Pyhän Hieronymuksen painajainen

Länsimaisen historian kuuluisimpiin painajaiskuvauksiin kuuluu Pyhän Hieronymuksen (noin 342–420) kertomus unessa kokemastaan jumalallisesta läksytyksestä. Hieronymuksen omaa kuvausta mukaileva versio unesta on sisältynyt keskiajalla suosittuun Kultainen legenda (Legenda aurea) -kokoelmaan, joka sisälsi pyhimyselämäkertoja. Jälkipolvet tuntevat Hieronymuksen laajasti oppineena kirkkoisänä, joka käänsi runsaasti tekstejä latinaksi – muun muassa Raamatun (Biblia vulgata) – ja josta tuli sittemmin muun muassa opiskelijoiden, kirjastonhoitajien, ensyklopedistien ja kääntäjien suojeluspyhimys. Hänen unessa kokemansa näky liittyi ristiriitaan uskonnollisen kutsumuksen ja intohimoisen kirjallisen harrastuksen välillä.

Pyhä Hieronymus työhuoneessaan, Domenico Ghirlandaion vuonna 1480 Firenzen Ognissantin kirkkoon maalaama fresko. Kuvassa korostuu Hieronymuksen oppineisuus. Punainen viitta ja hyllyllä näkyvä hattu viittaavat kardinaalin asemaan, joka liitetään Hieronymukseen virheellisesti Legenda aurean elämäkerran perusteella.  Public Domain / Wikimedia Commons.

Hieronymus (Eusebius Sophronius Hieronymus) syntyi vuosien 342–347 paikkeilla Stridonissa Dalmatiassa, joka oli Rooman provinssi nykyisen Balkanin ja Etelä-Unkarin alueella. Hän opiskeli nuorena miehenä Roomassa ja suunnitteli virkamiesuraa, mutta hurja opiskelijaelämä ja muut Roomassa kohdatut moraaliset dilemmat johtivat hänet katumusharjoituksiin ja askeettiseen elämään. Hän vietti vuosia erämaassa yrittäen kuolettaa lihallisesti kiihdyttäviä muistikuviaan viehättävistä naisista. Noin vuonna 373, vielä nuorena miehenä, hän matkusti ystävineen Vähään-Aasiaan ja asettui Antiokiaan mittavan kirjakokoelmansa kanssa. Hieronymus rakasti erityisesti antiikin kirjallisuutta, joka oli hänestä paljon sujuvampaa kuin kömpelöt uskonnolliset tekstit. Hartaana kristittynä hänen olisi kuitenkin tullut hylätä pakanallinen kirjallisuus. Talvella 373–374 paaston heikentämä nuorukainen sairastui kovaan kuumeeseen, ja ystävät pelkäsivät jo hänen menettävän henkensä. Kuumeessa hän koki painajaisnäyn, jota hän kuvaili myöhemmin kirjeessä naispuoliselle seuraajalleen Eustochiumille. Kirje käsitteli naisille sopivaa askeettista ja siveellistä elämää, ja unikertomus toimi varoituksena maallisista kiinnostuksista.

Kirjeessään Hieronymus kuvaa ensin liiallista kiintymystään kirjoihinsa: kuinka hänen hartaudenharjoitustaan Antiokiassa siivitti päivittäin tieto siitä, että illalla pääsee taas lukemaan Ciceroa tai Plautusta. Mutta sitten iski ankara, kuluttava kuume, ja muiden valmistaessa jo hautaa hänen riutuneelle ruumiilleen hän näki unen, jossa hänet vietiin jumalallisen tuomioistuimen eteen. Suuren kirkkauden ympäröimänä häneltä tiedusteltiin, kuka hän oli, ja hän esittäytyi kristityksi. Mutta tuomari huusi: ”Valehtelet! Sinä olet Ciceron etkä Kristuksen seuraaja!” Jumalansa pettänyt Hieronymus määrättiin ruoskittavaksi. Ruoskaniskujakin pahemmin häntä poltteli omatuntonsa soimaus, ja hän aneli armoa ja lupasi parantaa tapansa. Kirkkautta hohtavien läsnäolijoiden liityttyä armonpyyntöihin hänet päästettiin lopulta vapaaksi, mutta uhattiin kiduttaa uudelleen, jos hän vielä tarttuisi antiikin klassikoihin. Hieronymus palasi tähän todellisuuteen kyynelissä ja niin ahdistuneena, että kaikki hänen vuoteensa äärellä vakuuttuivat hänen kokemuksestaan. Hän ilmaisee kirjeessään, ettei enää ikinä haluaisi joutua moiseen hirveään kuulusteluun.

Orazio Borgianni: Pyhän Hieronymuksen näky, noin vuodelta 1600, Louvre. Public Domain. https://www.christianiconography.info/Wikimedia%20Commons/jeromeVisionBorgianni.html.

Antiikissa ja myös myöhemmässä kristillisessä traditiossa todellisia jumalallisia kohtaamisia unen välityksellä pidettiin mahdollisina, joskin harvinaisina. Antiikin uniteoreetikot erottivat toisistaan väärät ja todelliset unet; toisin sanoen väärää ja valheellista tietoa antavat, nukkujan omiin tunteisiin ja kehollisiin tiloihin perustuvat niin sanotut tyhjät unet sekä todelliset uninäyt, joissa toteutuu kontakti jumalalliseen todellisuuteen. Hieronymus identifioi unensa jälkimmäiseen, todellisten unien kategoriaan. Hän tähdentää, ettei kokemus ollut mitään tyhjää unta vaan täyttä totta, sillä hänen hartiansa olivat sen jäljiltä mustelmilla ja hän tunsi herättyään edelleen ruoskaniskut kehossaan. Fyysisten merkkien myötä kokemus oli samanaikaisesti sekä unta että totta. Kertomus pyrkii todistamaan jumalallisen todellisuuden konkreettista olemassaoloa oman todellisuutemme rinnalla ja unen roolia niiden välisenä kanavana.

Vaikka uni oli painajaismainen kokemus, Hieronymuksen elämäkerrassa se tulkitaan positiiviseksi tapahtumaksi. Kuten monet uskonnollisesti merkittävät unet, se viitoitti kokijansa tulevan elämänpolun. Hieronymus jätti antiikin kirjallisuuden ja vakuutti siitä lähtien lukeneensa Jumalan kirjoja suuremmalla innolla kuin oli koskaan lukenut ihmisten tekstejä. Hän sinnitteli tiettävästi ilman antiikin kirjallisuutta yli vuosikymmenen, ja vaikka hän myöhemmin luki sitä jälleen, kristillinen kirjallisuus nousi pääosaan hänen elämässään. Raamatun käännöksen lisäksi hän tuotti lukuisia tutkimuspohjaisia kommentaareja sekä Vanhan Testamentin että Uuden Testamentin teksteistä, pyhimyselämäkertoja sekä runsaasti kirjeitä, joissa hän antoi tiukkaa askeettista elämäntapaa puoltavia ohjeita. Hieronymus osallistui poleemisilla kirjoituksillaan myös aikansa uskontopolitiikkaan, jossa hänet tunnettiin jyrkkäsanaisena änkyränä. Ei liene sattumaa, että painajaskuvaus sisältyy siveellistä elämää opastavaan kirjeeseen. Hieronymus ei ollut kompromissien mies vaan suositteli tiukkaa askeesia ja kieltäymystä. Painajaisepisodi perusteli tätä linjausta osoittamalla, ettei kristitty voinut palvella kahta herraa eivätkä kirjallisuudenkaan kohdalla pakanalliset tekstit olleet kristitylle hyväksyttäviä.

Kieltäymyksen puolestapuhujana Pyhä Hieronymus kuvataan taiteessa usein ns. vanitas-teemalla eli maallisen elämän väliaikaisuuteen ja turhuuteen viittaavien symbolien kanssa. Tässä kuvassa niitä edustavat tiimalasi, pääkallo ja asian selvennykseksi vielä seinälle kiinnitetty ”Ajattele kuolemaa” -kyltti. Raamattukin on avattu viimeisen tuomion kohdalta. Pyhän Hieronymuksen työhuoneessaan maalasi noin 1530 Peter Coecke van Aelst oppilaineen. Walters Art Gallery, Baltimore, Maryland. Public Domain / Wikimedia commons.

2000-luvulle ominainen psykologis-lääketieteellinen näkemys Hieronymuksen painajaiskuvauksesta kiinnittäisi huomionsa hänen kokemaansa, ehkä vielä valve-elämässä heikosti tiedostettuun ristiriitaan uskonnollisen ja kirjallisen elämän välillä sekä kuumetilaan, joka tyypillisesti altistaa painajaisille ja jonka jäljiltä jäsenet voisivat todellakin tuntua kipeiltä. 300-luvulla oman kehon ja sielun tilaa kuvaavat unet arvioitiin kuitenkin vähäarvoisiksi, ja vain yliluonnollinen tulkinta antoi kokemukselle painoarvoa ja perusteli sen viitoittamaa elämänmuutosta. Myös Hieronymuksen uskonnollisen auktoriteetin kannalta oli olennaista, että kokemus oli taivaallista alkuperää.

 

Lähteitä:

Christian iconography. https://www.christianiconography.info/jerome.html.

Early church texts: Jerome Letter 22 to Eustochium, 30. https://earlychurchtexts.com/public/jerome_letter_22_ciceronian_or_christian.htm

Pyhä Hieronymus. Suomen ortodoksinen kirkko. https://ort.fi/pyha-hieronymus

Stroumsa, Guy: Dreams and Visions in Early Christian Discourse. Teoksessa David Schulman & Guy G. Stroumsa (toim.), Dream Cultures. Explorations in the comparative history of dreaming. Oxford University Press 1999, 189–212.

Painajaiskeruun satoa

Pohjoiset painajaiset 1400–2020 -tutkimushanke keräsi yhdessä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Svenska Litteratursällskapetin kanssa suomalaisten kokemuksia painajaisista ja pahoista unista aikavälillä 15.11. 2019–15.4. 2020. Kysyimme muun muassa, millaisia painajaiset ovat olleet, millaisia tunteita ja ajatuksia ne ovat herättäneet ja millaisissa tilanteissa niitä on koettu. Kertynyt aineisto on rikas ja monipuolinen. Suomenkielisiä vastauksia saatiin 288 ja ruotsinkielisiä 23.

Painajaiskokemukset ovat vaihtelevia ja alttius niille yksilökohtaista. Toisia painajaiset kiusaavat jatkuvasti ilman erityistä syytä, toiset taas näkevät niitä vain stressaavissa tilanteissa, koettuaan jotain järkyttävää tai ollessaan sairaana. Kaikki painajaiset eivät ole yhtä ahdistavia, ja osa kyselyyn vastanneista jaotteleekin niitä pahempiin ja lievempiin.

Painajaisessa voi tapahtua mitä tahansa! Kokija joutuu murhaajien tai petojen takaa-ajamaksi tai jopa surmaamaksi, harhailee pahuuden täyttämissä labyrinteissa, putoaa jyrkänteeltä, näkee läheistensä joutuvan vaaraan tai tuntee ihonsa alta ryömivän toukkia. Hän joutuu toistuvasti takaisin kouluun, saa mahdottomia työtehtäviä, myöhästyy, kamppailee toimimattoman teknologian kanssa ja joutuu pitämään puhetta oudosta aiheesta suurelle yleisölle – alasti. Joskus painajaisessa ei tapahdu yhtään mitään, vaan kauhu viriää pelkästä pahuuden läsnäolon tunteesta. Painajaisten ahdistava tunneskaala on laaja: kauhun ja pelon lisäksi vihaa, inhoa ja häpeää tai syvää surua.

”Unissa en ole koskaan paniikissa tai varsinaisesti hätäinen, enemmänkin suruissani ja ahdistunut siitä että todennäköisesti kuolen tai ainakin menetän tajuntani. Tämä epämääräinen surullisuuden tunne seuraa minua usein vielä herättyäni.”

Painajaiset herättävät inhoa, kun niissä on likaisia vessoja, liejuista vettä, irrallisia ruumiinosia tai ihmislihaa syöviä rottia ja toukkia. Käytössä ovat paitsi näkö ja kuulo myös tunto-, haju- ja makuaisti, joilla koetaan esimerkiksi mätänemistä ja ryömintää.

”Näin sellaisen pahan unen, jossa käsivarteni ihon alta työntyi eläviä ahvenia useita kappaleita. Uni oli todella ällöttävä ja ahdistava, että jotakin työntyi oman ihon alta, etkä voinut asialle mitään.”

Hallinnan menettämisen tunne on painajaisten keskeisiä teemoja. Selvimmin se näkyy kaaosmaisissa stressiunissa, joissa kokija yrittää suorittaa tehtäviään tai ehtiä liikennevälineeseen, mutta tavarat ovat hukassa, tekniikka ei toimi ja moni muukin asia on vinossa.

”En millään löydä oikeaa junaa tai laituria asemalta, en saa näppäiltyä oikeaa tunnuslukua kortinlukijaan, en kykene juoksemaan voimien ehtyessä jne.”

Stressiunet mielletään usein lievemmiksi kuin varsinaiset painajaiset, mutta niihinkin voi liittyä paniikkitunnelma. Uniin liittyy myös pelko ja häpeä epäonnistumisesta ja kasvojen menettämisestä. Painajaisissa kokija esimerkiksi etsii kiivaasti vessaa, joka ei olisi kaiken kansan nähtävillä, tai joutuu julkiselle paikalle alasti tai puolipukeissa.

”Toinen häpeää tuottava uni on sellainen, että olen puolialastomana eli yläosa paljaana. Ihmisten ilmoilla. Yritän etsiä jotakin peittävää.”

Toistuvia elementtejä vastauksissa on lapsuuden turvallisten maisemien ja vaikkapa mummolan esiintyminen muuntuneena ja pelottavana. Myös korkeat paikat ja pystysuuntainen liike toistuvat: korkeat talot, tornit ja jyrkänteet; portaat ja hissit, jotka ovat usein epäkunnossa; myös laskeutuminen kellariin. Osa vastaajista on omaksunut psykoanalyyttista unitulkintaa ja lähestyy painajaisiaan taloineen ja hisseineen alitajunnan viesteinä.

”Toisaalta olen lukenut, että rakennuksen eri kerrokset kuvastavat ihmisen omaa alitajuntaa tai tietoisuuden eri tasoja. Vaikea hissimatka rakennuksen ullakolle saattaa kuvastaa joitakin vaikeita ajatuksia, joiden luo on tuskallista päästä. Tämän vuoksi pyrin herättyäni miettimään mitä olen etsinyt tai mitä varten olen mennyt rakennuksen eri kerroksiin.”

Moni vastaajista löytää elämäntilanteestaan tai menneisyydestään syitä painajaisunien näkemiselle. He ymmärtävät painajaiset viesteiksi ongelmista, joita tulisi tietoisesti ratkaista. Mutta tulkinta ei aina ole yksinkertaista, ja usein painajaiset ja niiden kuvastot jäävät mysteeriksi.

”Joskus pystyn liittämään painajaiset suoraan elämäntilanteeseen, mutta useimmiten ne ilmestyvät kuin tyhjästä, ilman, että osaisin yhdistää niitä mihinkään tapahtuneeseen.”

On myös tavallista, että painajaisten aiheet juontavat juurensa mediaan ja populaarikulttuuriin.

”Mina mardrömmar influeras ofta av vad jag sett eller läst, främst av fiktion, men ibland också av nyheter.”

Toistuvat painajaiset voivat olla vakava haitta. Kauheimmista painajaisista herää yltä päältä hiessä ja sydän hakaten, joskus jopa itkien, eikä hetkeen uskalla käydä uudelleen nukkumaan. Lievemmätkin painajaiset voivat jäädä mieleen painostamaan ja tehdä koko seuraavasta päivästä vaikean. Toiset kuitenkin pääsevät pahastakin painajaisesta vähemmällä ja toteavat vain huojentuneena sen olleen pelkkää unta, ja jotkut näkevät painajaisissaan jälkikäteen peräti koomisia puolia.

”Jälkeenpäin ajatellen niissä on humoristisia piirteitä. Esim. kerran voitin Euroviisut ja piti palata lavalle esittämään voittobiisi. Olin jossain välissä ehtinyt hukata vaatteeni, olin lavalla alasti, hämmennyksissäni unohdin kappaleen sanat. Muistan valtavan häpeän tunteen.”

Joskus ainoa pako painajaisesta on herääminen, ja osa vastaajista pystyy tiedostamaan painajaisen uneksi ja herättämään itsensä.

”Aika ajoin herään painajaisiin ikään kuin olisin ollut jo unessa tietoinen siitä, että herääminen ja pako pahasta tilanteesta voisi onnistua. Herääminen on viimeinen yritykseni pelastautua henkeä uhkaavasti vaarasta. Tuolloin saatan herätä omaan huutooni tai itkuuni, olla hengästynyt ja hiestä märkä. Niiden unien jälkeen vaikea jatkaa nukkumista, koska painajaiseni saattavat jatkua siitä mihin keskeytyivät.”

”För mig är i princip det enda sättet att avbryta mardrömmar att vakna: att jag har blivit så desperat i drömmen att enda utvägen är att hoppas att det är en dröm och vakna, eller att jag blivit så rädd att jag vaknar av skräck och adrenalin.”

Myös selkounen opettelua pidetään tehokkaana, joskin vaikeana menetelmänä. Siinä nukkuja opettelee tunnistamaan tilanteen uneksi ja muokkaamaan unen suuntaa suotuisammaksi.

”Luin, että moni oli saanut avun toistuviin painajaisiinsa selkounien kautta ja päätin kokeilla auttaisiko se minua. Selkouni on uni, jossa tulet tietoiseksi siitä että on unessa. Pian opin tunnistamaan olevani unessa ja kohtaamaan painajaiseni.”

Vaikka painajaisia pidetään yleensä vältettävinä kokemuksina, osa vastaajista kokee ne itsetuntemuksen välineiksi, joita kannattaa tutkiskella.

”Varsinkin painajaiset mielestäni antavat loistavaa tietoa omista tukahdutetuista tunteista ja asioista mitä ei halua tai pysty käsittelemään hereillä ollessaan. Painajaisten tutkiminen ja niiden kohtaaminen on mielestäni parasta mitä mielenterveydelleen voi tehdä.”

Kyselyn perusteella nyky-yhteiskunta ja kulttuuri ovat vahvasti läsnä painajaisissa ympäristökriiseineen, toimimattomine tietokoneineen ja zombihyökkäyksineen. Niiden koetaan usein myös heijastavan henkilökohtaisia ongelmia ja ihmissuhteita. Painajaisistaan kertovat suomalaiset ovat yleisesti omaksuneet psykologisen lähestymistavan uniinsa ja pitävät niitä mielen tapana prosessoida tunteita taikka tärkeinä alitajunnan viesteinä. Ymmärrykseen pyrkivistä tulkinnoista huolimatta painajaiset ovat silti välillä outoja ja käsittämättömiä, ja joskus niiden kauheus ylittää oman ymmärryksen.

SKS:n tiedote keruun tuloksista löytyy täältä.

Mauryn giljotiini ja muut herätyskello-unet

Ranskalainen tiedemies Alfred Maury (1817–1892) oli sairaana ja näki painajaisen: hän osallistui Ranskan vallankumouksen veritöihin ja joutui tuomioistuimen eteen. Puolustuspuheestaan huolimatta hänelle langetettiin kuolemantuomio. Kansanjoukko saatteli hänen teloituspaikalle, ja pyöveli sitoi hänet giljotiinin alustaan. Terä putosi ja hän tunsi päänsä irtoavan hartioista. Tällä kohtaa Maury heräsi kauhun vallassa ja huomasi, että vuoteen katos oli juuri pudonnut hänen niskalleen kuin giljotiinin terä. Kuinka uni oli voinut etukäteen esittää juonikulun, joka ennakoi niskaan kohdistunutta iskua? Vai oliko osuma niskaan synnyttänyt silmänräpäyksessä vaikutelman koko tuosta pitkästä unesta?

Mauryn giljotiini on tullut tutuksi suurelle yleisölle Sigmund Freudin Unien tulkinnan välityksellä. Maury teki itse aktiivisesti unitutkimusta ja kuvaili giljotiiniunensa tutkimuksessaan Le Sommeil et les rêves (1861). Hänen näkemyksensä mukaan unet olivat aina ulkoisten ärsykkeiden aiheuttamia. Empiirisissä kokeissaan hän antoi avustajiensa tökkiä ja kutitella itseään unen aikana ja raportoi sitten, millaisia unia näistä ärsykkeistä seurasi. Giljotiiniunen hän katsoi aiheutuneen kokonaisuudessaan katoksen putoamisesta, joten sen oli täytynyt muodostua hyvin lyhyessä ajassa. Freud esitti, että Maurylla oli voinut olla valvetilassa ajatuksia vallankumouksesta, ja niskaan kohdistunut isku aktivoi koko tämän pitkän kuvitelman. Tällainen ajatus sai kannatusta vielä myöhemminkin 1970-luvulla, jolloin Daniel Dennett väitti, ettei unia tosiasiassa koeta nukkumisen aikana, vaan ne muotoutuvat vasta herätessä. Dennettin kasettiteorian mukaan ihmisillä on mielessään kokonainen kirjasto uneksimattomia unia ikään kuin kasetteina. Heräämishetkellä koettu ääni- tai tuntoärsyke saa loppuratkaisultaan sopivan unikasetin käynnistymään ja nousemaan tietoisuuteen. Aivokuvantaminen on sittemmin todistanut tällaiset teoriat vääriksi. Unet eivät ole herätessä syntyviä rekonstruktioita eivätkä ne synny pikavälähdyksinä vaan niitä koetaan reaaliajassa pitkin yötä.

Unen ja ulkoisen ärsykkeen sulautuminen toisiinsa askarruttaa silti edelleen. Freud nimitti herätyskellouniksi unia, joissa pitkänkin tapahtumasarjan päätepisteenä voi olla havahtuminen valvetodellisuudesta suodattuvaan ärsykkeeseen, usein herätyskellon ääneen. Hänen kollegansa F.W. Hildebrandt oli jo 1875 huomauttanut, ”miten silmäänpistävän nopeasti uni sovittaa ulkoapäin aiheutuneet aistinelinten ärsytykset jo meneillä olevaan loimeensa, missä niistä tulee vähä vähältä kehittyneen katastrofin huippukohta”.  Ajatuksena on, että ulkoinen ärsyke kuten ääni saa mielen nivomaan edeltävään episodiin sopivan sillan ääniaihelmaan. Esimerkkeinä Freud käytti Hildebrandtin raportoimia unia. Yhdessä tämä vaelsi kylään, kävi hautausmaalla maleksimassa ja näki ihmisiä virsikirjoineen kulkemassa kohti kirkkoa varmaankin jumalanpalvelukseen. Lopulta kirkonkellot alkoivat soida – siis herätyskello. Toisessa unessa hän odotti kauan rekikyytiä, ja reen saavuttua hän astui kyytiin odottamaan lähtöä. Lopulta reki nytkähti liikkeelle rajusti kulkusten – herätyskellon – helistessä. Kummassakin tapauksessa tutkijat korostivat sitä, että ääntä edeltävä uniepisodi oli melko pitkä, ei pelkkä kilinän synnyttämä välähdys.

Ihmiset raportoivat toisinaan kokemiaan herätyskellounia, ja maallikot usein pohtivat, olisiko kyse siitä, että uni osaisi ennakoida pian tapahtuvan kellonsoiton. Pystyväthän jotkut myös heräämään säännöllisesti muutamaa minuuttia ennen herätyskellon soimista. Ennakoinnin mahdollisuutta pohdiskeli myös psykoanalyytikko Richard Renneker kirjoittaessaan unista, jotka päättyvät herätyskellon soittoon juuri oikealla hetkellä. Hän kertoi potilaasta, joka osasi ajoittaa tukahdutettuja ajatuksiaan koskevat unet aamun niin, että herätyskello keskeytti ne ennen kuin niissä mentiin avoimemmin ongelma-alueelle. Tällä tavoin potilas onnistui suojelemaan itseään hankalimpien asioiden kohtaamiselta. Eräänä aamuna herätyskello ei soinutkaan ja keskeyttänyt unta. Uni pääsi etenemään ahdistavaan suuntaan, ja potilas heräsi karmeaan painajaiseen parin minuutin kuluttua odottamastaan herätysajankohdasta.

Mauryn giljotiinin kaltaiset herätyskellounet ovat poikkeuksellisia, ja myöhempi tutkimus osoitti, ettei niiden pohjalta voitu tehdä luotettavia päätelmiä unien yleisestä syntymekanismista. Ne ovat jääneet jännittäväksi kuriositeetiksi, joille nykyaikaisella unitutkimuksella ei ole erityistä selitystä.

 

 

Lähteitä:

Freud, Sigmund 1999: Unien tulkinta. Suom. Erkki Puranen. Gummerus. [Alkuteos 1899.]

Globus, Gordon G. 1987: Dream Life, Wake Life. The Human Condition Through Dreams. State University of New York Press.

Kajava, Johannes 10.3.2016: Huomioita uneksimisesta 1. https://www.uniresepti.fi/uncategorized/huomioita-uneksimisesta-1/

Ockham, Edward 10.2.2006: Alarm clock dreams. Beyond Necessity blog http://ocham.blogspot.com/2006/02/alarm-clock-dreams.html

Renneker, Richard 1952: Dream Timing – The Psychoanalytic Quarterly 21 (1).

World Dreambank 2001-2013: Maury’s Guillotine. http://www.worlddreambank.com/G/GUILOTIN.HTM

 

Viihteestä painajaisiksi

Painajaisten tavallinen lähde on nykyään viihde, kuten kauhu- ja jännityselokuvat, pelit ja nettifiktion monet lajit. Painajaisten pelko saa osan ihmisistä välttelemään kauhuviihdettä etenkin iltaisin samalla kuin osa meistä hakeutuu jatkuvasti sen äärelle. Kauhuelokuvissa pelottavat elementit ovat pitkälti samoja kuin painajaisissa. Internetissä liikkuu myös paljon outoa kuvastoa, josta on vaikea sanoa, herättääkö se riemua vai kauhua.

Kauhuelokuvia katsoo säännöllisesti noin viidesosa suomalaisista. Huomattavasti useampi ei katso niitä koskaan: naisista 35 ja miehistä 20 prosenttia välttelee niitä systemaattisesti. Tutkimusten mukaan kauhun ja väkivallan katselusta nauttivat eniten ihmiset, joille on tyypillistä elämyshakuisuus ja vähäinen taipumus empatiaan. Kauhukokemuksia pidetään tehokkaana irrottautumisena arjesta.

Kauhun ja pelon synnyttämä mielihyvä perustuu osittain myös siihen, että kokemus uhkien kohtaamisesta, selviämiseen tähtäävistä kehollisista reaktioista ja tilanteessa selviämisestä voidaan saada vapaaehtoisesti turvallisessa ympäristössä. Noin kymmenelle prosentille ihmisistä adrenaliiniryöppy on miellyttävä kokemus. Sen sijaan suurempi herkkyys äärimmäisille kokemuksille ja empatia hahmoja kohtaan tekee kauhuviihteestä ahdistavaa.

Elokuvaa katsoessa pelottavat asiat pysyvät turvallisesti siellä ruudulla. Mielikuvitus voi tosin lähteä laukkaamaan. Tietokoneruudulla Hammer Filmsin “Horror of Dracula” vuodelta 1958. Kuva: Black Shade9, Wikimedia Commons.

Painajaisilla ja kauhuelokuvilla on sisällöllisesti paljon yhteistä, ja kauhuelokuviin sekä -kertomuksiin voidaan ammentaa unien kuvastoa. Tärkeä ero on se, että painajaiset eivät ole vapaaehtoisia. Kokija ei myöskään yleensä tiedä olevansa unessa eikä näin ollen tunne osallistuvansa tilanteeseen vain katsojana. Ne, jotka pystyvät tunnistamaan painajaisen uneksi, kokevat sen siedettävämpänä – joskus jopa nautittavana, kauhuelokuvaan rinnastuvana viihteenä.

Kauhuelokuvista käydyissä internet-keskusteluissa tulee esille katsomiskokemuksen laimentuminen ajan myötä. Iän myötä tunteiden säätely tasapainottuu ja herkkyys vähenee. Lapsena ja nuorena vaikutuksen tehneet elokuvat eivät välttämättä enää sykähdytäkään. Kaikkiin eivät myöskään tehoa samanlaiset kauhuelementit, ja pelottavaksi tarkoitettu elokuva voi olla pettymys. Painajaisten näkeminen kertoo kuitenkin siitä, että elämys oli tehokas. Jälkikäteiset reaktiot kuten pitkään jatkuneet painajaiset, unettomuus tai ”oksennus kurkussa” herääminen ovat laadun tae ja suositus:

”[Se oli] ehdottomasti paras kauhuleffa. Näin pitkään painajaisia ja tunnelma oli todella ahdistava.”

”suicide clubin jälkeen en nukkunut viikkoon. heräsin oksennus kurkussa *peukut pystyssä*
eikun kattoon ;D”

Tämä ei tarkoita, että painajaiset olisivat miellyttäviä. Kauhu voi olla siitä viehättyville koukuttavaa, jolloin painajaiset ovat sen negatiivinen seuraus – kuin kauhun krapula – mutta eivät estä haluamaista lisää. Yksi keskustelijoista on ilmaissut asian näin:

”Kamalaa ku tietää näkevänsä painajaisia kaikista kauhuleffoista/sarjoista mutta ei VOI olla kattomatta niitä!”

Tutkimusten mukaan tehokkaimmat kauhuelokuvat kiinnittyvät reaalitodellisuuteen. Universaaleja pelon lähteitä ovat laajasti määritellen läheisten ihmisten menettäminen, fyysinen vahingoittuminen sekä epävarmuus ja vieraan pelko, johon liittyvät kaikenlaiset hirviöhahmot sekä tutun ilmiön muuttuminen oudoksi tai vieraaksi. Samat teemat näkyvät myös painajaisissa. Suomalaisten kuvailemille painajaisille on tyypillistä, että lapsuuden mummola tai kotimaisema muuttuu äkkiä uhkaavaksi tai oma koti näyttäytyy erilaisena kuin todellisuudessa. Vääristyneen todellisuuden pohjana ovat henkilökohtaiset muistot.

Elokuvissa sen sijaan pyritään kaikkia yhtäläisesti karmiviin elementteihin. Tehokas keino on vääristää jotakin kaikille yhtäläisesti tuttua: ihmistä. Kauhuelokuvissa vilisee erilaisia hahmoja, joiden kammottavuus perustuu niiden pieneen, epämukavan outoon eroavaisuuteen ihmisestä. Tästä käytetään nimitystä uncanny valley, joka suomennetaan yleensä muotoon ”outo laakso”. Termin taustalla on havainto, että ei-inhimillisten olentojen kuten robottien tai pehmoeläinten inhimillistäminen koetaan positiiviseksi, kunnes ne muistuttavat ihmistä hiukan liikaa. Syntyy torjuntareaktio. Nimityksenä laakso viittaa nopeaan laskuun hyväksymisen määrää mittaavassa käyrässä. Sen pohjalla ovat esimerkiksi kuolleet ja sairauden runtelemat ruumiit. Karmivina pidetään myös näköisyytensä osalta epäonnistuneita jäljitelmiä tai muotopuoliksi jääneitä leluja, joiden outous on kuin väkivallan tai kirouksen seurausta ja säteilee epämääräistä uhkaa.

Nuket sijoittuvat outoon laaksoon tyhjyyteen tuijottavine silmineen ja irtoavine jäsenineen. Kuva: A. Vahanvaty. Wikimedia Commons.

Joskus mieleen jää kummittelemaan hahmo, jonka ei ollut edes tarkoitus herättää kauhua. Outo laakso selittää tätä tutun ja vieraan häiritsevällä sekoittumisella. Painajaisia aiheuttavaksi on nimetty esimerkiksi vuonna 2019 ilmestynyt Cats-elokuva, jossa elokuvatähdet animoitiin kissoiksi hiukan liian inhimillisinä, tai Suomessa lastenohjelma Pelle Hermanni.

Mikki Hiiri on riittävän tuttu hahmo, jotta odottamattomien piirteiden lisääminen siihen voi tuntua häiritsevältä.

Internet-slangissa painajaisia aiheuttavista kuvastoista käytetään nimitystä nightmare fuel. Ne ovat kuvia, jotka ruokkivat painajaisia kuin polttoaine tulta. Termillä voidaan tarkoittaa kaikenlaisia kauhukuvastoja, mutta joskus sillä viitataan nimenomaan tahattomasti karmiviin kuviin, joita voi tulla vastaan missä tahansa. Tahattomasti häiritsevissä kuvissa yhdistyy usein karmea ja koominen.

Yksi nightmare fuel -kuvien runsaana pulppuava lähde ovat arvaamattomia lopputuloksia tuottavat kuvankäsittelysovellukset kuten face swap, joka vaihtaa kuvassa olevien henkilöiden kasvojen paikkaa. Toisinaan sovellus tulkitsee kasvoiksi jonkin muun kuvaelementin kuin kasvot.

Internetissä useissa yhteyksissä kiertänyt kuva, jossa tarkoituksena oli vaihtaa omat kasvot kaupan juomapullossa kuvattuun Hulk-hahmoon. Kamera vaihtoikin kasvot ja nyrkin, ja hauskana yksityiskohtana hampaat jäivät kuitenkin paikalleen. Kuva herättää samanaikaisesti sekä riemua että kauhua.
Toinen yllättävän lopputuloksen synnyttänyt face swap, joka on internetissä tagattu painajaisainekseksi. Nettiaineistoille tyypilliseen tapaan mukaan on merkitty säikähtänyt reaktio. Kasvoiksi siirtynyt koiran nenä muistuttaa osuvasti kuolemaan viittaavaa kauhuhahmoa.

Äärimmäiset tunteet ja elämykset sekä niiden aiheuttamat psyykkiset reaktiot ovat näkyvä teema sosiaalisessa mediassa. Käyttäjät sekä luovat että jakavat monenlaisia yllättäviä, omituisia, häiritseviä ja pelottaviakin kuvastoja, joiden herättämiä reaktioita vertaillaan. Samatkin aineistot voivat vastaanottajasta riippuen herättää kiinnostusta, huvittuneisuutta tai kauhua. Traumasta ja painajaisten näkemisestä on tullut yleistä sanastoa, jolla kerrotaan jonkin herättävän pelon tai inhon tunteita. Samaan aikaan osa meistä tosiaan näkee herkästi painajaisia yllättävistäkin mediasisällöistä.

 Painajaisbensaa. Kuva: Memecenter.

 

 

 

 

 

Lähteitä ja kirjallisuutta:

Google.groups: Elokuva jossa käsi katkeaa. https://groups.google.com/g/sfnet.harrastus.elokuvat/c/_52GYZEJgX4?pli=1

Knowyourmeme: https://knowyourmeme.com/memes/nightmare-fuel

Nummenmaa, Lauri: Psychology and neurobiology of horror movies. https://www.samsung.com/fi/tvs/theory-of-fear/

People.com: https://people.com/movies/cats-trailer-slammed-scary-social-media-users-react-nightmare-fuel/

Respawn.fi: Tätä kauhuleffaa suomalaisten ei kannattaisi katsoa. https://respawn.fi/tata-kauhuleffaa-suomalaisten-ei-kannattaisi-katsoa/

Suomi24: Kauhuleffan katsomisen jälkeiset tunnelmat. https://keskustelu.suomi24.fi/t/1610805/kauhuleffan-katsomisen

Suomi24: Paras kauhuleffa. https://keskustelu.suomi24.fi/t/813400/gallup-paras-kauhuleffa

Terve.fi: Miksi toiset kestävät kauhuelokuvia ja toiset eivät? https://www.terve.fi/artikkelit/miksi-toiset-kestavat-kauhuelokuvia-ja-toiset-eivat

Painajaiset ja demoninen seksi

Painajaisiin ja unihalvauksiin liittyvät uskomukset ovat hiljattain nousseet kansainvälisessä mediassa esille yllättävässä asiayhteydessä. Kristillisen saarnaajan esittämät väitteet demonien kanssa unessa harjoitetusta seksistä perustuvat laajalle levinneeseen ja elinvoimaiseen uskomukseen.

Kuva: Persian Demons from a Book of Magic and Astrology (1921). The Public Domain Review. Princeton University Library.

Yhdysvalloissa presidentti Trump ja hänen kannattajansa ovat jakaneet saarnaajana ja lääkärinä toimivan Stella Immanuelin videota koronaviruksen vaarattomuudesta ja malarialääkkeenä tunnetun hydroksiklorokiinin tehosta sitä vastaan. Samalla median huomio on kiinnittynyt Immanuelin muihin vuosien varrella antamiin lausuntoihin kuten siihen, että monet gynekologiset ja taloudelliset ongelmat voivat johtua öisestä seksistä demonien kanssa unimaailmassa. Saarnatessaan demonisesta seksistä Immanuel yhdistää karismaattisessa kristillisyydessä yleistyneitä varoituksia öisestä henkipuolisosta ja ikivanhoja eurooppalaisia painajaisiin ja unihalvauksiin liittyviä uskomuksia, joita kristilliset ryhmät nostavat nyt esille Yhdysvalloissa. Ilmiö on laaja, ja useat kristilliset liikkeet opettavat internet-sivuillaan, että demoninen uhka öisin on todellinen.

Unihalvauksia on satojen vuosien ajan tulkittu eri puolilla maailmaa yleensä yliluonnollisen olennon aiheuttamiksi, ja sen neurologis-fysiologinen tausta selvitettiin unitutkimuksissa vasta 1970-luvulla. Euroopassa kansanomaiset selitykset painajaisolennosta ovat perustuneet noituuskäsityksiin, jolloin olennon on oletettu olevan pahantahtoinen naapuri tai hänen lähettämänsä olento. Niiden rinnalle ehtivät tulla 1900-luvulla näkemykset unihalvauksesta avaruusolentojen aiheuttamina. Kirkko puolestaan tulkitsi olennon demoniksi. Myös unihalvauksen ja seksin välistä yhteyttä vaalittiin nimenomaan kristillisessä traditiossa.

Keskiajan kristillisissä lähteissä naisten luona öisin vierailevaa seksuaalista demonia kutsuttiin latinankielisellä nimellä incubus, ja miehen unissa näkyvää naispuolista demonia nimellä succubus. Saman demonin katsottiin voivan hakea succubuksena spermaa mieheltä ja hedelmöittää sillä naisen incubuksena. Vaikka unihalvaukseen liittyy nykyään seksuaalisia tuntemuksia melko harvoin, teema korostui ankaraa seksuaalimoraalia edellyttävässä luostarielämässä. Eroottisten unien syntisyys ja demonisuus tekivät niistä pahoja. Runsaasti painajaisen ja seksuaalisuuden yhdistävää aineistoa on myös viktoriaanisesta Englannista, jossa seksuaalinormisto oli tiukka. Vielä 1900-luvun alkupuolella psykoanalyyttinen näkemys unihalvauksista oli, että se johtuu tukahdutetuista seksuaalisista haluista. Kansanomaisessa kuvastossa painajaisolennon aiheuttama vaiva on yleensä terveydellinen ja taloudellinen, mutta sen aiheuttajana saattoi ahneiden ja kateellisten naapurien ohella olla myös pettynyt kosija. Pieni eroottinen häivähdys siis löytyy kansanomaisestakin aineistosta.

 

Nykypäivän henkipuolisoa koskevissa käsityksissä ei aina ole yhteyttä unihalvaukseen. Esimerkiksi Afrikassa ihmisellä voi olla öinen rakastaja ilman että hän edes tietäisi siitä tai muistaisi näkevänsä eroottisia unia. Tilanne voi ilmetä pelkkinä terveys- tai avioelämän ongelmina tai vaikeutena löytää puolisoa valvetodellisuudessa. Tätä oppia pitävät yllä pienet kristilliset ryhmittymät, jotka varottavat vanhojen paikallisuskontojen yhteyksistä henkimaailmaan ja kehottavat turvautumaan tarjoamiinsa rukoilupalveluihin. Amerikkalaiset rukoilupalvelut puolestaan nojautuvat enemmän eurooppalaiseen painajaisolentojen traditioon ja korostavat, että synti ja okkulttiset harrastukset vetävät demoneita puoleensa.

Saarnatoiminnassaan Stella Immanuel yhdistää afrikkalaisia ja amerikkalaisia traditioita ja liittää demonisen seksin seuraukset nimenomaan lääketieteellisiin ongelmiin. Myös kansanomaiset uskomukset eri aikakausilta ovat läsnä: hänen mukaansa toimijana voi demonin sijaan olla myös ihminen, joka saapuu aktiin astraalimuodossa noituuden avulla.

Kuva: Demonisista puolisoista varoittavaa kirjallisuutta myydään ja julkaistaan koko ajan eri maanosissa. Niissä korostetaan yön olevan sielulle vaarallisinta aikaa.

Internetissä lisänimen ”Doctor Demon Sperm” saanut Stella Immanuel ei ole yksittäinen eksentrikko, vaan hän edustaa laajaa uskonnollista liikehdintää, joka haastaa tieteen näkemykset todellisuudesta ja julistaa yksilön moraalisten valintojen ja rukouksen vaikuttavan hyvinvointiin, terveyteen ja varallisuuteen. Väitteet demonien yöllisestä toiminnasta edellyttävät sen hyväksymistä, että unessa koetut asiat ovat totta. Sekä Raamattu että eurooppalainen uskomusperinne ovat kertoneet jo vuosisatoja, että henkimaailma on olemassa ja saa kosketuksen ihmiseen unen välityksellä. Käsitys siitä, että unet ovat vain oman mielen tuotetta, on ollut vallitsevana Euroopassa vasta noin sata vuotta, ja sen asema on edelleen ilmeisen hauras.

Suomalaisten kirjoittamissa painajaiskuvauksissa, joita tutkimusryhmämme on saanut hiljattain luettavakseen, paras pakokeino painajaiselta on käsittää, että se oli vain unta. Moni pystyy herättämään itsensä painajaisesta tajuamalla sen uneksi; toisille tämä huojennus koittaa vasta kun on lopulta herännyt hiestä märkänä. Erityisesti unihalvauksen sietäminen on helpompaa, kun tietää näkemiensä uhkaavien olentojen olevan harhaa.

Käsitykset unesta ja sen olemuksesta, kuten mistään muustakaan, eivät kehity suoraviivaisesti tietämättömyydestä ymmärrykseen. Näkemyksiin vaikuttavat monenlaiset tekijät kuten toive saada ongelmatilanteissa selkeitä ohjeita ja apua – kuten rukousapua – sekä kamppailu auktoriteetista, jota uskonnolliset ja poliittiset ryhmät käyvät sekä tiedettä että toisiaan vastaan. Humanistisen tutkimuksen yksi tehtävä on käsittää niitä vaikuttimia, jotka ohjaavat näkemysten valintaa.