Helsingin yliopisto
Miten yliopisto-opiskelijoiden urasuunnittelua ja uraohjausta voidaan tukea digitaalisten työvälineiden avulla? Miten toimii Kudin.fi itsearviointiväline, joka on suunniteltu tukemaan opiskelijoita oman tulevaisuutensa ja työuransa pohtimisessa? Miten yliopistoissa tehtävän uraohjauksen käytäntö ja teoria ovat kehittyneet viime vuosikymmeninä?
Jakson vieraana on Leena Itkonen.
Itkonen työskentelee yliopisto-opettajana Jyväskylän yliopiston Opettajankoulutuslaitoksella ohjauskoulutuksessa, jossa koulutetaan ohjausalan maistereita, opinto-ohjaajia ja uraohjauksen erikoistumiskoulutuksessa olevia asiantuntijoita. Hän tekee väitöskirjatutkimusta korkeakouluopiskelijoiden uravalmiuksien kehittymisestä ja siitä, millaiset tekijät vaikuttavat opintopolun aikana näiden valmiuksien kehittymiseen. Aiemmin Itkonen on työskennellyt uraohjaajana Helsingin yliopiston urapalveluissa.
Kuuntele jakso Soundcloudissa
Jakson tekstivastine
Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin 12. jakso.
Aiheena digitaaliset työvälineet opiskelijoiden urasuunnittelun ja ohjauksen tukena. Jakson vieraana on yliopisto-opettaja Leena Itkonen Jyväskylän yliopistosta.
Jakson kesto 43 minuuttia.
Jakso ja tekstivastine julkaistu 31.3.2022.
Eric Carver: Tervetuloa Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa -podcastin seuraan. Podcastissa tarkastellaan opiskelijoiden ja tohtorikoulutettavien ohjaukseen yliopistossa liittyviä kysymyksiä ja aiheita. Minä olen Eric Carver ja olen tämän podcastin juontaja. Työskentelen Helsingin yliopiston opetuksen strategisissa palveluissa. Vastaan siellä opiskelijoiden ohjausta koskevien yliopistotason linjauksien valmistelusta ja niiden toimeenpanon seurannasta. Aiemmin työskentelin uraohjaajana Helsingin yliopiston urapalveluissa.
Tämän jakson vieraana on Leena Itkonen. Itkonen työskentelee yliopisto-opettajana Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksella ohjauskoulutuksessa, jossa koulutetaan ohjausalan maistereita, opinto-ohjaajia ja uraohjauksen erikoistumiskoulutuksessa olevia asiantuntijoita. Hän tekee väitöskirjatutkimusta korkeakouluopiskelijoiden uravalmiuksien kehittymisestä, ja siitä millaiset tekijät vaikuttavat opintopolun aikana näiden valmiuksien kehittymiseen. Aiemmin Itkonen on työskennellyt uraohjaajana Helsingin yliopiston urapalveluissa. Tervetuloa mukaan Leena.
Leena Itkonen: Kiitos.
Eric Carver: Puhutaan tänään Leenan kanssa siitä, että miten yliopisto-opiskelijoiden urasuunnittelua voidaan tukea digitaalisten työvälineiden avulla. Erityisesti tutustutaan tässä jaksossa Kudin.fi itsearviointivälineeseen, joka on suunniteltu nimenomaisesti tukemaan opiskelijoita oman tulevaisuuden työuran pohtimisessa. Lisäksi puhutaan Leenan kanssa siitä, että miten yliopistossa tehtävän uraohjauksen käytäntö ja sen teoriapohja on kehittynyt viime vuosikymmeninä.
Mutta alotetaan, Leena sillä, että sä oot ollu kehittämässä tätä Kudin.fi-palvelua, josta puhutaan vähän tarkemmin kohta lisää. Ja sitten sitä ennen tämmöstä Urapolulla.fi-palvelua. Niin, minkä takia sä kiinnostuit itse näiden digitaalisten työvälineiden kehittämisestä tähän urasuunnittelun tukeen ja mikä rooli sun mielestä tämmöisillä työvälineillä pitäs olla opiskelijoiden uraohjauksessa tai urasuunnittelun tuessa yliopistoissa?
Leena Itkonen: Siinä on varmaan niin kun monta syytä. Täytyy ehkä ensin sanoa, että se digitaalisuus ei ollu se niin kun millä kärjellä lähdettiin vaan ehkä enemmänkin se, että jotenkin aattelin, että me tarvitaan kaikkien opiskelijoiden saataville laadukkaita tutkimukseen perustuvia palveluita. Jolloin se on tavallaan opiskelijoiden tasa-arvoon liittyvä kysymys eli niin kun, että kaikilla, kun ei me koskaan riitetä kaikille niin sitten se, että kaikilla on kuitenkin mahdollisuus saada uraohjausta yliopistossa. Ja niin se tapa, millä sitä voidaan sitten tehdä, että se olis tasa-arvosta ja kaikille saavutettavaa niin digitaalisten palveluiden välillä ja ehkä nimenomaan digitaalisten palveluiden kanssa sen takia, että sitten se on aikaan ja paikkaan sitoutumatonta. Siihen mä aattelin, että liittyy semmoinen tietynlainen momentum, että niin kun ihmisellä tulee sellainen hetki tai vaihe, jolloin se miettii, että mitäs mä nyt tässä oikeestaan oon tekemässä näissä opinnoissa, mihin nää on mua johtamassa. Niin se on juuri se hetki, jolloin sitten voi tarttua siihen kysymykseen ja ruveta ite sitä työstämään, et sun ei tarvii siinä hetkessä varata aikaa, jonka sä saat ehkä neljän viikon päästä. Vaan sä voit saman tien, kun se hetki on päällä niin ruveta sitä sitten työstämään ja pohtimaan ja alottamaan sitä prosessia. Eli sen takia varmaan digitaalisiin palveluihin hain.
Eric Carver: Niin se on niin kun sen ohjaus tai tukea hakevan itse määriteltävissä, milloin hän haluaa sitä tehdä.
Leena Itkonen: Se on aika pitkästi siis itse määriteltävissä. Se on koko ajan tarjolla, mutta tokihan niitä käytetään myös osana jotain niin kun kurssitoimintaa niin, että se tuleekin sitte sieltä opettajalta tai ohjaajalta päin, että tämmönen palvelu liittyy tähän teemaan ja ennen kun tulet tälle kurssille tai ennen kun tuut ohjaukseen niin voisit käydä tekemässä tästä kyselystä jonkun mittariston. Ja ehkä siihenkin liittyy semmonen teema, että kurssi on silloin helpompi niin kun suunnitella siihen suuntaan, et minkälaisia tarpeita ehkä siinä opiskelijajoukossa on tai niin kun vaiheiden, opiskeluvaiheiden mukaan vähän eri teemoja korostaen.
Ja sitten taas ehkä yksilöohjauksissa se, että niin kun päästään nopeammin hyppäämään vähän pitemmälle eli tavallaan tiedetään minkälaiset teemat siellä sitte voi olla. Niitä, jotka eniten pohdituttaa tai niin kun myöskin sille opiskelijalle enemmän näkemystä, et tämmösiä kaikkia juttuja tähän liittyy ja mitä mä ite priorisoin sitä, että mikä on mulle nyt tärkeämpää ja mikä on ehkä sitte sellaista, joka tulee myöhemmin. Eli mä aattelin, et kyl tossa on niin kun myös oppimisesta kyse, että hahmottaa, auttaa hahmottaa myös sitä, että minkälaisista kaikista teemoista tässä urasuunnittelussa ja tulevaisuuteen orientoitumisessa voi olla kyse. Ja siinäkin semmonen niin kun digitaalisuus voi sitä tukea.
Eric Carver: Mitäs, jos me vähän tutustutaan tarkemmin tähän Kudin.fi-palveluun. Millasii sisältöjä siellä on ja miten opiskelijat sitä käyttää? Ja onko siinä tavallaan just tää mistä äsken mainitsit, et onko sitä myös mahdollista käyttää niin kun tavallaan uraohjausta tekevien uraohjaajien osana sitä työtä ja hyödyntää sitä sitten siinä yhteisessä työskentelyssä opiskelijoiden kanssa?
Leena Itkonen: Joo, siis se palveluhan on julkaistu tossa reilu vuosi sitten. Tehtiin OKM:n kärkihankkeessa kolmen yliopiston eli Helsingin ja Itä-Suomen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston yhteistyönä. Ja tosiaan silloin aateltiin, että et me halutaan semmonen, joka niin kun tiiviisti kytkeytyy meidän alan tutkimukseen ja teorioihin. Ja sitä varten me valittiin sitten kolme olemassa olevaa mittaristoa. Ja meillä oli ehkä pitkään ajatuksena se, että niistä yksi valitaan niin kun meijän pilottitutkimusten perusteella, mutta sit me päädyttiin siihen, että et me kuitenkin otettiin kaikki kolme mittaria mukaan siihen palveluun. Ja opiskelija voi tehdä kerralla niistä vain yhden tai kaksi tai kaikki kolme halutessansa. Et ne on vähän erityyppisiä keskenänsä.
Ja ensimmäinen mittaristo on siellä tämmönen niin kun uravalmiuksiin linkittyvä (-) [07:16] työllistymisvalmiuksiin Michael Tomlinsonin tämmönen niin kun työllistyvyyteen ja erilaisiin pääomiin linkittyvä kaikista pisin näistä kyselyistä ja siellä käydään niin kun eri osa-alueita läpi. Kakkosmittari on sitten Mike Savickasin uramuuntuvuuteen liittyvä mittaristo ja se on sitten myös mittareista kaikista lyhyin ja sitten kolmas mittaristo linkittyy sitten haittaaviin ajatuksiin, liittyykö ne sen niin kun päätöksenteossa vaikeuttaa sitoutumista päätöksiin vai onko se päätöksenteko itsessään vaikeeta ja siihen liittyviä kysymyksiä sitte. Ja opiskelija vastaa niihin väitteisiin ja niiden vastausten perusteella esimerkiksi siitä ensimmäisestä mittaristosta sitte saa palautetta jokaisesta osa-alueesta niin, että eli se kone siellä takana laskee, niin kun ryhmittelee ne sen teorian mukaan niitä vastauksia ja sitten saa sieltä palautetta, että tällä osa-alueella sä olet, vaikka tosi edistynyt jo ja miten se tavallaan elämässä näyttäytyy, mistä sen huomaa. Ja sitte siel voi olla semmonen, et on tavallaan siellä keskivaiheessa, että on alkanut kehittymään jollain osa-alueella, mutta et vielä on tehtävää ja mitä vois tehdä tai sit voi olla joku osa-alue semmonen orastava, että on aika alussa vielä siellä sen kanssa ja sitte edelleen niin kun ehdotuksia, että miten tätä osa-aluetta vois lähteä sitten kehittämään siellä omassa toiminnassa.
Ja kun niitä osa-alueita, vaikka tässä ensimmäisessäkin mittarissa on yhdeksän kappaletta, niin se on ihan varma, että kaikkia ei voi yhtä aikaa edistää eikä niin ole tarkoituskaan. Vaan ajatus siitä, että tutkinnon aikana ehtii tekemään sitten niin kun, että erilaisia asioita eri vaiheessa. Jotkut asiat on semmosia, vaikka osaamiseen linkittyvä osa-alue ja oman osaamisen sanoiksi pukeminen, et se varmaan kulkee koko ajan siinä mukana. Toinen osa-alue, joka kulkee koko ajan mukana, on oma identiteetti ja siihen kohti omaa alaa kasvamista liittyvä osa-alue, niin se on tämmöstä tosi pitkää työskentelyä. Ja sit siel on semmosia osa-alueita, jonka voi saada aika nopeastikin niin kun hyppäyksittäin eteenpäin, vaikka niin kun vähän sosiaaliseen tai kulttuuriseen pääomaan linkittyen joku harjottelukuvio voi olla siinä aika iso. Mut et joka tapauksessa ideana se, että kun niit osa-alueita on paljon niin sitten niitä tavallaan vähän niin kun järjestelee, et mikä on milloinkin fokuksessa ja mitä sen eteen tekee niin, et se on vähän jotenkin tietoisempaa ja systemaattisempaa se työskentely.
Ohjaajille meillä on sitten uraohjauskortit, jolloin he tavallaan pystyy sieltä sitten vähän tsekkaamaan sitä, että jos opiskelija tulee omaopettajalle HOPS-keskusteluun tai ohjaukseen, jossa linkitetään myöskin tämmösiin urasuunnitteluteemoihin ja sit katotaan, et okei nyt tällä osa-alueella opiskelija on vielä tosi alussa, niin minkälaisilla kysymyksillä sitä voi tukea, pohdintaa siihen liittyen, minkälaisilla tehtävillä vois tukea tämmöstä tätä nimenomaista osa-aluetta. Eli yritetään sitä ohjaajaakin tukea siinä, että hänen toimintansa kohdistuu sitten niin kun oikealle, oikeisiin kohtiin sitä missä se opiskelija on näiden teemojen kanssa menossa.
Eric Carver: Ymmärränkö oikein, et siel on tavallaan tämmöstä testin tai
tämmösen kyselyn täyttämistä, jonka kautta saa ehkä näkökulmia siihen mitkä asiat vois olla sille omalle prosessille nyt keskeisiä ja sitten ihan konkreettisia tehtäviä niiden asioiden miettimiseen?
Leena Itkonen: Joo. Eli opiskelijalle se näyttäytyy siis tosiaan kyselymittareina ja joihin vastataan ja joista saa palautteen ja joka niin kun jotenkin mä aattelin, et se auttaa hahmottamaan sitä, että mistä kaikesta on kyse, että se semmonen niin kun tulevaisuus ja minun paikkani siellä ja näin, et se ei oo semmonen epämääräinen mössö vaan, että sieltä tulee niitä eri osa-alueita ja tulee näkymään siitä, että jossain jutussa on jo matkalla sinne suuntaan ja toiset jutut on sellasia, että ne vaatii panostamista. Ja niin sitte ohjaajille on niitä tehtäväehdotuksia, että miten opiskelijoita voi tässä kohtaa tukee. Tokihan niitä tehtäväehdotuksia ja toimintaehdotuksia tulee siinä palautteessa myös opiskelijoillekin, että minkälaisilla toimilla tätä vois miettiä. Mut se ei oo niin kun suora automaatti, että tee tämmönen tehtävä.
Eric Carver: Jos vielä pitää konkretisoida niin siinä haetaan tavallaan semmosia asioita mihin voisi tarttua, tavallaan keskustelun kohteita, mitkä vois olla relevantteja. Sen sijaan, että se tulevaisuus näyttäytyy semmosena isona pilvenä tai niin kun mönttinä vaan.
Leena Itkonen: Joo, eli siinä on niin kun, me niin kun pilkotaan sitä isoa massaa ja niin kun jokaiseen pilkottuun osioon tulee sitte semmosia ajatuksia ja ehdotuksia, että miten tätä osa-aluetta vois niin kun kehittää. Ja siin niin kun riippuen nyt siitä, että onko se opiskelija sitte tulossa, että onko hän työstämässä sitä yksin, jolloin se on enemmän semmosta omaa reflektiota tukevia ehdotuksia palautteen pohjalta mitä vois tehdä. Onko hän menossa keskusteleen jonkun yliopiston opettajan tai ohjaajan kanssa tästä teemasta, jolloin sille ohjaajalle on tavallaan siitä ehdotuksia, että okei ne nyt tällä opiskelijalla nää teemat on sellasia, jotka ehkä näyttäytyy semmosina vasta orastavina teemoina ja niistä vois niihin keskittyä, jos niin yhdessä päätetään. Tai sitten niin, että onko tämmönen joukko opiskelijoita tulossa tän mittaristonsa kanssa kurssille, jolloin sit katotaanki et okei no näillä kaikilla on selkeästi puutteita siinä, että he ei tunnista minkälaisia vaihtoehtoja tää tutkinto tuottaa ja sitä vois tässä ryhmässä tukea tämmösillä ja tällasilla tehtävillä.
Eric Carver: Mainitsit nää kolme tavallaan mittaria mitä siellä on taustalla. Haluuksä kertoo vähän lisää niistä tavallaan minkälainen tutkimuspohja siinä on taustalla? Niin kun tiiviisti, et minkälaisia näkökulmia ne tavallaan ottaa ne teoriat siihen tulevaisuuden (-) [14:26] suunnitteluun?
Leena Itkonen: Joo. Jos mä alotan siitä keskimmäisestä mittarista, joka oli tää Mike Savickasin uramuuntuvuus, niin se on varmaan yksi maailman tutkituimmista korkeakouluopiskelijoita koskeva mittaristo, ja se on postmoderni teoria niin siinä aika pitkälti lähdetään siitä, että meidän maailma ympärillä muuttuu kaiken aikaa. Siellä on makrotason ilmiöitä ja niin se ympärillä oleva muutos edellyttää sitten yksilöiltä tämmösiä omaan muuntuvuuteen panostamista. Ja siinä on sitten neljä eri ulottuvuutta, joita sillä mittarissa haarukoidaan.
Ja se viimeinen mittaristo taas linkittyy tämmöseen kognitiiviseen ajatteluun eli tavallaan yritetään hahmottaa sitä, että silloin kun me ihmiset ollaan tien risteyksessä, niin on joskus jotenkin vaikeaa arvottaa niitä erilaisia vaihtoehtoja, että edes hahmottaa minkälaisia vaihtoehtoja siellä on. Ja niillä kysymyksillä pyritään paikantamaan sitä, että onko tässä kyse siitä, että se päätöksenteko on vaikeeta, joka voi johtua siitä, että juurikin esimerkiksi ei tiedä niitä vaihtoehtoja. Tai ei osaa niitä jotenki tietää jotain mut, ei tiedä tiedä tarpeeksi tai sit on jotenki, mä oon tosi pulassa sen prosessin kanssa. Vai onko siinä kyse enemmänkin semmosesta niin kun sitoutumisen vaikeudesta, jolloin voikin olla kyse siitä, et ei osaa arvottaa niitä eri vaihtoehtoja. Ja semmosesta vähän jossittelun kehästä on vaikea vapautua ja sitä siinä sitte haarukoidaan.
Sit tää meidän ensimmäinen mittaristo, tää kaikista pisin mittaristo, niin se perustuu sitten taas vähän erityyppiseen ajatteluun. Eli siellä on takana tämmönen Michael Tomlinsonin kehittämä tää oma malli. Ja tää on tuorein näistä ajatuksista eli mittari on validoitu 2021 neljän vuoden kehittämisen jälkeen. Ja siinä mittaristossa on itse asiassa useampia pieniä mittareita sisällä, eli tavallaan erillisiä osa-alueita. Ja siellä haarukoidaan sitä, että minkälaista inhimillistä pääomaa opiskelijoilla on eli tavallaan linkittyy siihen osaamiseen, jota he tulee yliopistolta hakemaan, et miten he tavallaan hahmottaa sitä omaa osaamista ja osaa pukea sanoiksi, näkee siitä minkälaisia tietoja ja taitoja siinä opinnoissa kertyy.
Ja toisena osa-alueena siel on sitten tämmönen, kun urataidot, joka on niin kun edelleen tavallaan jatkaa sitä sen osaamisen sanoiksi ja näkyväksi tekemistä, mutta sit tämmösessä työnhaku konteksteissa esimerkiksi.
Sitten siellä on sosiaalinen pääoma ja kulttuurinen pääoma, jotka on tämmösiä niin kun suhteessa muuhun ihmisiin olevia pääomia. Eli tavallaan niin kun sosiaaliseen pääomaan nimensäkin mukaisesti kuuluu esimerkiksi verkostoituminen. Joka ehkä sanana herättää monenlaisia mielipiteitä, mielikuvia mut, et tavallaan niin kun näkymää siihen, että niin kun kohti sitä omaa alaa, et minkälainen yhteisö tällä alalla on, minkälaisissa erilaisissa paikoissa niitä on. Eli tavallaan tullaan siihen vaihtoehtojen tuntemisen äärelle. Ja se mitä mä ajattelen, että hienoo tässä ajattelussa on se, että ensimmäisessä vaiheessa mun ei tarvi tietää sitä, että mikä ois mua kutsuva suunta, vaan mun pitää vaan tietää minkälaisia vaihtoehtoja siellä on.
Ja sitten kulttuurinen pääoma on tavallaan semmosta niin kun sit jo sitä, että mikä, mihin suuntaan mun, mikä vois olla mulle oma paikka ja mua kutsuva suunta. Ja sit se on toisaalta myös tämmöstä ihan niin kun ehkä vähän tapaan kutsua vähän semmosiksi niin kun kulttuurisiksi koodeiksi. Ja mä aattelin, et kun meillä opiskelijat paljon tunnistaa sitä, et miten paljon on vaikka opiskelijajärjestötyöstä hyötyä niin se linkittyy nimenomaan tähän kulttuuriseen pääomaan eli meillä on erilaisia konteksteja missä me vaihetaan sitä koodia ja olemisen tapaa ja harjoitellaan myös sitä koodinvaihtoa. Ja sitä mä aattelen, että tää mittaristo tekee aika hienosti näkyväksi.
Sit siel on kaksi tosi henkilökohtaista pääoma kohtaa, niin siel on se identiteetti pääoma, mikä on mulle merkityksellistä, mikä on mulle arvokasta ja tärkeetä, keneksi olen tulossa. Ja tosiaan tämmöstä niin kun pitkää työskentelyä ja aikaa ennen yliopisto-opiskeluja. Ja mä aattelin, et korkeakouluopintojen aikanahan sitten me kasvetaan osaksi sitä omaa tiederyhmää. Ja sitte kun yliopistosta lähdetään eteenpäin niin sit ruvetaan identifioitumaan jollekin ammattikentille, niin se on semmoinen juonne, joka tässä on hyvin voimakkaasti mukana. Ja sit siel on se psykologinen pääoma eli tavallaan ajatus siitä, että niin tulee ehkä lähelle sitä Savickasenkin ajattelua, että on epävarmuuksia ja on muutoksia ja pitää sopeutua ja se on ehkä semmonen osa-alue mitä sitte pitää myös kaiken aikaa vähän seurailla ja katsoa missä sen kanssa nyt.
Eric Carver: Siirrytään tästä Kudin.fi-palvelusta vähän tänne uraohjauksen käytännön ja teorian pitkäaikaisempaan kehitykseen yliopistoissa. Siinä miten yliopistoissa uraohjausta tehdään ja miten sitä on mielletty. Ja tässä kohtaa on ehkä reilua kertoo kuulijoille, et me ollaan Leenan kanssa oltu tosi pitkään samassa tiimissä Helsingin yliopistourapalveluissa uraohjaajina ja käyty näitä keskusteluja hyvin pitkään myös aikasemmin, et tosi kiva saada sut Leena nyt vieraaksi tähän podcastiin myös. Sä oot ollu ite uraohjauksen kentällä 2000-luvun alusta asti. Ja kun peilaat omaa työuraa niin miten sä kuvaisit sitä, miten uraohjaus on yliopistossa kehittyny, mikä on muuttunu ja onko jotain sellasia asioita, mitkä on säilynyt aika samana?
Leena Itkonen: No, siis ihan tosi, tosi paljonhan on muuttunu. Että mä oon aikoinaan tullut palveluun nimeltä Rekrytointipalvelut, joka niin kun kenttähän perustettiin yliopistoihin 90-luvun laman jälkeen korkeakoulutyöttömyyttä helpottamaan ja nimensä mukaisestihan silloin niin kun rekrytointipalveluilla palveltiin työnantajia, että he paremmin löytäisi opiskelijoita yliopistoista ja heille tarjottiin suoria rekrytointikanavia. Ja mä aattelin ehkä silloin niin kun uraohjaus oli sitä, Helsingissäkin ostettiin ulkopuolelta, eli se ei ollu semmonen niin tiivis osa sitä toimintaa.
Ja nyt mä aattelen, että näiden vuosien aikanahan tää kenttähän on professionaalistunut. Ja se on paljon systemaattisempaa ja se on ehkä asiantuntijajoukko, jonka olemassaolo ja työkontekstit tunnistetaan nyt ihan toisella tavalla kuin silloin alkuaikoina. Eli semmonen, ja siinä on ihan selkeät struktuurit, että silloin alkuvuosina tehtiin ehkä vähän kaikenlaista minkä aateltiin olevan hyödyksi opiskelijoille. Muistan esimerkiksi, että ostettiin joku tämmönen etikettikurssi opiskelijoille, ja nyt mä aattelen, et ehkä se toiminta on enemmän sitä, että et siin on jonkinlainen strategiaa ja struktuuria näkemys, että mitä tehdään, miksi tehdään ja miten sitä tehdään ja kaikki koko ajan jotenkin pyörii, mikä tahansa se toiminto onkaan. Kun mä aattelin, että niin kun näissä palveluissa yliopistoissa on edelleen myös sitä työnantajien kanssa työskentelyä, mutta se niin kun nimenomaan tukee niitä opiskelijoiden uravalmiuksien kehittymistä ja mä aattelin, että siitä näkökulmasta sitten katsellaan myös sitä työnantajien kanssa tehtävää yhteistyötä. Semmonen niin kun näkemystä varmaan tullut ja tietysti myös osaamista tässä.
Eric Carver: Työnvälityksestä lähdettiin ja se on tärkeä osa edelleenkin, mutta se opiskelijan prosessi on tullut niin kun keskisemmäksi tai keskeiseksi siinä.
Leena Itkonen: Niin, ja sit ehkä myös koko ajan se, että siellä ihan ytimessä on se, että opiskelijoiden takia tätä tehdään. Ei sen takia, että työnantajien ois helpompi löytää opiskelijoita, vaikka sekin on tärkeä aspekti, mutta niin kun toimitaan yliopistokontekstissa niin kyllä me niiden opiskelijoiden parhaaksi toimitaan.
Eric Carver: Kyllä. Miten sun oma ajattelu, sanoit, että uraohjaus yliopistossa ja urapalvelutoiminta on professionalisoitunut ja tavallaan se on vahvemmin kytketty teoriaan ja semmoseen strategiseen ajatteluun siitä, että mitä täs ollaan tekemässä. Niin miten sun oma ajattelu on kehittynyt vaikka 10 tai 15 tai 20 vuoden perspektiivillä tai mikä sulla on muuttunu siin tavas miten sä miellät sen yliopistossa tapahtuvan uraohjauksen?
Leena Itkonen: No, varmaan mullakin on tietynlainen ammattimaistumisen matka siinä taustalla ja myöskin ehkä vähän semmonen ehkä sellanen kytkeytyminen meidän alan tutkimukseen ja teoriaan on niin kun lähteny tietystä pisteestä. Mulla se oli kognitiivisista teorioista joiden niin kun avulla itse rupes hahmottamaan, kun ekan kerran lähettiin rakentaan sitä, että mitä me oikeestaan niin kun minkälaista prosessia, minkälaisia valmiuksia me ollaan tukemassa.
Niin silloin 15 vuotta sitten tukeuduttiin kognitiiviseen ajatteluun. Ja sit jossain vaiheessa niin kun ehkä huomas, että sekä meidän alan tutkimus että se oma polku meni siitä eteenpäin ja ehkä tuli semmonen uudenlainen kaipuu uudenlaiseen teoreettiseen ajatteluun. Ja sit mä toisaalta aattelen, että kaikki meidän teoriat on kuitenkin yksinkertaistuksia todellisuudesta, että sitte se, että mistä kunkin ammatissa toimivan uraohjaajan oma käyttöteoria muodostuu, niin se muodostuu hirveän erilaisista elementeistä. Mutta mie jotenkin ajattelen, et siel on ytimessä se, että mistä mä nyt oikeastaan aattelen, et mitä mä oon tekemässä, kun mä tuen opiskelijoiden urasuunnitteluu, minkälaisista valmiuksista siellä on kyse, mitä mun mielestä heidän pitäisi kehittää opintojen aikana? Ja sit toinen kysymys on se, et no, miten mä sitä sitten teen, että ne valmiudet kehittyisi? Et sellasta niin kun mitä ja miten kysymyksenasettelua ajattelen, että tällä kentällä uraohjaajat sitte pyörittelee.
Eric Carver: Kognitiivinen näkökulma niin, oliko siinä sun mielestä keskeistä se, että siinä pysty tavallaan purkamaan ajatukseksi sitä mitä pitäisi oppia? Oliko se sun mielestä se mikä siinä oli niin kun mikä sua puhutteli tai miksi se oli semmoinen paikka mistä sä aloit, että mitä opiskelijoille pitäisi opettaa, jotta pystyisi urasuunnitteluun? Oliko se sun mielestä sen vahvuus?
Leena Itkonen: Joo, siis se oli varmasti yksi vahvuus. Se tosi hyvin käy järkeen ihmisillä, että mistä tässä on kyse eli tavallaan niin kun, että pitää tietää itsestään, eli se on se itsetuntemuspalikka, pitää tietää niistä vaihtoehdoista, pitää tehdä valintoja, ratkaisuja, suunnitelmia. Ja tuota niin niitä varmaan teemoja me tunnistetaan edelleenkin. Mä aattelin, että ongelmaksi ehkä vähän muodostu se, että siellä alko se itsetuntemusosio kasvaa tosi paljon. Ja sit oli teemoja, joita oli vaikea linkittää sinne yksittäisiin osa-alueisiin. Ja siinä mielessä mä ehkä aattelin, että toi Michael Tomlinsonin uravalmiudet teema on myöskin hyvin opinnollistettavissa eli siinä pystyy eri osa-alueisiin laittaan niin kun rakentaan opetussuunnittelun näkökulmasta osioita. Mut se on hienojakoisempi, jolloin tavallaan siel on vaikka nyt se ero siitä, että osaaksä, tunnistaksä osaamista, joka sulle opinnoissa kertyy, osaaksä pukea sitä sanoihin versus identiteettiosio, että keneksi sinä olet tulemassa, mikä on sulle tärkeetä, mikä on sulle niin kun arvokasta, mikä on sulle merkityksellistä. Niin se on hienojakoisempaa ja se on ehkä semmonen asia mistä mä tykkään siinä.
Eric Carver: Onko siinä vähän, se ottaa enemmän kiinni tai mahdollistaa sen, että otetaan huomioon se yksilön tilanne ja se konteksti ja se matka, jota on kuljettu siihen mennessä?
Leena Itkonen: Joo, se mun mielestä pilkkoo sitä asiaa niin kun matkaa hyvin siihen, että tuota kyse on pitkistä prosesseista ja useamman vuoden kestävästä prosessista. Mä ajattelen, että tää on teema, joka niillä opiskelijoilla on mukanansa, kun ne tulee yliopistoon opiskelemaan ja ne tekee sen teeman parissa asioita vuosien aikana ja sit ne lähtee sen kanssa. Ja se edelleen jatkuu se, että tommonen valmiuksien kehittäminen on koko ajan tapetilla. Mä aattelen, että ihmiset, jotka vaihtaa työuraa tunnistaa tosi hyvin sen, että joutuukin uudestaan palaan näiden teemojen äärelle. Mitä sä kysyitkään?
Eric Carver: Ehkä täs mietin itse sitä, että omaa semmosta ehkä teoreettista ajattelua, että miten se on kehittynyt niin, niin se matka on ollut ehkä enemmän tämmöstä yksilökeskeisistä tavoista hahmottaa sitä yksilön prosessia enemmän semmoseen, että se huomioi sitä ympäristöö, jossa ihminen toimii ja sitä taustaa ja taustalla olevaa tarinaa. Että jotenkin mulle esimerkiksi uraohjauksen erikoistumiskoulutuksen aikana tuli aika semmonen iso kokemus siitä, että me aika paljon ehkä niissä vanhemmissa teorioissa luotettiin siihen yksilön kaikkivoipaisuuteen, että yksilö päättää ja valitsee ja ratkaisee ja tekee sen suuren suunnitelman ja sit me ollaan tyytyväisiä, kun ihminen on kirjoittanut paperille, että minusta tulee isona x. Eikä niin kun ehkä riittävästi huomioitu sitä miten se elävä elämä ja se ympäröivä maailma vaikuttaa siihen mitä ihminen ylipäätään näkee itselleen mahdollisen.
Leena Itkonen: Kyllä, juuri näin. Ja ehkä se siinä tossa pääoma-ajattelussa on se, että se on niin kun monet niistä valmiuksista on kuitenkin suhteessa joihinkin muihin ihmisiin ja muihin ihmisryhmiin eli me ei olla missään kuplassa tekemässä näitä juttuja. Ehkä oma kritiikki sitä ajattelua kohtaan on myös se, että sitä voi katsoa tosi ulkokohtaisena semmosena menestysreseptinä, että teet tämmösiä asioita ja sitten hyvin käy eikä tavallaan niinku kyseenalaisteta sitä. Tai se ehkä tekee se ajattelu myös näkyväksi sen, että meijän opiskelijat lähtee eri tilanteista. Heillä on niin kun jo alkaa päälle erilaisia valmiuksia ja vaikka tämmönen kulttuurinen koodisto on jollekin hyvinkin tuttua, akateeminen puheenparsi vaikka jo kotoa käsin ja toiselle se ei oo. Et siinä mielessä mä aattelin, et se myös pureutuu tämmösiin ehkä vähän sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kysymyksiin. Mutta sithän se ei kauhean kriittisesti niihin suhtaudu, ja sen takia mä jotenkin ite ehkä aattelen, että se semmonen niin kun identiteettityö ja oman tarinan työstäminen on myös tosi tärkeetä, että jotenki niin kun nähdä myös sitä niin kun minä mikrotason tekijänä suhteessa sitten ystäviin ja opiskelukavereihin ja perheeseen ja erilaisiin työpaikkoihin. Mutta myöskin ihan suhteessa sitten makrotasolla ja minkälaisia syötteitä sieltä sitte tulee meidän elämään.
Mä jotenki aattelen, et tää korona-aikahan on ollu aika hurja oppitunti siitä, että miten tämmönen iso ilmiö, globaalin tason ilmiö sitten tulee ihan sinne niin kun läpäisee kaikki kerrokset sinne yksilöön asti ja vaikuttaa siihen yksilön suuntautumiseen ja myös hänen niin kun tulevaisuuden ajatuksiin ehkä ja uravalmiuksien kehittymiseen. Että meillä oli aika, kun meidän opiskelijoilta meni harjoittelut alta, ikään kuin täysin tästä syystä. Monella tasolla kuitenkin koko ajan liikutaan.
Eric Carver: Niin kyl se, ehkä se on varmaan tommonen klassinen ehkä kasvatustieteen tietynlainen haaste, että kuinka paljon katse on siinä yksilössä ja sen prosessissa, ja kuinka paljon siinä ympäröivässä sosiaalisessa maailmassa niissä rakenteissa. Ja ehkä itseä kiinnostaa nimenomaan näiden kahden vuoropuhelu. Ja sen tyyppiset teoriat, jotka antaa siihen työkaluja.
Leena Itkonen: Joo, ja se on ihan varmasti sellainen asia mitä jokainen yksilö joutuu myös omassa elämässään pohtimaan, että mitä mun ympärillä niin kun miten minun elämän ratkaisut vaikuttaa mun ympärillä oleviin ihmisiin ja minkälaisia vaikutuksia sieltä tulee ja minkälaiset paikkaan liittyvät asiat vaikuttaa. Ja pelkästään siihen, et mitä on niin kun mitä mahdollisuuksia täynnä, ympäristö, paikka, maantieteellinen sijainti meille antaa tai niin kun mitä se ehkä sitten myöskin rajoittaa. Ja sitten tosiaan se, että et mitä sitte kaikkien näiden eri tekijöiden ristipaineessa mä aattelen, että on mulle mahdollista.
Eric Carver: Lisään ehkä semmonen yksi havainto yksilöuraohjausta tehneelle. Varmaan monelle on tullu se kokemus, että tulee tietoiseksi keskustelun aikana, et siel huoneessa onkin aika monta ihmistä sen ohjattavan lisäksi.
Leena Itkonen: Joo, ja sitä on hirveen hyvä tehdä myös näkyväksi. Että me ollaan, eletään linkittyneitä, linkittyneesti muihin ihmisiin, että meidän elämänratkaisut on usein myös muiden ihmisten elämien ratkaisuja ja heidän ratkaisut vaikuttaa siihen (-) [35:13].
Eric Carver: Kyllä. Siellä on odotuksii, toiveita auki puhuttuja tai sanomattomia ja sitten on tämmöstä vertailua myös paljon, että miten hyvin minulla menee suhteessa vaikka (-) [35:25]. Se sosiaalinen todellisuus vaikka se teeskenneltäs, et se ei oo siellä niin se kyllä on.
Leena Itkonen: On, ja sehän on tavallaan meijän etenkin ehkä pienten oppiaineiden opiskelijoiden jotenkin semmonen karvas todellisuus myöskin se, että niin kun sen oman vertaisryhmän, oman opiskelijaporukan kanssa myös kilpaillaan samoista mahdollisuuksista ja samoista harjoittelupaikoista ja samoista työmahdollisuuksista ja näin. Et samaan aikaan kun ollaan toisten kavereita ja tukijoita ja tsemppareita, niin ollaan myös kilpailijoita.
Eric Carver: No, otetaan vähän linssiä kauemmas. Mihin suuntaan sä haluaisit, että uraohjaus yliopistoissa kehittyy, minkälaisen tulevaisuuden eteen sä ite haluisit tällä kentällä tehdä töitä, et mitä, minkälaisia asioita kohti uraohjauksen pitäs kehittyy?
Leena Itkonen: No, mä ajattelen tietysti varmaan tunnen tän Helsingin yliopiston kontekstin kaikista parhaiten. Mä aattelin, että ollaan tehty tosi hyviä asioita siinä organisaatiossa. Eli tavallaan se, että silloin kun se toiminta on sen organisaation strategiassa ja rakenteissa, niin se on niin kun tietyllä tavalla juurrutettua sinne eli se ei oo niin kun postimerkki. Vaan se on niin kun siinä systeemissä mukana ja se on ehkä, mä aattelin, et se on hirvittävän tärkeä asia. Ohjauskentältähän tulee jonkin verran paineita ja toiveita siihen, että myös yliopistomaailmassa olis jonkinlaista niin kun laissa nostettua tematiikkaa ohjauksen tavoitteisiin liittyen. Ja tavallaan tietysti yliopistokonteksti myös niin kun elinikäisen ohjauksen kentällä on yksi toimija. Eli tavallaan niin kun sekä vertikaalisesti et horisontaalisesti semmosta niin kun ankkuroitumista siihen kyseiseen organisaatioon, mutta myös tähän kenttään sitte horisontaalisesti, et se on mun mielestä tärkeetä.
Sitte mä liputan todella paljon sen puolesta, että niin kun mä aattelin et ne uravalmiudet on semmosia mitä meidän pitää kuitenkin jotenkin kehittää pitkän ajan kuluessa niin, että se on sitä prosessimaisuutta, joka kulkee sen niin kun opintopolun mukana eikä niin, että se on joku lyhyt interventio jossain kohtaa. Se on jotenkin mä aattelen, että se on tosi tärkeetä. Sitte en tiedä kuinka realistista on toivoa sitä, että se olis hyvin resursoitua, mutta niin kun mitä paremmat resurssit sillä kentällä on, niin sitä tehokkaampaa se on.
Mutta siis täähän on vähän utopistinen ajattelu, eihän me ikinä tulla saamaan mitään niin kun 50 henkilön uraohjaaja porukkaa, niin kun meijän jossain kansainvälisissä verrokki yliopistoissa on. Niin silloin ehkä tavallaan se ehkä korostaa juuri sitä semmosen vertikaalisen toiminnan tärkeyttä, että niin kun lähtee sieltä strategiasta ja päätöksistä lähtien ja että se on niin kun vähän isomman joukon työtehtävissä eli tavallaan se, että saadaan erilaisia toimintoja jyvitettyä eri kohtiin, eri henkilöille. Niin se on varmaan aika tärkeätä.
Eric Carver: Niin, et se tavallaan se tulevaisuuden suunnittelun tai urasuunnittelun tuen mallisen koulutuksen aikana ei nojaa uraohjaajiin tai urapalveluihin, vaan se on sen koulutuksen tehtävä, jossa sitten uraohjaajilla ja urapalveluilla on oma rooli ja tärkeä tehtävä. Ja tämä on tietysti se mikä on ollu pitkään Helsingin yliopistossa.
Leena Itkonen: Se on ollu pitkään siellä. Ja sitten tietysti tavallaan se, että kyllä mä tosi hyvin ymmärrän sen, et opettajat aattelee, et he on kouluttautuneet jollekin tietylle tieteen alalle ja se on se heidän substanssiosaamisensa. Mutta sit mä aattelen, et nää teemat niin kun kulkee hyvin myös siellä jotenkin HOPSissa ja siinä kehittymisessä kohti oman alan asiantuntijuutta. Ja sitte niin kun meidän tehtävä uraohjaajina niin me ollaan sit taas uraohjauksen kentän tuntijoita, ja sen tutkimusalan ja käytännön kentän tuntijoita. Et meijän tehtävä on sitten screenata sitä kenttää ja tuoda sit se oma osaamisemme koko tähän kuvioon niin, että me mahdollisimman hyvin voidaan kaikki yhdessä niitä opiskelijoita tukea.
Eric Carver: Kiitos, Leena.
Tossa tein henkilöhistorian paljastukset, niin me on puhuttu näistä pitkään ja voitaisi puhua varmasti tämänkin jakson aikana aika pitkälle lisää, mutta tuota niin ehkä me mennään viimeiseen kysymykseen, joka on kaikille vieraille sama eli olen pyytänyt jokaiselta podcast-vieraalta lukuvinkkiä aiheeseen tai sen vierestä niin, mikä on Leena Itkosen lukuvinkki?
Leena Itkonen: No, mähän mietin tätä tosi kauan, mutta valitsin sitten Elina Jokisen Säröjen kauneus – sisäisen tarinasi voima. Elina on kirjallisuuden tohtori ja myöskin tukee meitä tutkijoita tieteellisessä kirjoittamisessa tosi paljon, mut hänellä kulkee mukana myös tämmönen kaunokirjallisempi juonne omassa toiminnassaan. Ja mua viehättää tämä kirja ihan älyttömän paljon sen takia, että tän niin kun tarinallisuuden ja oman tarinan hahmottamisen kautta mun mielestä nämä ajatukset tulee tosi, tosi lähellä sitten myöskin urasuunnittelu teemoja, mistä mä ajattelin, että se oman tarinan ja oman paikan ja sen oman elämänkulun hahmottaminen on ehkä sitten sitä niin kun urasuunnittelun ydintä myöskin, niin siksi Säröjen kauneus.
Eric Carver: Kiitos paljon, Leena, kun tulit vieraaksi, kiitos lukuvinkistä.
Leena Itkonen: Kiitos.