Huomasimme ilmiöprosessin alkuvaiheessa, että on tärkeää määritellä keskeiset ilmiöön liittyvät käsitteet. Koimme sen tarpeelliseksi, jotta ryhmän yhteinen näkökulma saavutettaisiin ja jotta koko ryhmä olisi samalla sivulla. On tärkeää, että kaikki ryhmän jäsenet tietävät puhuvansa samasta asiasta.

Kyseessä ei ole perinteinen tieteellinen tutkimus. Määrittelemme käsitteitä vapaammin ja omakohtaisemmin, sillä lähtökohtamme on eri. Käsitteiden avulla ei ole tarkoitus niinkään tuoda prosessiimme tieteellistä pohjaa, vaan rajata aihettamme ja yhtenäistää näkökulmaamme.

Ryhmämme kiinnostui aluksi aiheesta perhe, jonka käsitettä lähdimme yhdessä avaamaan. Käsitteestä paljastui useita eri puolia, joita erittelimme. Keskeiseksi nousi myös kysymys: “Mikä tekee perheestä perheen?” Alla ajatuskartta, joka sisältää projektin alussa mieleemme tulleita käsitteitä liittyen perheeseen.

Puotilan ala-asteen kolmannen luokan lapset auttoivat meitä käsitteenmäärittelyssä piirtämällä ja muovailemalla käsityksiään perheestä.

Otimme perheen määrittelyyn mukaan myös elämänkatsomustiedon näkökulman ja tiedepohjan. Käsitteenmäärittelyämme veivät eteenpäin elämänkatsomustiedon didaktikon Eero Salmenkiven vinkkaamat artikkelit.

Pohdintojemme jälkeen määrittelimme perhe käsitteen seuraavasti: yksilön perheeseen kuuluvat ne henkilöt, joille yksilö antaa arvon kuulua perheeseensä. Perheen ei siis tarvitse mielestämme olla biologinen, eikä sen tarvitse esimerkiksi asua saman katon alla. Yksilö voi myös kokea jonkun toisen osaksi perhettään, mutta tämän toisen ei välttämättä tarvitse kokea samalla tavalla. Määritelmämme ei sulje minkäänlaisia perherakenteita ulkopuolelle. Tämän ajatuksen tuloksena otimme käyttöön käsitteen arvonanto. Ilmiöksemme muodostuikin lopulta “arvonanto perheessä”.

Arvonannon käsite huomattiin jo alkukeskustelussamme moniuloitteiseksi ja laajaksi. Siksi ryhmän kesken päätettiin alkuun listata asioita, joita mielestämme kuuluu käsitteen “arvonanto” alle.

Ilmiömme aloituspaneelissa saimme kuitenkin lisää ulottuvuutta arvonannon käsitteenmäärittelyyn, sillä kaikki aloituspaneelin läsnäolijat rakensivat yhdessä käsityksiään arvonannon käsitteen ympärille. Ensin pyysimme läsnäolijoita kirjoittamaan tai piirtämään ajatuksiaan käsitteestä arvonanto:

Tämän jälkeen pyysimme tarkastelemaan arvonannon käsitettä myös tarkemmin rajatusta näkökulmasta, perheen näkökulmasta. Läsnäolijat siis kirjoittivat ja piirsivät ajatuksiaan arvonannosta perheessä:

Ryhmän kesken pohdimme arvonannon käsitettä näistä monista näkökulmista. Tarjosimme alla olevaa käsitteenmäärittelyä didaktikko Eero Salmenkivelle. Jo alusta alkaen koimme arvonannon käsitteen määrittelyn erityisen hankalaksi. Tulimme Eeron kanssa yhteiseen johtopäätökseen, että alla oleva määrittely kuvaa hyvin pohdintamme moniuloitteisuutta, mutta käsitteenmäärittelynä se ei ole tarpeeksi osuva. Myös Eero myönsi arvonanto käsitteen hankalaksi määritellä. Ryhmämme mielestä kyseisen käsitteen tieteellisen tarkka määrittely ei ole tarpeellista, sillä pohdintamme on rajannut näkökulmaamme riittävästi.

Viimeiseksi yritykseksemme määritellä arvonannon käsitettä jäi Eero Salmenkiven meille esittelemä saksalaisen filosofin  Leonard Nelsonin sokraattisen keskustelun menetelmä. Meillä ei aikataulujemme puitteissa ollut mahdollisuutta toteuttaa kyseistä metodia puhtaasti, mutta päätimme kuitenkin kokeilla sitä soveltaen.Jokaisen ryhmämme jäsenen tehtävänä oli miettiä etukäteen valmiiksi jokin henkilökohtainen kokemus arvonannosta. Olimme varanneet menetelmän toteuttamiselle yhden tunnin, jonka aikana jokainen meistä jakoi oman kokemuksensa ryhmälle. Tavoitteena oli löytää kokemuksista yhdistäviä tekijöitä, jonkinlainen punainen lanka, joka sitoisi kokemuksemme yhteen. Alla mielessämme heränneitä ajatuksia, joita keräsimme yhteisesti ylös kuunnellessamme toistemme kokemuksia.

Mielestämme menetelmä oli antoisa ja sopi osaksi prosessiamme. Vaikka emme onnistuneetkaan määrittelemään käsitettämme tyhjentävästi, auttoi menetelmä kuitenkin syventämään pohdintaamme arvonannosta. Viimeisen keskustelumme merikittävimmäksi oivallukseksi muodostui ajatus arvonannon ilmentymisestä. Alla havainnolistava kuva:

Arvonanto koostuu sanoista, teoista ja läsnäolosta. Nämä ovat arvonannon ilmenemismuodot. Eräänlainen täydellinen arvonannonosoitus olisi antaa arvo toiselle sanojen, tekojen ja läsnäolon kautta.  Jokainen yksilö kuitenkin arvottaa sanat, teot ja läsnäolon eri tavalla. Yhdelle riittää läsnäolo. Toinen taas kaipaa sanoja ja tekoja.