Vieraan kielen puhujat käyttävät ilmaisuja epämääräisemmin

Miksi joskus tuntuu siltä, ettei koskaan pysty puhumaan toista kieltä virheettömästi? Tuore väitöstutkimus osoittaa, että puhujan sanaston rakenteet ja sanojen käyttöprosessit ovat vieraalla kielellä hyvin samankaltaisia kuin äidinkielessä.

Väittelijä Svetlana Vetchinnikovan tutkimuskohteena olivat useammasta sanasta muodostuvat merkitysyksiköt eli kokonaisuuden muodostavat ilmaukset. Hän tutki mm. merkitysyksikön sisällä tapahtuvaa variaatiota eli sitä, miten ilmaisun sanamuoto vaihtelee puhujan mukaan.

Frekvenssi selittää ilmaisussa esiintyvän vaihtelun

Väitöstutkimus osoittaa, että ilmaisussa tapahtuvaa vaihtelua selittää frekvenssi eli se, kuinka usein kyseistä ilmaisua käytetään. Muutosta tapahtuu kahteen eri suuntaan: ilmaisu joko vakiintuu tai sen rakenne löyhenee, jolloin ilmaisun voi muotoilla monilla eri tavoilla.

Ilmaisun runsas käyttö saa sen usein vakiintumaan tiettyyn sanamuotoon. Näin on käynyt esimerkiksi sanonnoille: ne on muodostettava juuri tietyillä sanoilla, jotta kuulija tunnistaa, mitä puhuja tarkoittaa.

Kaikilla yleisilläkään ilmaisuilla ei ole vakiintunutta muotoa: puhuja voi esimerkiksi vaihdella ilmaisussa se tekee minut hulluksi viimeistä komponenttia it drives me crazy/mad/nuts ilman, että merkitys millään tavalla muuttuu.

Sekä äidinkieliset että vieraan kielen puhujat muuttavat ilmaisuiden sanamuotoa. Äidinkielen puhujilla on usein se etu, että koska he ovat altistuneet kielelleen enemmän kuin sitä vieraana kielenä puhuvat, he tuntevat vakiintuneet ilmaisut paremmin.

Jumiutumista ja likiarvoja

Vetchinnikova tarkasteli Helsingin yliopiston opiskelijoiden käyttämää englannin kielen sanastoa heidän omissa teksteissään ja sana-assosiaatiotesteissä. Englanti oli vieras kieli kaikille tutkimuksen osallistujille.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että mitä yleisempi ilmaus on, sitä paremmin puhujat osaavat käyttää sitä tarkasti. Opittu ilmaus saattaa vakiintua henkilön puheeseen liikaakin, jos hän jumiutuu käyttämään samaa ilmausta jatkuvasti.

– Ilmauksen vakiintumisilmiö (fixing) on tuttu esimerkiksi esiintyjille, jotka ovat pitäneet saman puheen tai luennon monta kertaa: samat ilmaukset päädytään toistamaan melkein samoin sanoin jokaisella esityskerralla, Vetchinnikova selittää.

Ilmauksia, joita puhuja käyttää tai kuulee harvoin, ei tuoteta aivan sanatarkasti. Tällöin puhuja käyttää ilmaisua ns. likiarvona (approximation) eli korvaa jonkin ilmauksen osan esimerkiksi toisella lähes samaa tarkoittavalla sanalla.

– Kun henkilö vaikkapa etsii kirjastosta kirjaa, hänellä voi olla kirjan nimestä hieman epätarkka muistikuva: oliko se Looking at the Sun vai Gazing at the Sun, kun itse asiassa nimi onkin Staring at the Sun, Vetchinnikova havainnollistaa.

Kyse on siitä, että puhujat muistavat paremmin ilmauksen merkityksen kuin sen tarkan sanamuodon. Tämä muistin ominaisuus on sama sekä äidinkielisille että vieraan kielen puhujille. Juuri sen takia toisen kielen käyttäjät joskus ”erehtyvät” ja sanovat esimerkiksi so to say eikä so to speak tai to my head eikä to my mind. Kommunikoinnin kannalta tärkeää on, että viestin merkitys menee perille eli kuulija ymmärtää, mitä puhuja tarkoittaa.

– Vieraan kielen käyttö ei enimmäkseen ole virheellistä vaan ainoastaan hieman epämääräisempää, Vetchinnikova sanoo.

Väitös

Svetlana Vetchinnikova väittelee 29.8.2014. Hänen väitöskirjansa tiivistelmineen on ladattavissa E-thesis -palvelussa.

Teksti: Anni Aarinen & Svetlana Vetchinnikova