Jakso 10. Urasuunnittelutaitojen kehittyminen opinnoissa. Uraohjaajat Sanna Grannas ja Jarkko Immonen

Minkälaisia palveluita Helsingin yliopiston urapalvelut tarjoaa opiskelijoille, koulutusohjelmille ja työnantajille? Miten uraohjaajat tukevat koulutusohjelmia opiskelijoiden urasuunnittelutaitojen ja koulutuksen työelämäorientaation vahvistamiseksi? Miten urasuunnittelun taitoja opetetaan? Mihin suuntaan urapalveluiden rooli kehittyy tulevaisuudessa?

Jakson vieraina ovat Sanna Grannas ja Jarkko Immonen.

Sanna Grannas työskentelee uraohjaajana ja urapalveluiden tiiminvetäjänä Helsingin yliopiston urapalveluissa. Grannas tekee yhteistyötä erityisesti eläinlääketieteellisen, farmasian, lääketieteellisen ja matemaattis-luonnontieteellisen tiedekuntien koulutusohjelmien kanssa.

Jarkko Immonen työskentelee uraohjajana Helsingin yliopiston urapalveluissa Grannaksen vetämässä tiimissä. Immonen työskentelee erityisesti humanistisen tiedekunnan ja teologisen tiedekunnan koulutusohjelmien kanssa.

Kuuntele jakso Soundcloudissa

Jakson tekstivastine

Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin 10. jakso.

Aiheena opiskelijoiden urasuunnittelun taitojen kehittyminen yliopisto-opintojen aikana. Jakson vieraina ovat uraohjaajat Sanna Grannas ja Jarkko Immonen Helsingin yliopiston urapalveluista.

Jakson kesto 50  minuuttia.

Jakso ja tekstivastine julkaistu 17.3.2022.

 

Eric Carver: Tervetuloa Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa -podcastin seuraan. Podcastissa tarkastellaan opiskelijoiden ja tohtorikoulutettavien ohjaukseen yliopistoissa liittyviä kysymyksiä ja aiheita.

Minä olen Eric Carver ja olen tämän podcastin juontaja. Työskentelen Helsingin yliopiston opetuksen strategisissa palveluissa. Vastaan opiskelijoiden ohjausta koskevien yliopistotason linjauksien valmistelusta ja niiden toimeenpanon seurannasta. Aiemmin työskentelin uraohjaajana Helsingin yliopiston urapalveluissa.

 

Tämän jakson vieraina ovat Sanna Grannas ja Jarkko Immonen. Sanna Grannas työskentelee uraohjaajana ja urapalvelujen tiimivetäjä Helsingin yliopiston urapalveluissa. Grannas tekee yhteistyötä erityisesti eläinlääketieteellisen, farmasian, lääketieteellisen ja matemaattis-luonnontieteellisen tiedekuntien koulutusohjelmien kanssa.

 

Jarkko työskentelee samassa tiimissä uraohjaajana Helsingin yliopiston urapalveluissa. Immonen työskentelee erityisesti humanistisen tiedekunnan ja teologisen tiedekunnan koulutusohjelmien kanssa.

 

Tervetuloa mukaan, Sanna ja Jarkko.

 

Jarkko Immonen: Kiitos.

 

Sanna Grannas: Kiitos, Eric.

 

Eric Carver: Puhutaan tänään siitä, minkälaisia palveluita urapalvelut tarjoo opiskelijoille. Ja erityisesti me puhutaan siitä, miten uraohjaajat tukee Helsingin yliopistossa koulutusohjelmia, opiskelijoiden urasuunnittelutaitoja koulutuksen työelämäorientaation vahvistamiseksi.

 

Mut alotetaan ihan urapalveluiden esittelyllä. Sanna, minkälaisia palveluita Helsingin yliopiston urapalvelut tarjoaa suoraan opiskelijoille? Ja minkälaisii palveluit teil on koulutusohjelmiin ja sitten taas työnantajille?

 

Sanna Grannas: No opiskelijoille löytyy ensinnäkin yksilöllisii palveluja, eli yksilöllinen uraohjaus ajanvarauksella. Ja harjoitteluneuvonta myöskin ajanvarauksella. Sen lisäks meillä on vielä työnhaun neuvonta ilman ajanvarausta, myöski yksilöllistä neuvontaa. Sit me järjestetään kaikille avoimia pienryhmiä erilaisista aiheista. Ja erilaisia työpajoja ja muutamii myöski kaikille avoimia luentoja löytyy tän teeman ympäriltä. Sit me tarjotaan opiskelijoille myöskin tämmönen kudin.fi-itsearviointityökalu meidän opiskelijoille käyttöön. Meillä on myöskin meidän omat verkkosisällöt tietysti opiskelijoiden käytössä. Me myöski koordinoidaan kahta eri ryhmämentorointiohjelmaa. Toinen niist on auki kaikille meidän opiskelijoille ja toinen on sitte tiettyjen, mukaan lähteneiden koulutusohjelmien opiskelijoille. Sit me järjestetään tapahtumia, jotka on avoimia kaikille meidän opiskelijoille. Viimeisimpänä esimerkkinä nyt esimerkiks tammikuun kesätyötapahtuma. Tää on suoraan opiskelijoille suunnattuja palveluja, mitä meil löytyy.

 

Koulutusohjelmille me tarjotaan sit yhteistyötä nimenomaan näissä työelämä- ja asiantuntijuusopinnoissa. Tarjotaan konsultaatiota, tukea siin opetuksen suunnittelussa ja järjestämisessä. Ja eri tavalla tuetaan koulutusohjelmia tän työelämäopintopakettien rakentamisessa. Ja koulutusohjelmille myös tarjotaan tämmönen materiaalipankiksi kutsutaan sitä, elikkä urasuunnittelun ja asiantuntijaksi kasvun materiaalipankki. Eli me ollaan kerätty opettajia varten valtava määrä sisältöä, tehtäviä mitä opettajat, jotka on tekemisissä näitten urasuunnitteluun liittyvien teemojen kanssa omassa opetuksessaan, voi hyödyntää suoraan sitä meidän materiaalipankin sisältöä. Eli sillä lailla tarjotaan heille vähän apukättä tässä, jos ei ehditä itse kaikkiin kursseihin osallistumaan ja auttamaan niissä.

 

Työnantajille me sitte tarjotaan, yhtä lailla kuin opiskelijoillekin, JobTeaser-työpaikkaportaalia, josta siis opiskelijat näkee harjoittelu- ja työpaikkoja ja työnantajat pääsee sitten ilmoittamaan niitä paikkojaan siellä. Sitten työnantajille tietysti annetaan mahdollisuus osallistua erilaisiin tapahtumiin ja päästä kontakteihin meidän opiskelijoiden kanssa. JobTeaser mahdollistaa myös sen, että pystytään vähän enemmänkin tekemään työnantajien kanssa yhteistyötä. Sinne voi työnantajat luoda profiileja ja näin edespäin. Täs on täl hetkellä oikeastaan se meidän palvelutarjonta. Jarkko voi täydentää, jos mä unohdin sieltä jotain.

 

Jarkko Immonen: Ei, kyllä siinä aika kattavasti tais pois kaikki tulla. Ei lisättävää.

 

Eric Carver: No meillä on nyt taustalla tää pitkään jatkunu, kohta kaksi vuotta tulee täyteen tätä koronaviruspandemiaa ja poikkeusaikaa ja etäopiskeluaikaa yliopistoissa. Onko se jotenkin tämä poikkeusaika muuttanu sitä, mitä te urapalveluissa teette ja onko opiskelijan tarpeet jotenki muuttunu? Haluuko Jarkko alottaa siitä?

 

Jarkko Immonen: Jos vastaan tohon ensimmäiseen kysymykseen, et onko muuttanu sitä, mitä tehdään. Tietysti asiat kehittyy luonnollisella painollaan, mut ei pandemia ehkä semmosta oo tehny. Se on muuttanu sitä, miten tehdään ja päävastaus tietysti sisältyy jo kysymykseen, et kaikki on ollut etänä pitkään. Tämmösessä hommassa, missä kuitenkin se kohtaaminen on aika usein ytimessä joko opiskelijoitten kesken tai sitten meidän ohjaajien kanssa tai opetustilanteissa, se vaikuttaa työn luonteeseen aika paljon.

 

Mutta jos hyviä puolia ajattelee, meillä aika hyvin valmius siihen oli jo etukäteen. Etäohjauksia esimerkiks on tehty jo ennen pandemiaa, et se ei tullu sillä tavalla kokonaan uutena juttuna. Ja myös sit mä ajattelen, et ehkä saavutettavuuden näkökulmasta voi jonkunlaisia hopeareunuksia tässä pitkäks vanuneessa myrskypilvessä nähdä. Meillä ennen, jos me pystyttiin fyysiseen työpajaan ottamaan vaikka 30 opiskelijaa tilojen puolesta, niin nyt meillä on sitten näissä etätyöpajoissa saattanu olla toistasataa opiskelijaa. Koska jotkut aiheet ja vähän kausittain tietysti aina sillä tavalla tarpeet vaihtelee, et osallistujamäärät heilahtelee, sanotaan. Niin sitten silloin, kun on enemmän kiinnostusta, niin nyt sit pystytään ottamaan. Ei tarvii lyödä ovea kiinni sitten niiltä 70:ltä tai paljonko niitä sit oliskaan.

 

Tietysti sitten tää fyysinen puoli, et vaihdossa olevat opiskelijat, eri kampuksella olevat opiskelijat. Puhutaan yliopistoista, jotka toimii monella kampuksella ja ehkä keskustakampus vähän epäreilusti aikasemmin on ollu se paikka, missä sattuu ja tapahtuu. Niin nyt siitä dilemmasta ollaan myös tietys mieles päästy. Ja et varmaan erilaisia hybridi- ja etätoteutusjuttuja tullaan pyörittämään jatkossakin sitten myös uuden normaalin aikaan ihan näistä syistä.

 

Mut se opiskelijoiden tarpeiden muutos on tietys mieles tietysti ehkä kiinnostavampi kysymys, mut myös vaikeampi vastata. Koska meillä aika harvasta asiasta on semmosta mitään dataa, joka tukis suuntaan tai toiseen. Mennään aika mutulla tietyssä mielessä. Esimerkiks meijän yksilöohjausajat on aina ollu semmosia, et niit saa jonottaa kun Madonnan konserttii. Et se ei tuu sillä tavalla ikinä olemaan täysin saavutettava palvelu, et se ois nyt harvojen herkkua. Joten vaikea sanoo, et onko sitä nappia nakutettu nyt sitte vielä kovempaa ku tavallisesti. Ku kaikki ajat aina menee, niin ei se pysty sanomaan, et onko sitä painetta ollu enempi.

 

Ehkä erityisesti just ohjauksissa jotenkin semmonen asiantuntijaidentiteetin tai ylipäänsä ehkä opiskelijaidentiteetin hakeminen tietyllä tavalla on vielä korostunu. Et jotenkin opiskelijat on, ne, jotka meidän näille virtuaalisille sohville tulee, niin oma mutuni on se, että ehkä vielä enemmän kipuilevat sen kanssa, mihin mä kuulun. Kuulunko mä mihinkään ja mitä se, oonks mä nyt jossain yliopistolla. Et selvästi se yhteisön kannattelu, kun se puuttuu, niin se vaikuttaa. Varsinkin niille, jotka on kerenny olee hyvin vähän aikaa ennen pandemiaa täs normaalissa yliopistoelämässä kiinni tai eivät ole olleet ollenkaan. Et jotenkin välillä ne keskustelut vähemmän sisältää niit näkökulmia, et minkälaista puhetta vaikka koulutusohjelman sisällä käydään eri asioista tai muuta. Et ne signaalit ei vaan tavota tässä ajassa opiskelijoita samalla tavalla kun aikasemmin. Mikä nyt ei oo sinänsä mikään yllätys, että tähän täs on jaanattu monessa yhteydessä.

 

Mutta kyllä se tulevaisuuspohdintoihinkin selvästi heijastuu jotenkin semmonen tämän maailman kapeneminen. Ja sen kapeneminen, et mitä se yliopistoelämä oikein tarkottaa. Ainakin niille opiskelijoille, joita tuntuu, et itseohjauksessa kohtaan. Välillä ehkä akateeminen henkilökunta koetaan jotenkin vaikeammin saavutettavana. Tai et ehkä se kynnys ottaa yhteyttä vaikka jossain kysymykses, joka mä kuvittelen, et ennen olis ollu ehkä hyvin luonnollinen osa siinä uraohjauskeskustelussa, et tästä sä voisit jutella vaikka sun proffan kanssa tai mitä vaan, niin tavallaan ei ne oo semmosii itsestäänselvyyksiä samalla tavalla kun aikasemmin.

 

Kulttuurieroja tietysti on ollu aina ja tulee aina olemaan myös tieteenalojen kesken. Niin ja myös tää palaaminen, mikä nyt on käsillä, niin välillä sen tuntuu, et nousee. Et jotain ihmisiä se jännittää selvästi. Tai kenelle se on ensimmäinen kerta tulla uuteen, kenelle se ylipäänsä on mitään palaamista. Mutta tuleeks Sannal mieleen jotain lisättävää?

 

Sanna Grannas: No aika tyhjentävästi kyllä vastasit. Meillä ylipäätään mun mielestä, jos miettii omia ohjattavia, ni tää kaikki epävarmuus, ni se vaikuttaa niin moneen asiaan opiskelijalla. Et se vaikuttaa niihin tulevaisuuden suunnitelmiin, se saattaa vaikuttaa opintojen aikasiin valintoihin, mitä opiskella. Et opiskelijat on ylipäätään aika suuren epävarmuuden keskellä. Se näkyy monella tavalla. Tietysti me nyt nähdään ehkä vaan se hyvin pieni osa, joka tulee meille ohjaukseen. Mut että tuntuu, että tuntuvat se epävarmuus ja sen sietokyvyn vahvistaminen on tällä hetkellä aika tärkeetä opiskelijoiden keskuudessa.

 

Eric Carver: Varmaan on niin, että yhteisöllisyyden merkitys tai ryhmäidentiteetin merkitys kasvulle tai identiteetin kehittymiselle ois kenellekään mikään uutinen. Mutta kyllähän korona on tehnyt hirveen näkyväksi sen, että kuinka tärkeetä se on myös sille osaamisen kehittämiselle se kiinnittyminen. Ja sen oman asiantunteidentiteetin muodostuminen siellä ryhmässä tai niissä keskusteluissa. Että tää on ollu mulle entisenä uraohjaajana tai siis aikaisemmin uraohjaustyötä tehneenä, kai mä edelleenkin uraohjaaja olen, semmonen aika iso huoli. Miten se nimenomaan se sosiaalinen ja ryhmään ja vuorovaikutukseen, yhteisöllisyyteen liittyvä osa siitä asiantuntijoiden kasvusta, niin miten se tänä etäaikana. Ja mä en sano, et se ei oo kehittyny. Meillähän on valtavasti tehty työtä sen eteen. Etäkursseilla ja muuten vuorovaikutusta ja ryhmäytymistä ja muuta tehdään. Eli se on tietysti tärkeä muistaa. Mut että ei se ihan sama ole.

 

Mennään nyt tähän urasuunnittelutaitojen ja työelämäorientaation tuen teemaan. Eli Helsingin yliopistossa on integroitu tutkintoon työelämäorientaatio ja urasuunnittelutaitojen kehittymisen tuki jo sieltä Bolognan prosessin ajalta vuonna 2003, kun tehtiin iso tutkinnonuudistus. Ja urapalveluilla ja uraohjaajilla on ollu keskeinen rooli työelämäorientaatioita ja urasuunnittelua tukevien kurssien kehittämisessä ja opettamisessa jo melkein 20 vuotta. Tiedän tän, koska olin itse uraohjaajana urapalveluissa 2009–2015 tätä työtä tekemässä. Minkälainen rooli uraohjaajilla on nyt tällä hetkellä tämmösen kurssimuotoisen tai opetukseen sidotun työelämäorientaation ja urasuunnittelutaitojen tuessa? Haluuko vaikka Sanna alottaa?

 

Sanna Grannas: Joo, tosiaan johtuen tästä tutkintoon integroimisesta, meijän uraohjaajien päätehtävänä oikeastaan, isona osana meidän työnkuvaa on se opetus. Vaikka me ollaan hallinnollista henkilökuntaa, niin meijän työnkuvasta tosiaan se opetus vie tosi ison palan. Toki yksilöohjaus ja ylipäätään nää pienryhmät ja muut kuuluu siihen työnkuvaan. Mut et opetus on siinä meijän päätehtävänä. Ja nyt meillä on tosi paljon, meil on 11 tiedekuntaa, meil on tosi paljon eroavaisuuksia tiedekuntien ja koulutusohjelmien välillä, et miten nää työelämäorientaatio ja työelämäopinnot siellä järjestetään ja asiantuntijuusopinnot.

 

Elikkä siinä on tosi paljon variaatiota. Me ollaan kukin omissa vastuutiedekunnissamme hyvin eri tavalla niis mukana. Me saatetaan olla hyvin pienissä vierailuluennoissa käydä pitämässä lyhyitä pätkiä jossain isossa kurssikokonaisuudessa. Toisessa tiedekunnissa sitten tai koulutusohjelmissa ollaan paljon enemmän tekemisissä sen koko kurssin suunnittelun kanssa ja tuodaan siihen koko kurssin sisältöihin näkemystään ja toimitaan, konsultoidaan siinä yleensä niit järjestäviä opettajia siin sisällön rakentamisessa. Et eroja on tosi paljon, että vaikee vetää mitään linjausta. Ihan tavallaan siitä lähetään siit koulutusohjelmien tarpeesta liikenteeseen.

 

Mut toki johtuen just siitä, et meitä on rajallinen määrä urapalveluissa ja tiedekuntia ja koulutusohjelmia on niin valtava määrä, niin meillä on tavallaan pyrkimys viedä vähän konsultoivampaan suuntaan tätä meijän toimintaa. Eli sen takia me ollaan rakennettu tää materiaalipankki opettajien tueksi. Että heillä olis valmista materiaalia, jota käyttää siellä työelämäopinnoissa. Jotta he sais suoraan tuen siihen, et totta kai me ollaan mukana konsultoimassa, mut jos me ei aina ehditä. Jos meitä ei riitä mukaan osallistumaan siihen kurssin toteutukseen, niin sillon heil on materaalii, mitä he voi käyttää. Ja pyritään tietysti olemaan mukana myös opetussuunnitelmayhteistyössä siinä mielessä, et pyritään miettimään yhdessä koulutusohjelmien kanssa, et miten näitä asioita voitais huomioida siinä koko sen koulutuksen, esimerkiksi kanditutkinnon koko sen aikana tai maisteritutkinnon koko aikana. Ettei ne ois vaan yksittäisiä interventioita tai mukaantuloja. Pyritään olla mukana siinä suunnittelussa ja mielellämme aina halutaan yleiskuva siit koulutusohjelman tilanteesta. Jarkko täydennä, ole hyvä.

 

Jarkko Immonen: Oikein hyvin kyllä tota kuvasit. Ehkä siitä näkökulmasta voisin vielä kommentoida, et siinä konsultoivamman roolin hakemisessa mä ajattelen, et siin ei oo pelkästään kyse siitä, että me loputaan tai meidän resurssit jossain kohtaa tulee se kriittinen piste vastaan, et miten me riitettäis kaikille. Mikä tietysti siis tulee väistämättä aina olemaan ongelma, koska meitä on viisi ja opiskelijoita on suunnilleen saman verran kun porukkaa Hyvinkäällä.

 

Mutta ajatelen, et siinä on myös semmonen sen opiskelijan oman prosessin kannalta oleellinen puoli, että silloin kun me tullaan luennoimaan, me tullaan kuitenkin aina jostain ulkopuolelta. Vaikka me oltais tehty siis pitkään sen koulutusohjelman kanssa yhteistyötä, niin me ollaan kuitenkin jotain sen oman yhteisön ulkopuolelta, eikä me olla sen tieteenalan asiantuntijoita. Tai jos vaikka sattumalta oltaiskin, niin ei me sillä kulmalla siellä ikinä esiinnytä, vaikka oltaiskin omas vanhas pääainees höpisemässä.

 

Ja myös se sama heijastuu usein mä ajattelen et työelämäkursseihin tai asiantuntijuuskursseihin, että vaikka ne on siellä sen ohjelman sisällä, ne on tietyllä tavalla usein ehkä vähän omia kupliaan sen substanssiopiskelun, substanssiopetuksen jos ei ihan ulkopuolella, niin ehkä vieressä. Ja silloin jos se opiskelijan prosessi, elikkä se omaan tulevaisuuteen orientoituminen jotenkin on siel ytimessä, mitä me yritetään tukea. Mä ylipäänsä vähän vieroksun työelämäorientaatio-sanaa, tykkään asiantuntijaksi kasvusta tai urasuunnittelun tuesta enempi, koska niissä opiskelija on keskiössä. Työelämäorientaatio jotenkin kuulostaa, et me arvaillaan, mitä se myyttinen Wizard of Oz, eli työelämä siellä jossain tulevaisuudes haluaa. Ja koitetaan stemmata siihen se, mitä me tehään nyt.

 

Kun keskiös pitäis olla se, et mitä se opiskelija elämältään haluaa. Niin sillä, että me koitetaan jotenkin keksiä keinoja, et miten opettajat vois siellä substanssiopetuksen sisällä tukea niitä opiskelijan tulevaisuuteen orientoitumisen prosesseja, niin mä ajattelen, et on sen opiskelijan urasuunnittelun kannalta keskeistä. Et nää ei oo niinku kaksi vaan rinnakkain olevaa juttua, vaan että ne olis elimellisesti jotenki yhdessä. Koska se on varmasti lähempänä sitä opiskelijan todellisuutta. Et jonkun takia minä opiskelen niitä asioita, joita opiskelen.

 

Eikä niitä tulevaisuuspohdintoja voi irrottaa tavallaan kokonaan omaks tematiikakseen siitä muusta substanssista. Niin ehkä siinä mä ajattelen, et tämmönen on myös siel sisällä. Et jos se ei oo vaan sitä, et me käydään opettamassa työelämäkurssilla, vaan että se, mitä me tehdään vois näkyä siellä opintojen arjessa jotenkin muuten eri kohdissa, niin sil on opiskelijan pohdintojen kannalta toivottavasti myös laadullista merkitystä.

 

Sanna Grannas: Ja tää tuntuu olevan semmonen asia, mis opettajat tarvitsee välil tukea. Just siinä, et nää teemat saatais läpileikkaamaan sitä tavallaan opintopolkua niil opiskelijoille. Et se olis siellä mukana ihan alusta asti, ettei painoteta liikaa siin just ennen valmistumista, vaan et nää teemat nostettais esiin jo aikasemmin. Et ne kulkis siel, just niinku Jarkko sano, substanssiopetuksen rinnalla. Meil on tosi hienoja esimerkkejä siitä, et miten jossain koulutusohjelmissa on nostettu tavallaan tätä, nostetaan pintaan näit teemoja siinä substanssin ohella monessa eri kohdassa. Ja se on just se, mitä me toivotaan, et nähtäis siellä. Ettei se oo pelkästään niit yksittäisiä kursseja, vaan nimenomaan, et se teema kulkis siel rinnalla ihan koko ajan.

 

Eric Carver: Niin mä oon jossain keskustelussa silloin, kun olin uraohjaajan työtehtävissä ja myös nykyisessä roolissa, kun mietitään, mikä on koulutusohjelman ja opiskelijan työnjako näis tulevaisuuspohdinnoissa, ni yksi tapa, millä mä oon sitä aatellu, on se, että sen ohjelman tehtävä on kutsua opiskelija pohtii, mikä sen ohjelman tarkoitus on ja mihin tässä ollaan menossa. Ja mitä se osaaminen ja mitä se asiantuntemus ja mitä mahdollisia sovelluksia sillä vois tässä ympäröivässä maailmassa olla. Ja opiskelijan vastuulla on miettiä sitä, mitä hän itse haluaa ja minkälaiset asiat häntä itseä kiinnostaa. Ja tää ei oo se, että kumpi, vaan että molemmat on tosi tärkeitä. Ja siinä tietysti toi tommonen yhteys, mikä teillä on sinne ohjelmiin, on tosi tärkee.

 

No mennään vähän teorian puolelle. Millä tavalla tällä hetkellä, kun te lähestytte tätä tulevaisuuteen orientoitumista tai urasuunnittelutaitoja, mitä Jarkko tossa sanotit, ne sanat, mitä te käytätte, niin mikä on se teoreettinen viitekehys tai lähestymistapa, mitä te tällä hetkellä sovellatte, kun te työskentelette ohjelmien kanssa tai sitten kursseilla opiskelijoiden kanssa?

 

Jarkko Immonen: Jos sallitaan pieni aikahyppy, niin tää on helpompi ehkä kuvata sen kannalta, miten tää asia on muuttunu tai miten sitä on muutettu tai kehitetty täs viime vuosina. Eli meillä vielä joku aika sitten semmosena yhteisenä kärkenä tai ovenkahvaviitekehyksenä, millä me tultiin sisään opetuksiin tai ohjauksiin tai mihin se ikinä onkaan, yhteinen jaettu teoreettinen viitekehys. Kun se oli hyvin kognitiivinen tavallaan päätöksentekoon keskittyvä semmonen, että tunne itsesi, tunne vaihtoehtosi, tee rationaalinen päätös, toimi sen mukaan. Tämmönen kognitiivista prosessia kuvaava ajatus siitä, mitä se urasuunnittelu on, mitä elementtejä siin on, mitä pitäis ottaa huomioon.

 

Ja me sit siitä ollaan nyt ihan tietoisesti tehty siirtymää kohti vähän semmosta ajattelua, missä myös sen pohtijan oman pään ulkopuolinen maailma olis jotenkin tietyl tapaa vahvemmin läsnä. Erilaiset sosiokulttuuriset näkökulmat tulis huomioitua ja jotenkin se, et jokainen pohtii näitä omia kysymykseen omista konteksteistaan lähtien. Me ei seistä samalla viivalla, jokaiselle maailma näyttää vähän erilaiselta. Ja meil on nykyään tavallaan se yhteinen nimittäjä.

 

Me kaikki viisi ohjaajaa tietysti tullaan eri taustoista, meillä on eri kiinnostuksenkohteita ja näin. Mut se, mikä me on sovittu tavallaan yhteiseks paradigmaksi, on tämmönen brittiläisen Michael Tomlinsonin kehittelemä pääomamalli, Graduate Capital Model. Me ollaan sitä vähän sovellettu sillä tavalla, että hän siis määrittelee työllistyvyyden kautta sitä, et mitkä asiat työllistyvyydessä on erityisesti pöydällä korkeakoulutuksen aikana. Minkälaisía asioita korkeakoulutuksen tulisi ainakin kehittää alasta riippumatta. Hän puhuu tavallaan työllistävyydestä ja sit hänellä on semmonen hyvä termi, joka kääntyy tosi huonosti suomeks, mutta Pre-professional identity, jolla hän viittaa siihen kehittyvän asiantuntijoiden ajatukseen. Et usein valmistuva opiskelija, hänhän on monessa suhteessa de facto -asiantuntija omalla alallaan. Mutta se kokemus siitä, et olenko mä asiantuntija, usein vaatii vielä niitä törmäyksiä ja uusia kokemuksia työelämän puolella ja näin, että se itseluottamus ja semmonen sieltä kypsyy.

 

Niin me ollaan sitä vähän käännetty. Et kun Tomlinson määrittelee erilaisia valmiuksia viisi eri kategoriaa, joista muodostuu se, et mitä se Pre-professional identity tai korkeakoulutuksen aikana kehittyvät työelämävalmiudet, et mitä ne on, niin me on käännetty sitä vähän niin, et me puhutaan siitä niin, mitä asiantuntijuus oikeastaan on. Koska se kääntyy ihan yks yhteen tähän ajatteluun. Että ne Tomlinsonin viisi kategoriaa voi nähdä myös asiantuntijuuden osa-alueina, jotka kehittyy nimenomaan korkeakoulutuksen aikana. Ja siinä on se hyvä puoli silloin mun mielestä, et monet työllistyvyyttä kuvaavat mallit erityisesti ja myös asiantuntijuudesta puhuvat mallit usein ikään kuin kuvaavat itsensä sillä tavalla, et tässä on se koko paketti. Tätä kaikkea on vaikka työllistyvyys. Mutta niistä usein puuttuu paljon semmoset asiat, joihin yksilö itse ei voi vaikuttaa. Omaan taustaan liittyvät asiat, omassa itsessä olevat piirteet ja tämmöset. Mutta Tomlinson, täs mallissa rajataan niin, et nää on ne asiat, jotka korkeakoulutuksen aikana on pöydällä. Tähän työllistyvyyteen liittyy muutakin, mut nää on ne, mihin korkeakoulutus pyrkii vaikuttamaan. Siks se on jotenkin must meille perusteltua lähestyy siit näkökulmasta.

 

Ja ne kategoriat, mä nopeesti vaan luettelen läpi sen pidempää luentoa pitämättä. Niin inhimillinen pääoma, jolla tarkotetaan tutkinnon tuottamaa formaalia osaamista ja siirrettäviä taitoja. Eli tavallaan sitä, mitä perinteises näkemykses mä aattelen, et siihen asiantuntijuus rajoittuu. Et sitä, mitä yliopistolta tullaan hakemaan, mitä sä täällä opit ja miten se opintojen ikään kuin tiimellyksessä kehittyvä muu siirrettävä osaaminen, niin et se on se, mitä on asiantuntijuus. Mut sit sen päälle tulee kaikkea semmosta, et kun ruvetaan ajattelee, et okei, jos mul on sitä inhimillist pääomaa, niin miten mä sitä tällases nykymaailmassa pystyn soveltamaan itseäni mielekkäällä tavalla. Miten mä pystyn luovimaan elämäs eteenpäin niin, et mä jotenkin koen, et siitä, mitä mä oon tääl hankkinu, et siitä on ollu hyötyä ja se on merkityksellist, mitä mä sillä pystyn tekemään. Niin siihen strateginen puoli ympärille.

 

Ja siihen liittyy sillon sosiaalinen pääoma, eli ymmärrys vaihtoehdoista, omat kontaktit, kulttuurinen pääoma, johon liittyy tietämys yhteisöjen hiljaisesta tiedosta, oman paikan haistelu työmarkkinoilla ja tämmöstä. Muissa konteksteissa opittujen taitojen merkityksen ymmärtäminen, psykologinen pääoma eli resilienssi ja joustavuus ja kaikki tällänen. Ja sitten myös yksi kategoria on identiteettipääomasta. Se tietysti vaatii vähän mielikuvitusta ja suomeks toimii aika huonosti, et miten identiteetti nyt on niinku pääomaa. Mutta tarkotetaan nimenomaan sitä hidasta henkilökohtast prosessia, missä jossain vaiheessa mä ehkä alan kutsuu itseeni opiskelijaksi, et se tuntuu luontevalta. Sit jossain vaihees mä alan miettii, et kuka mä oon sit, ku mä en oo enää opiskelija. Siel jossain on myös se kehittyvä asiantuntijuus, et millon mä oon asiantuntija. Ja tietysti ne kaikki muut kategoriat ikään kuin syöttää siihen jokaisen omaan identiteettiprosessiin.

 

Tämmönen vähän monipuolisempi ikään kuin kakku, kuin se meidän vanha ”tunne itsesi, tunne maailma, tee päätös” -tyyppinen kognitiivinen juttu. Toivottavasti tää nyt ei menny liikaa luennon puolelle.

 

Eric Carver: Ei, ei, erittäin mielenkiintosta. Toki kun olen tota työtä tehny ja operoinu ite silloin nimenomaan sen kogitiivisen mallin kautta, toki ei niin, että se ois ollu ainoo, niin tosi mielenkiintosta. Miten sä Sanna oot kokenu tän muutoksen ja miten se on vaikuttanu sun tapaan tehdä töitä?

 

Sanna Grannas: No just toi, mitä Jarkko tossa sano, että tästä pystyy tosi laajemmalla linsseillä tarkastella näitä asioita verrattuna siihen meijän aikasempaan viitekehykseen. Mikä sinänsä, sillä oli paikkansa myös. Mut et täs on just se hyvä puoli mun mieles täs pääomamallissa, et täs pystyy, meillä on urasuunnittelutapoja on niin monta ku on opiskelijoita. Niin täs pystyy helpommin ehkä yksilö löytämään. Opiskelija pysty löytämään ne itselleen just tällä hetkellä kaikkein eniten pinnalla olevat asiat. Meillä on tosi paljon opiskelijoita, joita me kohdataan tosi eri vaiheissa opintoja. Jotkut saattaa olla ihan siellä polun alussa. Toiset on siellä jo melkein toinen jalka ulkona yliopistosta tai opiskelijamaailmasta. Niin tää pääomamalli mun mielest tarjoaa siinä mielessä paljon enemmän kiinnityskohtia. Just tää, mist me aikasemmin puhuttiin, että ois hienoo, että nää teemat olis koko ajan siinä opintopolulla. Ku opiskelija opiskelee, niin siinä ois rinnalla nää teemat. Ja tää pääomamalli antaa vähän enemmän sisältöä ajatellen sitä, et on monenlaisia eri kohtia, missä nää nousee esiin, ehkä tuo sen näkyvämmäks sen, miten monissa eri asioissa nää teemat on oikeasti läsnä, vaikkei sitä tuu ajatelleeksi opintojen kuluessa opiskelijat tai opettajat.

 

Eric Carver: Ja sehän on tietysti, kun puhutaan ohjauksesta tai kurssimuotoisesta ohjauksesta, niin aina hirveen tärkeä on se, että missä kohdassa ihminen kohdataan sitä prosessia. Ja tietysti kurssimuotoisessa on se, että siellä on aika monenlaisia erilaisia kohtia prosesseja ja taustoja. Ja silloin se, että se keskustelu ja ne asiat, mitä kurssilla tapahtuu kohtais ja ois avoimia erilaisille tilanteille, niin se on tietysti hirveän tärkeä. Mennään nyt siihen, että mitä siellä kursseilla sitten ihan oikeasti tapahtuu. Eli miten urasuunnittelutaitoja tai tulevaisuuteen orientaatiota opetetaan? Haluuks Sanna alottaa tällä kertaa?

 

Sanna Grannas: No vähän niinku Jarkko tossa jo avaskii tavallaan sitä, että se on sitä urasuunnittelua ja asiantuntijaksi kasvua oikeestaan, mitä me siellä pyritään tukemaan. Ja me halutaan nyt välttää sellaista ylenpalttista paasausta tai sitä, että pidettäis siellä vaan luentoja ja kerrottais semmonen ”one size fits all” näin suunnittelet urasi. Vaan halutaan enemmänkin nostaa sitä peiliä niiden opiskelijoiden eteen, että tää tapahtuis reflektoinnin kautta ja pohdintojen. Yritetään herätellä heitä ajattelemaan just sitä, mitä Jarkko tossa just äsken sano, et mitä se asiantuntijuus oikein on. Et totta kai monella tavalla sit saatetaan just antaa tukea siihen päätöksentekoon ja muihin.

 

Mut kyl se on just sitä, että pyritään tukemaan heitä siinä, et tarkastellaan toki sitä päätöksentekoa ja sitä oman pään sisäistä mallia. Ja siihen kuuluu tietysti se, että osaamisen tunnistaminen ja sanoittaminen on hyvin ratkaisevassa asemassa aika monessa meijän sisällöissä. Mut ylipäätään oman tarinan hahmottaminen. Et mitä se on se mun oma tarina, mitä se on se, mitä mä kerron itselleni, mitä mä kerron ulospäin. Mut tosiaan myöskin se oman pään ulkopuolisen maailman tarkastelu, et tavallaan asetetaan siinäkin peiliä ja herätellään ajattelua, et mitkä on ne asiat, mihin itse voi vaikuttaa, mitkä asiat, mihin ei voi itse vaikuttaa. Mitkä ne on ne asiat, mitkä on itsellä just pöydällä ja mitkä on ehkä jollain muulla tällä hetkellä pöydällä. Ja toki se pääomamalli antaa siihen hirveen hyvän raamin tarkastella ylipäätään tätä asiantuntijaks kasvun prosessia. Mut et ylipäätään yritetään kääntää sitä ajattelua niin, et se lähtee siitä opiskelijasta itsestään ja jokaisella on se oma vastuu siinä tavallaan. Mut et yhteisönä täs toimitaan ja tukea löytyy ja siinäkin yritetään tukea ihan siinä, kun ollaan siellä kursseilla.

 

Hyvin paljon käytetään pienryhmätyöskentelyä ja vertaispalautetta tai vertaistukea ja koetetaan ryhmäyttää niitä opiskelijoita ja saada heitä keskustelemaan keskenäänkin näistä asioista. Mitkä on teemoja, mitä muuten ei välttämättä nouse aina luonnollisesti siellä heidän välisissä keskusteluissa esiin, ni pyritään sitäkin tukemaan. Mä en tiä, haluuks sä nyt enempää esimerkkejä ihan konkreettisista sisällöistä, mut et Jaakko voi täs täydentää, mitä ne meijän sisällöt siel on.

 

Jaakko Immonen: No mä aattelen, et sellainen aika yleinen eetos ehkä, varsinkin, jos me pelmahdetaan kurssille sen yhden, kahden, kolmen luennon ajaks jossain, missä kohtaa onkaan, niin sinä ehkä semmonen eetos ja jotenki semmonen, et pysähdy, hengitä, reflektoi. Mist sä oot tulossa, missä ollaan nyt, minne sä ehkä haluaisit olla menossa.

 

Mä aattelen, et se korostuu ja on ehkä erityisen hedelmällistä silloin, jos, kurssit tietysti on tosi erilaisia. Jos me käydään 90 koulutusohjelman kursseilla, niin sinne mahtuu kaikennäköstä. Mä ite tykkään paljon semmosist kursseista, mis tehään jotain. Et siel on joku projekti, järjestetään jotain. Tai projektikurssiluonteisist jutuist, jollon sulla se kurssin sisältö tuo sen jonku tosi hands on -kosketuspinnan, varsinkin jos joudutaan vähän lähtemään vaikka yliopiston ulkopuolelle tai juttelemaan ihmisille jossain tuolla muualla tai jotain tämmöstä. Opiskelijat tekee jotain tosi konkreettista, missä pohtii ja joutuu ikään kuin reaalimaailman tilanteisiin jollain tavalla tai ainakin niiden liepeille. Niin silloin se, mitä me sinne tuodaan tai voidaan tuoda, on ehkä just se semmonen reflektiivinen träkki sinne kurssien sisälle. Et voidaan pohtii vaikka sitä, mitä tän kurssin aikana on tapahtunu, jos se työskentely on ollu tosi intensiivistä. Että jos on alussa jotenkin pohdittu sitä, millä odotuksilla tähän lähetään, mitä mä ajattelen nyt omasta tulevaisuudesta ja mitkä ne kysymykset onkaan, mitä sit. Onks kurssin lopus, tapahtuuks jotain, mimmosia keskusteluja me sit käydään, mitä uutta tietoa ajatuksii tän aikana on tullu. Onks siel kurssin aikana havaintoja, et onks siel jotain lamppui syttyny, onks joku ajatus siitä, et kuka minä olen täs oman alani kontekstissa. Onks siinä jotain ja saattaa hyvinkin olla jotain nytkähdyksiä suuntiin tai tosiin tapahtunu.

 

Mä aattelen, et se on hirveän tärkeetä ja arvokasta semmonen, tulee se sit meiltä tai opettajalta tai keneltä vaan. Mut tavallaan pidetään mukana erityisesti silloin, ku on jotain tämmöstä intensiivistä puuhaa, ni ei unohdeta sitä ”pysähdy, hengitä, reflektoi” siel jossain kohtaa. Koska peräpeilistähän ne opit elämässä usein löytyy.

 

Oliks se Kierkegaard ku sano hienosti, et elämä on elettävä eteenpäin, mutta sitä voi ymmärtää vain taaksepäin. Niin jotenkin semmosella ajatuksella. Ja sitten toki yks liittyy ehkä vähän tohon viitekehykseen, et mä aattelen, et meijän on tärkee myös sitä asiantuntijuusajatusta tai sitä käsitettä debunkata vähän ja mitä ura tarkottaa. Sen tavallaan debunkkaamista. Suomen kieli tulee meil täs jotenkin semmoseks muuriks. Et ne on hirveen pompöösejä ja etäisiä sanoja. Mut niiden kans me tullaan sit, uraohjaaja urapalveluista puhuu urasuunnittelusta ja sit täs on tää asiantuntijaks kasvu. Ne ei oo välttämättä sitä perus UniCafen pöydässä jauhettava juttua, et ne on vähän jopa tuollee, et liittyyks tää muka muhun. Mut jos me pystytään ne palastelemaan ja pureskelemaan, et mist näis jutuissa on oikeasti kyse, miten nää itse asiassa kyllä liittyy juurikin sinuun ja meihin jokaiseen. Meil jokaisella näitä juttuja on, niin se on must tärkeetä.

 

Must tuntuu, et varsinkin asiantuntijuudesta puhutaan yliopistolla paljon enemmän kuin ehkä vielä joskus aikasemmin. Työelämäkurssit ei oo välttämättä enää työelämän kursseja, ne on usein asiantuntijuuskursseja. Ja jotenkin se sana mun näkökulmasta, mä kuvittelen ainakin, et ainakin näis on tullu jotenkin vahvemmin. Liittyykö se meidän strategioihin tai muihin toimenpideohjelmiin tai mihin onkaan, mutta et se näkyy täällä enemmän täs yliopiston sisällä se asiantuntija, asiantuntijuus ja opiskelijat törmää siihen koko ajan. Ni jonkun on hyvä purkaa sitä, et mitä täl oikeestaan tarkotetaan.

 

Sanna Grannas: Mä voisin ton viel lisätä, että se, mikä näkyy yksilöohjauksissa monesti, näkyy myös noilla kursseilla. Välillä se on tosi pienestä kiinni se semmonen herättely tavallaan. Et se voi olla hyvin pieniä juttuja, mitä siihen tarvitaan, et se opiskelija alkaa katsoa ihan eri näkökulmasta tai uudesta näkökulmasta näitä itseensä liittyviä asioita ja näit teemoja. Et joskus se voi olla hyvinki semmosii pieniä vinkkejä esimerkiks siitä, et mistä lähtee hakee sitä tietoa liittyen siihen omaan tieteenalaan ja niihin omiin vaihtoehtoihin. Ne kuulostaa välillä turhankin yksinkertaisilta ne keinot, millä saadaan vähän heräteltyä, avattuu opiskelijoiden silmiä. Mut se on vaan, me ollaan sekä yksilöohjauksessa et tässä opetuksessa huomattu, et nää vanhat hyvät pienet keinot joskus on parhaita. Ei oo mitään kaikille sopivaa kaavaa, mut kumman paljon niit samoja teemoja nousee sieltä ihan kaikista koulutusohjelmissa esiin.

 

Et jos esimerkiks kysyy, mul on monesti tapana kysyä kurssien tai luentojen alussa, että mikä mietityttää tässä tulevaisuuden suunnittelussa. Niin siel nousee koulutusohjelmasta riippumatta aika samat teemat esille. Et se on yllättävää. Totta kai siinä on alakohtaisia vaihteluja, mut tietyt jutut toistuu siel kaikkialla, niin tietyt työkalut myöskin toimii hyvin. Ja tietyt teemat on sitten välillä enemmän pinnalla ja tää korona nyt on nostanu tietynlaisia teemoja pinnalle. Mutta semmosia trendejä siellä näkyy kyllä.

 

Jarkko Immonen: Saaks tohon ihan vähän viel jatkaa?

 

Eric Carver: Joo, jatka vaan.

 

Jarkko Immonen: Toi on must tosi tärkee pointti ja toi, et miten ne tietyt jutut toimii ja toistuu eri paikoissa. Mä ajattelen, et siihen yksi syy on se, että tässä hommassa ja näiden juttujen niin sanotussa opettamisessa, ehkä se on enemmän semmost fasilitointia usein, mä ajattelen, et meijän ohjaajien jotenkin on tärkeätä olla aika perillä meidän omasta alasta ja tutkimusperinteestä.

 

Mehän ei mennä pitämään luentoja siitä, et näin Savicas kirjoitti, näin Krumboltz sanoi, tämä on Superin sateenkaari tai tälläst. Mut meidän täytyy tietää se tutkimusperinne siel taustalla, koska vain sen ymmärryksen kautta mä ajattelen, et me on pystytty haarukoimaan ja pystytään kehittämään työtämme niin, että ne jutut, mitä me tuodaan opiskelijoille, on simppeleitä, toimii vähän siellä sun täällä.

 

Me tunnistetaan, mikä toistuu ja mistä siinä taustalla on kyse, jotta me osataan siihen tuoda jotain järkevää. Et täs ei voi olla vaan semmonen menetelmähessu tietyllä tavalla, että mä opettelin nyt tän yhden jutun ja täst mä käyn nyt paasaamas. Vaan jotta se työkalupakki on niin siisti ja nätti ja järjestyksessä, siel täytyy olla aika paljon ymmärrystä taustalla. Ja tää on asia, mitä must tuntuu ehkä välillä joutuu vähän niinku perustelemaan yliopiston sisällä. Voi joutua muistuttamaan ihmisiä siitä omasta asiantuntijuudestaan tietyllä tavalla.

 

Eric Carver: Kyllä. Ja tää on tietysti, puhutaan ohjauksen ja neuvonnan ja ehkä mentoroinnin välisistä rajanvedoista, niin aina välillä törmää siihen ajatukseen, että uraohjaaja vaan kertoo omasta elämästään tai omista kokemuksista tai jakaa tietoa. Kun kysehän on nimenomaan sen yksilön oman prosessin tai sen ryhmän prosessin tukemisesta sitte sillä teoreettisella ja muulla asiantuntemuksella, mitä sillä ohjaajalla on. No välil tuntuu, et täs meijän ajas just nyt tonne tulevaan kattominen on pikkasen vaikeeta. Mut mä kuitenkin pyydän teitä sitä nyt tässä tekemään. Eli miten te aattelette tää urapalveluiden rooli tulevaisuudessa sitten yliopistois kehittyy? Voitte puhuu, jos haluutte rajottaa sitä Helsingin yliopistoon tai laajemmin, niin minkälaiset asiat siinä, mitä tällä hetkellä tehdään, jää? Mitkä on ehkä semmosii asioita, mitä te ajattelette, että mennään? Tai te haluaisitte, että mennään? Haluuko Jarkko alottaa?

 

Jarkko Immonen: No vastaan nyt ihan härskin itsekkäästi omasta näkökulmastani, mitä minä haluaisin ja odotan ja toivon omassa yhteisössäni. Mä uskon, et näis on ehkä laajempia trendejä taustalla ja osittain liittyen pandemiaan. Lyhyt vastaus, et mä toivon, että mennään entistä moniammatillisempaan suuntaan ja yhteisöllisempää suuntaan.

 

Et me on nähty nyt, yliopistoihin on alkanu ilmestyä opinto-ohjaajia, onneks myös meille. Ja ehkä tää pandemia-aika ja se yhteisön puute on meijät monesti havahduttanu siihen, et miten tärkee se yhteisö on. Ja mä toivon, et semmosen tietyn siiloutumisen aika olis ohi. Vaan me tunnistettais omien verkostojemme, omien yhteisöjemme merkitys. Meil on jotain jaettua, jos me puhutaan ohjauskentästä vaikka yliopiston sisällä. Mut meil on hirveä määrä ihmisiä, jotka tekee ohjauksellisia juttuja, joiden työssä ohjaukselliset kohtaamiset on jotenkin läsnä. Jos me päästäis yhdessä näiden asioiden äärelle ehkä vähän paremmin ku ennen.

 

Ja sitten tästä taas oman työn näkökulmasta mä ajattelen, et just tää polkumaisuus vielä lisääntyis siinä urasuunnittelun tuen hahmottamisessa. Nähtäis, et urasuunnittelun tuki on opiskelun motivaation tukemista. Jos opiskelijalla pysyy se ajatus siitä, et miks mä teen, mitä mä teen, mitä mä oikeastaan elämältä haluan ja miten tää opinnot siihen liittyy, ni motivaatio pysyy ehkä paremmin ylhäällä. Jota kautta se on hyvinvointiasia. Urasuunnittelun tukeminen on hyvinvoinnin tukemista loppupeleissä. Jolloin taas sit jos me lähetään yhteysnäkökulmaan, niin mehän ollaan jo aika ison pöydän ympärillä. Meillä on, jos me hyvinvointinäkökulma otetaan, niin meil on toimijoita, joil on yhteistä puhuttavaa ja pohdittavaa. Niin tämmöset holistisempaan suuntaan meno sinne tavallaan, mitä urasuunnittelun tuella tavallaan sillä koko ns. työelämäorientaatiolla opinnois tarkotetaan. Ja et niiden juttujen ääreen tultais kirjavammalla porukalla yhdessä.

 

Eric Carver: Mitäs Sanna toivoo?

 

Sanna Grannas: Mä komppaan Jarkkoa tossa moniammatillisuudessa ja nimenomaan siitä, et vältättäis kaikkea siiloutumista ja niit siilojen ylläpitämistä. Henkilökohtasesti mä haluaisin saada just koulutusohjelmissa näiden teemojen kanssa tekemisissä olevat ihmiset mukaan meijän toimintaan siihen verkostoon. Et se olis mun unelma. Ja sitte taas jälleen kerran omasta puolestani puhun nyt, mitä mä toivoisin, niin ylipäätään täs asiantuntijuuden kasvun tukemisessa ja urasuunnittelun tukemisessa. Et me saatais jollain konstilla myös yliopiston ja akateemisen maailman ulkopuolisia toimijoita siihen tukeen mukaan. Eli niitä työelämän edustajia. Et työelämän ja koulutusohjelmien dialogi, et se vahvistuis. Ja opiskelijat ehkä sais opintojen aikana, riippuen, toisissa koulutusohjelmissa tää onkin hyvin hoidossa, mutta et opiskelijoiden kosketus näihin työelämässä pyöriteltäviin teemoihin, se lisääntyis. Ja miten se sit järjestetään siihen, ku tuskin kellään on mitään taikasauvaa tai yhtä ratkaisua. Mut et se on mun henkilökohtainen toive, et työelämän edustajat pääsis enemmän mukaan tähän toimintaan.

 

Eric Carver: Mun ei kuuluis varmaan vastata omaan kysymykseeni, mutta vastaan. Liittyy ehkä vähän näihin pandemiakokemuksiin ja muutenkin, mitä oon täs viime aikoin aatellu, minust ois hirveen tärkeetä, että se nimenomaan se asiantuntijoiden kasvun sosiaalinen puoli, yhteisöllinen puoli, se ajatus siitä, miten ammatillinen identiteetti tai koulutusalaidentiteetti tai asiantuntijaidentiteetti hyvin pitkälle kuitenkin kehittyy vuorovaikutuksen kautta. Ja yhteisön jäsenyyden kautta. Et me se aina muistettas tässä. Et vaikka yksilöä koulutetaan ja yksilön osaaminen kehittyy ja yksilö saa arvosanoja kurssista, niin se kuitenkin hyvin pitkälle on yhteisöllinen se prosessi. Se on mun mielestä semmonen asia, mitä mä toivoisin, että just tällä alueella meidän yliopistossa ja muissa yliopistossa muistettas pitää sitä näkökulmaa esillä.

 

Jokainen vieras saa, tai pyydän antamaan aiheeseen liittyvän lukuvinkin kuulijalle. Tai vähän aiheen vierestä, sekin on ok. Haluuko Sanna aloittaa lukuvinkillä?

 

Sanna Grannas: Mun lukuvinkki olis ehkä, nyt ollaan puhuttu tästä resilienssistä, se on noussu tääl esiin. Ja epävarmuuden sietokyvystä ja muusta. Niin mulle itselleni viime kesänä, kun luin Krisse Lipposen kirjaa Resilienssi arjessa, ni se oli semmonen, mikä jäi minulle mieleen. Siinä mielessä, et siinä positiivisen psykologian kautta tarkasteltiin sitä, mitä se resilienssi jokaisen omassa arjessa voi olla. Siinä oli mun mielestä aika kivoja pieniä palasia ja tehtäviä, millä sitä omaa ajatteluu sai vähän haastettua. Siinä otettiin huomioon useita näkökulmia resilienssiin ja kaikkeen siihen omaan arkeen liittyviin asioihin. Et sitä suosittelen. Sekä jokaselle tavallaan alasta riippumatta, mutta että näin ohjausalan ihmisenä siitä sai myös aika hyvii vinkkejä siihen omaan toimintaan ja ohjaukseen.

 

Eric Carver: Kiitos. Mäki oon yhden resilienssikirjan tossa just lukenu. En tiiä, oliko tää sama, en muista kirjailijan nimeä. Jarkko?

 

Jarkko Immonen: Meillä on tällä hetkellä Helsingin yliopistossa vammaisinkluusion teemavuosi meneillään. Siihen liittyen ajattelin suositella kirjaa. Ja tää on täysin tutkimusperusteeton teos. Esseekokoelma, jonka on kirjoittanut Leah Lakshmi Piepzna-Samarasinha. Nimi on Care Work, joka on ehkä muistaa suomalaisille kun kirjoittajan nimi. Ja alaotsikkona Dreaming Disability Justice. Ja tästä on jo tovi, kun mä tän luin. Mutta tää oli todella ravisteleva kirja, sytytti monta pohdintaa ja kelaa omassa päässäni siitä, että mä ajattelen, et tää on erityisesti ihmisenä, jolla tässä yhteiskunnassa, jos me eletään, on aika paljon valtaa ja pääsyä ja ääntä, niin oli todella silmiä avaavaa luettavaa.

 

Ja myös ehkä aika hyvä perustelu tai puolustuspuheenvuoro sille, miks me tarvita semmosta intersektionaalista näkökulmaa ja ajattelua kaikessa meidän toiminnassa tänä päivänä. Meidän opiskelijamme ovat juuri perustaneet uuden opiskelijajärjestön, Rampaopiskelijat ry. Rampa on ikään kuin käännös englantiin muodostuneesta sanasta Crip, jota myös tässä kirjassa paljon käytetään kuvaamaan semmosta ikään kuin valittua identiteettiä. En nyt jaarittele pidempään, mutta siis esseitä elävästä elämästä, monennäköstä. Ja siis kirjoittaja on piinallisen hyvä kirjoittaja.

 

Eric Carver: Kiitos tosi paljon Jarkko ja Sanna, ku tulitte vieraaksi ja jaoitte teidän ajatuksia. Ei muuta kun, en mä tiedä, voiko tässä sanoa aurinkoista kevättä, kun miettii, mitä maailmassa tapahtuu, mutta niin hyvää kevättä, kun se nyt voi olla teille. Kiitos, kun tulitte vieraaksi.

 

Jarkko Immonen: Kiitos.

 

Sanna Grannas: Kiitos, Eric.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.