Yrttejä pahoihin uniin

Nykylääketiede tarjoaa jatkuvista ahdistavista painajaista kärsiville erilaisia hoitomahdollisuuksia lääkkeistä terapiaan. Menneisyyden ihmisetkään eivät välttämättä alistuneet painajaisten ja pahojen unien kiusaamaksi, vaikka vastaavia hoitomuotoja ei ollutkaan saatavilla. Apua vaivaan on voitu etsiä vaikkapa aikalaislääketieteen keinoista kysymällä hoidoksi sopivasta yrtistä tai lääkkeestä paikalliselta parantajalta, jolla kenties oli tietoa ja reseptejä tällaisten lääkkeiden valmistukseen. Jo antiikin kreikkalaisessa lääketieteestä tunnettiin muutamia kasveja, joiden katsottiin auttavan painajaisten ja pahojen unien vaivaamia nukkujia. Tieto näistä yrteistä levisi sittemmin keskiajalla latinankielisinä teoksina myös muualle Eurooppaan ja hieman myöhemmin myös kansankielillä yrtti- ja reseptikirjoissa, jotka pohjautuivat tai ammensivat antiikin oppineiden teoksista, mutta sisälsivät usein elementtejä myös paikallisesta perinteestä ja siinä käytetyistä parantamistavoista.

File:ViennaDioscoridesPlant.jpg
Mustaherukka. Sivu 500-luvulta peräisin olevasta koodeksista Wiener Dioskurides. Kuvalähde: Wikimedia Commons

Osa keskiaikaisissa lääke- ja yrttikirjoissa mainituista yrteistä tai niitä yhdistelevistä resepteistä on kuvausten perusteella ollut tarkoitettu unihalvauksen hoitoon. Toisia taas on suositeltu uniin, jotka nykytermein määriteltäisiin painajaisiksi tai pahoiksi uniksi.

Pionin (paeonia officinalis) uskottiin loistavan öisin, minkä vuoksi se liitettiin kuuhun ja sitä käytettiin hoitona tauteihin, joihin kuun katsottiin vaikuttavan. Tällaisia olivat esimerkiksi kuuhulluus ja siihen usein liitetty epilepsia, joka taas jo antiikin kreikkalaisessa lääketieteessä oli nähty sairautena, joka saattoi ilmetä myös ahdistavina unikokemuksina. Osassa reseptejä ohjeistettiin käyttämään pionia amuletin tapaan. Esimerkiksi eräässä provencelaisessa oksitaaninkielisessä reseptikokoelmassa (1200- tai 1300-l.) neuvotaan sitomaan kuuhullulle pioni kaulaan.

File:Paeonia officinalis.JPG
Paeonia officinalis (1600-l.). Kuvalähde: Wikimedia Commons

Joissain resepteissä ohjeistettiin myös nauttimaan tätä erittäin myrkyllistä kasvia sisäisesti. Esimerkiksi kreikkalaissyntyinen, keisari Neron aikaisen Rooman armeijassa toiminut lääkäri ja kasvitieteilijä Pedanius Dioskorides (n. 40–90 jKr.), jonka alkujaan kreikankielinen ja sittemmin 500-luvulla latinaksi käännetty De materia medica sisälsi tietoa noin kuudestasadasta tuolloin tunnetusta lääkekasvista ja niistä saatavista lääkeaineista, suositteli unihalvausta vastaan viidestätoista pionin siemenen mustasta jyväosasta tehtyä käytettä: kun sitä joi hunajaveteen tai viiniin sekoitettuna, auttoi se nukkujaa vaivaavan incubus-olennon aiheuttamaan tukehtumisen tunteeseen (suffocations ab incubis).

File:Betonica officinalis.jpg
Stachys officinalis. Kuvitusta teoksessa Friedrich Losch, Kräuterbuch. Unsere Heilpflanzen in Wort und Bild (1914). Kuvalähde: Wikimedia Commons

Rohtopähkämö (stachys officinalis) oli sekin monikäyttöinen yrtti. Esimerkiksi keskiajan walesilaisessa perinteessä rohtopähkämöä juomalla tai pitämällä sen lehtiä kaulansa ympärillä saattoi ylipäätään estää unia. Todennäköisesti hoidolla oli tarkoitus suojautua juuri ahdistavia unia vastaan. Rohtopähkämön uskottiin ylipäätään suojaavan kaikenlaisilta pahoilta olioilta, kuten haltioilta ja demoneilta, ja niiden aiheuttamiksi katsotuilta vaivoilta, mukaan lukien painajaiselta.

Edellä mainittu Dioskorides katsoi rohtopähkämön suojaavan sekä sielua että ruumista. Heti sen jälkeen Dioskorides jatkaa yrtin tehoavan unissakävelyyn ja ahdistavia unia vastaan (et gravibus somnis adverstur). Rohtopähkämöllä on katsottu yleisestikin olevan suojaavia vaikutuksia, ja sitä on voitu käyttää myös amuletin tapaan, ei pelkästään lääkkeenä nautittuna.

File:Stachys officinalis 01.jpg
Stachys officinalis. Kuvalähde: Wikimedia Commons

Niin kutsuttu ”anglosaksinen yrttikirja”, joka laadittiin Brittein saarilla 1000-luvun alkupuolella ja pohjautui 400-luvulla laadittuun Pseudo-Apuleuiksen yrttejä käsittelevään teokseen, mainitsee, että rohtopähkämö suojaa pelottavilta näyiltä ja unilta (egeslicum gesihðum & swefnum). 1400-luvulta peräisin olevassa englantilaisessa yrttikirjassa ohjeistettiin suojautumaan painajaisia ja harhanäkyjä vastaan tekemällä seppele rohtopähkämöstä ja ripustamalla se kaulan ympärille nukkumaan mennessä; tällöin nukkujaa auttoi tämän ympärillä halki yön säilyvä rohtopähkämön aromi.

Rautayrttiä (verbena officinalis) pidettiin jo antiikissa pyhänä yrttinä (sacra herba), jolla katsottiin olevan puhdistava vaikutus. Esimerkiksi Dioskorideen mukaan sitä käytettiin amulettina puhdistautumisrituaaleissa. Rautayrtin katsottiin myös tehoavan yleisesti kuumeisiin, jotka nykytietämyksen valossa voivat nekin aiheuttaa ahdistavia unia. Kasvia käytettiin myös epilepsian hoitoon, ja sen katsottiin tehoavan myös myrkkyihin ja paholaista vastaan. Kasvin hyvää tekevän vaikutuksen katsottiin kenties piilevän sen rennoksi ja hyväntuuliseksi tekevässä vaikutuksessa: esimerkiksi Dioskorides väitti, että rautayrtti tekee vieraat iloiseksi. Näin katsoi myös roomalainen oppinut Plinius vanhempi (23–79 jKr.), joka käsitteli kasveja ja niistä saatavia lääkeaineita vielä Dioskoridestakin laajemmin teoksessaan Naturalis historia (”luonnonhistoria”): rautayrtti teki hyväntuuliseksi, kun sitä ripoteltiin vaikkapa pidoissa tarjottaviin ruokiin.

File:Verbena officinalis Sturm22.jpg
Verbena officinalis. Jacob Sturmin kuvitusta teoksessa Deutschlands Flora in Abbildungen (1697). Kuvalähde: Wikimedia Commons

Edellä mainitussa oksitaaninkielisessä reseptikirjassa suositeltiin rautayrttiä erityisesti ahdistaviin uniin:

Hänelle, joka kärsii yöllisistä painajaisista: kerää pienenevän kuun viidentenä päivänä rautayrtti ja aseta nukkuvan pään päälle.” (Suom. Susanna Niiranen)

Varhaisissa yrttikirjoissa on myös mainintoja kasveista, jotka vastaavasti aiheuttivat pahoja unia. Dioskorides esimerkiksi mainitsee kasvin nimeltä pyknokomon, jonka on katsottu viittaavan villibasilikaan: Dioskorideen mukaan sen siemenistä tehty keite juotuna pieninäkin annoksina ”tekee unista levottomia ja raskaita” (turbulenta ac gravia facit somnia). Kiertokasveihin kuuluva smilax laea taas aiheutti Dioskorideen mukaan ”monia levottomia unia” (insomnia multa et turbulenta), jos sen kolmestakymmenestä siemenestä ja villakkokasvien sukuun kuuluvasta dorychium-kasvista tehtyä juomaa nautittiin. 1300-luvun lopulta peräisin olevassa käsikirjoituksessa säilynyt kymrinkielinen Meddygon Myddvay opasti, miten purjo saa aikaan sen, että höyryt nousevat vatsasta päähän ja haittaavat näkemistä. Näin niinkin harmiton kasvis kuin purjo aikaansai tekstin laatijan mukaan pelottavia unia, jollei ennen purjoa syöty salaattia tai unikkoa purjon vaikutusta hillitsemään.

File:Illustration Allium scorodoprasum and Allium porrum0.jpg
Allium porrum. Kuvitusta teoksessa Otto Wilhelm Thomé, Flora von Deutschland, Österreich und der Schweiz (1885). Kuvalähde: Wikimedia Commons

Yrttikirjojen ja reseptioppaiden ohjeistukset oli todennäköisesti tarkoitettu varoitukseksi. Ne herättävät kuitenkin myös kysymyksen, olisiko kyseisiä yrttejä kenties käytetty joskus pahassa tarkoituksessa aikaansaamaan painajaisia vaikkapa pahimmalle vihamiehelle.

Tarkasteltaessa keskiaikaisissa ja sitä varhaisemmissa teksteissä mainittuja kasveja on kuitenkin muistettava, että ruotsalainen luonnontutkija Carl von Linné (1707–1778) kehitti nykyisin tuntemamme kasvitaksonomian perusteet vasta 1700-luvulla, eikä kreikan ja latinan kielessä tai keskiajan kansankielissä ollut vielä olemassa standardoitua kasvinimikkeistöä.  Kirkon ja luostarien kautta esimerkiksi pohjoiseen Eurooppaan levisi myös sellaisia lääkinnällisiä kasveja, joita ei vielä tunnettu tai jotka eivät siis olleet kotoperäisiä lajeja.

File:Carl von Linné.jpg
Alexander Roslinin maalaus Linnéstä vuodelta 1775. Kuvalähde: Wikimedia Commons

Keskiaikaisissa teksteissä tekstin kopioija tai kääntäjä ei välttämättä ole tunnistanut alkuperäistekstissä mainittua kasvia, jos sitä ei tunnettu hänen omassa kulttuurissaan tai hän ei vielä itse ollut tutustunut siihen. Kääntäessään tekstiä latinasta kansankielelle kirjuri on saattanut alkuperäisen kasvinnimen asemesta merkitä jonkin tuntemansa paikallisen kasvin. Samalla kasvilla saattoi myös paikallisesti olla toisistaan poikkeavia nimiä. Siksi varhaisissa yrtti- ja lääkekirjoissa mainittuja kasveja ei välttämättä pystytä aina luotettavasti tunnistamaan. Vanhoja yrtti- ja reseptikirjoja lukiessa tulisikin muistaa tämä ja se, että monet menneisyydessä lääkintään käytetyt kasvit ovat itse asiassa tappavan myrkyllisiä tai aiheuttavat nautittuina vakavia sisäelinvaurioita, kuten maksavaurioita.

Kirjallisuutta

Bonser, Wilfrid. 1963. The medical background of Anglo-Saxon England: A study in history, psychology, and folklore. (Wellcome Historical Medical Library. Publications. new ser.; 3). London: Wellcome Historical Medical Library.

Cockayne, O. (toim.). 1864–1866. Leechdoms, wortcunning and starcraft of early England, Vol 1–3: Being a collection of documents…illustrating the history of science in this country before the Norman conquest (Chronicles and memorials of Great Britain and Ireland during the middle ages). London: Longman, Green, Longman, Roberts and Green.

Hall, Alaric. 2007. Elves in Anglo-Saxon England: Matters of Belief, Health, Gender and Identity. Woodbridge: Boydell Press.

Niiranen, Susanna. 2014. Reseptejä mielen vaivoihin. Teoksessa Kirsi Kanerva & Marko Lamberg (toim.), Hyvä elämä keskiajalla. Helsinki: SKS.

Niiranen, Susanna. 2014. Mental Disorders in Remedy Collections. A Comparison of Occitan and Swedish Material. Teoksessa Sari Katajala-Peltomaa & Susanna Niiranen (toim.), Mental (Dis)Order in Later Medieval Europe. Brill.

Pughe, J., & Williams, J. (1861). The physicians of Myddvai = Meddygon Myddfai: Or the medical practice of the celebrated Rhiwallon and his sons, of Myddvai, in Caermarthenshire, physicians to Rhys Gryg, lord of Dynevor and Ystrad Towy, about the middle of the thirteenth century. Llandovery & London: Roderic, Longman.

Sprengel, Kurtius & Knobloch, K. (toim.). 1829. Pedanii Dioscoridis Anazarbei De materia medica libri quinque: Ad fidem codicum manuscriptorum, editionis Aldinae principis usquequaque neglectae, et interpretum priscorum textum recensuit, varias addidit lectiones, interpretationem emendavit, commentario illustravit / Curtius Sprengel … (Medicorum graecorum opera quae exstant; v. 25-26). Lipsiae: Prostat in officina librarian Car. Cnoblochii.

Weil, Martha S. 1988. Magiferous Plants in Medieval English Herbalism. Julkaisematon maisteritutkielma, University of Kansas.

 

Painajaismaiset unet antiikin kreikkalaisessa lääketieteessä

Antiikin Kreikassa niin pelottavat kuin myönteisetkin unisisällöt tulkittiin usein jumalien lähettämiksi, tietoa tuoviksi ja tulevia ennustaviksi uniksi. Antiikin kreikkalainen lääketiede ei täysin kiistänyt tätä unien jumalallista alkuperää, mutta aikalaislääkäreille ahdistavat unisisällöt olivat ennen kaikkea tärkeä nukkujan terveydentilasta kertova tietolähde.

File:Medicine aryballos Louvre CA1989-2183 n2.jpg
Lääkäri hoitaa potilasta (n. 480-470 eKr.) Kuvalähde: Wikimedia Commons

Unilla oli tärkeä rooli jo varhaisessa antiikin kreikkalaisessa lääketieteessä. Niin kutsutuissa hippokraattisen koulukunnan teksteissä, joista osa on yhdistetty aikalaislääkäriin nimeltä Hippokrates (n. 460 eKr.–n. 375 eKr.), nukkuminen ylipäätään esitetään tärkeänä terveyden ylläpidolle. Sekä uni että unettomuus saattoivat olla enne tai oire sairaudesta. Lääkärin tehdessä diagnoosia olivat hänen mielenkiintonsa kohteena niin nukkumisen laatu ja määrä kuin myös unien kesto ja sisältö. Kaikki niissä havaitut merkit ja poikkeavuudet saattoivat sekä enteillä sairautta että olla sen oire.

Unien sisällön merkitystä korostavan näkemyksen taustalla vaikutti käsitys siitä, että nukkumisen aikana keholliset aistit eivät toimineet eivätkä siksi voineet tuoda tietoa kehon ulkopuolelta. Sielun katsottiin kuitenkin tässä tilassa olevan aktiivinen ja huolehtivan kaikista kehon toimista. Sielu oli tietoinen toimistaan ja myös kaikista niistä toimista, joita se valvetilassa suoritti yhdessä kehon kanssa. Unien sisältämien symbolien katsottiin olevan seurausta sisäisistä aistimuksista. Niiden katsottiin siksi voivan kertoa nukkujan kehollisesta terveydestä. Uni oli sielun puhetta nukkujalle: sielu saattoi varoittaa nukkujaa orastavista ongelmista kuten sairaudesta. Sairaudet olivat ajalle tyypillisen, humoraalioppina tunnetun käsityksen mukaan seurausta neljän ruumiinnesteen – keltaisen sapen ja mustan sapen, veren sekä flegman eli liman – epätasapainosta. Nämä ruumiinnesteiden epätasapainotilat taas saattoivat olla seurausta ihmisen vääränlaisesta ruokavaliosta tai tavoista tai hänen mielentilastaan.

File:HSAsclepiusKos retouched.jpg
Hippokrates (vas.) tervehtii Kosin saarelle saapuvaa Asklepiosta (kesk.). Mosaiikki n. 100-200-l. jKr. Kuvalähde: Wikimedia Commons

Lääkärin näkökulmasta unet saattoivat olla oire ja merkki ruumiinnesteiden epätasapainotilasta tai jopa alkavasta sairaudesta. Esimerkiksi eräässä terveydenhoitoa käsittelevässä tutkielmassa kerrotaan, että unet, joiden sisältö seurasi nukkujan valvetilan toimintaa ja ajatuksia, merkitsivät terveyttä ja olivat hyväksi nukkujalle. Sellaiset unet, jotka olivat nukkujan päivittäisen toiminnan ja ajattelun vastaisia, olivat pahasta ja kertoivat ruumiinnesteiden epätasapainosta. Kehon epätasapainotila esti tällöin sielua kokemasta uudelleen päivänaikaisia tapahtumia ja ajatuksia. Lääkärin tehtävänä oli tällöin pyrkiä siihen, että saavutettaisiin ruumiinnesteiden tasapaino. Parannuksena tiettyjen ruumiinnesteiden liiallisuuteen tai vähäisyyteen suositeltiin esimerkiksi liikuntaa ja tietynlaista ruokavaliota.

Kyseisessä tekstissä lääkärille annetut ohjeet unisymbolien ymmärtämiseen muistuttavat unikirjojen tulkintaoppaita.  Erilaiset unisymbolit, kuten esimerkiksi taivaankappaleet ja luonnonilmiöt, voivat eri tavoin ilmentyessään kertoa sekä terveydestä että sairaudesta. Kuolleiden näkeminen unessa taas ei välttämättä ollut paha merkki, paitsi jos edesmennyt ilmestyi alastomana ja pesemättömänä tai pukeutuneena mustaan. Pelkoa herättävät unet, kuten hirviöiden näkeminen unessa, tai kun nukkuja pakeni unessaan kauhuissaan, sekä oletettavasti ahdistusta tai pelkoa aiheuttaneet unet, kuten kokemukset siitä, että joutui aseellisen hyökkäyksen kohteeksi tai näki asein varustautuneen vihollisen, olivat kaikki merkki eriasteisesta vaarallisesta sairaudesta.

Pelkoa ja kauhua nukkujassa herättävät unet ja painajaismaiset unet liitettiin usein kuumeisiin.  Tällaiset voimakkaana pelkona, kauhuna ja ”tyhjien näkyjen” houreina oireilevat painajaismaiset unitilat yhdistettiin myös hulluuteen sekä epilepsiaan eli ”pyhään tautiin”, jonka otaksuttu jumalallinen alkuperä antiikin kreikkalaisessa lääketieteessä kuitenkin kiistettiin. Sen sijaan epilepsia nähtiin luonnollisena, parannettavissa olevana tautina, joka ilmeni esimerkiksi aikuisilla erityisesti talvisin, jolloin myös kroonisia kuumeita esiintyi enemmän, ja oli seurausta aivojen liiasta kosteudesta ja niiden äkillisestä kuumenemisesta.

Ajanlaskun alun jälkeisinä vuosisatoina kreikkalainen lääkäri Galenos (129–n. 200/216) piti hänkin unia tärkeinä ja korosti niiden huomioimista osana hoitoa. Unet olivat hänelle kuitenkin paitsi lääketieteellisiä unia myös jumalallisia unia, joiden kautta hän saattoi saada tietoa koskien vaikkapa lääkärintoimeen liittyviä toimenpiteitä.

File:Galenoghippokrates.jpg
Galenos ja Hippokrates seinämaalauksessa (Anagni, Italia, 1100-l.). Kuvalähde: Wikimedia Commons

Hippokraattisen koulukunnan teksteissä esitellyn kahden erilaisen unityypin sijaan Galenos katsoi unia aikaansaavia mekanismeja olevan useita. Nukkumisen aikana sisäänpäin suuntautunut sielu muodosti itse tai vastaanotti kuvia monista eri lähteistä, kuten valvetilan ajatuksista. Osa unista oli näiden ajatusten uudelleenilmenemistä, osa taas vain kuvia, joissa toistettiin samoja asioita, joita päivälläkin tehtiin. Osa unista johtui sielun omasta kyvystä ennustaa asioita, tai unet saattoivat olla tietoa, joka vastaanotettiin Asklepios-jumalalta – jonka seuraaja Galenos itsekin oli. Osa unista taas johtui kehosta, jolloin unikuvien muodostuminen oli riippuvaista ruumiinnesteiden tilasta tai esimerkiksi siitä, mitä ihminen oli syönyt ennen nukkumistaan, tai kehon nukkumisen aikaisesta tilasta. Jos nukkuja esimerkiksi paleli unensa aikana, ei kyse välttämättä ollut kehon terveydentilasta, esimerkiksi jos potilas oli ennen nukkumistaan syönyt jotain flegmaa sisältävää ruokaa. Useimmiten unia tulkittiin kuitenkin analogisesti eli lumi tai ukkosmyrskyt kylmänä ja kosteana viittasi liialliseen flegman eli liman määrään ja tuli taas kuumana ja kuivana koleerisuuteen eli liialliseen keltaisen sapen määrään. Kuumista lähteistä ja kylvyistä uneksuminen taas kertoi nousevasta kuumeesta, ja sumusta, savusta ja syvästä pimeydestä uneksuminen oli merkki melankoolikon mustasta sapesta (kylmä ja kuiva).

Erityisesti lasten pahojen unien osalta Galenos huomioi pelottavan unisisällön yhteyden vatsaan ja siellä olevien ruumiinnesteiden laatuun, joka oli seurausta syödystä ruoasta ja liittyi erityisesti ahmattiuteen. Vatsassa painavien ja kalvavien huonojen nesteiden vaikutuksesta niin lapset kuin aikuisetkin saattoivat nähdä pelottavia unia tai nukkua muuten rauhattomasti, kun nesteistä nousevat huurut haittasivat näkökykyä.

Antiikista juontuva neljän ruumiinnesteen malli tunnettiin Euroopassa myös myöhempinä vuosisatoina, mutta varsinaiseen lääketieteen keskiöön antiikin lääkäreiden havainnot nousivat uudelleen vasta myöhemmin keskiajalla, kun arabioppineitten säilyttämiä Galenoksen tekstejä alettiin kääntää latinaksi. Humoraalioppi säilyi vaikutusvaltaisena myös myöhemmin, ja unia tulkittiin sen pohjalta esimerkiksi pohjolassa vielä 1700-luvun lopullakin.

File:Fragment of bas-relief in the from of a temple. Wellcome M0004635.jpg
Asklepios hoitaa tyttöä. Kipsivalos alkuperäisestä temppelin reliefistä Ateenassa. Kuvalähde: Wikimedia Commons/Wellcome Collection

Kirjallisuutta

Adler, S. (2011). Sleep paralysis: night-mares, nocebos, and the mind-body connection. Rutgers University Press.

Askitopoulou, H. (2015). Sleep and Dreams: From Myth to Medicine in Ancient Greece. Journal of Anesthesia History, 1(3), 70–75.

Laios, K., Moschos, M. M., Koukaki, E., Vasilopoulos, E., Karamanou, M., Kontaxaki, M. I., & Androutsos, G. (2016). Dreams in ancient Greek Medicine. Psychiatrike = Psychiatriki27(3), 215–221.

Oberhelman, Steven M. 1993. Dreams in Graeco-Roman Medicine. Teoksessa Wolfgang Haase & Hildegard Temporini (toim.), Aufstieg und Niedergang der Römischen Welt (ANRW): Rise and Decline of the Roman World. Geschichte und Kultur Roms im Spiegel der neueren Forschung, Teil II: Principat. Band 37: Philosophien, Wissenschaften, Technik. Berlin & New York: Walter de Gruyter, 121–156.

 

Näkeekö kissani painajaisia?

Kissani nukkuu työpöytäni vieressä olevalla sohvalla. Siinä se yleensä makoilee päiväsaikaan, kun teen töitä. Se näyttää nukkuvan syvää unta. Jos nyt silittäisin sitä, sillä kestäisi pieni hetki ennen kuin se heräisi. Yhtäkkiä kissa alkaa sähistä hurjasti. Sitten se nousee hieman pöllämystyneen näköisenä istumaan ja ravistelee päätään, silmät vielä sirrillään. Pienen hetken kuluttua se kuitenkin asettuu jälleen makuulle ja jatkaa uniaan. Ilmiö ei ole ainutkertainen. Näin on käynyt joskus aiemminkin. Kissa tuntuu olevan syvässä unessa, mutta herääkin sitten sähisten kesken kaiken. Sähinän perusteella kuulostaa yhtäkkiseltään siltä, ettei kissan unikokemus ole ollut miellyttävä. Onko mahdollista, että kissa on nähnyt painajaista?

Amerikkalaisen yliopiston MIT:n tutkijat seurasivat 2000-luvun alussa rottien aivotoimintaa valvetilassa ja nukkuessa. He havaitsivat, että eläimillä on samanlaisia REM- ja NONREM-univaiheita kuin ihmisillä ja että eläimet näkevät myös unia. Kyseinen tutkimus liittyi pitkäaikaisten muistijälkien muodostumiseen. Tutkijat mittasivat ensin rottien aivotoimintaa näiden ollessa valveilla ja suorittaessa tehtäviä, joista sai ruokapalkinnon. Aktiivisuutta näytti esiintyvän erityisesti aivojen muistiin kytkeytyvissä osissa. Tarkkailemalla rottien aivojen aktiivisuutta niiden nukkuessa REM-univaiheen aikana tutkijat havaitsivat, että osa rekisteröidystä aivotoiminnasta vastasi rotan valvetilan aikana tehtävän yhteydessä rekisteröityä aivotoimintaa. Valvetilan aivotoimintaan vertaamalla tutkijat pystyivät päättelemään, milloin eläin uneksi olevansa liikkeessä ja milloin taas paikallaan. Koe osoitti, että rotilla voi olla monimutkaisiakin unia ja että eläimet voivat myös säilyttää ja muistaa unissaan pitkiä pätkiä valvetilan tapahtumista. Koe myös vahvisti sitä aiempaa huomiota, että eläimet pystyvät arvioimaan omia kokemuksiaan myös silloin kun ne eivät ole välittömästi tapahtumassa vaan jo ohi.

Tutkijoiden havainnot ovat mielenkiintoisia. Ne viittaavat siihen, että kissankin unet ovat sen aiemmasta toiminnasta ja kokemuksista riippuvaisia. Kissojen toiminta ja kokemukset ovat erilaisia riippuen paitsi kissan luonteesta myös siitä kontekstista, jossa ne tapahtuvat. Lähestulkoon koko elämänsä rauhaisissa sisäolosuhteissa viettäneelle, rakastavan huomion kohteena olevalle kissalle on karttunut hyvin erilaisia kokemuksia kuin vaikkapa lämpimämmässä ilmastossa eläneelle, elämän murjomalle katukissalle. Tai kotimaiselle maatilan kissalle, joka on saalistanut hiiriä ja muita pikkueläimiä mutta joutunut kenties joskus silmäkkäin itseään vaanivan ketun kanssa. Kissojenkin unien täytyy siksi olla kulttuurisia ja historiallisia.

Biologisena ilmiönä kissan pihinä voitaisiin liittää taistele tai pakene -reaktioon. Esimerkiksi ihmisellä tämä reaktio on monimutkainen prosessi, jonka myötä ihminen valmistautuu vaaran kohtaamiseen. Ihminen voi joko paeta uhkaa tai valmistautua taistelemaan. Kummassakin tapauksessa ihmisen täytyy ehkä toimia nopeasti ja voimakkaasti. Verenkiertoon vapautuu adrenaliinia, syke nousee, hengitys kiihtyy, verisuonet laajenevat ja iho voi nousta kananlihalle. Ihmisillä painajaisiin herääminen voi liittyä juuri tähän voimakkaiden fysiologisten reaktioiden ilmenemisen hetkeen.

Mutta näkeekö kissani siis painajaisia? Ja kokeeko kissani unessa sähistessään itse asiassa pelkoa? Evoluutioteorian isänä tunnettu Charles Darwin esimerkiksi tulkitsi tunteiden tutkimuksen klassikoksi muodostuneessa teoksessaan The Expression of the Emotions in Man and Animals eri eläinten, kuten käärmeiden sihinän (hiss) nimenomaan vihan ilmaisuksi. Havainnon pohjalta herää kysymys, onko kissankin unikokemuksessa kyse jonkinlaisesta uhkasimulaatiosta, jossa kissa harjoittelee tulevia koitoksia varten reagointia uhkaaviin tilanteisiin unen turvallisessa ympäristössä. Toisaalta on hämmentävää, että pihinä on reaktio, joka ei kuulu kissani reaktioihin valvetilassa. Jos tarkastelisin kissani toimintaa freudilaisesta näkökulmasta, voisin kysyä, liittyisikö kissani oletettu painajainen sen aiemmin kokemiin tilanteisiin, jopa valvetilassa koettuihin traumoihin. Onko minulla siis kissa, joka kahden ensimmäisen elinvuotensa aikana, ajanjaksona jolloin en sitä vielä tuntenut, on traumatisoitunut ja elää nyt näitä hetkiä uudelleen unissaan (joskin onneksi melko harvoin).

Tässä kohtaa pysähdyn. Edellä kuvaamani spekulaatiot ovat kaikki oman kulttuurini ja aikakauteni maailmankuvassa mahdollistuvia tulkintoja kissani toiminnasta ja kokemuksesta. Usein meillä ihmisillä onkin taipumusta tulkita toisten organismien tai menneisyydessä eläneiden oman lajimme yksilöiden unia omista oletuksistamme käsin. Siksi eläintenkin unia on tulkittu usein omien kulttuuristen käsitysten valossa. Yhdysvaltalaisen antropologi Eduardo Kohn on käsitellyt yhtä tällaista tapausta tutkimuksessaan. Kohn kertoo, miten hänen suorittaessaan kenttätutkimusta Ecuadorissa elävän Runa-heimon parissa olivat erään paikallisen perheen kolme koiraa eräänä yönä kadonneet. Hieman myöhemmin koirat löytyivät, ja havaittiin, että jaguaari oli selvästikin surmannut ne.

Tapaus herätti perheen parissa kuitenkin kysymyksiä. Miten oli mahdollista, että koirat eivät olleet nähneet unessa tulevaa kuolemaansa? Perheen emäntä huomautti, etteivät koirat olleet nähneet unta nukkuessaan tulen äärellä, vaikka ne yleensä näkivätkin tosia unia. Kohnille kävi asian myötä selväksi, että perheen mielestä koirat todella näkivät unta ja että ihmiset saattoivat tulkita nämä unet. Kun koirat haukkuivat unissaan tavalliseen tapaan, perhe oletti, että koirat uneksuivat siitä, miten ne seuraavana päivänä ajoivat takaa saalista. Koirat eivät olleet kuitenkaan ennen katoamistaan äännelleet unessa samalla tavoin kuin ne ääntelevät, jos joutuvat suurten kissaeläinten hyökkäyksen kohteeksi (”cuai”). Sinä yönä koirat olivat olleet hiljaa ja haukkumatta. Perhe oli hämillään, sillä koirat eivät selvästikään olleet nähneet unessa tulevaa kuolemaansa, eikä niiden siksi olisi pitänyt edes kuolla. Tästä aiheutui perheessä jonkinasteinen kriisi, sillä yleensä oletuksena oli, että myös ihmisten osalta tieto kuolemasta tulisi etukäteen unessa. Tapahtuma kuitenkin asetti tämän oletuksen kiistanalaiseksi.

Painajaisia tai ei, kissani näyttää selviävän unistaan helposti pelkällä päänravistuksella. Sillä ei näytä olevan mitään vaikeuksia tehdä eroa unitilan ja valvetilan välillä. Ja monesti aikaa voi viettää vain leppoisasti torkahdellen.

Kissanunta.
Kissanunta.

Kirjallisuutta

Darwin, Charles. 1872. The Expression of the Emotions in Man and Animals.

Kohn, Eduardo. 2007. How Dogs Dream: Amazonian Natures and the Politics of Transspecies Engagement. American Ethnologist 34 (2007) 1: 3–24.

MIT News, 24.1.2001: Animals have complex dreams, MIT researcher proves. Study may advance understanding of human learning and memory, http://news.mit.edu/2001/dreaming (luettu 30.3.2021)

Painajaiskeruun satoa

Pohjoiset painajaiset 1400–2020 -tutkimushanke keräsi yhdessä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Svenska Litteratursällskapetin kanssa suomalaisten kokemuksia painajaisista ja pahoista unista aikavälillä 15.11. 2019–15.4. 2020. Kysyimme muun muassa, millaisia painajaiset ovat olleet, millaisia tunteita ja ajatuksia ne ovat herättäneet ja millaisissa tilanteissa niitä on koettu. Kertynyt aineisto on rikas ja monipuolinen. Suomenkielisiä vastauksia saatiin 288 ja ruotsinkielisiä 23.

Painajaiskokemukset ovat vaihtelevia ja alttius niille yksilökohtaista. Toisia painajaiset kiusaavat jatkuvasti ilman erityistä syytä, toiset taas näkevät niitä vain stressaavissa tilanteissa, koettuaan jotain järkyttävää tai ollessaan sairaana. Kaikki painajaiset eivät ole yhtä ahdistavia, ja osa kyselyyn vastanneista jaotteleekin niitä pahempiin ja lievempiin.

Painajaisessa voi tapahtua mitä tahansa! Kokija joutuu murhaajien tai petojen takaa-ajamaksi tai jopa surmaamaksi, harhailee pahuuden täyttämissä labyrinteissa, putoaa jyrkänteeltä, näkee läheistensä joutuvan vaaraan tai tuntee ihonsa alta ryömivän toukkia. Hän joutuu toistuvasti takaisin kouluun, saa mahdottomia työtehtäviä, myöhästyy, kamppailee toimimattoman teknologian kanssa ja joutuu pitämään puhetta oudosta aiheesta suurelle yleisölle – alasti. Joskus painajaisessa ei tapahdu yhtään mitään, vaan kauhu viriää pelkästä pahuuden läsnäolon tunteesta. Painajaisten ahdistava tunneskaala on laaja: kauhun ja pelon lisäksi vihaa, inhoa ja häpeää tai syvää surua.

”Unissa en ole koskaan paniikissa tai varsinaisesti hätäinen, enemmänkin suruissani ja ahdistunut siitä että todennäköisesti kuolen tai ainakin menetän tajuntani. Tämä epämääräinen surullisuuden tunne seuraa minua usein vielä herättyäni.”

Painajaiset herättävät inhoa, kun niissä on likaisia vessoja, liejuista vettä, irrallisia ruumiinosia tai ihmislihaa syöviä rottia ja toukkia. Käytössä ovat paitsi näkö ja kuulo myös tunto-, haju- ja makuaisti, joilla koetaan esimerkiksi mätänemistä ja ryömintää.

”Näin sellaisen pahan unen, jossa käsivarteni ihon alta työntyi eläviä ahvenia useita kappaleita. Uni oli todella ällöttävä ja ahdistava, että jotakin työntyi oman ihon alta, etkä voinut asialle mitään.”

Hallinnan menettämisen tunne on painajaisten keskeisiä teemoja. Selvimmin se näkyy kaaosmaisissa stressiunissa, joissa kokija yrittää suorittaa tehtäviään tai ehtiä liikennevälineeseen, mutta tavarat ovat hukassa, tekniikka ei toimi ja moni muukin asia on vinossa.

”En millään löydä oikeaa junaa tai laituria asemalta, en saa näppäiltyä oikeaa tunnuslukua kortinlukijaan, en kykene juoksemaan voimien ehtyessä jne.”

Stressiunet mielletään usein lievemmiksi kuin varsinaiset painajaiset, mutta niihinkin voi liittyä paniikkitunnelma. Uniin liittyy myös pelko ja häpeä epäonnistumisesta ja kasvojen menettämisestä. Painajaisissa kokija esimerkiksi etsii kiivaasti vessaa, joka ei olisi kaiken kansan nähtävillä, tai joutuu julkiselle paikalle alasti tai puolipukeissa.

”Toinen häpeää tuottava uni on sellainen, että olen puolialastomana eli yläosa paljaana. Ihmisten ilmoilla. Yritän etsiä jotakin peittävää.”

Toistuvia elementtejä vastauksissa on lapsuuden turvallisten maisemien ja vaikkapa mummolan esiintyminen muuntuneena ja pelottavana. Myös korkeat paikat ja pystysuuntainen liike toistuvat: korkeat talot, tornit ja jyrkänteet; portaat ja hissit, jotka ovat usein epäkunnossa; myös laskeutuminen kellariin. Osa vastaajista on omaksunut psykoanalyyttista unitulkintaa ja lähestyy painajaisiaan taloineen ja hisseineen alitajunnan viesteinä.

”Toisaalta olen lukenut, että rakennuksen eri kerrokset kuvastavat ihmisen omaa alitajuntaa tai tietoisuuden eri tasoja. Vaikea hissimatka rakennuksen ullakolle saattaa kuvastaa joitakin vaikeita ajatuksia, joiden luo on tuskallista päästä. Tämän vuoksi pyrin herättyäni miettimään mitä olen etsinyt tai mitä varten olen mennyt rakennuksen eri kerroksiin.”

Moni vastaajista löytää elämäntilanteestaan tai menneisyydestään syitä painajaisunien näkemiselle. He ymmärtävät painajaiset viesteiksi ongelmista, joita tulisi tietoisesti ratkaista. Mutta tulkinta ei aina ole yksinkertaista, ja usein painajaiset ja niiden kuvastot jäävät mysteeriksi.

”Joskus pystyn liittämään painajaiset suoraan elämäntilanteeseen, mutta useimmiten ne ilmestyvät kuin tyhjästä, ilman, että osaisin yhdistää niitä mihinkään tapahtuneeseen.”

On myös tavallista, että painajaisten aiheet juontavat juurensa mediaan ja populaarikulttuuriin.

”Mina mardrömmar influeras ofta av vad jag sett eller läst, främst av fiktion, men ibland också av nyheter.”

Toistuvat painajaiset voivat olla vakava haitta. Kauheimmista painajaisista herää yltä päältä hiessä ja sydän hakaten, joskus jopa itkien, eikä hetkeen uskalla käydä uudelleen nukkumaan. Lievemmätkin painajaiset voivat jäädä mieleen painostamaan ja tehdä koko seuraavasta päivästä vaikean. Toiset kuitenkin pääsevät pahastakin painajaisesta vähemmällä ja toteavat vain huojentuneena sen olleen pelkkää unta, ja jotkut näkevät painajaisissaan jälkikäteen peräti koomisia puolia.

”Jälkeenpäin ajatellen niissä on humoristisia piirteitä. Esim. kerran voitin Euroviisut ja piti palata lavalle esittämään voittobiisi. Olin jossain välissä ehtinyt hukata vaatteeni, olin lavalla alasti, hämmennyksissäni unohdin kappaleen sanat. Muistan valtavan häpeän tunteen.”

Joskus ainoa pako painajaisesta on herääminen, ja osa vastaajista pystyy tiedostamaan painajaisen uneksi ja herättämään itsensä.

”Aika ajoin herään painajaisiin ikään kuin olisin ollut jo unessa tietoinen siitä, että herääminen ja pako pahasta tilanteesta voisi onnistua. Herääminen on viimeinen yritykseni pelastautua henkeä uhkaavasti vaarasta. Tuolloin saatan herätä omaan huutooni tai itkuuni, olla hengästynyt ja hiestä märkä. Niiden unien jälkeen vaikea jatkaa nukkumista, koska painajaiseni saattavat jatkua siitä mihin keskeytyivät.”

”För mig är i princip det enda sättet att avbryta mardrömmar att vakna: att jag har blivit så desperat i drömmen att enda utvägen är att hoppas att det är en dröm och vakna, eller att jag blivit så rädd att jag vaknar av skräck och adrenalin.”

Myös selkounen opettelua pidetään tehokkaana, joskin vaikeana menetelmänä. Siinä nukkuja opettelee tunnistamaan tilanteen uneksi ja muokkaamaan unen suuntaa suotuisammaksi.

”Luin, että moni oli saanut avun toistuviin painajaisiinsa selkounien kautta ja päätin kokeilla auttaisiko se minua. Selkouni on uni, jossa tulet tietoiseksi siitä että on unessa. Pian opin tunnistamaan olevani unessa ja kohtaamaan painajaiseni.”

Vaikka painajaisia pidetään yleensä vältettävinä kokemuksina, osa vastaajista kokee ne itsetuntemuksen välineiksi, joita kannattaa tutkiskella.

”Varsinkin painajaiset mielestäni antavat loistavaa tietoa omista tukahdutetuista tunteista ja asioista mitä ei halua tai pysty käsittelemään hereillä ollessaan. Painajaisten tutkiminen ja niiden kohtaaminen on mielestäni parasta mitä mielenterveydelleen voi tehdä.”

Kyselyn perusteella nyky-yhteiskunta ja kulttuuri ovat vahvasti läsnä painajaisissa ympäristökriiseineen, toimimattomine tietokoneineen ja zombihyökkäyksineen. Niiden koetaan usein myös heijastavan henkilökohtaisia ongelmia ja ihmissuhteita. Painajaisistaan kertovat suomalaiset ovat yleisesti omaksuneet psykologisen lähestymistavan uniinsa ja pitävät niitä mielen tapana prosessoida tunteita taikka tärkeinä alitajunnan viesteinä. Ymmärrykseen pyrkivistä tulkinnoista huolimatta painajaiset ovat silti välillä outoja ja käsittämättömiä, ja joskus niiden kauheus ylittää oman ymmärryksen.

SKS:n tiedote keruun tuloksista löytyy täältä.

Mauryn giljotiini ja muut herätyskello-unet

Ranskalainen tiedemies Alfred Maury (1817–1892) oli sairaana ja näki painajaisen: hän osallistui Ranskan vallankumouksen veritöihin ja joutui tuomioistuimen eteen. Puolustuspuheestaan huolimatta hänelle langetettiin kuolemantuomio. Kansanjoukko saatteli hänen teloituspaikalle, ja pyöveli sitoi hänet giljotiinin alustaan. Terä putosi ja hän tunsi päänsä irtoavan hartioista. Tällä kohtaa Maury heräsi kauhun vallassa ja huomasi, että vuoteen katos oli juuri pudonnut hänen niskalleen kuin giljotiinin terä. Kuinka uni oli voinut etukäteen esittää juonikulun, joka ennakoi niskaan kohdistunutta iskua? Vai oliko osuma niskaan synnyttänyt silmänräpäyksessä vaikutelman koko tuosta pitkästä unesta?

Mauryn giljotiini on tullut tutuksi suurelle yleisölle Sigmund Freudin Unien tulkinnan välityksellä. Maury teki itse aktiivisesti unitutkimusta ja kuvaili giljotiiniunensa tutkimuksessaan Le Sommeil et les rêves (1861). Hänen näkemyksensä mukaan unet olivat aina ulkoisten ärsykkeiden aiheuttamia. Empiirisissä kokeissaan hän antoi avustajiensa tökkiä ja kutitella itseään unen aikana ja raportoi sitten, millaisia unia näistä ärsykkeistä seurasi. Giljotiiniunen hän katsoi aiheutuneen kokonaisuudessaan katoksen putoamisesta, joten sen oli täytynyt muodostua hyvin lyhyessä ajassa. Freud esitti, että Maurylla oli voinut olla valvetilassa ajatuksia vallankumouksesta, ja niskaan kohdistunut isku aktivoi koko tämän pitkän kuvitelman. Tällainen ajatus sai kannatusta vielä myöhemminkin 1970-luvulla, jolloin Daniel Dennett väitti, ettei unia tosiasiassa koeta nukkumisen aikana, vaan ne muotoutuvat vasta herätessä. Dennettin kasettiteorian mukaan ihmisillä on mielessään kokonainen kirjasto uneksimattomia unia ikään kuin kasetteina. Heräämishetkellä koettu ääni- tai tuntoärsyke saa loppuratkaisultaan sopivan unikasetin käynnistymään ja nousemaan tietoisuuteen. Aivokuvantaminen on sittemmin todistanut tällaiset teoriat vääriksi. Unet eivät ole herätessä syntyviä rekonstruktioita eivätkä ne synny pikavälähdyksinä vaan niitä koetaan reaaliajassa pitkin yötä.

Unen ja ulkoisen ärsykkeen sulautuminen toisiinsa askarruttaa silti edelleen. Freud nimitti herätyskellouniksi unia, joissa pitkänkin tapahtumasarjan päätepisteenä voi olla havahtuminen valvetodellisuudesta suodattuvaan ärsykkeeseen, usein herätyskellon ääneen. Hänen kollegansa F.W. Hildebrandt oli jo 1875 huomauttanut, ”miten silmäänpistävän nopeasti uni sovittaa ulkoapäin aiheutuneet aistinelinten ärsytykset jo meneillä olevaan loimeensa, missä niistä tulee vähä vähältä kehittyneen katastrofin huippukohta”.  Ajatuksena on, että ulkoinen ärsyke kuten ääni saa mielen nivomaan edeltävään episodiin sopivan sillan ääniaihelmaan. Esimerkkeinä Freud käytti Hildebrandtin raportoimia unia. Yhdessä tämä vaelsi kylään, kävi hautausmaalla maleksimassa ja näki ihmisiä virsikirjoineen kulkemassa kohti kirkkoa varmaankin jumalanpalvelukseen. Lopulta kirkonkellot alkoivat soida – siis herätyskello. Toisessa unessa hän odotti kauan rekikyytiä, ja reen saavuttua hän astui kyytiin odottamaan lähtöä. Lopulta reki nytkähti liikkeelle rajusti kulkusten – herätyskellon – helistessä. Kummassakin tapauksessa tutkijat korostivat sitä, että ääntä edeltävä uniepisodi oli melko pitkä, ei pelkkä kilinän synnyttämä välähdys.

Ihmiset raportoivat toisinaan kokemiaan herätyskellounia, ja maallikot usein pohtivat, olisiko kyse siitä, että uni osaisi ennakoida pian tapahtuvan kellonsoiton. Pystyväthän jotkut myös heräämään säännöllisesti muutamaa minuuttia ennen herätyskellon soimista. Ennakoinnin mahdollisuutta pohdiskeli myös psykoanalyytikko Richard Renneker kirjoittaessaan unista, jotka päättyvät herätyskellon soittoon juuri oikealla hetkellä. Hän kertoi potilaasta, joka osasi ajoittaa tukahdutettuja ajatuksiaan koskevat unet aamun niin, että herätyskello keskeytti ne ennen kuin niissä mentiin avoimemmin ongelma-alueelle. Tällä tavoin potilas onnistui suojelemaan itseään hankalimpien asioiden kohtaamiselta. Eräänä aamuna herätyskello ei soinutkaan ja keskeyttänyt unta. Uni pääsi etenemään ahdistavaan suuntaan, ja potilas heräsi karmeaan painajaiseen parin minuutin kuluttua odottamastaan herätysajankohdasta.

Mauryn giljotiinin kaltaiset herätyskellounet ovat poikkeuksellisia, ja myöhempi tutkimus osoitti, ettei niiden pohjalta voitu tehdä luotettavia päätelmiä unien yleisestä syntymekanismista. Ne ovat jääneet jännittäväksi kuriositeetiksi, joille nykyaikaisella unitutkimuksella ei ole erityistä selitystä.

 

 

Lähteitä:

Freud, Sigmund 1999: Unien tulkinta. Suom. Erkki Puranen. Gummerus. [Alkuteos 1899.]

Globus, Gordon G. 1987: Dream Life, Wake Life. The Human Condition Through Dreams. State University of New York Press.

Kajava, Johannes 10.3.2016: Huomioita uneksimisesta 1. https://www.uniresepti.fi/uncategorized/huomioita-uneksimisesta-1/

Ockham, Edward 10.2.2006: Alarm clock dreams. Beyond Necessity blog http://ocham.blogspot.com/2006/02/alarm-clock-dreams.html

Renneker, Richard 1952: Dream Timing – The Psychoanalytic Quarterly 21 (1).

World Dreambank 2001-2013: Maury’s Guillotine. http://www.worlddreambank.com/G/GUILOTIN.HTM