esittää, että kun painajainen tunnistaa itsensä peilistä, se häpeää niin, ettei palaa enää:
Häpiä, punavittu,
Kun näet haamusti,
Ettet minun lehmääni tule! (SKVR XII2: 7320.)
Eläinten suojaaminen
Painajaisen karkotuskeinot ovat pyrkineet estämään ja vaikeuttamaan eläimillä ratsastamista tai hyödyntämään esineitä, joissa on ollut suojaavaa voimaa. Karjasuojaan tai sen kynnyksen alle on voitu piilottaa teräaseita tai ripustaa teräviä tarvekaluja kuten keritsimet tai häkilä lehmän yläpuolelle. Häkilä oli pellava- tai hamppukuidun käsittelyssä käytetty väline, jossa oli sarja teräviä piikkejä. Tavallisinta on ollut laittaa häkilä lehmän selkään. Yöksi, jolloin painajaisen arveltiin olevan liikkeellä, häkilä kiinnitettiin lehmään piikit ylöspäin, jotta lehmää ajamaan tuleva painajainen istuisi takapuolensa teräviin piikkeihin.
Häkilä ei liene mieluinen takapuolen alunen painajaisellekaan. Auts! Kuva: Loviisan kaupunginmuseo / Finna.fi.
Elohopeaa saatettiin piilottaa linnunsulissa seiniin tai kynnyksen alle, lehmän selkään saatettiin hieroa pahanhajuisia aineita, ovelle tai seinään voitiin naulata harakan siipi taikka sivu Raamatusta tai almanakasta, tai lehmän yläpuolelle kattoon saatettiin muodostaa päreistä risti. Eläintä saatettiin myös peittää suojelevaa voimaa sisältävillä vaatteilla kuten isännän housuilla, emännän kuukautisvereen tahriutuneella paidalla, karhun taljalla taikka loimella, joka on ollut ruumisarkun peitteenä. Myös väkivallalla painajaista uhattiin: ammuttiin tuliaseella navetassa tai iskettiin seinään puukko tai kirves. Myös hämäystä käytettiin: navettaan vietiin loukku tai puntari, jonka päälle aseteltiin nahkaiset vällyt. Painajainen alkoi ajaa sillä ja jätti lehmän rauhaan. Paikoin arveltiin tiukujen tai kaulaan asetetun kellon suojelevan eläintä painajaiselta.
Koiruoho (Artemisia absinthum). Kuva: Franz Eugen Köhler: Köhler’s Medizinal Pflanzen, 1897. / Wikimedia Commons.
Painajaista lääkittiin myös kotitekoisilla lääkkeillä ja kasveilla. Osa niistä tähtäsi oireiden lievittämiseen. Ruokahalunsa menettäneelle lehmälle saatettiin syöttää haavanlehtiä, jotta se vahvistuisi ja alkaisi lypsää paremmin. Yksi resepti kehottaa uuttamaan viinaan koiruohoa (Artemisia) ja katkeria pippureita ja juottamaan sitä eläimelle. Christfrid Gananderin Eläinden Tauti-Kirja vuodelta 1788 tarjoaa kahta erilaista reseptiä, jotka ovat kuitenkin huolestuttavan ylimalkaisia.
Tätä [painajaista] wastaan keitetään kannen alla oluesa eli sahdisa yxi ruoho Alchemilla, pääskysen pesä, tammen eli haawan lehdet ja annetaan naudan juoda.
Putken juurta, suolain kanssa annetaan wiinasa.
Alchemilla tarkoittaa poimulehteä, joka on yleinen myrkytön niittyjen ja nurmien kasvi. Sen sijaan putkikasveja Suomessa tavataan lukuisia, ja osa niistä on hyvinkin myrkyllisiä. Emme suosittele Gananderin reseptejä.
Uskomuksista luopuminen
Kansanlääkinnässä uskomuspohjaiset näkemykset ja niitä kiistävät puheenvuorot elivät vuosikausia rinnakkain. Tätä ristiriitaa on kommentoitu yleensä vanhemman ja nuoremman polven välisenä näkemyserona. On kerrottu, kuinka isäntä on uskonut painajaisen ajaneen hevosellaan, mutta tosiasiassa pojat ovat juoksuttaneet sen hikeen käydessään yön tunteina naisissa – eivätkä ole tietenkään korjanneet isännän käsitystä, koska olisivat saaneet sapiskaa hevosen väsyttämisestä.
Lehmien apaattisuuden, lypsämättömyyden ja hikoilun syitä etsittiin myös elinolosuhteista, ja karjanhoitajia alettiin 1900-luvun alkupuolella valistaa navetan sisäilman tärkeydestä. Sekalantanavetan etuna oli perinteisesti pidetty lannan lämmittävää vaikutusta. Nyt todettiin kuitenkin, että navetassa seisovan lannan palaminen synnytti paitsi lämpöä myös kaasuja ja kulutti hapen. Eläimet saattoivat kärsiä pilaantuneesta ilmasta ja hapen puutteesta. Sosialisti-lehdessä julkaistiin tammikuussa 1926 kokonainen artikkeli navetan raittiimman ilman puolesta ja perusteltiin:
Huono ja pilaantunut navettailma vaikuttaa suorastaan eläinten terveyteen. Niinpä on lantanavetoissa tavallisena tautina n.k. ”painajainen”, joka öisin ahdistaa lehmiä ja hevosiakin. Taudin aiheuttaa hapen eli raittiin ilman puute, sillä ylenmäärin pilaantunut navettailma ei sisällä niin paljon puhdasta eli todellista ilmaa (happea), että se riittäisi hengittämiseen, jonka vuoksi eläimet tukehtuvat tai ainakin kärsivät ilman puutteesta.
Tulkintatavat muuttuivat vähitellen kokonaan, ja viimeistään maailmansotien jälkeen tutkijoiden haastattelemat kertojat arvioivat entisaikojen uskomuksia pääosin kriittisesti. Painajaisuskomusten taustalle esitettiin esimerkiksi sekalantanavettojen yletöntä lämpötilan nousua. Oikein täynnä sontaa olevassa ja kuumassa navetassa lehmät hikoilivat itsensä märiksi, ja taikauskoiset ihmiset luulivat painajaisen ajaneen niillä. Moni huomioi alun perinkin hoidon vaikutuksen karjan hyvinvointiin: karjakon vaihtuessa myös eläinten terveydessä saattoi tapahtua selviä muutoksia. Lisääntyvä ymmärrys eläinten hyvinvoinnista hävitti painajaisen karkotustapoja siinä missä uskomusten vanhentuminenkin.
Tyytyväinen lehmä niityllä – ei huolta painajaisesta. Kuva: Suomen maatalousmuseo Sarka / Finna.fi.
Lähteitä:
Ganander, Kristfrid 1788: Eläinden Tauti-Kirja. Stockholm 1788. https://kaino.kotus.fi/korpus/vks/meta/ganander/gan1788b_rdf.xml
Kansanomainen lääkintätietous. Toimittanut Matti Hako. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2000.
Raittiin ilman merkitys navetoissa. – Sosialisti nro 20, 26.1.1926, sivu 7.
Raudvere, Catharina: Föreställningar om maran i nordisk folktro. Lunds Universitet 1993.
SKVR = Suomen Kansan Vanhat Runot. https://skvr.fi/
SMSA = Suomen murteiden sana-arkisto. Kotimaisten kielten keskus.