Tervetuloa ensimmäisiin Suomen kielitieteen olympialaisiin 28.–29.3.2015

Kielitieteen olympialaiset on lukiolaisille tarkoitettu kilpailu, joka tutustuttaa maailman kielelliseen moninaisuuteen. Kilpailutehtävien ratkaiseminen ei edellytä ennakkotietoja kielitieteestä tai joidenkin tiettyjen kielten osaamista, vaan yleinen kiinnostus kieliin ja looginen päättelykyky riittävät.

Kilpailutehtävät suoritetaan kisaviikonlopun (la-su) aikana verkossa.

Kielitieteen olympialaisiin osallistuminen on erinomainen mahdollisuus tutustua maailman kieliin ja kielitieteeseen. Suomen kielitieteellinen yhdistys palkitsee kilpailun voittajat ja myöntää osallistumistodistuksen kaikille osallistuneille.

Kansallisia kielitieteen olympialaisia on järjestetty jo useita vuosia esimerkiksi Virossa, Ruotsissa, Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa ja Venäjällä. Vuodesta 2003 lähtien on järjestetty myös kansainvälisiä kielitieteen olympialaisia, joissa kansallisten kilpailujen voittajat ratkovat kielitieteellisiä ongelmia joukkueina. Suomessa olympialaiset järjestetään vuonna 2015 ensimmäistä kertaa.

Kilpailun järjestävät yleisen kielitieteen oppiaineryhmä, Suomen kielitieteellinen yhdistys (SKY) sekä Äidinkielen opettajain liitto (ÄOL).

Lisätietoa: http://www.linguistics.fi/kiol/

29.1. Alumnipäivä

Puhalla ajatteluusi uutta paloa tieteen huippujen avulla Helsingin yliopiston Alumnipäivässä 29.1.2015.

Tutustu humanistisen tiedekunnan ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan!

seppele

Nykykielten laitoksella on tilaisuudessa kolme ohjelmanumeroa.

Alumni Morning Coffee 8-9.30 am: Ulla Tuomarla: Verbal aggression in Social Media

Humanistisen tiedekunnan osuudessa:

14.10-14.30 Dostojevski ja randomläppä, professori Tomi Huttunen, Nykykielten laitos. Dostojevski tunnetaan kuumehoureisen kerronnan ja psykologisten painajaisten mestarina. Hänen teoksissaan korostuvat ennakoimattomuus, perusteettomat purkaukset ja nyrjähtäneet puheenvuorot. Dostojevskin sankareiden ennakoimaton puhe tiivistyy yhteen pieneen sanaan, joka esiintyy vähintään kerran joka sivulla Idiootissa ja Karamazovin veljeksissä. Mikä on tuo sana?

14.30-14.50 Käännöskirjallisuus maailmankuvan avartajana, professori Liisa Tiittula, Nykykielten laitos. Käännöskirjallisuus vaikutti aikanaan merkittävästi suomen kirjakielen ja suomalaisen kirjallisuuden kehittymiseen. Mikä sen asema on nyt? Tarvitaanko tämän päivän globalisoituneessa maailmassa kirjallisuuden suomennoksia?

***

Alumnipäivän ohjelma on ilmainen kaikille rekisteröityneille alumneille. Mikäli et ole vielä osa 21 000 alumnin asiantuntijajoukkoamme, tule mukaan rekisteröitymällä maksuttomalle Alumnikampukselle tai liittymällä Alumniyhdistykseen. Helsingin yliopiston alumneja ovat kaikki entiset ja nykyiset opiskelijat ja työntekijät.

375 humanistia: Matti Miestamo

miestamo_matti_349x250Kielten laajaan vertailuun erikoistunut tutkija, joka tarkastelee jopa satoja kieliä kerrallaan. Professori Miestamon tutkimusaiheita ovat negaation ja kysymysten ilmaisu maailman kielissä sekä kielten kompleksisuuden problematiikka. Häntä kiehtoo myös vähemmän tutkittujen kielten, kuten koltansaamen, dokumentointi.

Tutustu Matti Miestamoon 375 humanistia -verkkosivuilla

Katso myös: Matti Miestamo esiintyy 4K-luentosarjassa 14.1.2015

Helsingin yliopiston 375-vuotisjuhlavuoden kunniaksi humanistinen tiedekunta nostaa esiin 375 humanistia. Sivustolla esiteltävät henkilöt avaavat näkymää humanistisen alan yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen merkitykseen sekä tarjoavat esimerkkejä humanistien laaja-alaisesta osaamisesta.