Helsingin yliopistolla vierailleen kielitieteen professori Eve Sweetserin luento antoi lukuvuodelle kiehtovan päätöksen. Sweetser on opiskellut Harvardissa ja väitellyt tohtoriksi Berkeleyssa, jossa hän on siitä asti tutkinut ja opettanut. Sweetser on vaikuttanut paljon siihen, miten kieliä nykyään opiskellaan. Viime aikoina hän on ollut yhä enemmän kiinnostunut siitä, miten ihmiset puhuessa ja kirjoittaessa omaavat erilaisia näkökulmia. ”They just somehow keep on coming up”, Sweetser naurahtaa.
Sweetser korostaa, etteivät ihmiset yleensä kiinnitä huomiota siihen, miten merkittävä osa arkipäivää näkökulmat ovat. Ne ovat kuitenkin läsnä koko ajan: havaitsemme, käsitämme ja ilmaisemme asioita aina tietystä perspektiivistä. Sweetser huomauttaa, että on myös aivan luonnollista lähestyä asioita toisen ihmisen näkökulmasta sekä kokea vahvasti toisen tunteet.
Vaikka kielellä on mahdollista esittää vain asia kerrallaan, tämä ei estä eri näkökulmien saavuttamista. Kuten kirjailija voi teoksessaan siirtyä yhdestä havaitsijasta ja hetkestä toiseen, myöskään arkielämässä ihminen ei toimi vain oman, senhetkisen perspektiivinsä rajoissa. Sweetser toteaa, että esimerkiksi kertoessamme jostakin tapahtumasta käytämme jatkuvasti mielikuvitusta. Sen avulla voimme siirtyä ajassa taaksepäin, kokea mennyt uudelleen ja asettua kenen tahansa näkökulmaan.
Sweetser on kiinnostunut myös siitä, miten ihmiset käyttävät puheen lomassa eleitä tiettyä näkökulmaa korostaakseen. Eleitä käytetään Sweetserin mukaan kaikissa kulttuureissa yhtä paljon, mutta tietysti eri tavoin: italialaiset elehtivät leveämmin ja toiset – esimerkiksi suomalaiset – suppeammin.
Kun kerromme jostakin tapahtumasta, voimme loihtia sen eleillä ja ilmeillä eloon, kuten Sweetser osoittaa pyyhkiessään käsillään kuviteltua autonikkunaa ja vaihdellessaan kasvojensa ilmettä vihaisesta järkyttyneeksi. Sweetser huomauttaa, että ihmiset tekevät tätä jatkuvasti ja täysin pohtimatta. Halutessaan kertoa jostakin tapahtumasta he eivät vain selosta sitä vaan tuovat sen elävästi nykyhetkeen.
Näkökulmia yhdistämällä eri todellisuuksissa on mahdollista olla yhtä aikaa, kuten Sweetser tarinansa fiktiivisessä automatkassa sekä Helsingin yliopiston luentosalissa. Monta tapahtumaa ja toimijaa yhdessä hetkessä”, Sweetser toteaa, ”kuin kubistisessa maalauksessa!”
Cristina Sandu