Mikä ihmeen mara?

Tieteellisten teorioiden rinnalla ja niistä huolimatta tavalliset ihmiset ovat menneisyydessä selittäneet painajaisia ja muita ahdistavia unikokemuksia eri tavoin. Pohjoiseurooppalaisessa kansanperinteessä painajaisia ei ole nähty sisäsyntyisenä ilmiönä, kuten nykyajan uniteoriat painajaisista esittävät. Sen sijaan painajaisen on katsottu aiheutuvan jonkin ihmiskehon ulkopuolisen olennon tai voiman toiminnasta.

Esimerkiksi suomalaisissa kansanuskomuksissa painajainen viittasi olentoon, joka nousi nukkuvan rinnalle ja painoi ja ahdisti nukkuvaa, vaikkakin oppineet suomalaiset tunsivat painajaisille jo 1700-luvulla myös tieteellisinä pidettyjä selityksiä. Rantsilan kappalainen Christfried Ganander (1741–1790) kuvasi vuonna 1789 ilmestyneessä teoksessaan Mythologia Fennica painajaista seuraavasti:

Painajainen, mara, jonka raskasmieliset ihmiset [=”pernasairaat”] näkevät valkeana nymfinä öisin nukkuessaan; valaisee loisteellaan koko huoneen ja painaa rintaa, jolloin he [=painajaisen kokijat] huutavat ja pitävät pahaa ääntä. Samoin Painajainen, joka puristaa lapsia ja tekee näistä kierosilmäisiä: taikauskoiset karkottavat pään alle pannulla terällä ja puntarilla. On itse asiassa pahantuulisilla lapsilla esiintyvä hermo- ja kouristustauti. (Christfried Ganander, Mythologia Fennica, Åbo 1789, s. 65.)

Gananderin mainitsema mara viittaa sekin pohjoiseurooppalaisessa perinteessä tunnettuun yölliseen olentoon, joka ahdisti nukkuvia. Tällaiseen mara-olentoon viittaavat monet eurooppalaisten kielten sanat, kuten ruotsin mardröm, saksan Nachtmar, englannin nightmare ja ranskan cauchemar. Varhaisin skandinaavisissa lähteissä oleva maininta yöllisestä marasta on islantilaisessa 1200-luvun alusta peräisin olevassa Ynglingien saagassa. Siinä mara kuvataan seiðr-taikuutta osaavan saamelaisnaisen lähettämäksi. Maran kohteeksi joutuneelle Vanlandelle käy lopulta huonosti. Hän tulee saagan mukaan noituuden vuoksi:

[…] uniseksi ja paneutui makuulle. Mutta juuri uneen vaivuttuaan hän huusi ja sanoi että häntä polki mara. Hänen miehensä riensivät luo ja tahtoivat häntä auttaa. Mutta heidän tarttuessaan hänen päähänsä mara polki hänen sääriänsä niin että ne olivat murtumaisillaan. He tarttuivat nyt hänen sääriinsä, mutta silloin mara puristi Vanlanden päätä, niin että hän siihen kuoli. (Suom. J. A. Hollo.)

Saagassa kuvattu kokemus siitä, että mara polkee, painaa ja musertaa nukkujaa, kun nukkuja itse on voimaton, on tyypillistä tälle kokemukselle myös myöhemmissä pohjoiseurooppalaisissa lähteissä.

Le cauchemar. Anonyymin taiteilijan näkemys painajaisesta vuodelta 1530 (Musée des beaux-arts de Strasbourg). Kuvalähde : Wikimedia Commons.

Käsitykset siitä, mikä mara on ja mikä on sen aiheuttaja, ovat saaneet eri aikoina hieman erilaisia sävyjä. Noitavainojen aikaan yöllisen maran katsottiin olevan seurausta noituudesta, jota harjoitti joku elävä ihmisnoita. Toiset taas katsoivat, että jokin muu yliluonnollinen olento oli vastuussa kokemuksesta. Saatettiin myös epäillä paholaista. Niin antiikin Kreikassa kuin varhaismodernin aikakauden demonologien teksteissä ilmiö yhdistettiin seksuaalisiin, myös demonista alkuperää oleviin hyökkäyksiin.

Varhaismodernissa itäeurooppalaisessa kulttuurissa vastaavien yöllisten kokemusten aikaansaajina on pidetty myös haudasta palanneita rauhattomia kuolleita ruumiita. Myöhemmässä suomalaisessa perinteessä marana saattoi olla epämieluisa kosija tai miehen tietämättä tätä ajatteleva nuori neito; tai kateellinen ja pahansuopa naapuri, joka saattoi ottaa vaikkapa jonkin eläimen muodon. Suomalaisessa perinteessä painajais-mara vaivasi erityisesti karjaa, joka oli olennainen osa aikalaisten varallisuutta.

Yliluonnollisten selitysten rinnalla Euroopassa elivät jo varhain oppineiden käsitykset ilmiöstä. Nämä esittivät luonnollisia selityksiä kokemukselle. He pitivät sitä kehollisena sairautena ja esittivät sen syystä humoraaliopin mukaisia tulkintoja Gananderin tavoin. Valkoisia nymfejä näkevät “raskasmieliset” ihmiset olivat Gananderin tekstin mukaan “pernasairaita” (mjältsjuka), joka oli kansanomainen nimitys depressiolle. Antiikista juontuvan humoraaliopin mukaan musta sappi, jonka liikamäärä aikaansai melankoliaa, sijaitsi pernassa.

Painajaisen syyksi esitettiin oppineiden piirissä myös huonosti sulanutta ruokaa tai kovaa ryypiskelyä. Kokemusta saatettiin heidän mukaansa estää esimerkiksi sillä, ettei nukkunut selällään. Sama ihminen saattoi antaa asiayhteydestä riippuen maralle joko luonnollisen tai yliluonnollisen selityksen.

Suuressa määrässä menneisyyden mara-kuvauksia on korostettu myös sitä, miten maran yöllisen hyökkäyksen kohteeksi joutunut nukkuja ei pysty liikauttamaan edes pikkusormeaan ja ettei hän yleensä pysty puhumaan. Onkin esitetty, että kokemuksena maran yöllinen vierailu vastaisi nykymääritelmän mukaista unihalvauskokemusta.

Lähteitä ja kirjallisuutta

Owen Davies. 2003. The Nightmare Experience, Sleep Paralysis, and Witch Accusations. Folklore 114 (2), 181–203.

Ganander, Christfried. 1789. Mythologia Fennica. Åbo.

Raudvere, Catharina. 1993. Föreställningar om maran i nordisk folktro. Lund: Lunds universitet.

Ynglingien saaga = Snorri: Norjan kuningassaagat, 1. Suom. J. A. Hollo. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö 1960, 1–33.

Tieteellisiä näkökulmia painajaisiin ja niiden syihin

Miksi ihmisillä on ahdistavia ja pelottavia unia ja unenaikaisia kokemuksia? Tutkijat ovat esittäneet erilaisia, toisistaan eroavia teorioita ja malleja siitä, miksi näemme painajaisia. Tässä yhteydessä luodaan lyhyt katsaus tieteellisten mallien ja teorioiden pääpiirteisiin.

Sigmund Freud. Kuvalähde: Wikimedia Commons

Unia tutkittaessa on tullut tavaksi lähteä liikkeelle Sigmund Freudin (1856–1939) uniteoriasta. Freudin uniteoriassa unilla oli toiveiden täyttymiseen liittyvä funktio. Painajaiset olivat kuitenkin Freudille hieman ongelmallinenkin poikkeus, eräänlainen masokistinen muunnelma unen tavanomaisesta funktiosta. Psykoanalyyttisessa tutkimussuuntauksessa on teoretisoitu, että unilla on tärkeä rooli emotionaalisessa kehityksessä ja että painajaiset heijastaisivat joko tämän funktion epäonnistumista tai muuntumista. Freudilaisen uniteorian pohjalta kehitetyt myöhemmät mallit ovat esittäneet esimerkiksi, että post-traumaattiset painajaiset muuntavat häpeää peloksi tai ovat osoitus trauman hallinnan pettämisestä.

Valtaosa nykyisistä painajaisteorioista on yhtä mieltä siitä, että unennäön pääfunktiona on unenaikainen tunnesäätely, erityisesti pelon säätely, jonka tarkoituksena on säilyttää unta eli estää herääminen. Painajaiset nähdään tällöin seurauksena tämän säätelyn epäonnistumisesta.

Monet painajaisia selittävistä malleista tarkastelevat painajaisia evoluutionäkökulmasta ja näkevät niillä olevan jonkinlaisen adaptiivisen eli eliön kelpoisuutta lisäävän funktion. Esimerkiksi Antti Revonsuon uhkasimulaatioteorian mukaan painajaisissa voidaan harjoitella suhtautumista uhkaaviin tapahtumiin. Painajaiset antavat mahdollisuuden simuloida eräänlaisessa offline-tilassa uhkaavia tapahtumia ja harjoitella taitoja, jotka ovat tarpeellisia uhkien välttämiseksi. Tällainen aktiivinen harjoittelu edistäisi uhkasimulaatioteorian mukaan selviytymistä valvetodellisuudessa ja auttaisi välttämään uhkia.

Poika näkee painajaista. Kuvalähde: Wikimedia Commons

Uhkasimulaatioteoriaa on kuitenkin myös kritisoitu. Pelkkä ahdistava ja pelottava unisisältö ei tarkoita, että painajaisilla olisi evoluution kannalta merkittävä adaptiivinen funktio. Painajaisissa koetut uhat saattavat vain heijastaa ihmisen kokemuksia tämän päivittäisessä elinympäristössä ja valvetodellisuudessa. Post-traumaattisilla painajaisilla ei myöskään ole adaptiivista funktiota.

Esimerkiksi Ernest Hartmann taas on pitänyt painajaisia myös persoonallisuuskysymyksenä. Hän on esittänyt, että usein painajaisia näkevillä olisi tiettyjä luonteenpiirteitä, kuten avomielisyys, herkkyys, taiteellisuus, luovuus ja haavoittuvuus, ja että nämä olisivat herkempiä sellaisille sisäisille tapahtumille, jotka muille ihmisille eivät ole traumaattisia tai uhkaavia.

Myöhemmin Hartmann on myös tarkastellut tunnesäätelyn taustalla vaikuttavia prosesseja. Hän pitää tunnesäätelyä yhtenä painajaisten keskeisimmistä funktioista. Hartmann on esittänyt, että painajaiset kontekstualisoivat tai löytävät kuvallisen kontekstin yksilön hallitseville emotionaalisille huolenaiheille, mukaan lukien stressaaville ja traumatisoiville kokemuksille.

Nykyteorioiden mukaan painajaiset ovat siis sisäsyntyisiä ilmiöitä. Menneisyydessä painajaisten syitä on usein selitetty nykyteorioista poikkeavin tavoin niin oppineiden filosofien ja kirkonmiesten kuin tavallisen kansankin parissa. Myös nykyihmisillä voi olla näistä tieteellisistä teorioista poikkeavia käsityksiä siitä, mistä painajaiset johtuvat. Käsitykset siitä, mikä on pahojen unien ja painajaisten syynä, vaikuttavat myös siihen, miten niiden kokemiseen suhtaudutaan.

Kirjallisuutta

Nielsen, Tore & Ross Levin. 2007. Nightmares: A New Neurocognitive Model. Sleep Medicine Reviews (2007) 11, 295–310.

Painajaisia ja muita ikäviä unikokemuksia

Nukkujaa ja herääjää eivät ahdista vain painajaiset ja pahat unet. Neurotieteellisessä ja psykologisessa unitutkimuksessa on niiden lisäksi eritelty myös muita unenaikaisia ja nukkumiseen liittyviä kokemuksia, jotka ovat kokijalleen ahdistavia ja epämiellyttäviä. Ne voidaan erotella toisistaan esimerkiksi sen perusteella, miten voimakkaita ne ovat ja missä univaiheessa ne koetaan. Seuraavassa tarkastellaan lyhyesti, miten tutkijat ovat kategorisoineet erilaisia ahdistavia ja epämiellyttäviä unia ja unenaikaisia kokemuksia.

Albrecht Dürer (1471–1528): Traumgesicht (Kunsthistorisches Museum, Wien). Dürerin maalaama kuva hänet herättäneestä painajaisesta. Kuva: Wikimedia Commons

Painajaiset muistetaan yleensä hyvin, sillä ne ovat unia, jotka aikaansaavat kokijassa niin voimakkaan epämiellyttävän tai häiritsevän tunnereaktion, että tämä herää. Useimmiten painajaisiin on liitetty pelko, mutta voimakas epämiellyttävä tunne voi pitää sisällään myös ahdistusta, inhoa tai vihaa tai muita häiritseviä tuntemuksia. Nukahtaminen saattaa heräämisen jälkeen olla vaikeaa. Painajaisia nähdään REM-univaiheen aikana. REM-unella viitataan nukkumisen vaiheeseen, jolloin ihmisen silmät liikkuvat luomien alla, mutta kehon lihakset ovat muuten rentona. REM-unen vaiheita on yön aikana useita. Alkujaan katsottiin, että unia nähdään nimenomaan REM-unen aikana. Myöhemmin kuitenkin havaittiin, että unia nähdään myös non-REM -univaiheen aikana, mutta tällöin nähdyt unet ovat yleensä enemmän ajatuksenkaltaisia ja vähemmän eloisia kuin REM-unet. (Ks. lisää unen eri vaiheista englanniksi täältä.)

Pahoja unia. Kuva Mark Twainin teoksesta Life on the Mississippi (1883, s. 560, British Library HMNTS 10410.s.4.). Kuvalähde: Wikimedia Commons 

Painajaisten on sanottu olevan yleisempiä lapsilla kuin aikuisilla, mutta aikuisetkin näkevät painajaisia. Tutkimuksissa on havaittu, että naiset näkevät painajaisia useammin kuin miehet. Jotkut painajaiset voivat olla post-traumaattisia. Tällaiset painajaiset voivat olla usein toistuvia.

Pahat unet ovat painajaisiin verrattuna kokemuksena voimakkuudeltaan pienempiä. Ne ovat silti jollain tavoin häiritseviä ja epämiellyttäviä. Pahoihin uniin ei välttämättä herätä, sillä ne eivät aiheuta yhtä voimakasta ja ahdistavaa tunnekokemusta kuin painajaiset. Pahatkin unet voidaan silti muistaa heräämisen jälkeen. Pahat unet ovat yleisempiä kuin painajaiset.

Yölliset kauhukohtaukset ovat painajaisia paljon harvinaisempia, mutta niitä vieläkin voimakkaampia kokemuksia. Nimensä mukaisesti nämä kokemukset aiheuttavat kokijassa suurta kauhua, mutta niihin ei yleensä herätä. Kokija voi liikkua nukkuessaan voimakkaasti, kuten heittelehtiä vuoteessaan, tai hän voi kävellä unissaan tai kiljua ja huutaa. Hän voi vaikuttaa siltä kuin olisi hereillä, mutta on silti unessa. Kokijan silmät saattavat esimerkiksi olla auki. Kokijan herättäminen saattaa kuitenkin olla hyvin vaikeaa. Yölliset kauhukohtaukset koetaan yleensä non-REM -univaiheen aikana eikä yönaikaista unikokemusta todennäköisesti muisteta enää aamulla herätessä. Yölliset kauhukohtaukset ovat yleisempiä lapsilla, mutta ne on liitetty myös post-traumaattiseen stressiin.

Unihalvaus taas esiintyy REM-unen vaiheessa, jolloin ollaan joko nukahtamassa tai heräämässä. Kokemus saattaa kestää hyvin lyhyen aikaa, mutta voi tuntua hyvin ahdistavalta. Sen aikana ihminen on ikään kuin hereillä, mutta lihakset ovat rentoutuneet REM-unelle tyypillisesti eikä ihminen pysty liikuttamaan itseään. Kokemukseen voi liittyä myös unenkaltaisia hallusinaatioita, joissa kokija näkee makuuhuoneessaan jonkun henkilön tai hahmon tai kokee jonkin olevan läsnä. Lisäksi kokemukseen saattaa liittyvä myös muita, esimerkiksi kuulo- tai tuntoharhoja. Hengityslihasten osittaisen lamautumisen seurauksena ihminen saattaa kokea tukehtuvansa. Kokemus saattaa olla hyvin pelottava ja ahdistava, mutta se ei ole vaarallinen. (Ks. lisää unihalvauksesta täältä.)

Edellä kuvatut psykologiset määritelmät ohjaavat pitkälti sitä, miten tulkitsemme omia unikokemuksiamme. Menneisyyden ihmiset sitä vastoin eivät jaotelleet yön ja unen aikana koettuja pelottavia tai muuten ahdistavia kokemuksia samalla tavoin. Historiantutkijalle nykyajan määritelmät eivät olekaan tyhjentäviä selityksiä ilmiöstä tai tarkkarajaisia kategorioita vaan suuntaa-antavia työkaluja, joiden avulla tunnistaa ja jäsentää uniin ja unitiloihin liittyviä ilmiöitä menneisyyden lähteissä. Käynnissa olevassa Northern Nightmares, 1400–2000 -projektissa tutkimuksen kohteena eivät olekaan vain yllä kuvatun kaltaiset ”painajaiset” ja ”pahat unet” vaan myös muut unenaikaiset tilat ja kokemukset, joita pidetään tai on pidetty kielteisinä, pelottavina ja ahdistavina.

Kirjallisuutta

American Psychiatric Association. 2015. Sleep-wake disorders: DSM-5 selections. Arlington, Virginia: American Psychiatric Association.

Hublin,  Christer. 2005. Parasomniat: ilmiöitä unen ja valveen rajoilla. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 121 (2005) 14: 1553–1560. https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2005/14/duo95098

Nielsen, Tore & Ross Levin. 2007. Nightmares: A New Neurocognitive Model. Sleep Medicine Reviews (2007) 11, 295–310.

Sandman, Nils. 2019. Painajaiset: psyykkinen yleisoire. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 135 (2019) 21: 2073–2078. https://www.duodecimlehti.fi/duo15213

Tuunainen, Arja, Unto Nousiainen, Eeva Hallikainen ja Markku Partinen. 1992. Unihalvaus vai epilepsia? Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 108 (1992) 9:884. https://www.duodecimlehti.fi/duo20163

 

Miten painajaiskeruun aineistoja käsitellään?

Pohjoiset painajaiset -hankkeessamme on parhaillaan käynnissä keruu (ks. Ilmoitus suomeksi tai ruotsiksi ), jossa tarkoituksena on kerätä nykysuomalaisten kuvauksia, kertomuksia ja mietteitä painajaisunista.  Alla kerrotaan tarkemmin, miten keruussa saatuja aineistoja tullaan projektissa käsittelemään ja millaisia eettisiä vaatimuksia aineiston tarkastelu tutkijalle asettaa. 

Toisen ihmisen unien sisällöstä voidaan tietää vain, jos tämä jakaa ne muiden kanssa. Tutkimuksen eettisyyden edellytyksenä on yksilön itsemääräämisoikeuden ja yksityisyyden kunnioitus: yksilö itse päättää, mitä hän tutkijoille unistaan kertoo ja mitä jättää kertomatta. Kuvassa Laura Theresa Alma-Tademan maalaus World of dreams (1876). Kuvalähde: Wikimedia Commons.

Ihmistieteellisessä tutkimuksessa on ensiarvoisen tärkeää kunnioittaa painajaisista kertoneiden vastaajien itsemääräämisoikeutta ja yksityisyyttä. Tämä tarkoittaa sitä, että yksilö saa itse päättää, mitä ja mistä hän tutkijoille kertoo tai jättää kertomatta, ja että yksilö on tietoinen siitä, että hän on tutkimuksen kohteena ja on antanut siihen suostumuksensa. 

Meneillään olevassa keruussa ihmiset voivat halutessaan lähettää tutkimusta varten omia painajaisiin liittyviä kuvauksia, kertomuksia ja mietteitä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Svenska Litteratursällskapet i Finlandin arkistoihin.  Vastaukset voi toimittaa kirjeenä, sähköpostilla tai internet-lomakkeen kautta. Lähetettävä aineisto voi olla teksti-, kuva- tai äänitemuodossa. Vastaukset voi halutessaan palauttaa myös anonyymisti. Keruuseen vastaaminen on vapaaehtoista ja samalla myös vastaajan antama suostumus siihen, että hänen lähettämäänsä aineistoa voidaan käyttää tutkimuksessa.

Tutkimuksen eettisyyden kannalta onkin olennaista, että siihen osallistuminen on aina vapaaehtoista. Poikkeuksena sille vaatimukselle, että tutkittavan on tiedettävä olevansa tutkimuksen kohteena, ovat kuitenkin julkiset asiakirjat ja aineistot, kuten vaikkapa kaikille avoimet internet-sivustot ja -keskustelufoorumit, jotka eivät vaadi käyttäjältään kirjautumista. Tällaisia julkisia aineistoja voidaan tutkia myös ilman että tutkittavilta pyydetään siihen suostumusta. Tällöinkin, kuten kaikessa tutkimustyössään, tutkijan tulee huolehtia siitä, ettei tutkittavalle aiheudu tutkimuksesta mitään haittaa tai vahinkoa. Tutkittavalle ei myöskään saa tehdä moraalista vääryyttä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vastaajan näkemyksiin suhtaudutaan kunnioittavasti eikä niitä arvoteta. 

Joskus tutkijat keräävät tietoja vastaajilta vain tiettyä tutkimusta varten. Luottamuksen takaamiseksi tutkijan on jo keräysvaiheessa ilmoitettava, jos aineisto tallennetaan arkistoihin, missä ne ovat myöhemmin myös muiden tutkijoiden käytettävissä. Esimerkiksi tässä hankkeessa tehtävän painajaiskeruun vastaukset arkistoidaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Svenska Litteratursällskapet i Finlandin arkistoihin. Pohjoiset painajaiset -hankkeen jälkeen vastaanotetut painajaiskuvaukset ovat näin ollen myöhemmin myös muiden tutkijoiden käytettävissä. Nämä voivat tutkia aineistoja niitä säilyttävän arkiston sääntöjä noudattaen.   

Jāzeps Grosvalds: Painajaisen polku (1916). Kuvalähde: Wikimedia Commons.

Tutkijan eettiset vaatimukset koskevat myös aineiston käsittelyä. Vastaajan tunnistamisen mahdollistavien henkilötietojen keräämistä ja säilyttämistä koskee tietosuojalaki  ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679 (yleinen tietosuoja-asetus). Jos tutkittavat esiintyvät aineistossa omalla nimellään, tunnistettavuus estetään tutkimuksen esittely- ja tulosten raportointivaiheessa poistamalla nimitiedot ja käyttämällä niiden sijaan pseudonyymeja. Vaikka aineisto olisi lähetetty nimettöminä, sisältää se kuitenkin usein myös muita tunnistetietoja, kuten mainintoja asuin-, työ- ja tapahtumapaikoista tai kuvauksia elämänkulusta, joiden perusteella vastaaja saattaa olla tunnistettavissa. Myös nämä tiedot anonymisoidaan tarvittaessa.

Jos jotkut vastaajista tahtovat esiintyä tutkimuksessa omalla nimellään, voidaan tällaisestakin sopia, mutta vastuu on aina loppukädessä tutkijalla. Jos vastaajan tunnistamisen mahdollistavat tiedot ovat mukana tutkimustekstissä, tulee vastaajalle antaa mahdollisuus tutustua julkaistavaan tekstiin etukäteen.

 

Kirjallisuutta

Etiikkaa ihmistieteille. Toimittaneet Jaana Hallamaa, Veikko Launis, Salla Lötjönen ja Irma Sorvali. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006.

Podcast: Painajaisten historiaa, paholaisia ja uniolentoja

Pohjoiset painajaiset -hankkeemme tutkija Marko Lamberg oli Lotta Vuorion haastateltavana Menneisyyden Jäljillä -podcastissa.

Haastattelussa – jota pääset kuuntelemaan täältä, Spotifysta ja iTunesista – Marko Lamberg kertoo tarkemmin, miten Pohjoiset painajaiset -hankkeemme sai alkunsa, mitä projektissa tarkalleen ottaen tutkitaan ja miten tehty tutkimus voi hyödyttää myös muilla tieteenaloilla tehtävää unitutkimusta. Lisäksi pohditaan, mitä painajaisista on ajateltu ennen ja miten niihin suhtaudutaan nykyään, kun unista ja painajaisista ilmiönä on tullut erityisesti psykologisen ja lääketieteellisen tutkimuksen kohde. Podcastissa Marko Lamberg kertoo myös omasta 1600-luvun lopun pietarsaarelaisia painajaisia koskevasta tutkimuksestaan.

Hyviä kuunteluhetkiä!