Nykykielten laitokselta kaksi uutta jäsentä Opettajien akatemiaan

Mari Pakkala-Weckström ja Joseph FlanaganMari Pakkala-Weckström ja Joseph Flanagan työpaikallaan Metsätalossa.

Yliopistonlehtorit Joseph Flanagan englantilaisesta filologiasta ja Mari Pakkala-Weckström englannin kääntämisestä on valittu Opettajien akatemiaan. Jäsenyys on yliopistoyhteisön tunnustus merkittävistä opetusansioista. Rehtori Jukka Kolan mukaan valituista välittyy kuva opettamiseen aidosti omistautuneista opettajista.

Rehtorin päätöksessä molempia opettajia kiitetään opiskelijoiden antaman palautteen huomioimisesta.

Joseph Flanaganin valinnassa painotetaan erityisen ansiokasta verkko-opetusta, josta hän myös saa erinomaista palautetta. Flanagan on aktiivinen oppiaineensa opetuksen kehittäjä. Lisäksi hän on auttanut muun muassa plagioinnin tunnistamisen kehittämisessä.

Mari Pakkala-Weckströmiä kuvataan aktiiviseksi opettajaksi, joka on aidosti kiinnostunut kehittämään opetustaan ja auttamaan opiskelijoita oppimisessa. Hänen tuottamaansa oppimateriaalia pidetään monipuolisena ja pedagogisesti ansiokkaana. Pakkala-Weckströmiä kiitetään myös siitä, että hän korostaa opetuksessaan keskustelun merkitystä.

Pysyvän jäsenyyden lisäksi opettajat saavat opetuksen ja opetusosaamisen kehittämiseen
20 000 ja heidän kotiyksikkönsä 30 000 euroa.

Tänä vuonna Opettajien akatemiaan valittiin 20 opettajaa kaikkiaan 69 hakijasta. Viime vuonna englantilaisen filologian yliopistonlehtori Nely Keinänen valittiin yhdeksi Opettajien akatemian perustajajäseneksi.

Akatemian tavoitteena on muun muassa vahvistaa opetuksen arvostusta ja hyviä opetuskäytäntöjä yliopistossa.

Opettajien akatemian uudet jäsenet »
Joseph Flanaganin TUHAT-profiili »
Mari Pakkala-Weckströmin TUHAT-profiili »