Viimeinen kurssikerta toi vastaan kurssin final bossin eli itsenäisen karttatyön. Lähdin toimittamaan tehtävää suuremmin sitä pohtimatta, mikä luonnollisesti osoittautui virheeksi. Tiesin haluavani tutkia Etelämannerta (koska se on siisti paikka), ja yllättävän nopean googlaussession päätteeksi löysin Quantarctica-sivuston, joka tarjoaa ilmaisen datapaketin Antarktisista alueista. Latasin paketin ja vietin sunnuntai-iltani haravoiden lähes kahdeksan gigan kansiota.
Tuijottaessani loputonta datarimpsua hyljehavainnoista aloin pohtimaan, olisiko Etelämanner sittenkään hyvä alue tutkittavasti, alueella kun ei nyt erityisemmin ihmistoimintaa ole. Päätin kuitenkin olla heittämättä jo tehtyä työmäärää hukkaan, ja valitsin joitakin aineistoja, joista voisin keksiä jotain.
Minulla ei siis ollut yhtä isoa projektia, johon keskittyä, pahoittelut siitä. Uskon kuitenkin näiden monien pienten karttojen tekemisen olleen aivan yhtä hyvä oppimiskokemus, sekä jo oppimieni asioiden monipuolinen demonstroimismahdollisuus.
Kuva 1. tarjoaa kartan jossa vertailen tutkimusmatkailijoiden reittejä nykypäivän tutkimusasemiin. Aihe ei nyt itsessään ole mitenkään järkevä, mutta se on se matka, eikä päämäärä. Tämän kartan tehdäkseni jouduin nimittäin yhdistämään eri aineistoja samaan attribuuttitaulukkoon, mikä oli uusi asia itselleni. Vaikka kartta itsessään ei tarjoa erityisemmin tietoa, sen tekeminen oli silti oppimiskokemus itselleni. Kartasta mainittakoon, että maita, joilla on pysyvä tutkimusasema Etelämantereella, on noin kaksi kertaa enemmän kuin kartalla esitän, mutta useimmilla oli vain yksi asema, ja/tai se jäi piiloon asemaklusterien alle. Päätin siis ottaa legendasta pois ylimääräiset maat, joiden pallukoita ei olisi näkynyt kartalla. Jos tällä kartalla jotain informaatioarvoa on, niin ainakin huomaamme kuinka paljon lentoalukset ovat auttaneet tämän mantereen tutkimuksessa. Laivoilla voi kulkea vain merellä, ja matka itse mantereella on raskasta ja vaikeaa antarktisten olosuhteiden takia. Lentokoneiden ja helikopterien ansiosta eri tahojen on ollut mahdollista perustaa tutkimusasemia myös vaikeasti saavutettaviin paikkoihin.
Kuvassa 2. esitän Etelämantereen tulivuoret, maanjäristykset, ja alueen litosfäärilaatat samassa kartassa. Tuskin olemme yllättyneitä maanjäristysten keskittymisestä litosfäärilaattojen saumakohtiin. Lataamassani aineistossa ei ollut minkäänlaista tulivuoridataa, joten latasin NOAA:n sivuilta dataa tulivuorista, tökin sitä jonkin verran excelissä ja toin sen QGissiin. Itseeni viitatakseni, kurssikerralla 6 olin tehnyt kartan Etelämantereen tulivuorista, jossa tulivuoret on luokiteltu niiden tyypin mukaan. Kartta on nähtävissä blogissani kurssikerta 6. kohdalla.
Kuva 3. esittää merijään keskimääräistä laajuutta. Kartasta voidaan huomata, että Antarktiksen niemimaalla, joka on Etelämantereen pohjoisin osa, on huomattavan vähän merijäätä. Alue näkyy lähempää kuvassa 4. jossa näkyy niemimaan runsas eläimistö. Lieneekö hyvillä avomeriyhteyksillä ympäri vuoden jotain tekemistä laajan eläimistön kanssa, en tiedä. Toinen eläimistöklusteri sijaitsee Rossin meren äärellä. Kartta 5. kuvaa tätä. Tähän karttaan asetin myös korkeuskäyrät, sillä suuri joukko eläimiä tuntui keskittyvän Transantarktisten vuorten juurelle. Kartalle läjäytin myös dataa suojelluista alueista, joita on Etelämantereella yllättävän vähän, ottaen huomioon, että koko manner on pyhitetty tieteelliselle tutkimukselle, ja kaikenlainen luonnonresurssien haaliminen tai sotilasalueiden perustaminen on kiellettyä. Toisin kuin Miina Suutari mielenkiintoisine pöllötutkimuksineen esitti asiantuntevia teorioita blogissaan, minä en sen kummemmin tiedä pingviinien tai hylkeiden sielunelämästä, joten en uskalla lähteä spekuloimaan karttojen 4. ja 5. koostumuksia. Jälkikäteen huomasin myös kartan nro 4 huonon otsikoinnin. Merijää syyskuussa 2007 ei suoranaisesti kerro kartan sisällöstä mitään, mutta ainakin kartan katsoja saa tietää, miltä vuodelta merijäädata on. Samoin kuin Sonja Nylund, tuskailin erityisesti legendojen kanssa. Olin tunkenut moniin karttoihin varsin paljon infoa, ja niiden esittäminen ja listaaminen oli varsin haastavaa. Lopulta uskon kuitenkin selvinneeni siitäkin kunnialla.
Mainittakoon vielä, etten todellakaan ole yhdyskunnan terävin pingviini, olin nimittäin tunnollisena kartantekijänä laittanut pohjoisnuolen jokaiseen karttaan, kunnes tajusin, ettei Etelämanner toimi ihan niin :DDD Joka tapauksessa koen kurssin olleen varsin antoisa, ja olen jälleen astetta velhompi. Gis taisi lopulta viedä minut mennessään, nimittäin olette saattaneet huomata, että en ole edistynyt Bloonsissa sitten neljännen kurssikerran voitonhuumani. Huipulle on hyvä lopettaa (tosin kyllä tästä vielä noustaan). Kiitokset tutkijalarppaajakollegoille ja hyvälle opetukselle, uusia gis-velhoiluja kohti!
Lähteet:
https://www.ngdc.noaa.gov/nndc/struts/form?t=102557&s=5&d=5
https://quantarctica.npolar.no/
Suutari, M. Kerta 7 – ekologiaa! Mutta kartalla. https://blogs.helsinki.fi/smiina/ Luettu 27.2.2020
Nylund, S. Final level: Itsenäinen karttatyö, https://blogs.helsinki.fi/sonysony/ Luettu 27.2.2020
Jos haluat pelata Bloonsia: https://ninjakiwi.com/Games/Tower-Defense/Play/Bloons-Tower-Defense-4.html
One thought on “Seitsemäs kurssikerta”