Runkotentti Moodlessa 15.6.

Runkovaiheen päätteeksi järjestetään vuonna 2015 nyt ensimmäistä kertaa monivalintatentti. Tentti toteutetaan verkkotenttinä15.6, tentti on auki koko päivän, mutta suoritusaikaa on 3 tuntia. Kirjautuminen tapahtuu oheisesta linkistä Moodlen psykiatrian runkotentin linkistä. Linkki lisätään tähän myöhemmmin. Tenttisivulla Psykiatrian erikoistuminen on lisää ohjeita.

Tentin tarkoituksena on sekä antaa palautetta erikoistuville lääkäreille tiedollisen osaamisen tasosta, että kouluttajille saavutetuista oppimistuloksista. Tentti on suoritettava hyväksytysti vuoden kuluessa runkovaiheen seminaarin päättymisestä. Uusintamahdollisuuksista tiedotetaan myöhemmin.

Tenttialueeseen kuuluvat Psykiatria-oppikirja (Kustannus Oy Duodecim, 2014), luentojen sisältö sekä luennoilla käsitellyt Käypä hoito-suositukset ja lainsäädäntö.

Nuorisopsykiatrian koulutusohjelmassa olevilla uusilla runkovaiheen erikoistuvilla on ensimmäinen pakollinen tenttitilaisuus todennäköisesti joulukuussa 2015. Tässä vaiheessa toivotaan jo pidemmällä erikoistumisessa olevien myös osallistuvan, jotta saadaan hyvä käsitys koulutuksen ja tentin toimivuudesta myös nuorisopsykiatriaan erikoistuvien osalta.

Lisätietoja Taru Suppulalta.