Viikko 2

Tämän viikon kurssikerralla jatkoimme QGIS:in käytön harjoittelua. Edelleen ohjelma tuotti allekirjoittaneelle suhteellisen paljon vaikeuksia (Onnistuin mm. luennon loppumetreillä poistamaan koko ohjelmasta kaiken luentokerralla aikaansaamani, joten jouduin tappelemaan ohjelman kanssa vielä koko loppupäivän. Mikä olisikaan hauskempaa!). Loppujen lopuksi sain kuitenkin valmiiksi tehtävät, jotka oli tarkoituskin ja pienen vahinkodeletoimisen takia sain myös lisää rutiinia ja harjoittelua QGIS:in käyttöön, mihin loppujen lopuksi olen ihan tyytyväinen.

Tällä kurssikerralla keskityimme enimmäkseen erilaisten karttaprojektioiden pyörittelyyn. Aikaan sain yhden taulukon ja yhden teemakartan. Taulukossa esittelen siis 5 erilaisen projektion eroavaisuuksia saman matkan osalta; piirsin kartalle viivan, ja projektiota vaihtamalla tarkastelin sitä, paljonko viivan pituus vaihteli eri projektioissa. Vaihteluvälit olivat aika suuria, kuten taulukosta voikin päätellä. Taulukkoon on myös liitetty piirtämäni monikulmion pinta-alan vaihtelu eri projektioita käytettäessä.

Taulukko 1. Saman matkan ja pinta-alan vaihtelu erilaisilla projektioilla tarkastellessa.

projektio pituus (cartesian) pituus (ellipsoidal)

pinta-ala (cartesian)

pinta-ala (ellipsoidal)

ETRS89-TM35 249,367 km 249,450 km 4910,229 km² 4927,470 km²
Robinson 406,127 km 249,450 km 6731,848 km² 4927,470 km²
Mercator 645,539 km 249,450 km 35503,184 km² 4927,470 km²
Bonne 249,498 km 249,450 km 4919,824 km² 4927,470 km²
Winkel Tripel 362,238 km 249,450 km 7323,275 km² 4927,470 km²

Lisäksi luennolla (tai lähinnä sen jälkeen siis) sain myös aikaan koropleettikartan, joka esittelee Mercatorin projektion vääristymän suuruutta Suomen eri kunnissa verrattuna TM35FIN -projektioon. Mielenkiintoista oli havaita, että mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä suurempi vääristymä oli. Lempihommaani tällä kurssilla on toistaiseksi ollut erilaisten teemakarttojen (koropleettikarttojen) tuottaminen! Aineistot ovat supermielenkiintoisia ja on mukavaa päästä itse muokkaamaan teemakartoista selkeitä kokonaisuuksia, jotka kertovat tarpeeksi tietoa ilman, että ovat sekavia. Itse tein siis tosiaan vain tämän kurssikerrallakin opastetun Mercator-harjoituksen, mutta esimerkiksi Henna Sanaksenahon kurssiblogissa (https://blogs.helsinki.fi/hennablog/) (Blogi on muutenkin todella hauskasti toteutettu, kivan rento, mutta asiallinen; luokanopettajatyyli näkyy!) oli todella mielenkiintoisia ja hyvin havainnollistavia kuvia, joissa hän oli kokeillut muitakin projektioita; yksi omista suosikeistani oli kartta, jossa havainnollistettiin Lambertin projektion vääristymää, joka olikin nyt itä-länsi-suuntainen, kun suurin osa muista näkemistäni projektiovääristymistä olivat etelä-pohjoissuuntaisia! Supermielenkiintoista!

Vaikka aluksi itseä ainakin epäilytti tämä systeemi, tämän kurssin parhaita puolia ovat kyllä ehdottomasti nämä kaikkien päivittämät blogit, koska itse ainakin saan näistä vertaistukea ja apua, kun iskee tenkkapoo I(mikä on allekirjoittaneen kohdalla suhteellisen usein!). Tällä kurssikerralla opin siis tarkastelemaan erilaisia karttaprojektioita kriittisesti, sekä sain myöskin lisäharjoitusta teemakarttojen laadintaan ja QGIS:n käyttöön. Vaikka en itse tapellutkaan QGIS:in kanssa enempää ja tuottanut enempää, kuin yhden kartan, sain myös muiden opiskelijoiden kurssiblogeista hyvin käsitystä siitä, miten erilaiset projektiot vaikuttavat vääristymiin kartalla.

Lähteet:

Sanaksenaho, H. (luettu ja viitattu 2.2.2021)
https://blogs.helsinki.fi/hennablog/

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *