Category Archives: Espanjalainen filologia

4K: Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin kohtaamisia 14.1.–29.4.2015

|

4K on kaikille avoin luentosarja, jolla esitellään kielen-, kirjallisuuden- ja kulttuurintutkimuksen tuoreimpia tuulia.

Luennot järjestetään keskiviikkoisin klo 17:15–18:45 Metsätalon (Unioninkatu 40, Helsinki) salissa 2. Poikkeuksena on sarjan viimeinen luento 29.4., joka järjestetään salissa 1.

Luentosarjan järjestää nykykielten laitos.

4k_wordle

Ohjelma

14.1.

Bo Pettersson, Minna Palander-Collin, Matti Miestamo ja Tomi Huttunen: Kielen-, kirjallisuuden- ja kulttuurintutkimus tänään

21.1.

Eva Havu: Mitä on kielten ja kulttuurien vertaileva tutkimus? Tutkijayhteisö CoCoLaC esittäytyy

28.1.

Terttu Nevalainen: Englannin vaihtelu ja muutos – tutkimusta ja tutkimuksen tutkimusta

4.2.

Ulla Tuomarla: Verbaalinen aggressio sosiaalisessa mediassa
Mervi Helkkula: Kielteiset tunteet ja verbaalinen väkivalta ranskankielisessä kirjallisuudessa

11.2.

Tomi Huttunen, Liisa Bourgeot ja Riku Toivola: SLOVO: venäläinen sana ja sen tutkimus

18.2.

Anni Sairio, Minna Nevala ja Turo Vartiainen: Sinisukkia ja sarjamurhaajia: Identiteetin luominen ja arvottaminen englannin kielen historiassa

25.2.

Juhani Härmä: Ranska lingua francana Suomessa
Sabine Kraenker: French break-up letters in a love relationship

11.3.

Liisa Tiittula: Puhekielen suomentamisen muuttuvat normit
Nely Keinänen: Shakespeare suomeksi

18.3.

Krister Lindén: FIN-CLARIN – kieliaineistot ja -työkalut
Tuula Pääkkönen: Suomenkielinen sanomalehtiaineisto ja mitä siitä opimme Kansalliskirjaston koneoppimisen ja tekstinlouhinnan tutkimusprojekti Digrassa

25.3.

Bo Pettersson ja Merja Polvinen: Kuinka kaunokirjallisuuden maailmoja tutkitaan?

1.4.

Kristiina Taivalkoski-Shilov : Miten tutkia käännetyn tietokirjallisuuden vastaanottoa?
Svetlana Probirskaja: Sotatulkit Suomen ja Neuvostoliiton välisissä sodissa

15.4.

Mark Shackleton ja Tiina Wikström: Studying contemporary Native American writing

22.4.

Ekaterina Gruzdeva ja Juha Janhunen: Sahalinin alkuperäiskansojen parissa

29.4.

Anna Mauranen ja Svetlana Vetchinnikova: Kun kaikki kielet kohtaavat englannin: englanti globaalina lingua francana
(HUOM: Luento on poikkeuksellisesti Metsätalon salissa 1.)

Luentosarja on osa Helsingin yliopiston 375-juhlavuoden ohjelmaa.

Luentosarja on osa Helsingin yliopiston 375-juhlavuoden ohjelmaa.

Hizkuntzak maite ditut!

|

Tunnistaisitko sinä tämän ja yli 20 muuta nykykielten laitoksella opetettavaa kieltä?

Abeille suunnattu Koe Kampus -tapahtuma torstaina 30.10. valloittaa nykykielten laitoksella 3. kerroksen käytävän klo 11–14:30.

Tarjolla on ilmainen, kansainvälinen buffet juomineen. Tule tapaamaan opiskelijoita, opettajia ja abiturientteja! Millaista opiskelu laitoksella on? Entä miten kääntäjä tekee tv-sarjaan tekstityksen? Mitä pitää osata loistaakseen pääsykokeessa?  Ja kaikki muu, mitä haluat tietää kielistä, kulttuureista ja kieliteknologiasta!

Katso Helsingin yliopiston koko ohjelma keskustakampuksella

koekampus_1130

Mentoroinnin oivallus: asenne ratkaisee

|

Read the story in English: Mentoring Insights: Attitude Counts

Ryhmämentoroinnissa yhdistyy mentorin opiskelijoille antama tuki sekä opiskelijoiden vertaistuki.

Lukuvuoden 2013–2014 ryhmämentorointiohjelma veti ennätysmäärän opiskelijoita: yhteensä 23 mentorointiryhmää. Kunkin alumnin mentoroitavana oli 2-5 opiskelijaa. Ryhmät tapasivat vuoden aikana useamman kerran.

– Mentorointiin käytetty aika ei ole mitään verrattuna siihen, kuinka paljon siinä voi oppia itsestään ja omista mahdollisuuksistaan, sanoo mentorointiin osallistunut yleisen kielitieteen opiskelija Enni Valtonen.

Tapaamisten sisältö sovitaan yhdessä

Mentoroinnin alussa ryhmäläiset ja mentori sopivat yhdessä, mitä tavoitteita osallistujilla on ja mihin tapaamiskerrat käytetään. Ryhmässä keskusteltiin mm. humanistiopiskelijoiden vahvuuksista työnhaussa sekä työn ja muun elämän yhteensovittamisesta.

– Kansainvälisenä opiskelijana ymmärrän nyt paremmin, miten suomalainen työelämä ja rekrytointiprosessit toimivat, kertoo englantilaisen filologian opiskelija Xing Wang. Mentorointivuosi oli samalla hänen ensimmäinen opiskeluvuotensa Helsingin yliopistossa.

– Mentorimme teki meille kuvitteelliset työpaikkailmoitukset, joihin meidän tuli lähettää hakemus ja CV. Sen jälkeen hän piti meille työhaastattelusimulaation, jossa myös ryhmän muut jäsenet olivat paikalla. Kävimme yhdessä läpi kaikkien CV:t ja työhakemukset sekä keskustelimme siitä, miten haastattelu meni, Valtonen kertoo.

– Puhuimme myös siitä, miten yritykset toimivat, miten työntekijä puolustaa oikeuksiaan ja siitä, miten rakennetaan oma brändi ja verkostoja esimerkiksi LinkedInin avulla, Wang selittää.

Ryhmän etuna on vertaistuki

Ryhmässä syntyy keskustelua ja oivalluksia ihan itsestään aktorien eli mentoroitavien kesken.

– Ryhmäläisten vertaistuki oli monissa keskusteluissa mentoriakin tärkeämpää, uskoo mentori Raisa Asikainen. Hän valmistui filosofian maisteriksi vuonna 2001 pääaineenaan Itä-Aasian tutkimus.

– Mentoroinnin aikana tajusin, että kaikki muutkin opiskelijat miettivät samoja kysymyksiä ja että muilla on samanlaisia ongelmia. Koska ilmapiiri oli hyvä ja luotettava, keskustelu sujui mukavasti, Valtonen kertoo.

Mentorointi auttoi työpaikan löytämisessä

Ryhmän tavoitteena on auttaa opiskelijoita ymmärtämään paremmin, mitä annettavaa heillä on ja mitä he itse toivovat.

– Olen alkanut aidosti miettiä, millaista työtä haluan tehdä – sen sijaan että pelkästään miettisin, mihin voin tällä koulutuksella hakea. Yksi suurimmista oivalluksistani mentoroinnin aikana oli se, että oikeastaan ei ole kovin paljon merkitystä, mitä alaa opiskelee tai mistä aiheesta kirjoittaa gradunsa – tärkeämpää on se, millainen on kokonaisuutena: ihmisenä, Valtonen kiteyttää.

Mentoroinnin aikana Valtosta onnisti: hän löysi työharjoittelupaikan.

– Ryhmäni kannustus, työhaastattelusimulaatio ja muilta saamani palaute vaikuttivat paljon siihen, että sain paikan. Myös kasvanut itsevarmuuteni ja positiivinen asenteeni kuulemma näkyivät työhaastattelussa, jonka perusteella minut valittiin, Valtonen iloitsee.

– Oikea asenne on jopa tärkeämpää kuin tutkinto ja työkokemus, myös Wang painottaa.

Yleisestä kirjallisuustieteestä vuonna 2001 valmistunut Otto Mattsson ryhtyi mentoriksi siksi, että hän halusi auttaa humanisteja löytämään paikkansa työelämässä.

– Ryhmäni jäsenten kuva työelämästä ja rekrytointiprosessista muuttui paljon realistisemmaksi. He saivat käytännön vinkkejä siihen, millä tavalla humanistin kannattaa tuoda osaamistaan esille, Mattsson kertoo.

Aikamatkalle valmistumisvaiheeseen

Mentoreita yhdistää halu auttaa.

– Olen itse toivonut eri elämänvaiheissa, että minulla olisi mentori, mutta se ei valitettavasti ole ollut mahdollista – ajattelin sen takia ryhtyä itse mentoriksi ja laittaa sitä kautta hyvän kiertämään, Asikainen kertoo.

Mentori oppii kokemuksesta itsekin.

– Koen, että mentorointi on parhaimmillaan “peili”: tapa verrata omia oletuksia, toiveita ja uskomuksia muiden käsityksiin. Omien ajatusten sanallistaminen tekee hyvää. Työn arjessa ei aina ole aikaa pysähtyä ajattelemaan omia valintoja ja omassa työssä tarvittavia taitoja, mutta mentorointi tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä miettimään niitä, Asikainen kertoo.

– Mentorointi on vuorovaikuttamista. Mentorina opin koko ajan ja testaan omia näkemyksiäni. Ainoa tapa pitää aivonsa nuorena on keskustella nuorten kanssa, Mattsson sanoo.

Asikainen ja Mattsson suosittelevat muillekin alumneille mentoriksi ryhtymistä.

– Mentorina toimimisen kautta pääsee aikamatkalle valmistumisvaiheeseen ja opiskelijan nykyarkeen. Uskon, että monilla humanisteilla on kyky auttaa valmistumassa olevia opiskelijoita ymmärtämään heidän hankkimansa osaamisen syvyys ja laajuus ja ne monet, opiskelijan näkökulmasta yllättävätkin, suunnat, joissa humanistien osaamiselle on tarvetta, Asikainen sanoo.

Lue lisää

Alumni: Anni Vihriälä, koordinaattori

|

Haastattelin Kepa ry:n Etelän vapaahtoisohjelma Etvon koordinaattoria Anni Vihriälää. Kepa ry on kehitysyhteistyötä, kehityspolitiikkaa ja globaalikasvatusta tekevien suomalaisten kansalaisjärjestöjen kattojärjestö. Etelän vapaaehtoisohjelman kautta voi lähteä vapaaehtoistyöhön järjestöihin Latinalaisessa Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa.

Vihriälän perustoimenkuva on vapaaehtoisohjelman koordinoiminen. Hänen tehtävänään on markkinoida Etvo-ohjelmaa ja tiedottaa ohjelmasta, valita sopivat vapaaehtoistyöntekijät, valmentaa heidät tehtäviinsä ja tukea heitä kentällä työskenneltäessä. Lisäksi Vihriälä kehittää ohjelmaa eteenpäin yhdessä siihen osallistuvien suomalaisten lähettävien järjestöjen kanssa. Työhön kuuluu myös Kepan globaalikasvatustiimin yhteisiä tehtäviä. Tyypillinen työpäivä täyttyy esimerkiksi sähköposteilla, järjestötapaamisilla, Kepan sisäisillä palavereilla ja koulutusten pitämisellä.

Anni Vihriälä ei ole suunnitellut työuraansa systemaattisesti. Järjestöissä työskentelyn lisäksi hän on kartuttanut työkokemusta mm. opetustehtävissä ja ulkoministeriössä. Kepassa työskentelemisessä häntä miellyttää arvomaailman lisäksi toimimisen vapaus ja luovuuden salliminen.

Vihriälän maisterintutkinnon pääaine on espanjalainen filologia. Sivuaineena hänellä on mm. Latinalaisen Amerikan tutkimus ja pedagogiset opinnot. Hän on suorittanut myös valtiotieteiden kandidaatin tutkinnon pääaineenaan kansainvälinen politiikka.

Espanjan kielen taitoa Vihriälä on tarvinnut jokaisessa pidempikestoisessa työpaikassaan. Pedagogisten opintojen antia hän on soveltanut koulutuksissa, ryhmänvetäjänä ja sivutoimisena opettajana. Valtiotieteiden ja Latinalaisen Amerikan tutkimuksen asiasisällöt ovat laajan, nykyisessäkin työssä tarvittavan, asioiden taustojen ja syy-yhteyksien ymmärtämisen pohja.

Opiskeluaikana Anni Vihriälä osallistui monenlaiseen oheistoimintaan. Hän oli espanjalaisen filologian ainejärjestön sihteeri ja mukana ainejärjestön lehden tekemisessä sekä opiskelijaedustajana laitosjohtoryhmässä. Hän oli aktiivinen myös osakunnalla, HOASin
asukastoimikunnassa ja vapaaehtoistyössä. Näiden aktiviteettien parissa Vihriälä oppi järjestötoiminnan perusasiat. Hän pitää tärkeänä myös toiminnasta saatavaa aktiivisuuden tunnetta sekä oman kiinnostuksen ja innostuksen ruokkimista. Aktiivisuus myötävaikutti varmasti myös ensimmäisen oman alan työpaikan saamiseen Suomen ylioppilaskuntien liitossa.

Vihriälän työn kannalta tärkeä taito, jota ei opita luennolla, on erilaisten ihmisten kohtaaminen ja ihmissuhdetaidot. Niiden harjoittelu on ensisijaisesti oman aktiivisuuden varassa. Opiskelun kautta Vihriälä on harjaantunut analyyttiseen ajatteluun ja itseilmaisuun. Myös tieto- ja viestintätekniikkataidot sekä äidinkielen hallinta ovat osoittautuneet hyödyllisiksi.

Vihriälä on avoin työskentelemään monilla eri kokemustansa ja koulutustaustaansa vastaavilla aloilla edellyttäen, että työ on hänen arvojensa mukaista. Hän mainitsee työmarkkinoilla vahvuuksikseen koulutustaustan, aktiivisen kansalaistoiminnan, aikaisemman työkokemuksen ja ihmissuhdetaidot. Erityisesti hän painottaa omaa aktiivisuutta ja kykyä saada itsensä innostumaan työstään. Ja jos niitä ei löydy, silloin voi olla hyvä tehdä rohkeita ratkaisuja.

Vihriälä näkisi mielellään, että globaalien kehityskysymysten parissa tapahtuisi vielä suurempia muutoksia ja maailmasta tulisi tasa-arvoisempi paikka. Työhön kuuluvan byrokratian (suunnittelu-, seuranta- ja arviointisysteemit) hän kokee mielekkäänä, koska niiden avulla oma toiminta kehittyy.

Vihriälä kannustaa kuuntelemaan omaa intuitiota ja syventämään itsetuntemusta. Jos ajattelee hylkäävänsä kohdalle osuvan tilaisuuden, kannattaa miettiä, onko sille hyvät perusteet vai onko syynä kenties se, että pelkää omien taitojen riittämättömyyttä. On tärkeää mennä kohti omia unelmiaan ja olla samanaikaisesti riittävän realistinen. Vihriälän mukaan aktiivinen asenne kantaa pitkälle, eikä turhaa pelkoa kannata lietsoa. Sen sijaan jokainen hyvin hoidettu työtehtävä jättää paitsi hyvän kuvan tekijästään pitää yllä myös hyvää työntekijän itsetuntoa.

Teksti: Laura Siivonen

Haastattelu on tehty Filologi kieli- ja kulttuuriasiantuntijana -kurssilla, jolla opiskelijoiden tehtävä oli haastatella oman alansa alumnia.

Kuka tarvitsee käännöskirjallisuutta?

|

Kustannusmaailmassa myrskyää. Ihmisten arki kiireineen ja informaatiotulvineen rapauttaa lukemisessa tarvittavaa keskittymiskykyä. Globalisaatio lisää englannin kielen merkitystä. Google tarjoilee automaattikäännöksiään. Vähemmästäkin kihoaa hikipisara suomentajan otsalle. Tarvitaanko suomennoksia enää?

Tätä kysymystä pohdittiin Kääntäjät maailmankirjallisuuden välittäjinä -seminaarissa 15. toukokuuta. Seminaaria olivat järjestämässä Kääntämisen, tulkkauksen ja terminologian tutkijayhteisö TraST ja kustannusosakeyhtiö Tammi. Paikalle kokoontui suomentajia, kääntämisen tutkijoita, kustantajia ja lukijoita – joukkoa, joka kyllä ymmärtää suomennetun kirjallisuuden arvon.

Miksi suomennokset ovat tärkeitä?

Käännöstyön ongelma on, että se jää helposti näkymättömiin.

– Käännöstä harvemmin edes mainitaan kirjallisuuskritiikeissä. Lähinnä oikaistaan kääntäjän tekemät virheet, toteaa erityisesti saksankielisiä näytelmiä suomentanut Jukka-Pekka Pajunen.

Kuitenkin käännösten merkitys on ollut ratkaiseva suomen kirjakielen ja kirjallisuuden alkutaipaleella. Suomen kirjakieli luotiin pitkälti käännösten ja kääntämisen avulla. Esimerkiksi jo ensimmäinen suomenkielinen kirja, Mikael Agricolan 1543 ilmestynyt ABC-kiria, sisälsi myös käännöksiä uskonnollisista teksteistä.

Mutta entä nyt, kun suomen kieli on jo sivistyskieli? Kansakin on jo niin valistunutta, että osaa tehdä töitä ja tiedettä englanniksi.

– Osaavatko kaikki muka lukea englanniksi? Todella pienet lapset eivät osaa. Eivätkä kaikki aikuisetkaan, napauttaa muun muassa Nalle Puhin uuden suomennoksen tehnyt Kersti Juva.

– Sitä paitsi omalla äidinkielellä luettu teksti kolkuttelee sisintä syvemmin kuin vieraskielinen, huomauttaa ranskankielisen kirjallisuuden suomentajana ansioitunut Ville Keynäs.

Suomessa kuitenkin suositaan suomalaisia kirjailijoita. Käännösten osuus julkaistuista kaunokirjallisuuden nimekkeistä on pysytellyt noin viidesosassa jo 1930-luvulta lähtien. Tämä suomalaisen kustannustoiminnan erityispiirre on viime aikoina korostunut entisestään.

– Aiemmin käännöskirjallisuus oli enemmän muodissa. Vielä 1980-luvulla tarjottiin isoja ennakkomaksuja käännöskirjoista, muistelee Keltaista kirjastoa pitkään toimittanut Vappu Orlov.

Ville Keynäsin mielestä Suomen kirjallisuus tarvitsee edelleen myös käännöksiä.

– Jotta voisimme tuottaa tuota maailman parasta suomenkielistä kirjallisuutta, meidän täytyy pystyä keskustelemaan muun maailman kirjallisuuden kanssa.

Maailmankirjallisuus vai maailman kirjallisuus?

Itä-Suomen yliopiston käännöstieteen professori Kaisa Koskinen näkee hänkin käännökset taiteenlajin kehittymisen kannalta tärkeinä.

– On nopeampaa kääntää maailmankirjallisuutta kuin odotella, että oma kirjallisuus synnyttää nuo samat kirjalliset elementit.

Tänä vuonna 60-vuotisjuhlaansa viettävän Tammen Keltaisen kirjaston panos on tässä ollut Koskisen mukaan merkittävä. Sarjassa julkaistujen teosten joukossa on esimerkiksi 28 nobelistia.

Toki Suomessa on muitakin maailmankirjallisuuden julkaisevia edistäneitä kirjasarjoja, kuten Kariston Klassikot, WSOY:n Valiokirjasto ja Tammen Suuret maailmanmenestykset.

– Sarjojen nimissä näkyy, miten niillä luodaan teoksille paikkaa. Puhumalla tehdään teoksesta klassikko. Maailmankirjallisuus syntyykin kääntämällä ja kanonisoimalla, huomauttaa Kaisa Koskinen.

Erityisesti teoksen kääntäminen uudelleen edistää sen arvoa klassikkona. Uusi käännös viestii, että vaikka käännös on vanhentunut, alkuteos on ajaton.

Tekstin vanhenemista pidetäänkin käännöstyölle ominaisena ilmiönä.  Käännös ikään kuin kuluu käytössä.

– Keskimäärin vanhan ja uuden käännöksen välillä on kulunut 11–30 vuotta, eli noin sukupolven verran. Tuo väli on kuitenkin koko ajan kasvamassa, 2000-luvulla käännösten välillä on jo 44 vuotta, kertoo professori Koskinen.

Suomessa julkaistussa käännöskirjallisuudessa on yleisen kirjallisuustieteen professori Hannu Riikosen mukaan englannin kielen ylivalta.

– Pitäisikin puhua eurooppalais-amerikkalaisesta kirjallisuudesta. Itse toivoisin, että myös muiden kielialueiden panos kasvaisi.

Kirjallisuus toimiikin elämyksellisenä inhimillisen tiedon välittäjänä. Lukeminen tarjoaa meille mahdollisuuden ymmärtää muitakin kulttuureita kuin omaamme.

– Me emme ole tässä maailmassa yksin. Loppujen lopuksi sitä yllättyy aina, miten vähän me maailmasta tiedämme, sanoo arabiankielistä kirjallisuutta suomentava Sampsa Peltonen.

Miten kirjojen suomentamista voi tukea?

Seminaarissa pohdittiin myös, miten voimme jatkossakin saada luettavaksi laadukasta käännöskirjallisuutta. Tässä kohtaa moni suuntaa moittivan katseensa helposti kustantamoihin.

– Kustantamoita on turha haukkua. Pitää ymmärtää, että ne ovat kaupallisia yrityksiä ja myös se ohjaa niiden toimintaa. Pitääkin satsata niihin muihin rakenteisiin, toppuuttelee Ville Keynäs.

Tällaisina merkittävinä tekijöinä pidetään esimerkiksi koulua ja äidinkielen opettajia.

– Kirjat elävät puheesta. Siksi myös kirjastojen toimintaa kannattaisi tukea, että niillä olisi mahdollisuus järjestää kirjallisuuteen liittyviä tapahtumia, painottaa Kersti Juva.

– Yksittäinen ihminen voi tietenkin aina ostaa kirjan, neuvoo WSOY:n kustannustoimittaja Alice Martin.

– Tai lainata sen kirjastosta, niin köyhän kääntäjän tilille kilahtaa 3 senttiä, lisää suomentaja Kristiina Rikman.

Teksti: Heli Perttula.