Tervetuloa!

Olemme Helsingin yliopiston toisen vuoden luokanopettajaopiskelijoita. Opiskelemme pääaineenamme kasvatuspsykologiaa kymmenen hengen pienryhmässä. Ryhmämme nimi on Noste. Osana opintojamme toteutamme ilmiölähtöisiä opintokokonaisuuksia, joista kerrotaan tarkemmin kohdassa Ilmiöprosessi.

Tarkastelet nyt ensimmäisen ilmiömme kokoavaa prosessikuvausta. Tämä ensimmäinen ilmiökokonaisuutemme on toteutettu tammi-helmikuussa 2013. Kuvaamme tällä blogialustalla tutkimusmatkamme tähtihetkiä ja oivalluksia. Blogista löydät työtapoja, ideoita, pohdintaa, fiiliksiä ja näkökulmia ilmiöprojektiimme liittyen. Tavoitteenamme on ollut oppia tukemaan oppilaiden oivallusten syntymistä aiheestamme arvonanto perheessä. Olemme keränneet omia oivalluksiamme kahteen eri Prezi-alustaan.

Olemme valinneet integroitaviksi oppiaineiksi äidinkielen ja kirjallisuuden, elämänkatsomustiedon ja liikunnan. Nämä oppiaineet toimivat eräinä ikkunoina ilmiöömme. Lisäksi olemme tehneet yhteistyötä useiden eri asiantuntijoiden kanssa.

Toivomme, että luokanopettajat ja muut lasten kanssa työskentelevät saisivat blogistamme ideoita ja työkaluja käsitellä monipuolisesti arvonanto-käsitettä erityisesti ET:n, liikunnan ja lastenkirjallisuuden kautta. Lisäksi blogi antaa toivottavasti hyvän kuvan, mitä ilmiölähtöinen opettaminen ja oppiminen voisi olla.

Tervetuloa tutustumaan ja kommentoimaan. Antoisaa matkaa!

Terveisin,

Noste: Anna, Anni, Eetu, Emma, Erika, Katri, Lalla, Laura, Riikka ja Susanna

Sisällysluettelo

10 thoughts on “Tervetuloa!

  1. Toivoisin päivämääriä ja vuosia sekä teidän koko nimenne. Olette tehneet ison työn. Tekijät rohkeasti esiin!
    Kirjoittakaa 1-2 virkkeellä, mikä on ilmiölähtöinen heti tähän alkuun eli kohtaan ” Osana opintojamme toteutamme ilmiölähtöisiä opintokokonaisuuksia.”

  2. Mikäli laitatte tämän avoimesti nettiin tai jollekin tietylle kohderyhmälle, kertokaa mihin LUKIJA voi tätä blogia käyttää.

    • Lisäsin lyhyen kappaleen blogin tarkoituksesta ja kohderyhmästä sekä ajankohdan, jolloin olemme tämän ilmiöprosessin toteuttaneet.

  3. Mahtava sivusto!

    Tämä kuvaa imliötä ja prosessia erittäin hyvin (ehkä tuota oivallus-juttua lukuunottamatta, ks kommetti prezeissä), mutta olen Liisan kanssa samaa mieltä, että ilmiöön osallitumattomat lukijat tarvitsevat käyttöohjetta, mikäli heidänkin on tarkotus tästä suuresta työstä hyötyä.

    PS. Voisin kirjottautua HY:n wordpress alustan visuaalisen ilmeen tekemisen yksityisoppilaaksi jolle kulle teistä.

  4. Saisiko johonkin linkin, jolla voisi koko blogin tulostaa ? – jotkut ovat vanhenaikaisia ja sekin on ihan hyvä 🙂

    • Valitettavasti tällaista linkkiä ei (ainakaan minun käsittääkseni) ole, vaan blogia on mahdollisuus selata yksi postaus kerrallaan.

  5. – Onko kaikki ilmiöohjaajat mainittu? He voisivat olla tässä alussa tai jossakin kootusti.

    – Tämä blogi on aivan mainio kokonaisuus. Olette taitavasti saaneet tiivistettyä selkeään muotoon paljon asiaa. Loistavaa!

  6. Kokonaisuutena kiinnostava blogi. Lukijalle helppolukuinen ja lasten piirroksine, videoklippeineen jne. monipuolinen. Blogi- ja linkkiyhdistelmällä voisi varmasti päästä hyvinkin syvälle tällaisten teemojen avaamisessa. Kiitos jo tässä vaiheessa tekijöille.

Leave a Reply