Helsingin yliopisto
Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin toisen tuotantokauden 3. jakson vieraina ovat Auli Toom ja Susanna Niinistö-Sivuranta.
Jakson aihe on yliopisto-opetuksen tulevaisuus. Mitkä tekijät siihen vaikuttavat? Mihin suuntaan yliopisto-opetus on menossa? Ja koska tämän podcastin teema on ohjaus, puhumme myös erityisesti opiskelijoiden ohjauksen tulevaisuudesta ja roolista yliopistossa.
Professori Auli Toom johtaa Helsingin yliopiston yliopistopedagogiikan keskusta ja toimii kasvatustieteellisen tiedekunnan tutkimuksesta vastaavana varadekaanina. Yliopistopedagogiikan keskus tutkii yliopisto-opetusta ja oppimista kaikissa tiedekunnissa ja tieteenaloilla. Keskus tukee koulutusohjelmia ja tiedekuntia opetuksen ja oppimisen kehittämisessä sekä kouluttaa Helsingin yliopiston henkilöstöä korkeakouluopetuksen ja -oppimisen asiantuntijoiksi.
Toinen vieras, kehitysjohtaja Susanna Niinistö-Sivuranta, johtaa Helsingin yliopiston opetus- ja opiskelijapalveluita. Opetus- ja opiskelijapalveluihin kuuluvat opetuksen strateginen suunnittelu ja koulutussuunnittelu, digipedagoginen kehittäminen ja tuki, jatkuva oppiminen, opiskelijarekrytointi, opiskelijaviestintä, opiskelijaohjaus ja -neuvonta, opiskelijahyvinvoinnin tuki, opetuksen kv-palvelut, tenttipalvelut, urapalvelut ja opintopsykologipalvelut sekä yleinen opintohallinto.
Kuuntele jakso Soundcloudissa
Jakson tekstivastine
Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin 19. ja toisen tuotantokauden kolmas jakso.
Jakson aiheina ovat yliopisto-opetuksen ja ohjauksen tulevaisuus. Jakson vieraina ovat opetus- ja opiskelijapalveluiden kehitysjohtaja Susanna Niinistö-Sivuranta ja Helsingin yliopiston yliopistopedagogiikan keskuksen johtaja, professori Auli Toom Helsingin yliopistosta.
Jakso ja tekstivastine julkaistu 26.1.2023. Jakson pituus 43 minuuttia.
Eric Carver: Tervetuloa Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa -podcastin seuraan. Podcastissa tarkastellaan opiskelijoiden ja väitöskirjatutkijoiden ohjaukseen yliopistoissa liittyviä kysymyksiä ja aiheita.
Minä olen Eric Carver ja olen tämän podcastin juontaja. Työskentelen Helsingin yliopiston opetuksen strategisissa palveluissa. Vastaan opiskelijan ohjausta koskevien yliopistotason linjauksen valmistelusta ja niiden toimeenpanon seurannasta. Koordinoin myös Helsingin yliopiston opettajien akatemiaa. Aiemmin työskentelin uraohjaajana Helsingin yliopiston urapalveluissa.
Opiskelijan ohjaus yliopistossa -podcastin toisen tuotantokauden kolmannen jakson vieraina ovat Auli Toom ja Susanna Niinistö-Sivuranta. Professori Auli Toom johtaa Helsingin yliopiston yliopistopedagogiikan keskusta ja toimii kasvatustieteellisen tiedekunnan tutkimuksesta vastaavana varadekaanina. Yliopistopedagogiikan keskus tutki yliopisto-opetusta ja oppimista kaikissa tiedekunnissa ja tieteenaloilla. Keskus tukee koulutusohjelmia ja tiedekuntia opetuksen ja oppimisen kehittämisessä, sekä kouluttaa Helsingin yliopiston henkilöstöä korkeakouluopetuksen ja oppimisen asiantuntijoiksi.
Toinen vieras, kehitysjohtaja Susanna Niinistö-Sivuranta johtaa Helsingin yliopiston opetus- ja opiskelijapalveluita. Palveluihin kuuluvat opetuksen strateginen suunnittelu ja koulutussuunnittelu, digipedagogiikan kehittäminen, tuki, jatkuva oppiminen, opiskelijarekrytointi, opiskelijaviestintä, opiskelijaohjaus ja -neuvonta, opiskelijan hyvinvoinnin tuki, opetuksen KV-palvelut, tenttipalvelut, urapalvelut, opintopsykologipalvelut‚ sekä yleinen opintohallinto. Ja nyt on ehkä reilua kertoa (kuulioille) [0:01:41], että Susanna on mun pomon pomo.
Tervetuloa podcastiin Susanna ja Auli.
Susanna Niinistö-Sivusranta: Kiitos.
Auli Toom: Kiitos.
Eric Carver: Tässä jaksossa ois tarkotus puhuu yliopisto-opetuksen tulevaisuudesta. Mitkä tekijät siihen vaikuttavat? Mihin suuntaan yliopisto-opetus on menossa? Ja koska tämän podcastin teema on erityisesti ohjaus, puhumme myös erityisesti ohjauksen tulevaisuudesta ja roolista yliopistossa.
Helsingin yliopistossa juhlitaan tänä lukuvuonna opetuksen juhlavuotta. Yksi juhlavuoden pääteemoista on yliopisto-opetuksen tulevaisuus. Miten Helsingin yliopistossa on nyt tarkotus lähestyy tätä aika laajaa aihetta? Mitä konkreettisesti tapahtuu nyt aiheen tiimoilta? Ja mikä tavoite tällä työskentelyllä on? Ja Susanna, mitä, sä saat alottaa.
Susanna Niinistö-Sivusranta: Kiitos. No opetushan on varmaan sellanen aihe, että me voitas juhlia sitä joka vuosi. Ja tänä vuonna me ollaan haluttu nostaa ehkä erityisesti just korona ja pandemia-ajan kriisin jälkeen opetus keskiöön. Juhlistaa sitä, että on päästy takaisin kampuksille. Mut sit toisaalta siellä on myös tämmönen syvempi tarkoitus. Eli on myös hyvä hetki tarkastella opetuksen tulevaisuutta sitä, missä mennään nyt ja mitä sitten ehkä tulevaisuudessa on tulossa. Ja sen takia me valittiin myös yhdeksi teemaksi tähän opetuksen juhlavuoteen tämmönen yliopisto-opetuksen tulevaisuuskeskustelu.
Meil on Helsingin yliopistossa takana opetuksen suuri muutos, tutkinnonuudistus vuodelta 2017. Meil on 3 v:n opetussuunnitelma sykli, eli opetussuunnitelmat uudistuu jatkuvasti. Opetusta kehitetään koko ajan, opettajat yksilöinä, tiimeinä, koulutusohjelmat kehittää palautteen perusteella, kokemusten ja tutkimustiedon perusteella. Mut on tärkeetä myös, et joskus pysähdytään yhteisönä sanottamaan niitä havaintoja, jota me ympärillä havaitaan ja jota ehkä on tarpeen käsitellä, koska siel on monia… ehkä mietityttäviä, kipeitäkin asioita. Paljon esimerkiks puhututtaa hyvinvointi ja jaksaminen ja tietysti tän etäajan jälkeen se, et mitä se tarkoittaa, että digitaalisuus ja teknologia valtaa yhä enemmän alaa ja sillä on painoa paljon opetuksessa, millä tavalla me ehkä toimitaan sellaisissa ristiriitaisissa tilanteissa, jossa joku oppii parhaiten verkossa ja joustavasti etänä ja joku haluaisi kovasti kampuksille. Ja tarvitaan sellast yhteistä keskustelua.
No se mitä konkreettisesti on jo tapahtunu. Meil on ollu erilaisia työpajoja, meil on ollu tämmösiä fokusryhmähaastatteluita, laaditaan tällasia skenaarioita yliopisto-opetuksen tulevaisuudesta ja niitten skenaarioitten avulla olis sitte tarkotus myös vähän konkretisoida ja nähdä sinne pitkällekin. Ei ihan tähän päivään, eikä seuraavaan lukuvuoteenkaan, vaan ihan tonne yli 2030-luvunkin.
Yliopisto-opetus on ollu pitkään muutoksessa. Aina tietysti muutos on olemassa oleva, mut nyt on ehkä sellainen hetki, jolloin on paljon erilaisia asioita, jotka vaikuttaa opetukseen. Yliopisto-opetus monimuotoistuu ja tarvitaan yhteistä keskustelua. Eli toivottavasti siitä sit johtaa erilaisia kehityskulkuja myös koulutusohjelmiin, esim. jotain pedagogista tiekarttaa. Ehkä sanotetaan sitä, mitä koulutusohjelman pedagogiikalta halutaan ja sit meijän ihan semmonen peruselementti täs on se, että tän keskustelun ja tulevaisuus-skenaariotyöskentelyn jälkeen, niin uudistetaan myös meijän opetusfilosofiaa‚ joka on tämmönen hyvin perustavaa laatua oleva dokumentti.
Eric Carver: Eli ajatus oli, et nyt on oikea aika tavallaan pysähtyä tähän tän äärelle.
Susanna Niinistö-Sivusranta: Kyllä, joo. Tarvitaan yhteistä keskustelua.
Eric Carver: Mitä ajatuksia sulla on Auli tästä prosessista?
Auli Toom: No mä haluun tohon lisätä, mitä Susanna sano, ni oikeestaan sen, että aika vahva kimmoke tai triggeri tälle meidän isolle juhlavuodelle ja tälle tulevaisuustyölle itse asiassa olivat meidän opetuksesta vastaavat varadekaanit ja korona-aika, jona aikana paitsi meidän opetusvaradekaanit, niin myöskin tietysti meidän opettajat tekivät todella kovaa työtä ja käyttivät kaikki taitonsa ja voimavaransa ja mielikuvituksensa siihen, että miten saamme opetuksen järjestettyä siitä huolimatta, että toimimme etänä ja miten saamme tuettua opiskelijoita ja ohjattua kaikilla mahdollisilla tavoilla ja taidoillaan ja resursseilla, mitä meillä suinkin on, ni he alkoivat vaatia ja alkoivat puhua tällaisesta suuresta opetuskeskustelusta. Ja se oli itseasias hyvin kiinnostava ilmaus sille, et se jotenkin kiteytti ja tiivisti sen, että nyt ollaan jonkun todella uuden ja erilaisen äärellä ja ihmisillä on tarve keskustella ja pohtia hyvin laajasti ja syvällisesti yhdessä sitä, että itse asiassa, mistä tässä on nyt kysymys, mistä tässä on kysymys opiskelijoiden oppimisen näkökulmasta ja opettajien opetuksen ja koulutusohjelmien, opetussuunnitelmien ja opetusosaamisen ja opetustaitojen näkökulmasta, että mihin olemme itse asiassa yliopistona menossa ja valmistautumassa ja mitä olemme tekemässä.
Eric Carver: Aivan. No millasia teemoja täs keskustelussa on tähän asti noussut esiin? Mist on ehkä puhuttu eniten? No Susanna tossa jo mainitsikin ja varmaan ei etäopetus tai verkko-opetus keskustelua ilman tätä keskustelua käydä, mut millasii teemoi siel on eniten ollu? Ja onko jotain sellasia asioita, mistä ei oo hirveesti keskusteltu, mistä nyt ehdottomasti pitäs keskustelu? Auli.
Auli Toom: No täytyy sanoa, että olemme keskustelleet hyvin laajasti ja monipuolisesti. Että meillähän on samaan aikaan, mikä on hyvä asia ja haastava asia, niin meil on ollu siis samaan aikaan käynnissä opetussuunnitelmatyö, joka on mahdollistanut ja tarjonnut luontevan paikan aika syvällisillekin keskusteluille siitä, että nyt kun teemme muutoksia ja uudistuksia opetussuunnitelmiin, niin mitä tämän korona-ajan ja sen aikana opitun myötä haluamme tehdä toisin. Sitten me työskentelemme yhdessä muutamien ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa, jotka ovat hyvällä tavalla laittaneet meitä miettimään tämmösiä laajempia kansallisia ja kansainvälisiä megatrendejä ja kehityskulkuja, jotka välillisesti tai suoremmin vaikuttavat yliopistoon ja yliopiston opetukseen. Tietenki tämä kansainvälinen tilanne, minkälaisia muutoksia asiantuntijatyössä tapahtuu, talouden kehitysnäkymät ja kulut, monet tällaiset kansainväliset liikkeet ja liikehdinnät, mitä näistä voi seurata, niin siit on tullut tämmönen isompi tavallaan todella metatason perspektiivi.
Ja olemme käsitelleet, jos systeemisesti tavallaan yliopisto-opetusta ajattelee ja sen pedagogista johtamista, niin sitä että mitä on tärkeää, että ohjata ja strategisesti linjatajia ja keskustella ja päättää yliopiston tasolla opetuksesta, minkälaista tukea meidän pedagogiset johtajat, opetusvaradekaanit ja koulutusohjelmajohtajat tarvitsevat, minkälaista tukea ja tukirakenteita ja resursseja opettajat tarvitsevat ja ennen kaikkea, millä tavalla me huolehdimme siitä, että opiskelijat oppivat parhaalla mahdollisella tavalla, heillä on mielekäs ja tarkoituksenmukainen oppimisympäristö‚ pedagogiset käytännöt ja opetusmenetelmät, he oppii akateemisiksi asiantuntijoiksi omilla tieteenaloillaan. Ja mä lainaan nyt Jaakko Kurhilaa, joka sano hyvin, kun meillä on yksi tämmönen keskustelu, niin hän sanoo, että millä tavalla me voidaan rakentaa opiskelijoille semmonen tunne, että minun oppimisestani oltiin Helsingin yliopistossa kiinnostuneita. Tämä onkin aika iso vaativa, mutta meidän itse asiassa tärkein tavoite.
Ja tuohon kysymykseen, että mistä ei ole puhuttu, niin mun on itse asiassa hieman vaikea vastata. Mä en ihan heti osaa tunnistaa. Ehkä vielä enemmän, me olemme kyllä osallistuneet opiskelijoita myös jo nyt tähän isoon tulevaisuuskeskusteluun ja tulemme tekemään sitä tämän kevään aikana vielä enemmän, mutta ehkä se on sellainen asia, että haluamme vielä enemmän kuulla siitä, mitä opiskelijat ajattelevat ja miten he näkevät ja kokevat tämän tilanteen nyt.
Eric Carver: Kyllä, kyllä. Susanna.
Susanna Niinistö-Sivusranta: Joo, ehkä mä voisin tähän lisätä vielä sen, että jotenki on ollut mielenkiintosta kuulla se, että opettajilla on valtava tarve nimenomaan keskustella nyt yhdessä. Ja niinku Auli tossa sano, että opevaradekaaneilta tuli tämmönen suorastaan vaatimus suureen opetuskeskusteluun ja siinä on semmonen tietynlainen jännä kehityskaari, jos ajatellaan opettajuutta ja toisaalta opettajuuteen liittyviä tällasia pedagoginen-autonomia tyyppisiä ajatuksia, esimerkiks et se on opettajan työn semmonen ydin ja tärkeä osa sitä, että opettaja pystyy tekemään pedagogisia valintoja, haluaa tehdä niitä‚ haluaa kehittyä niissä ja sit kuitenki samaan aikaan on jo pitkän aikaa puhuttu tiimiopettajuudesta ja meilläkin pyritään siihen, että opettajat pystyis ja heil ois mahdollisuus tehdä tiiminä. Myös koulutusohjelmien synnyttämisessä yhtenä tavoitteena oli ikään kuin se, et syntyy tämmönen opetusyhteisö, joka pystyy keskustelemaan vähän laajemminkin kuin pelkästään yhden opintojakson tai puhumattakaan, et yhden luennon tai yhden osan opintojaksosta, niin pedagogiikasta ja siitä miten se toteutetaan.
Ja nyt jotenkin must tuntuu, et tää keskustelu on suorastaan räjähtäny. Että se tarve sille semmoselle yhteisölle ja sille, että niitä kokemuksia jaetaan ja et sovitaan yhdessä, et mihin mennään eteenpäin tai miten me voitais jotenkin tukea toisiamme, niin sellanen tarve on ollu ihan selkeä nyt myös näitten tämän vuoden keskustelujen aikana. Ja se on mun mielestä hyvä kehityskulku, koska sitä tarvitaan, et samaan aikaan opettajalla pitää olla semmonen tunne siitä, että hän saa ja pystyy ja voi vaikuttaa siihen, miten opetus toteutetaan, että opettajalla on ikään kuin semmonen alue, jota hän saa hallita vapaasti, mutta samaan aikaan myös avoin sille, et miten opiskelijat, miten toiset opettajakollegat, miten opetuksen tuki voi olla siinä apuna. Ja se on mun mielestä mielenkiintost seurata nyt, miten tämä ehkä muuttuu. Niinku ajatus siitä, että mitä oikeestaan opetuksen pedagogisessa suunnittelussa ja toteutuksessa tarvitaan, koska siin tarvitaan yleensä jo aika usein aika paljonkin asiantuntijuutta, jota yhdellä opettajalla ei välttämättä ole yksin. Ja just nimenomaan, että tää on tullu siitä näkökulmasta, että opettajat sanoi, et opettajia ei saa jättää yksin nyt täs tilanteessa, jossa me nähdään, että yliopisto-opetuksen se monimuotoistuminen, niin se on nyt suorastaan… se on, ei nyt ihan räjähtänyt silmille, mutta me nähtiin se etäaikana, et mikä se muutos voi olla yhdessä yössä ja silloin se konkretisoitu j realisoitu meille kaikille, että on niin paljon vaihtoehtoja, miten opetus voidaan järjestää ja kuitenkin meidän täytyy mennä se oppiminen edellä, opiskelijan hyvä edellä, opiskelijan tuki edellä. Ja juuri tämä, mitä Auli jo totes, et miten opiskelijalle syntyy sellainen mielikuva ja tunne, että hänen oppimisestaan välitetään.
Auli Toom: Mä haluun lisätä tähän vielä sen, että siis opetuksen ja oppimisen tutkijana olen tietenki todella ilahtunut siitä vakavasta keskustelusta ja monitasoisesta ja tahoista ja moninäkökulmaisesta keskustelusta, mitä meillä yliopistossa nyt käydään ja myöskin siitä, että kaikki keskusteluun osallistuvat ja vähän ulkopuolisetkin suhtautuu siihen suurella vakavuudella hyvällä tavalla ja hyvin sitoutuneesti.
Ja meidän alalla on semmonen kuuluisa tutkija, kun David Labaree, joka on aikoja sitten todennut, että opettaminen on äärimmäisen kompleksista toimintaa‚ joka näyttää äärimmäisen helpolta. Ja tämä on ehkä se iso dilemma, jonka äärellä olemme nyt.
Susanna Niinistö-Sivuranta: Kyllä.
Eric Carver: Joo, kyl tässä on iteki aistinu sen tavallaan, että tietyl tapaa kriisiaika on kutsunu semmoseen uudenlaiseen yhteiseen keskusteluun. Ja se on hirveen hyvä ja mä taisin yhteen tämmöseen tähän työhön liittyvään tämmöseen kyselyyn vastata ja siinä mulla dystopia oli ehkä, mitä USA:ssa on ollut havaittavissa, et mennään tämmösii, et on hyvin strukturoidut jopa niinku teollisesti tuotetut tämmöset kurssit ja niitä sitten tämmöset (-) [0:15:22] professorit vetää melkein käsikirjoituksen mukaan, mikä ois mulle mulle niinku tietynlainen irvikuva siitä, mitä yliopisto-opetus on. Ja sit taas toisaalta ehkä utopiana sen, tai ehkä se ei oo enää utopiaa, et enemmän käytös nimenomaan tämmöses akateemisessa yhteisössä sitä, että mitä täällä ollaan yhdessä tekemässä. Et vähemmän oltas kiinni siinä, että minä ja minun kurssi -ajattelussa, joka on tietysti arvokasta ja tärkeetä, että se oma kurssi on tärkeä ja sitä kehitetään, mut et myös että nähdään se yhteys siihen laajempaan. Nimenomaan siihen opiskelijan polkuun. NI se on must ollu hienoa nähdä.
Auli Toom: Joo, ja vielä yhden asian haluaa lisätä tähän kohtaan, että siis en halua maalata mitään uhkakuvia, mutta olemme keskustelleet myös näistä asioista, mitä haluamme välttää nyt kun otamme askelia eteenpäin ja rakennamme tätä uutta tulevaa. Niin kaikkien paineiden keskellä ja resurssien ja tavotteiden keskellä, niin voi olla joskus houkutus siihen, että menemme juuri tuohon suuntaan opetuksessa, mitä Eric äsken kuvasit. Että monistamme kursseja tai automatisoimme liiaksi tai jollain tavalla se yhteys ja vuorovaikutus ohenee ja kapenee opiskelijoiden ja opettajien välillä ja sellaseen suuntaan me ei tietenkään missään tapauksessa haluta mennä. Että meidän käsitys oppimisesta… ottais loikan taaksepäin ja behavioristiseen maailmaan ja menneeseen, kun meillä on ollut todella hyvä kehitys ja hyvä suunta viimeiset reilut 15-20 vuotta.
Eric Carver: Juu. Susanna.
Susanna Niinistö-Sivusranta: Ja tähän oikeestaan vielä sitte lisään sen, että just tästä on kyse myös niissä skenaarioissa. Eli täytyy nähdä myös ne semmoset worst-skenaario, mitä se tarkoittaa, mitä se voisi olla, jos me ei tehdä nyt tiettyjä valintoja, joilla sitten mennään siihen toivottuun suuntaan. Ja siks on tosi tärkeetä, että me sanotetaan niitä näkymiä ja myös ymmärretään laajemmin nää erilaiset kehityskulut, joita tässä ympärillä on.
Ja jotenki ehkä nyt vielä tuohon kysymykseen, että mistä ei ole puhuttu, niin mä toivon että ja me ollaan sovittukin, et me yritetään myös ulkopuolelle viestiä siitä, että miten yliopisto-opetus on muuttunut ja muuttuu, jotta se ymmärrys myös yhteiskunnassa kasvais ja näkyis, koska aika paljon kuitenkin havaitaan, että päättäjillä saattaa olla semmonen näkemys yliopisto-opetuksesta, mitä oli silloin ku he oli itse opiskelijoita. ja tää on yks semmonen tärkeä pointti täs meidän työskentelyssä myös, että viestitään ulospäin siitä, et miten yliopisto-opetus on muuttunut ja muuttuu.
Eric Carver: Kyllä, kyllä. Se on kai koko koulutuspolitiikan semmoinen tietty tragedia, että kun valtaosa koulun ja erilaiset koulutukset läpikäynyt, niin siitä syntyvä ajatus, että on sen nykyhetken hermoilla.
Susanna Niinistö-Sivusranta: Kyllä.
Eric Carver: Ja en halua ketään loukata, mut usein et ole, jos et asiaa seuraan, niin se oma kokemus ei riitä, vaan sitten järkevään keskusteluun.
No kun ollaan opiskelijan ohjaus yliopistossa -podcastissa, niin mä haluun pikkasen teitä haastaa nyt nimenomaan miettimään ohjausta. Miten te näette, mikä rooli opiskelija-ohjauksessa on täs tulevaisuuskeskustelus laajemmin ja ja minkälaisia ehkä näkymiä teillä on sitte siihen, miten ohjaus on ehkä muuttumassa? Ja mikä ehkä sitte säilyy? Susanna, otatko sä?
Susanna Niinistö-Sivusranta: Joo. Opiskelija on tietysti keskiössä ja Auli tossa jo totes, että varmaan vielä enemmän toivotaan, et opiskelijoiltaki tulee sitä palautetta ja jotenkin näkymään sinne tulevaisuuteen.
Ohjauksen suhteen mä ajattelen vahvasti niin, että mitä enemmän meillä on vaihtoehtoja, mitä monimutkaisempi ympäröivä ympäristö on ja maailma on, niin sitä enemmän me tarvitaan sellasta tukea, jota usein sitte ohjaus tarjoaa. Ja se varmaan on hyvin pysyvä elementti ja ainakaan se tarve ohjaukselle ja oppimisen tuelle ei ole vähenemässä. Me tiedetään tutkimuksista ja nähdään ihan päivittäin, jopa tällä hetkellä uutisoidaan sitä, että opiskelijoitten mielenterveyden haasteet, jaksaminen, hyvinvointi, tälläset kysymykset on hyvinkin merkittäviä ja meidän pitää niihin pystyä tarttumaan ja pitää pystyä olemaan ajan tasalla siinä, et mitä se oikeestaan tarkottaa, kun puhutaan opiskelijoitten jaksamisesta, missä on ne juurisyyt, miksi opiskelija ei jaksa. Koska sinänsä‚ jos ajattelee oppimista ja osaamista, niin se on totta, että silloin ku ihminen on uupunut ja väsynyt, niin oppiminenkin on aika mahdotonta. Eli tietyl tavalla se on kaiken perusta, että opiskelija jaksaa ja voi hyvin ja pystyy opiskelemaan. Ja jotenki mä näen, että ohjauksen keskeinen merkitys nyt ja tulevaisuudessa on se semmonen opiskelijan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tuki ja varmistaminen, koska se oppiminen on siellä opiskelijan vastuulla ja osaaminen syntyy sitte siinä vuorovaikutuksessa ja opiskelijan omassa toiminnassa ja aktiivisuudessa, mutta se mitä yliopisto voi tarjota, ni on hyvin monimuotoista myös ohjausta.
Ja tässä ehkä meillä on jatkossakin kyllä kehitettävää, niin että me pystytään jotenkin se moniammatillisuus ja monien asiantuntijoiden osaaminen opiskelijan ohjauksen ja tuen eteen hyödyntämään jollain tavalla maksimaalisesti. Eli pystyttäis tarjoo sellaista ohjausta, mitä opiskelija sillä hetkellä tarvitsee. Etäaika opetti meille myös sen, et on aika mielenkiintost itse asiassa, että sekä meillä yliopistossa‚ että sitten vaikkapa YTHS:llä, niin palaute siitä, miten opiskelijat ilmesty vaikkapa ohjaukseen, ihan tämmösen opintojen neuvontaan tai sitten YTHS:n tapauksessa mielenterveyden tukeen ja sellasiin ohjaus sessioihin, niin se että pystyy verkon kautta osallistumaan, niin se itse asias vähensi tällasta no showta. Eli opiskelijat pystyivät ylittämään sen kynnyksen, jotenkin se oli matalampi ja ohjaukseen saavuttiin ja tultiin. Ja tämä toteutu sit meillä myös ihan siis opintojen ohjauksessa, opetuksen graduohjauksessa näin. Eli me pystyttiin hyödyntämään myös tätä digitaalisuutta ja teknologiaa siinä, että ohjausta kehitettiin ja sitä pystyttiin pitämään yllä itse asiassa tosi vahvasti etäaikana, mikä oli tietysti hyvä, koska ohjaustarve oli suuri.
Ja varmaan tälläset teemat, keskustelu siitä, et minkätyyppistä ohjausta, eli myös ohjauksen pedagogiikka vastaisuudesta, niin mikä se oikeestaan, mitä se on ja mitä tarvitaan, missä kohtaa on hyvä kohdata ihminen ihmisenä niin kuin fyysisesti ja sitte toisaalta, milloin se riittää, että ollaan etänä, se vuorovaikutus toteutuu niinku riittävällä tasolla tai et se on jopa parempaa. Et mä oon kuullu sellasta palautetta vaikkapa meijän Sisu-neuvonnasta, että on otettu vastaanottoaika, joka on siis läsnä-aika ja tultu paikalle ja lopulta on todettu, et itse asias tää on helpompi tehdä Teamsissa tämä ohjaus, koska voidaan katsoa omaa ruutua ja siinä samaan aikaan ohjata, jolloin on muutettukin se läsnätilanne ikään kuin etätilanteeksi. Eli kyllä näitä varmasti pitää myös miettiä, et mitkä ne konsepti, jolla ohjausta rakennetaan. Mut varmaa on se, et mitä monimuotoisempi, monimutkaisempi ympäristö ja maailma on, niin sitä enemmän sitä tukea tarvitaan. Nimenomaan kasvun tukea ja oppimisen tukea.
Eric Carver: Auli.
Auli Toom: Joo, mä haluisin tähän sanoo sen, että kun katsotaan ohjausta ennen kaikkea yliopisto-opetuksen kontekstissa, niin jotenkin näen ratkaisevana ja keskeisenä sen eri koulutusohjelmissa opetussuunnitelmat ja kuinka koulutusohjelmat ovat jo sinne opetussuunnitelmaan sisään rakentaneet sen ajatuksen ja idean siitä, että mitä opiskelijat opiskelevat ensin ja mitä sitten seuraavaksi ja millä tavalla ne opinnot etenevät. Et me mahdollisimman paljon ohjaisimme opiskelijoita oikeasti näiden hyvin ja huolella suunniteltujen, jo olemassa olevien asiakirjojen ja opinto- tai opetussuunnitelmien ja opintojakso suunnitelmien ääreen, sen oman hopsin tekemiseen ja miettimiseen nimenomaan omista lähtökohdista käsin ja sitten yliopistossa osaisimme rakentaa kaikki muun ohjauksen, opintojen ohjauksen ja uraohjaukseen ja kaiken sen tuen, mitä opiskelijat tarvitsevat, niin tavallaan sen opsin ympärille.
Ja se, mikä tässä on mun mielestä olennaista on se, että opiskelijat on todella erilaisia niitten ohjauksen tarpeiden suhteen. Eli tavallaan huomioisimme sen ja meillä olis joustovaraa siinä ja myöskin, et jotkut opiskelijat ei tarvitse mitään ohjausta. Heil on sellaiset opiskelustrategiat, verkostot, heil on sellanen tapa toimia, et ei he koe tarvitsevansa juurikaan ohjausta. Osa sitten tarvitsee jonkun verran tietyissä asioissa, vaikkapa omissa opintovalinnoissaan tai uraan liittyvissä pohdinnoissa, tutkielmissa, harjoittelussa tietyllä tavalla. Niin sitten voisimme panostaa niihin enemmän ja sitten jotkut tarvitsee tosi paljon ja vielä sillä tavalla, et meil ois voimavaroja ja kykyä vastata siihen tarpeeseen myös.
Eric Carver: Kyllä. Kun teen näitä asioita työkseni, niin voisin puhjeta tästä luentoon, mut en puhkea. Et ehkä semmonen muutama kommentti tuohon, mitä sanoitte, niin on nimenomaan se, että ne paradoksit liittyy siihen, just niinkun Auli sano, et on täysin samaa mieltä, on tosi tärkeetä, et nimenomaan se koulutuspolku ja se opiskelijan polku ja se opsi on se pohja, jolle se ohjaus rakentuu sen ympärille. Ja niinhän me tällä hetkellä juuri tehdään nyt hyvin kunnianhimoisesti. Ollaan kehittämässä ohjaus tällä hetkellä juuri niin, että koulutusohjelmien, tiedekuntien ja sitten opiskelijapalveluiden yhteistyönä.
Mut sit samaan aikaan on niin, niinkun edellinen vieras sanoi, että opiskelijalla on semmonen taustamuuttuja kun elämä. Ja silloin tavallaan kaikki semmoset ohjausjärjestelmät, jossa ei oo selkeitä polkuja ohjauksen äärelle juuri silloin kun sitä tarvitsee, niin ne ei toimi. Eli tavallaan semmost täydellisestä järjestelmää, joka hoitaa asian ilman niitä yksilöllisii palveluita tai tämmösii, niin (-) [0:26:13] ei toimi. Tää on semmosta sekä-että -bisnestä hyvin pitkälle, nää ohjauksen kokonaisuuden kehittäminen. Ja mä uskon, et se kyl varmasti on myös tulevaisuudessa meillä mukana.
Susanna Niinistö-Sivusranta: Kyllä.
Eric Carver: No tulevaisuusajattelua tehdään aina omassa ajassa ja kontekstissa. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin meijän konteksti on tämmönen kriisien. Tämä pandemia, onko se viel ohi [naurahta]? No, tavallaan niinkun ollaan avautumassa tai avauduttu, sit on tää suursota Euroopassa, kiihtyvä ilmastonmuutos, lajikato. Niin miten tämä kriisien aika teidän mielestä vaikuttaa siihen, et miten me katsotaan tai lähestytään tätä yliopisto-opetuksen tulevaisuutta? Auli.
Auli Toom: No mä vastaan tähän sillä tavalla, että se on mielestäni entisestään terävöittänyt akateemisten asiantuntijoiden kouluttamisen tarvetta ja sen pohtimista, että millaista osaamista ja minkälaista asiantuntijuutta meiltä valmistuvilla, niinku eri aloilta valmistuvilla, tulee olla nyt ja lähitulevaisuudessa, jotta pystymme toimimaan nyky-yhteiskunnassa ja maailmassa, pystymme tekemään asioita ja ratkaisuja, jotka eivät vie tilannetta pahempaan suuntaan, vaan jollain tavalla pystyvät siihen puuttumaan tai sitä muuttamaan ja sitä kehityssuuntaa ja kulkua muuttamaan parempaan suuntaan. Että mä näen jotenki yksiselitteisesti tälläsenä tän tilanteen ja se tietenki on saanut meidät pohtimaan, et siis millä tavalla oikeasti, minkälaisia opetussuunnitelmia me rakennamme, minkälaisia kursseja meillä on, millä tavalla tutkimus tulee monipuolisesti läpikotaisin osaksi, tai sehän on osa yliopisto-opetusta, mut millä tavalla sisällöt ja opetusmenetelmälliset valinnat ja se tieto, mitä me tiedetään, et miten opiskelijat oppii, niin miten me sitä pystymme hyödyntämään. Ni mä näen, että tämä on entisestään vaan sitä meijän ydintehtävää kyllä terävöittää.
Eric Carver: Susanna.
Susanna Niinistö-Sivusranta: Kyllä mä komppaan Aulia tässä. Erityisesti mä ajattelen niin, että se semmonen osaamisen kriisi, jonka tähän oikeestaan vois niinku lisätä tietyl tavalla, niin se on tullut näkyvämmäksi ja näkyvämmäksi, et kuinka suuri merkitys sillä on, et meil on pysyvä vakaa yhteiskunta, jossa on osaamista, sivistystä. Kuinka tärkeetä koulutuksella olis ja sit oikeestaan miltä asteelta tahansa tulevaa koulutusta ja osaamista, niin kuinka tärkeetä siinä on se semmonen inhimillisen kohtaamisen, sivistyksen, ihminen ihmiselle -merkitys tietyl tavalla ja sitä mun mielestä koko meijän koulutuskaari tietyl tavalla tukee.
Tässä on just julkastu sivistyskatsaus ministeriön taholta ja sielläkin ihan selvästi näkyy se, et tietyl tavalla meil on myös ihan tekemistä osaamistason nostossa. Asia, josta me ollaan oltu aina ylpeitä ja edelleen tietysti on totta, et Suomi on korkean osaamisen maa ja tulee olemaan ja meil on hieno koulutusjärjestelmä ja meil on myös hienot opettajat, hieno tavallaan se mahdollisuus, joka tarjotaan jokaiselle yksilölle ihan sielt varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen saakka, niin ottaa vastuu omasta elämästään ja oppimisestaan ja siihen yhteiskunta tarjoaa ne puitteet ja se on ihan valtavan hieno asia ja siitä täytyy pitää kiinni.
Mut sit totta on myös, että totta kai täl on ihan tämmösiä niinku taloudellisia vaikutuksia. Me ollaan myös eletty sen keskellä, että yliopisto-opetus ei ole saanut merkittävästi lisää resursseja. Se on itse asiassa yksi keskustelun aihe, jota on myös täs meidän tulevaisuuskeskustelussa paljon sivuttu ja käyty läpi. On resurssien tilanne ja sit se, että miten se nimenomaan vaikuttaa koulutuksen laatuun ja opettajien, opiskelijoitten jaksamiseen. Eli millä tavalla niitten resurssien puitteissa, joita meillä on, ni me pystytään toimimaan niin, et me myös voidaan hyvin ja jaksetaan nyt ja tulevaisuudessa.
Ja pakko sit nostaa vielä tämmönen pedagoginen hyvinvointi kokonaisuudessaan tähän. Että kriisien keskellä, niin me tiedetään, et meil on ihan valtavasti sellasta henkistä taakkaa, jota meillä ei olisi, jos meillä ei olisi näitä kriisejä. Toki varmaan sit olis erilaisia taakkoja kannettavana joka tapauksessa, koska niitä tietysti riittää. Mutta se tuo semmosta tiettyä, se ehkä lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta, koska se tuo esille sen merkityksen, kuinka tärkeetä vuorovaikutus ja välittäminen on, ja sit toisaalta se aiheuttaa meille huolta. Ja se on semmonen, mistä täytyy myös niinku puhua, mikä täytyy sanottaa ja sanoa ääneen, et miten meidän täytyy ottaa sellanen kasvatuksellinen elementti myös koko ajan huomioon. Eli ihmiset yhteisönä myös kasvattavat toisiaan ja tukevat toisiaan siinä kasvussa. Ja se on ehkä sellainen aihe, mistä ei oo puhuttu niin paljon. Silloin ku kaikki on hyvin, niin ei tarvitse puhua ikään ku sellasest asiasta, joka toimii ja on on itsestään selvä, mutta nämä kriisit on tuonu sen näkyväks, että me tarvitaan toistemme tukea ja siihen yliopisto on tietysti erittäin hyvä paikka opiskelijalle ja kelle tahansa yliopistoyhteisössä muuten toimivalle, niin se kasvun kasvun paikkoja tuki siihen.
Eli jotenkin, jos kattoo sit sinne tulevaisuuteen vielä vähän pidemmälle, mitä me ollaan yritetty tässä tulevaisuustyössä ja skenaariotyössäkin tehdä, niin toki meillä on varmasti edessä erilaisia kriisejä tästä eteenpäinkin. Ja jos ajatellaan ihan tätä kestävyyskriisiä, ilmastoa, niin se tulee olemaan tästä eteenpäin meille sellanen, mikä on todellisuutta ja silloin tietysti se, miten yliopisto vastaa siihen, et minkälaisia asiantuntijoita meiltä valmistuu työelämään, miten me sekä kasvatetaan kestävää osaamista että kestävyysosaamista, niin sillä on valtavan suuri merkitys.
Ja sitte toisena ehkä vielä nyt toistan sen sivistyksen merkityksen, jolla sitte sellaset vakaat yhteiskunnat, ne rakentuu sen päälle ja nyt on mun mielestä upeeta, et tähän mennessä Eurooppa on pystyny näyttämään sen voimansa, vaikka sitäkin on jossain vaiheessa ehkä epäilty, et kuinka yhtenäinen EU on ja minkälaisia poliittisia Agendoja meillä on ja onko esimerkiksi eurooppalaisella korkeakoulupolitiikalla joku merkitys, konkreettinen merkitys, niin nyt sen kyl näkee, että kyllä sillä on suuri merkitys. Ja mekin toimitaan aktiivisesti vaikkapa Una Europa-allianssissa, jossa ihan konkreettisesti tehdään sitä yhteistyötä yliopistojen välillä ja pyritään saamaan opiskelijat liikkumaan ja kohtaamaan toisensa, ymmärtämään kulttuureja, erilaisia kansoja ja kansalaisia ja sitä kautta tietyl tavalla vahvistamaan semmosta koheesiota, jota me tarvitaan tällasten kriisien keskellä. Eli yliopistolla on ihan valtavan suuri merkitys.
Eric Carver: Niin tää kriisiaika on ehkä ollu sekä tämmönen… aika voimakas oppitunti siitä, että kuinka toisaalta tärkeitä ja arvokkaita tämmöset instituutiot on, mut et myös tietyl tavalla herkkiä ja hauraita. Ja see liittyy tietysti laajemmin myös muihin instituutioihin, että miettii tietysti omaa toista kotimaata USA:ta, jossa on sitte koeteltu kaikkia instituutioita tossa edellisen presidentin aikana, et… nää (esim. se) [0:34:14], mitä meilläkin koulutetaan, millasia asiantuntijoita ja kuinka merkittävä rooli heillä on just tän resilientin yhteiskunnan kehittämisessä, niin sehän on ihan valtava.
Susanna Niinistö-Sivusranta: Kyllä.
Eric Carver: Ja ehkä sitä välillä on otettu vähän puolin toisin itsestään selvyytenä. Täällähän tämä kone hyrrää vaan.
Susanna Niinistö-Sivusranta: Kyllä, juuri näin.
Eric Carver: No yks semmonen asia… mun ehkä omaa tulevaisuusajatteluun on ehkä eniten vaikuttanu semmonen henkilö kuin Mikko Dufva Sitrasta. Terve vaan Mikolle. Ja hän on paljon puhunut siitä, että aika usein tulevaisuuskeskustelussa jäädään semmoseen veikkailun tasolle, että tämä varmaan menee noin tai näin tai noin. Ja liian vähän keskitytään keskusteluun siitä, että mitä me halutaan itse siltä tulevaisuudelta ja otetaan vastuuta myös, et (niillä valinnoilla ja) [0:35:11] päätöksillä sitä aktiivisesti itse luomme. Ja siksi kysyn teiltä seuraavaan kysymykseen. Minkälaisen yliopisto-opetuksen tulevaisuuden te haluaisitte nähdä? Ja Susanna saa alottaa.
Susanna Niinistö-Sivusranta: Kyllä mä haluaisin nähdä sellasen yliopisto-opetuksen tulevaisuuden, jossa tosissaan yhä vahvemmin me nähtäis se opiskelija keskiössä. Opiskelijan oppiminen ja hyvinvointi keskiössä. Eli se ei unohtuisi myöskään niitten resurssipuheitten tai tavallaan tämmösten tehokkuuspuheitten, mitä paljon, jos ajattelee yhteiskuntaa, niin tällä hetkellä siihen keskitytään, et millä tavalla yliopisto tuottaa tutkintoja. Ja se on tietysti merkittävää, että meiltä syntyy niitä tutkintoja, koska se on myös opiskelijalle se semmoinen tietynlainen päätepiste tai hetki, jossa voidaan sit taas katsoa uutta suuntaa ja siks tutkinnolla on suuri merkitys, mutta sitte sillä osaamisella on vielä suurempi merkitys. Ja yliopisto-opetuksessa on mun mielestä ihan äärettömän tärkeetä nähdä se, että me johdetaan sitä opetusta siis yksilöinä, tiimeinä, yhteisöinä ja sit tietysti jotkut, vaikkapa meidän opevaradekaanittiin, vielä sit ihan sen toimensa ja positionsa puolesta, niin ollaan rohkeita niinku sen sanan johtaminenki käytössä. Et se ei tarkota sitä, et yritetään hallita ja kontrolloida jotain, vaan sitä et me nimenomaan tehdään niitä päätöksiä. Johtaminenhan on pitkälle päätösten tekemistä ja tietyl tavalla silloin yliopisto-opetuksen johtamisestakin pitäisi saada puhua ja se on mahdollistamista ja se on niitten päätösten tekemistä ja siksi se on tärkeetä, koska silloin me ei… vellota jossain, vaan meillä on selkeesti joku suunta. Ja mä toivoisin, et semmosta pedagogista johtajuutta ja johtamista voitas kehittää vahvemmin yliopiston opetuksen suhteen myös.
Ja sitten mä toivon, että yliopisto-opetuksessa paitsi et se perus-liitto, opetuksen ja tutkimuksen liitto, et se vahvistuu ja pysyy ja et se on mahdollista. Eli toisin sanoin, et meil on sellaset resurssit olemassa edelleen, että se meidän perusolettamus toteutuu ja sitä sitä voidaan toteuttaa. Niin mä toivon, että meillä ihmiset säilyttää intohimon ja luovuuden ja siihen tarvitaan sitä pedagogista hyvinvointia. Eli sitä, et me puhutaan aidosti asioista, jotka meitä painaa, me suunnitellaan sitä, et miten jotkut asiat vois jättää tekemättä ja mitä sitten vois tehdä enemmän. Eli mun vahva näkemys on, et semmonen yhteinen sanoittaminen ja suunnittelu ja tekeminen, niin se vaatii sitä semmosta yhteistä vuorovaikutusta ja nimenomaan sitä, että me sanotaan ääneen myös kipeitä asioita. Niin mä toivon, et me kasvetaan entistä avoimemmaksi ja uskalletaan puhua myös niistä asioista‚ mitkä painaa, mutta myös iloita ja juhlia niistä asioista, mitkä sitten onnistuu hyvin. Ja opetus ja oppiminen, osaaminen on äärettömän hienoja merkittäviä asioita ja kasvatustieteilijänä haluan, että vastaisuudessakin niin meillä on erityisesti ihmisen kasvu keskiössä yliopisto-opetuksessa.
Eric Carver: Auli.
Auli Toom: Joo, mä haluun sanoo kaksi asiaa. Kaksi isoa asiaa tähän liittyy. Vähän samassa suunnassa, mitä Susanna tossa jo toi esille.
Eli ensimmäiseksi haluaisin nähdä sellasen tulevaisuuden, missä meillä vahvistuu ja jalostuu ja kehittyy se tavallaan opiskelijan oppimisen keskeisyys yliopisto-opetuksessa. Myöskin se vähän laajempi ja tämmönen filosofisempi ja yleisempi ajatus siitä, et minkälaisia akateemisia asiantuntijoita ja kansalaisia olemme kasvattamassa. Tämä on meille hieman ehkä vierasta puhua niinkun kasvatuksesta yliopisto-opetuksen kontekstissa, ku me helposti ajatellaan, että he ovat aikuisia ja me vain opetamme, meillä ei ole tämmösiä tämmösiä vastuita, mutta mä kyllä jotenkin näen, että meillä kyllä on. Ja jotenkin ajatus siitä, mikä meillä on Suomessa peruskoulussa ja vielä lukiossakin ja ammatillisessa koulutuksessa, että ihan oikeasti se yksilö ja ihminen ja hänen kiinnostuksensa ja hänen tarpeensa ovat keskeisiä ja olennaisia silloin kun opimme ja opetamme, niin että tämä sama eetos jatkuisi ja vahvistuisi meillä yliopistossa, eikä niin et mä aletaan ajatella, että kuinka nopeasti ihmiset täältä valmistuvat ja minkälaisia osaajia työelämä ja yhteiskunta saa. Totta kai se on tärkeetä, mut se ihminen, jota opetamme ja koulutamme ja kasvatamme, niin se on tosi tärkeä.
Toinen asia, minkä haluan nostaa tässä vielä esille on se, että haluaisin nähdä sellaisen tulevaisuuden, että tutkimuksen rooli opetuksessa entisestään vahvistuu. Eli sen opetuksen sisältöjen näkökulmasta, että meidän opetussuunnitelmat ja kurssit ja kaikki opetukset ja opettajat ovat tiukasti kiinni tutkimuksessa ja tuovat opetukseen sellasia ajankohtaisia asioita ja tietoja ja taitoja, jotka on tällä hetkellä keskeisiä. Että me pysymme siinä ajankohtaisessa tutkimuksessa kiinni sen substanssin näkökulmasta, mutta yhtä lailla pysymme ajankohtaisessa opetuksen ja oppimisen tutkimuksessa kiinni, että opetamme opiskelijoita koko ajan tutkivilla työtavoilla, sellasilla opetusmenetelmillä ja arviointimenetelmillä, joiden me tiedämme edistävän tarkoituksenmukaista ja merkityksellistä oppimista. Että nää on tosi kunnianhimoisia isoja tavoitteita mut tälläsen tulevaisuuden haluaisin nähdä.
Eric Carver: Mä en ehkä sais omiin kysymyksiin vastata, mut mä haluan yhden asian sanoo, et ehkä tuli vahvasti viime tuotantokauden semmosena synteesinä, että vähän enemmän mä toivoisin, et kiinnitettäs huomiota siihen, et mikä on sen asiantuntijaksi kasvun ja siihen tietyn koulutusalan identiteetin omaksumiseen liittyvä polku ja mikä on sen yhteisöllisyyden merkitys siinä ja yhteisöön kiinnittymisen merkitys. Semmoset terveiset juontajalta tähän prosessiin.
Susanna Niinistö-Sivusranta: Kyllä. Hyvä terveiset.
Eric Carver: Viimeinen kysymys on jo meillä tässä podcastissa perinteinen eli lukuvinkki kuulijoille. Se voi olla aiheeseen liittyen tai aiheen vierestä. Auli saa alottaa.
Auli Toom: Joo, mä suosittelen perehtymään yliopistopedagogiikan keskuksen tutkijoiden tekemään tutkimukseen. Meidän kaikki julkaisut löytyy Helsingin yliopiston research portaalista. Yliopistopedagogiikan keskus, eli hype. Meillä on tehty ja tehdään todella paljon tutkimusta. Me ollaan tutkittu pitkäkestosesti yliopisto-oppimista ja -opetusta ja tietenkin se viimeaikainen tutkimus on ottanut kantaa myös tai keskittynyt näihin pandemia-ajan kysymyksiin. Ja tavallaan me nähdään tiettyjä asioita selkeesti, että mitkä ovat pysyneet samoina ja mitkä ovat muuttuneet, kun olemme dramaattisesti erilaisessa tilanteessa oppineet ja opettaneet. Eli kannustan. En halua suositella mitään yhtä, vaan kannustan perehtymään meidän tutkijoiden tutkimukseen.
Eric Carver: Susanna.
Susanna Niinistö-Sivusranta: Hyvä tähän on jatkaa sitte semmosella tuoreella julkaisulla viime vuodelta. Eli -22 julkaistu korkeakoulupedagogiikka: ajat, paikat ja tulkinnat. Siel on yliopistoista ja ammattikorkeakouluista asiantuntijoita, opettajia, tutkijoita, johtajia kirjottanu artikkeleita sekä tutkimus, että kokemus näkökulmasta ja siitä varmaan löytyy aika näppärästi moneenkin asiaan vinkkiä ja ehkä sellasta ymmärrystä siitä, et missä koko meidän korkeakoulukentällä tällä hetkellä mennään.
Eric Carver: Kiitos lukuvinkeistä ja kiitos, kun tulitte vieraaksi Auli ja Susanna.
Susanna Niinistö-Sivusranta: Kiitos Eric.
Auli Toom: Kiitos.
Litterointimerkinnät
| sa- | sana jää kesken |
| (sana) | epävarmasti kuultu jakso puheessa tai epävarmasti tunnistettu puhuja |
| (-) | sana, josta ei ole saatu selvää |
| (–) | useampia sanoja, joista ei ole saatu selvää |
| , . ? : | kieliopin mukainen välimerkki tai alle 10 sekunnin tauko puheessa |