Jakso 9. Tukitoimet opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Erityisasiantuntija Leena Penttinen

Miten korona-aika on vaikuttanut yliopisto-opiskelijoiden hyvinvointiin? Minkälaisia toimia yliopistoissa tehdään tällä hetkellä opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämiseksi, esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamissa hankkeissa? Miten tuemme opiskelijoiden paluuta lähiopetukseen? Miten yliopistoissa pitäisi edistää opiskelijoiden hyvinvointia pitkällä aikavälillä?

Jakson vieraana on Leena Penttinen.

Penttinen työskentelee erityisasiantuntijana Jyväskylän yliopiston koulutuspalveluissa. Hän vetää opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa valtakunnallista hankkeetta, joka koordinoi yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen hyvinvointihankkeiden yhteistyötä. Penttinen on kouluttanut pitkään opinto-ohjaajia, uraohjaajia ja muita ohjausalan asiantuntijoita Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistoissa.

Kuuntele jakso Soundcloudissa

Jakson tekstivastine

Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin 9. jakso.

Aiheena on  yliopistoissa tehtävä työ opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Vieraana on Leena Penttinen, erityisasiantuntija Jyväskylän yliopistosta. Penttinen v vetää opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa valtakunnallista hankkeetta, joka koordinoi yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen hyvinvointihankkeiden yhteistyötä.

Jakson kesto 48  minuuttia.

Jakso ja tekstivastine julkaistu 10.3.2022.

ERIC CARVER: Tervetuloa Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa-podcastin seuraan. Podcastissa tarkastellaan opiskelijoiden ja tohtorikoulutettavien ohjaukseen yliopistoissa liittyviä kysymyksiä ja aiheita. Minä olen Eric Carver ja olen tämän podcastin juontaja. Työskentelen Helsingin yliopiston opetuksen strategisissa palveluissa. Vastaan siellä opiskelijoiden ohjausta koskevien yliopistotason linjauksien valmistelusta ja niiden toimeenpanon seurannasta. Aiemmin työskentelin uraohjaajana Helsingin yliopiston urapalveluissa.

 

Tämän jakson vieraana on Leena Penttinen. Penttinen työskentelee tällä hetkellä erityisasiantuntijana Jyväskylän yliopiston koulutuspalveluissa. Hän vetää tällä hetkellä opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa valtakunnallista hanketta, joka koordinoi yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen hyvinvointihankkeiden yhteistyötä. Penttinen on kouluttanut pitkään opinto- ja uraohjaajia ja muita ohjausalan asiantuntijoita Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistoissa. Tervetuloa mukaan, Leena!

 

LEENA PENTTINEN: Kiitos, Eric. Mukavaa olla täällä tänään.

 

ERIC CARVER: Kiva kun pääsit. Puhutaan tänään siitä miten korona-aika on vaikuttanut yliopisto-opiskelijoiden hyvinvointiin ja tutustutaan yliopistosektorilla käynnissä oleviin erilaisiin hankkeisiin ja toimenpiteisiin, joilla tuetaan opiskelijoiden hyvinvointia. Leena, me on oltu kohta kaks vuotta tässä koronaviruspandemian poikkeusoloissa. Miten se on vaikuttanut meidän yliopisto-opiskeluihin ja minkälaisia erilaisia kokemuksia opiskelijoilla tästä ajasta on?

 

LEENA PENTTINEN: Tuo onkin tosi hyvä kysymys, että minkälaisia erilaisia kokemuksia opiskelijoilla on ollut näistä poikkeusoloista, koska aika paljonhan meillä julkisessa keskustelussa korostuu se millä tavalla opiskelijat on kärsineet koronan vaikutuksista. Esimerkiksi meilläkin Jyväskylän yliopistossa kun on opintojaan aloittaville opiskelijoille tehty kyselyitä, niin vuonna 2020 kolmasosa aloittavista opiskelijoista ilmoitti, että korona ei ole haitannut heidän opintojensa aloittamista. Itse asiassa tänä syksynä tässä samassa kyselyssä se olikin jo 60 % opiskelijoista, jotka ilmoitti, että se ei olisi haitannut.

 

Jos katsotaan kansainvälistä tutkimusta, niin kyllähän paljon siellä kiinnitetään huomiota näihin negatiivisiin vaikutuksiin, joita todella on tosi paljon. Nyt kun mä sanoin näitä lukuja, 30 % ja 60 %, niin kannattaa kuitenkin ehkä tässä tilanteessa katsoa sitä toista puolta, että niitä joiden opintojen aloittamiseen se on vaikuttanut kielteisesti. Sitten tosiaan on näitä tutkimuksia, jotka on kattavasti kattonu kaikkia opiskelijoita, että kyllähän se on vaikuttanut tosi monella tavalla.

 

Jos me katotaan näitä kielteisiä seurauksia, niin sitä vois ajatella, että siinä on yhteisöllisiä ja yksilöllisiä seurauksia. Yhteisöllisyyden puute on varmaan sellainen, jota korona on tuonut tullessaan kun verkkoon on siirrytty ja aika paljon tehdään etänä yksin kotona. Jää semmonen nonformaali vuorovaikutus opiskelukavereitten kanssa on jäänyt aika minimiin. Opiskelijathan on raportoinu aika paljon yksinäisyyttä eli koetaan, että on yksin joutunut opiskelemaan.

 

Mä kiinnittäisin ehkä myös huomiota siihen, että tämä yksin opiskelu kotona etänä on myös nostanut esille sellaisia opiskelun haasteita, joita varmasti on myös ei-korona-aikana. Opiskelutaidoissa on haasteita, kun opiskellaankin yksin etänä kotona. Se haastaa opiskelutaitoja, mutta toisaalta se haastaa myös semmosta itsensä johtamista, ajanhallintaa, arjen rytmittämistä. Aika semmosia kokonaisvaltaisia asioita, jotka korona-ajassa on korostunut. Mä väittäisin, että nää asiat mitä nyt tunnistetaan, näitä hyvinvoinnin haasteita me on tunnistettu opiskelijoilla aikaisemminkin, esimerkiksi tää ajanhallinta, että se saattaa kuormittaa, niin täs on tosi monenlaisia. Semmosia sosiaalisia seurauksia, mutta myös ihan opiskelutaitoihin, arjenhallintaan, opintojen edistämiseen liittyviä yksilöllisiä tekijöitä. Nää on ehkä semmosia keskeisiä mitä tunnistetaan.

 

Sitä ehkä korostaisin myös, että katselen sitä yliopiston näkökulmasta, miten me korkeakouluna tuetaan opiskelijoiden opintopolkua ja heidän mahdollisimman mielekästä opiskelukokemusta. Kyl nää opiskelutaitoihin liittyvät haasteet, sitten toisaalta tämmönen sosiaalisuus, ne on ehkä semmosia haasteellisia asioita, jotka taas toisilla opiskelijoilla on ollu semmosia kokemuksia, niille jotka kokee että korona ei oo haitannu opintoja, niin he sitten kertoo kyselyissä, että he tykkää joustavuudesta. Pystyy opiskelemaan milloin vaan oman aikataulun mukaisesti, ei tarvii matkustaa opiskelupaikkakunnalle, pystyy etänä opiskelemaan. Tää on vähän kaksiteräinen miekka, siinä on sekä hyviä puolia, että haasteita, jotka sitten niille jotka kokee näitä haasteita, niin se ihan selkeästi heikentää heidän hyvinvointiaan. Tästä ryhmästä haluaisin puhua, mutta haluan kuitenkin korostaa myös sitä, että kaikki meidän korkeakouluopiskelijat ei koe näitä koronan tuomia haasteita. Se kannattaa muistaa, että meidän opiskelijaryhmä ei oo yhtenäinen homogeeninen ryhmä, vaan aika heterogeeninen oikeastaan.

 

ERIC CARVER: Tavallaan se mitä moni (–) [0:07:19] hyvinvointiteema (jaksoissa) ollut mukana, niin korostunut se, että ei ole yhtä jaettua kokemusta-

 

LEENA PENTTINEN: Mm.

 

ERIC CARVER: -eikä ole myöskään silloin jaettua ajatusta siitä mitä paluu tarkoittaa ja miten se ehkä koetaan tai miten siihen suhtaudutaan. Nyt on tietysti aikaista vielä arvioida, mutta mitä sä arvioit, minkälaisia pidemmän aikavälin vaikutuksia tällä ajalla tai tällä kokemuksella voi olla opiskelijoiden hyvinvointiin?

 

LEENA PENTTINEN: Tää ei oo varmaan ihan pelkästään mun arvio, mutta ehkä eniten huolta nyt herättää just nää aloittavat opiskelijat ja sellaiset, joilla opiskeluaika, nuoret opiskelijat joille opiskeluaika on selkeästi ollu sosiaalisesti aika erilaista kuin se aika esimerkiksi me ollaan, Eric, sun kanssa koettu opiskelussa. Jos muistelee, että meidän ylioppilaskunnan kanssa keskusteltiin joku aika sitten siitä, että opiskeluaika on semmosta elinikäisten ystävyyksien solmimista ja vaikka parisuhteen solmimista. Se on sellaista kasvun aikaa, etsitään omaa identiteettiä ja mietitään kuka minä olen ja mitä mä haluaisin mun elämällä tehtävän.

 

Onhan se sillä lailla aika haastavaa, että sitä tehdään nyt hirveän poikkeuksellisissa olosuhteissa ja nämä nimenomaan haastaa sitä oman paikan löytämistä ja opintopolun mielekkyyttä. Sielt tulee paljon kuormittavia kokemuksia osaamisesta, että osaanko, pystynkö, saanko edistettyä näitä opintoja. Ja sielt puuttuu se sosiaalinen tuki, että jakaa muitten opiskelukavereitten kanssa erilaisia, arjen iloja sekä huolia.

 

Ehkä tästä opiskelijaryhmästä aika paljon kannan huolta, että mitenkä he sitten opintopolulta lähtee työelämään. Jos tässä opintopolun aikana ei synny semmosia vahvoja yhteisöllisyyskokemuksia asiantuntijayhteisöön, siihen opiskeluyhteisöön. Voi ajatella, että semmonen joukkoon kuulumisen kokemus ja ammatillisen yhteisöllisyyden kokemuskin voi olla uhattuna siinä mielessä ja vaikuttaa siihen miten lähtee rakentamaan elämä uraa opintojen jälkeen. Nuoret opiskelijat on varmaan sellaista riskiryhmää.

 

Ehkä näitten, joille tää korona-aika on lisännyt hyvinvointia sillä tavalla, että heille on tullut mahdollisuuksia joustavasti opiskella ja yhteensovittaa työtä, perhe-elämää ja opiskelua, niin ehkä heidän näkökulmastaan tää aika on meitä korkeakouluja pakottanut kehittämään ja tukenut meitä kehittämään sellaisia ratkaisuja, että me kokonaisvaltaisesti huomioidaan näitä yksilöllisiä elämäntilanteita, niin mä ajattelen että siinä on tavallaan myös institutionaalisia seurauksia, että tässä vaiheessa tunnistetaan, että meidän opiskelijat ovat oikeasti aika heterogeeninen ryhmä.

 

ERIC CARVER: Aikaisemmat vieraat sanoi, että ei pitäis puhua menetetyistä vuosista, mutta voidaan puhua tapahtumattomista asioista. Eli kohtaamisista ja yhteyksistä mitä ei oo syntynyt. Silloin keskeistä tässä paluussa, josta me kohta puhutaan lisää, on se miten niitä toistaiseksi tapahtumattomia asioita voisi sitten integroida sinne opintopolkuun, kun tämä pandemia hiljalleen toivottavasti loppuu.

 

LEENA PENTTINEN: Joo, se on kyllä totta. Musta toi on aika hyvin sanottu, että tapahtumattomia asioita. Aika paljonhan nimenomaan näitä sosiaalisia tapahtumia on nyt karsittu. Ollaan puhuttu oppimisvajeesta ja siitä miten saadaan opiskelijat suorittamaan opintoja. Siitähän meillä on nyt tuloksia, että itse asiassa opiskelijat ovat aika ahkerasti opiskelleet pandemia-aikana. Mutta se kriittinen kysymys on, että millä hinnalla tämä oppiminen on tapahtunut?

 

ERIC CARVER: Niin, että mitä on jäänyt tapahtumatta tai mitä siinä opiskelukokemuksessa on sellaista, mitä on jäänyt uupumaan. No, kuten tossa juonnossa sanoin, niin oot vetämässä tämmöstä koordinoivaa hankkeiden hanketta, joka katsoo sitä yhteistyötä näiden korkeakoulukohtaisten hankkeiden välillä ja opetus- ja kulttuuriministeriö on niitä sitten ympäri yliopistoja ja ammattikorkeakoulukenttää rajoittanut näitä hankkeita. Millaisia hankkeita tai ehkä vielä mielenkiintoisena, että minkälaisia asioita niissä hankkeissa tällä hetkellä tehdään ja millaisiin asioihin niissä keskitytään?

 

LEENA PENTTINEN: Vois sanoa, että keskitytään ihan samalla lailla, kun opiskelijat ovat heterogeenisiä, niin meillä on muuten aika mieletön heterogeenisten hankkeiden kirjo tällä hetkellä. Siinä mielessä vois sanoa, että tää on hirveän kiehtova tehtävä nyt tätä koordinointia ryhtyä tekemään. Jyväskylän opisto on Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kanssa tekee tätä yhteistä työtä. Jos kattoo tätä hankkeiden kirjoa, näitähän myönnettiin, rahoituksia, vuonna 2020, olikohan se nyt 38 erilaista hanketta ja -21 syksyllä jatkohankkeita ja uusia hankkeita tuli 32 kappaletta. Eli meillä on aikamoinen määrä todella näitä hankkeita. Mä haluan tän määrän nostaa esille ihan sen takia, että ymmärrätte että aika pelkistetty on tää mitä mä seuraavaksi sanon siitä, että mitä niissä hankkeissa tehdään.

 

Jos mä todella karkeasti tiivistän, niin siellä on toimintoja joissa keskitytään yhteisöllisyyteen ja erityisesti vertaistuki- ja vertaisryhmätoiminta on aika keskeisessä roolissa. Eli se miten opiskelijat toisiaan tukevat ja jakavat kokemuksia, voivat olla vahvistamassa tämmösiä hyvinvointia edistäviä asioita.

 

Toisaalta siellä on ammattiavun erilaisia pilotteja, jotka keskittyy siihen, että meillä on tämmöstä erityisosaamista mielenterveyskysymyksissä ja hyvinvointikysymyksissä. Myös liikunnassa ja tän tyyppisissä psykososiaalisissa kysymyksissä, mutta myös ihan taloudellisissa kysymyksissä. Aika laajasti katsellaan sitä hyvinvointia. Niissä hyödynnetään tosi paljon muualla yhteiskunnallisissa instituutioissa käytettyjä toimintamalleja. Muun muassa siellä on tämmösiä, kuraattoritoimintaa kokeiltu ja pilotoitu ja tietysti opintopsykologitoiminnan laajentaminen ja sen syventäminen on mukana siellä. Mut on myös muitakin ammattilaisia, sitten heidän toimintamalleja kehitetään.

 

Kolmas asia mitä siellä tehdään on oikeastaan erilaiset digitaaliset ratkaisut. Eli millä tavalla me voidaan esimerkiksi kerätä tietoa opiskelijoiden hyvinvoinnista, opintojen etenemisestä, opintojen etenemisen haasteista, erilaisia hyvinvointikyselyjä ja semmosta seurantaa, ihan tekoälyn käyttämistä, vois sanoa oppimisanalytiikan käyttämistä siinä opintopolun seurannassa. Haetaan semmosia indikaattoreita millä me tunnistettais se, että opiskelijoilla on ehkä hyvinvoinnin haasteita. Mut toinen puoli digitaalisia ratkaisuja on se, että on erilaisia työvälineitä, verkkokursseja, joissa on vaikka jotain työvälineitä joita käytetään omien hyvinvointitaitojen kehittämiseen. Esimerkiksi Jyväskylän yliopistossa on tämmönen hyväksymis- ja omistautumisterapiaan perustuva opiskelijan kompassityöväline, jota voi käyttää ja sitä kautta muun muassa stressinhallintaa kehittää ja tällaista.

 

Tää kirjo on aika laaja ja tää on aika karkea, mitä mä nyt näitä luokitteluja sanoisin. Toinen tapa kattoa näitä hankkeita on se, että kattoo millä tavalla ne on tämmösiä proaktiivisia ja millä tavalla reaktiivisia. Eli tässäkin vois sanoa, että siinä on useita proaktiivisia keinoja, joilla pyritään vahvistamaan yhteisöllisyyttä, pyritään ennakoimaan vaikka opiskelun haasteita. Sitten on reaktiivisia keinoja, joilla sitten puututaan ongelmiin. Nää on ehkä sellaisia teemoja, että tossa koordinoivassa hankkeessa meillä on nyt sitten tosi mukava haaste katsoa sitä, että yhteistyössä korkeakoulujen kanssa yhdessä oppien ja opiskellen arvioida sitä, että minkälaiset toimenpiteet on oikeasti sellaisia resurssiviisaita, että niihin kannattaa panostaa ja mihin suuntaan kannattaa kehittää näitä pilottikäytänteitä. Temaattisesti sieltä löytyy tosi paljon erilaisia juttuja.

 

Mä aattelen, että yks ehkä mikä on mun mielestä kiinnostava on tää oppimisvaikeuksien esille nostaminen. Pitkäänhän ajateltiin varsinkin yliopistossa, että kun on lahjakkaista ihmisistä kysymys, niin ei oo välttämättä oo oppimisen haasteita. Mutta mehän tiedetään nyt, että se ei pidä paikkansa ja saattaa olla jotain pieniä esteitä, jotka on autettavissa ja tuettavissa. Ne ei millään muodostu sitten kynnyskysymykseks opintopolulla. Musta on ollu kivaa tää keskustelu viime aikoina työelämässä, että monet tunnustetut asiantuntijat työelämässä nostaa esille, että heilläkin on ollut oppimisen haasteita opintopolullaan. Näihinkin asioihin nyt näissä hankkeissa kiinnitetään huomiota. Ne on ehkä sellaisia, että must joku asia jos koronassa on ollut hyvää, niin se että me nyt joudutaan tunnustamaan sellaisia asioita, joita on tunnistettu jo aikaisemmin ja nyt oikeasti tehdään töitä niitten eteen, että me edistetään opiskelijan hyvinvointia opintopolulla.

 

ERIC CARVER: Jossain määrin korona on vähän semmonen röntgen erilaisiin asioihin yhteiskunnassa. Tietysti yliopisto ja yliopisto-opiskelu on niistä yks. Se tekee näkyväksi asioita, jotka oli olemassa jo ennen sitä, kun tulee se kontrasti poikkeusolon takia niin voimakkaaksi.

 

LEENA PENTTINEN: Kyllä, itse asiassa, Eric, tuo. Mä ite jotenkin koen, että tää on myös sellainen paikka, että tehdään näkyväksi sitä työtä mitä oikeasti korkeakouluissa on tehty jo aika kauan aikaa. Monet mitä nyt tehään tällä hankerahoituksella ammentaa sen tekemisen mallia ja toimintamalleja aiemmasta työstä. Ehkä tässä julkisuuskeskustelussa se vähän harmittaa, että annetaan vähän väärä käsitys, ikään kuin korkeakoulut ei ois aikaisemmin näistä asioista ollu kiinnostunut. Tykkään siitä, että meillä julkisesti keskustellaan miten korkeakoulut tukee opiskelijoiden hyvinvointia. Mut siitä mä en tykkää, että ajatellaan että me aloitetaan ikään kuin nollasta nyt koronan takia.

 

ERIC CARVER: Samalla lailla kuin tunnistetaan nyt tai nähdään paremmin niitä ongelmia mitä meillä on ollut aina, niin nyt myös nähdään, tulee näkyväksi se työ mitä on tehty jo pitkään. Ne on molemmat tässä hyvä huomioida.

 

LEENA PENTTINEN: Kyllä.

 

ERIC CARVER: Kun kävit läpi tota hankekokonaisuutta, ja ymmärrän että piti tiivistää, kun puhutaan kymmenistä hankkeista, niin ohjausalan asiantuntijana, mikä sua erityisesti kiinnostaa niistä teemoista ja toimenpiteistä mitä kentällä tällä hetkellä tehdään? Onks jotain asioita, mistä sä erityisesti pidät tai sä haluaisit, et muutkin katsois, et hei tämmöstä tehdään, tää on mielenkiintoista?

 

LEENA PENTTINEN: Vois sanoa, että mun henkilökohtainen lempi lapsihan on yhteisöllisyyden tukeminen ja opiskelijoiden vertaisryhmätoiminta, tämmönen vertaistuki. Se juontaa juurensa siitä, että sen ytimessä on se yksilön toimijuus ja yksilön osallisuus omassa elämässään. Toimijuudessa on tämmönen vahva sosiaalinen ulottuvuus. Jos me ajatellaan, että opintopolun pitäisi olla sellainen identiteettiä kehittävä ja vahvistaja ja oppimiskokemuksia sisältävä asiantuntijaksi kasvamisen polku, niin kyllä siinä yhteisöllä on tosi vahva rooli. Että kiinnitytään siihen, koetaan että tää on mun paikka, mä kuulun tänne. Koetaan myös semmosta arvostusta, tukea, kannustusta, tullaan kuulluksi ja nähdyksi opintopolulla. Nää on sellaisia asioita, joita erityisesti esimerkiksi nää kiinnittymisen tutkimukset nostaa esille. Opintopolun sujuvuutta haastaa nimenomaan se, että kuinka hyvin kiinnitytään yhteisöön, kuinka hyvin koetaan siellä kuulumista.

 

Semmonen mikä ryhmädynamiikkaan liittyvä asia, tämmöseen teoreettisen viitekehykseen, on se että missä määrin yksilö kokee, että mä voin vaikuttaa siihen mitä minulle tapahtuu tässä ryhmässä, tässä yhteisössä. Mä ajattelen, että nyt kun kehitetään sekä proaktiivista että reaktiivista vertaisryhmätoimintaa, niin ne on sellaisia orastavia paikkoja elinikäiselle toimijuudelle omassa elämässä myös opintopolun jälkeen. Ne opiskeluaikaiset kokemukset on sellaisia, että mulle tulee sellainen olo, että mä oon hyväksytty ja arvostettu, mä oon tullut kuulluksi ja mun on hyvä olla täällä. Nää on ehkä semmosia, että sen jälkeen mahdollistuu se että ihminen pystyy myös käyttämään kaikkea potentiaaliaan omassa elämässään.

 

Pidän näitä jotenkin semmosina asioina, että näihin meidän on aika helppo vaikuttaa korkeakoulussa. Me voidaan vaikuttaa tämmöseen vertaistuen rakentumiseen opiskelun tukiryhmillä, mutta niinku ihan arjen opetuksessa ja opiskelussa. Eli tavallaan tästä tulee semmonen perustavanlaatuinen pedagoginen kysymys, mikä tarkoittaa myös sitä, että hyvinvointi, se siemen kylvetään ihan siinä miten me opetetaan ja opiskellaan korkeakouluissa. Siinä mielessä mä sitä haluaisin vaalia ja tehdä opiskelijan osallisuuden ja toimijuuden vahvistamista koko yhteisössä. Kun puhutaan, että kaikki ohjaa, niin vois ajatella, että tässä on ehkä se yliopiston ja korkeakoulujen missio, että me nähtäis miten opetuksesta lähtee se opiskelijan hyvinvointi. Ne reaktiiviset toiminnot tulee sitten, kun meille syntyy ongelmia, mutta me voidaan tehdä tosi paljon asioita jo proaktiivisesti, ennaltaehkäisevästi.

 

ERIC CARVER: Tässä onkin vahva silta siihen mitä aikaisemmat hyvinvointi-teeman vieraat on sanonu, että se on se arki ja oikeiden asioiden tekeminen siel arjessa, mikä tässä on keskeistä. Totta kai erityishankkeilla ja erityisillä toimenpiteillä kriisiaikana on oma paikkansa, mutta ois väärin harhautua ajattelemaan, että tää on joku tämmönen, tästä vähän iteroidaan nopeasti jotain ja tehdään kertaluontoisesti jotain asioita, että se hyvinvointi tavallaan sillä lailla rakentuis.

 

LEENA PENTTINEN: Kyllä.

 

ERIC CARVER: Se on arkista ja pitkää työtä.

 

LEENA PENTTINEN: Kyllä.

 

ERIC CARVER: Me toivotaan, että kohta tämä akuutti vaihe pandemiasta ois ohi ja jonkinlainen uusi normaali, mitä se nyt sitten tarkoittaakaan, alkaa myös yliopistoissa ja yhteiskunnassa muualla. Millaisiin asioihin sun mielestä pitäis nyt kiinnittää huomiota, kun opiskelijat palaa hiljalleen kampuksille, paluu- ja opiskelijoiden hyvinvoinnin näkökulmasta?

 

LEENA PENTTINEN: Tää on varmaan aika luontevaa jatkumoa tuohon mitä äsken sanoin. Kyl mä toivon, että me ollaan opittu sosiaalisuuden merkityksestä jotakin sillä tavalla, että me entistä enemmän kiinnitetään huomiota siihen miten me vahvistetaan opiskelijoitten toimijuutta ja heidän keskinäistä vuorovaikutustaan. Mä ajattelin, että pandemia teki näkyväksi sen, että kun meiltä hävis nonformaali vuorovaikutus luentojen välistä, et jos aattelee, että aiemmassa normaali tilanteessa on 300 ihmistä luennolla ja vaikka sä ikään kuin olet siellä yksin, niin sä näet, että siellä on muitakin ja siell herkästi sitten lähdetäänkin kahvitauolle. Siinä tulee semmosia paikkoja yht’äkkiä satunnaisesti rakentaa vuorovaikutusta. Kun tämmöset katosi, niin mä aattelen, että me nyt entistä enemmän järjestettäis opetusta joka tukee sitä, että opiskelijat jakais enemmän kokemuksia.

 

Sellainen on kiinnittänyt huomiota, että meidän kyselyissä tässä koronan aikana hirveän paljon opiskelijat ei tee opiskelutehtäviä yhdessä eivätkä opiskele yhdessä. Tää on aika yksinäistä touhua. Kun me puhutaan yksilöllisyydestä, niin siinä kääntöpuolena herkästi tulee sitä yksinäisyyttä. Että me tunnistettais se, että asiantuntijuus ja asiantuntijaksi kasvaminen on yhteisöllistä toimintaa ja se pitäis tässä perus pedagogiikassa ottaa huomioon. Mut kyl mä aattelen, että meillä on myös kyllä nyt semmonen haaste, että me saadaan opiskelijat palaamaan kampukselle, koska kyl semmosia pieniä merkkejä on ilmassa, että kynnystäkin tulla sieltä kotoa ihmisten ilmoille on. Tämmösiä tunnistamisen keinoja, että me tunnistettais enemmän sitä missä on riskejä. Nythän niitä kehitetään näissä hankkeissa, niin toivoisin että sitä jatketaan ja löydettäis sellaisia tapoja tavoittaa, kohdata ja ottaa kontaktia opiskelijoihin, joilla on tunnistettu näitä riskejä.

 

Tässä yliopistollakin on opittavaa. Me kunnioitetaan tosi paljon opiskelijan autonomiaa ja itsemääräämisoikeutta ja ajatellaan että me ei kysellä perään. Mutta se on ehkä vähän vanhanaikainen ajatus. Semmonen vaikka, että opettajat ymmärtäisi, että voi kysyä vaikka mitä kuuluu ja ei tarvii pelätä sitä jos opiskelija sanoo, että kuuluu tosi ikävää, että uskaltaa kohdata sen, että opiskelijat on kokonaisvaltaisia ihmisiä. Ja voi olla, että opiskelijalle saattaa olla, että onnistuminen opiskeluissa onkin semmonen kantava voima muun ehkä kuormittavan elämäntilanteen keskellä. Me ei jotenkin mustavalkoisesti ajateltais tätä hyvinvointia, että se ois ikään kuin ongelmakeskeistä.

 

Tässähän tää opiskelijoiden vertaistuki on äärettömän hyvä voimavara, koska useasti jakaminen normalisoi sellaisia tunteita, että mä oon nyt epäonnistunut, mä en selviä tai mä oon ahdistunut tästä tilanteesta. Vanhana opettajana ajattelen, että aika usein me kuullaan samanlaisia ahdistuksen kertomuksia opiskelijoilta ja sitten kun ollaan ryhmätilanteessa opiskelijoitten kanssa, niin sitten ite huomaa, että ahaa opiskelijatpa eivät tunnista, että nuo muutkin kokee ihan samalla tavalla samanlaisia ahdistuksen tunteita. Se että me saadaan opiskelijat kannustettua jakamaan, keskustelemaan ja tukemaan toisiaan. Tämmösiä mä aattelen, et ne on ihan pedagogista toimintaa, joka on perus proaktiivista hyvinvoinnin tukemista.

 

ERIC CARVER: Omassa nykyisessä roolissa opetan todella vähän, mut sattumoisin sattui helmikuulle sekä kandiohjelmatason yks vierailuluento, et sit oli semmosessa tohtoriohjelmassa ja niis molemmissa vähän semmosen alun, vähän check in-tyyppisesti miten menee, miten suhtaudutte tällä hetkellä omiin opintoihin ja siihen omaan prosessiin. Kyllä siinä näyttää olevan semmonen vaikutus, että se tietysti myös normalisoi, mutta toisella tavalla, kun nää oli molemmat tavallaan urasuunnitteluun tai tulevaisuuden suunnitteluun liittyviä sessioita, että se ehkä vähän helpottaa sitä pidemmälle katsomista, kun on ok puhua myös siitä missä nyt on.

 

LEENA PENTTINEN: Toi on muuten sellainen asia, ehkä just tää tämmönen, varsinkin täällä tiedeyhteisössä, kun me ollaan totuttu etsimään vastauksia asioihin ja ollaan totuttu ehkä tälläi opettamaan miten ajatellaan asioista, niin se semmonen kuunteleminen voikin olla tosi haasteellista. Täs hyvinvoinnissa, en tiiä onko muut tässä podcastissa vierailleet sanonu, mutta tämmönen kliseinen lausahdus, että usein pelkkä kuulluksi tuleminen riittää. Mä sitä haluaisin korostaa, että ei tarvii löytää vastauksia opiskelijan ongelmaan, vaan kuunnella ja antaa hänelle tilaa tuoda asioita esille, että jos on vaikka opinnäytteeseen liittyviä asioita, että on jotain muuta elämässä, joka on ehkä nyt sitten hidastanut sitä opinnäytteen tekemistä. Saattaa olla, että se jo helpottaa sitä opiskelijaa, kun hyväksytään, että hei ehkä tämä gradun tekeminen ei ookaan nyt tällä hetkellä just se tärkein prioriteetti ja että sä oot silti ihan hyvä opiskelija ja että edelleenkin gradun ohjaaja on kiinnostunut sun gradun etenemisestä ja hyväksyy sen, että tällä hetkellä on ehkä jotain, joka saattaa haitata sitä. Tämmönen, että meillä ois paikkoja, erityisesti mä puhun opiskelijoitten keskinäisistä kohtaamisista, mutta meitä opettajina, ohjaajina, henkilökuntana, että me maltetaan hetki kuunnella ja ehkä maltetaan yrittää olla ratkaisematta. Meillä on niitä ongelmia joihin meillä on erityisasiantuntijoita eri instansseissa, niin jätetään ne semmoset asiat heille ja ohjataan tarvittaessa sen tuen ääreen. Mä aattelen, et tälläi ehkä kaikkien kannalta helpotetaan tilannetta eniten.

 

ERIC CARVER: Ehkä se mikä joskus pitää sanoa ääneen, ei nyt joka päivä ja jokaisella luennolla, mutta se että nyt ei oo normaali tilanne, eikä oo ollu pitkään aikaan. Tää tilanne on poikkeuksellinen ja silloin se että siihen liittyy tuntemuksia on ok.

 

LEENA PENTTINEN: Kyllä.

 

ERIC CARVER: Se että nyt tulos ei ehkä oo niin hyvä ja fiilis ei oo ehkä niin hyvä kuin olis, jos ei olisi pandemiaa tai ei olisi sotaa. Nää on tavallaan semmosia asioita, mitkä on mun mielestä ok sanoa ja se ei tarkoita sitä, että opetustilanne muuttuu joksikin terapiasessioksi tai muuksi, vaan se on sen olemassa olevan maailman hyväksymistä siinä opetustilanteessa.

 

LEENA PENTTINEN: Joo, toi on justiin sellainen, että jos me ääneen sanotaan joku asia, niin siitä on ehkä helpompi sitten päästää irti. Onhan se vähän mahdoton tehtävä, jos meillä on seminaarisali täynnä opiskelijoita joitten päässä ja mielessä jyskyttää kaikenlaiset huolet ja sitten me ajatellaan, että he keskittyy johonkin tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen. Voi olla aika hyvä tehä pieni tyhjennysharjoitus, puretaan ne huolet nyt pöydälle ja sitten katotaan jatketaan sitä opiskelua. Mä aattelen, että se on myös sitä, että me kunnioitetaan meidän opiskelijoita kokonaisvaltaisina ihmisinä, tunteet on mukana myös tutkimuksen tekemisessäkin, annetaan puhua niistä tunteista. Kyl mä aattelen, että just tällaisella, me  aika pienillä teoilla voidaan sitä hyvinvointia edistää korkeakouluissa. Semmonen tietysti mun mielestä kuulostaa noista hankkeistakin, että nyt kun me löydetään niitä merkityksellisiä asioita, niin me ehkä voidaan myös henkilökuntaa tukea siinä opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemisessa.

 

ERIC CARVER: Jos nostetaan taas tästä hetkestä ja meidän poikkeusajasta pikkasen pidemmälle sitä katsetta, niin miten sun mielestä yliopistossa pitäis pitkällä aikavälillä tätä opiskelijoiden hyvinvointia tukea? Tavallaan aika monta asiaa oot jo nostanut esiin, mutta voitko vielä tiivistää, mitkä ois sellaiset asiat mihin haluaisit, että kiinnitettäis huomiota?

 

LEENA PENTTINEN: Jos nyt aattelee pitkällä aikavälillä, niin pandemia-aika on nostanut keskiöön, että me tunnistetaan, että hyvinvointi on itse asiassa aika olennainen asia opintopolkua. Kyl mä sillai ajattelen, että pitkällä aikavälillä ehkä hyvä tehdä myös näkyväksi semmosta strategista ajattelua, että millä tavalla se opiskeluhyvinvointi sitten kytkeytyy vaikka siihen, että me halutaan kouluttaa huippuosaajia ja oman alansa hyviä asiantuntijoita meidän yliopistossa. Millä tavalla se kytkeytyy sitten kaikkeen muuhun opetustoimintaan. Tällaistahan on nyt ilmasta, aika kokonaisvaltaisia näkökulmia, mimmosen tämmösen ihan strategisen kannan yliopisto ottaa opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemiseen ja sen jalkauttaminen, miten se toteutetaan. Siihen meillä on aika paljon toimintamalleja tunnistaa se, että mikä on proaktiivista toimintaa, mikä on reaktiivista toimintaa, minkälaisilla menetelmillä ja välineillä me sitä tehdään, erilaista henkilökunnan roolitusta ja tällaista.

 

Mä aattelen, että henkilökunta on kyllä avainasemassa, että he tunnistaa ikään kuin oman tonttinsa ja millä tavalla minun työssäni, oon mä sitten opettaja, ohjaaja, koulutussuunnittelija, niin millä tavalla minun työssäni on sellaisia asioita, joilla mä tuen ja edistän opiskelijan hyvinvointia. Tällaista henkilökunnan osaamista hyvinvointikysymyksissä ja nimenomaan sillä tavalla, että miten ne kytkeytyy meidän perustehtävään. Kuitenkin me ollaan koulutusorganisaatioita ja meillä on se tietty tehtävä suhteessa meidän opiskelijoihin, niin mehän ei olla mielenterveyspalveluita eikä tällaisia instituutioita, niin mä kuvittelen, että kun me kirkastetaan se oma tehtävä ja mitä hyvinvointi tarkoittaa suhteessa siihen opintopolkuun ja opiskeluun, opiskelukyvyn käsitehän on tosi hyvä tässä, siitä varmaan joku on tässä podcastissa puhunutkin, niin mä liputan sen puolesta kyllä, että kytketään se meidän perustoimintaan, niin sillä tavalla meillä syntyy tälle instituutiolle semmosta tarkoituksenmukaista opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemista.

 

ERIC CARVER: Hirveen tärkee näkökulma. Semmonen mistä itse oon pikkasen huolissani on se, että meillä on koko yliopistoyhteisö ollut lujilla. Ei vain opiskelijat, vaan myös opettajat, tukipalvelu, henkilökunta ja niin edelleen. Nyt ei oo sankaritekojen aika tai semmosen henkilökohtaisen auttamisen halun, vaikka se on tärkeää ja arvokasta yksilölle tietenkin, mutta se ei oo kauhean kestävä strategia. Nyt pitäis enemmänkin miettiä mitä siinä arjessa on tärkeää meille, mitkä arvot on tärkeitä meille, minkälainen yliopistoyhteisö tai koulutusohjelmayhteisö tai tiedekuntayhteisö me halutaan. Sen kautta se työ rakentuu, eikä semmosen uhrautumisen tai venymisen, koska siinä on sitten riski sen yhteisön kannattelijoiden hyvinvoinnille.

 

LEENA PENTTINEN: Toi mitä sä tuot esille ois itse asiassa varmaan ihan oma podcastinsa, tämmösen pedagogisen hyvinvoinnin käsitteen ympärille pohtia miten pedagoginen hyvinvointi on sekä opetushenkilöstön että opiskelijoiden hyvinvointia. Kyllähän se niin on, että jos opetushenkilöstö voi huonosti, niin on aika moraalitonta ajatella, että he sen oman pahoinvointinsa keskellä ikään kuin yrittäis parhaansa tehdä opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemiseen. Ehkä hyvä tosiaan tuo, mitä nostit esille, että tähän hyvinvointitematiikkaan liittyy se kokonaisvaltainen koko yhteisön hyvinvointi, mitä se tarkoittaa työhyvinvointina. Mä ite oon aika paljon kouluttanut henkilökuntaa opiskelijoiden ohjauksesta, niin must kyl tuntuu, että aika usein kun me puhutaan opiskelijoiden ohjauksesta ja opiskelijoiden haasteista, niin meillä on myös semmosta itsereflektiota siitä, että työyhteisön jäseninä ja ihan ihmisinä, mehän tunnistetaan samat asiat omassa elämän kokonaisuudessa, mitä sitten opiskelijoilla on siinä omassa elämän kokonaisuudessa. Siinä mielessä mua vakuuttaa se, että se henkilöstön hyvinvoinnista huolehtiminen on lähtökohta opiskelijoiden hyvinvoinnille.

 

ERIC CARVER: Ei oo joko tai, vaan se on sekä että.

 

LEENA PENTTINEN: Mm.

 

ERIC CARVER: Kiitos, Leena. Me tunnetaan Leenan kans pitkältä ajalta, tämmönen henkilöhistoria (–) [0:45:28] tätä jaksoa jatkaa varmaan kaksikin tuntia, meillä juttua riittää. Mutta ehkä kuitenkin päätetään tähän. Mä jokaiselta vieraalta kysyn aina lopuks, että lukuvinkki aiheeseen liittyen tai sen vierestä. Mikäs on sun lukuvinkki kuulijoille tänään, Leena?

 

LEENA PENTTINEN: Tää oli kyllä todella haasteellinen, tämä sun lukuvinkkikysymys. Mä antaisin tämmösen lukuvinkkihaasteen, tällainen ihan pokkarikirja, Eleonorille kuuluu ihan hyvää. En tiiä minkä maalainen kirjoittaja on, Gail Honeyman. Mä voisin lukea mitä kirjan takakannessa lukee. Siel sanotaan: ’Olen yksinäinen selviytyjä. Olen Eleonor Oliphant. En tarvitse ketään. Elämässäni ei ole yhtään suurta aukkoa, eikä ikiomasta palapelistäni puutu ainuttakaan osaa. Olen omavarainen olento, ainakin olen vakuuttanut niin itselleni aina.’ Mä aattelen, että tää on tietyllä tavalla kevyttä luettavaa ja mun mielestä tässä kevyessä luettavassa yhdistyy nyt tosi kivasti se, että itse asiassa elämässä keveys ja raskaus jotenkin kietoutuvat yhteen ja vakavat asiat ja huumori leikkaa tosiaan. Mä aattelen, että tää on hirveen hyvä kirja semmosten vakavamielisten hyvinvointiteemojen välissä lueskella ja ehkä antaa uuttaa perspektiiviä sille, että miten mä lähestyn myös opiskelijoiden hyvinvoinnin teemoja.

 

ERIC CARVER: Kiitos paljon, Leena, kun tulit vieraaks ja kiitos lukuvinkistä.

 

LEENA PENTTINEN: Kiitos.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.