Suomen valtionjohto rummuttaa nykyään kokeilukulttuuria, jonka avulla halutaan muun muassa edistää ja nopeuttaa digitaalisten ratkaisujen leviämistä julkisen sektorin palvelutuotannossa. Helsingin yliopiston uudessa strategiassakin (2017-2020) avoin ja kokeileva toimintakulttuuri on nimetty yhdeksi tavoitteeksi.

Jos kysyttäisiin lakimiesten tai tavallisten ihmisten näkemystä, oikeustieteellistä tiedekuntaa tuskin ajateltaisiin toimintakulttuuriltaan kovinkaan avoimeksi ja kokeilevaksi. Tiedetään toki vallan hyvin, että meillä on hyvät opiskelijat ja asiantuntevat tutkijat ja opettajat, mutta kokonaisuutena meitä pidettäneen hieman vanhanaikaisena ja konservatiivisena, sanalla sanoen pölyisenä.

Tiedekuntamme on selvästi alallaan suurin Suomessa, ja suuri mielletään helposti kömpelöksi verrattuna pieniin yksiköihin, jotka reagoivat ketterämmin. Olemme myös olleet aika hiljaa siitä, mitä teemme. Meitä arvioidaan vanhojen mielikuvien perusteella. Jokainen myös ymmärtää, että pääkaupungissa toimivan yksikön asiantuntijat joutuvat erityisen tiiviisti mukaan kaikenlaisiin oikeuselämän rientoihin, mikä pitää kiireisenä, mutta samalla myös leikkaa terää kaikkein akateemisimmalta kritiikiltä. Harva tuskin odottaa, että alan suuret murrokset näkyisivät ensimmäiseksi meillä.

Oikeustieteellisessä tiedekunnassa on kuitenkin ollut varsin paljon erilaista kokeilutoimintaa jo pitkään. Esimerkiksi kansainvälisen maisteriohjelman aloittaminen oikiksessa vuonna 1991 oli rohkea uusi avaus, johon ryhdyttiin jälkeenpäin ajatellen ilahduttavan varhain.  Samana vuonna aloitettiin Vaasassa aivan uudentyyppinen kaksikielinen koulutustoiminta kolmen yliopiston yhteistyönä Helsingin oikiksen kantaessa päävastuun. Kumpikin kokeilu on vakiinnuttanut asemansa.

Opetustakin kehitettiin erilaisin kokeiluin jo 1990-luvulla, ja hakivatpa Rikos- ja prosessioikeuden laitos ja Vaasan Oikeustieteellinen koulutus kerran yhdessä opetuksen huippuyksikön statustakin. Statusta ei saatu, mutta tuli uskonvahvistusta sille, että asioita voidaan kehittää, kun rohkeasti yritetään. Opetuksessa kokeiltiin oikeudenkäyntipeliä ja yrityspeliä, eli ei pelillisyyskään ole pelkästään 2000-luvun ilmiö.

2000-luvulle  tultaessa kokeilutoiminta entisestään vilkastui. Kansainvälisiä oikeustapauskilpailuja, joihin tiedekunnan joukkueet valmentautuvat, ilmaantui yhä useampia, ja niissä on tullut menestystäkin. On tiedekunnan kansainvälisen maineen kannalta ensiarvoisen tärkeää, että opiskelijoiden osaaminen kestää kansainvälisen vertailun. Opiskelijoiden menestyksen takana on paljon taustatyötä, ja aikaisemmat kilpailijat tekevät usein vielä vuosia myöhemmin työtä asian eteen. Tätä kautta rakentuu uudenlaisia verkostoja ja uudenlaista yhteistyötä tiedekunnan ja käytännön oikeuselämän välille.

Yliopiston strategiassa nostetaan tavoitteeksi myös ”Opiskelija keskiöön”. Eikö esimerkiksi oikeustapauskilpailu-konsepti ole juuri sitä? Opiskelijat ovat toiminnan keskipisteessä, ja muun toiminnan tarkoituksena on tehdä tämä kaikki mahdolliseksi. Lisäksi oikeustapauskilpailut tuottavat huikeasti sellaista osaamista, jota olisi muulla tavoin vaikea saada. On täysin aiheellista, että tällaiset toiminnot toteutetaan osana tiedekunnan ydintoimintaa eikä niitä nähdä erillisiksi rönsyiksi.

Viime lukuvuonna aloitti toimintansa Helsinki Law Clinic, joka tarjoaa apuaan yhtäältä maahanmuutto- ja turvapaikka-asioissa ja toisaalta järjestää startup-yrityksille oikeudellista neuvontaa herkässä toiminnan aloitusvaiheessa. Asianajajat ovat toiminnassa mukana korvauksetta. On vaikea keksiä tiedekunnan toiminnassa mitään uutta, mikä olisi yhteiskunnallisesti vaikuttavampaa. Tämäkin idea on lähtenyt täysin vapaaehtoispohjalta. Se on vaatinut usean ihmisen vahvan uskon ja työpanoksen, ennen kuin on edetty varsinaiseen pilottivaiheeseen. On todella arvokasta, että sellaista asennetta löytyy. Tällä hetkellä Helsinki Law Clinic -toiminta on jo lähellä vakiintumistaan. Sekin tarjoaa kiintoisan yhteyspinnan käytännön oikeuselämään.

Uusinta uutta on oikiksen oma Legal Tech Lab. Ajatus siitä nousi sen jälkeen, kun Stanfordin yliopistolla Legal Design Lab -toiminnan aloittanut Margaret Hagan oli vieraillut Suomessa esittelemässä toimintakonseptiaan: opiskelijoiden kanssa ratkotaan käytännön kannalta relevantteja oikeudellisia ongelmia, otetaan huomioon myös palvelumuotoilun osaaminen, ja edistetään tavallisten ihmisten pääsyä oikeuksiinsa muun muassa kehittelemällä uusia teknologisia työkaluja.

Teknologiakysymyksiin perehtynyt tutkijatohtori Riikka Koulu innostui meillä asiasta ja ryhtyi toimeen. Hän oli viettänyt väitöskirjaansa laatiessaan vuoden Montrealissa ja tutustui siellä toimivaan Cyberjustice Laboratoryyn. Kun vielä Riikan kurssilta löytyi asiasta innostuneita teknologiaa ymmärtäviä opiskelijoita, oman pilotin hahmottelu saattoi alkaa. Ensi kevään aikana kehitetään tarkempi toimintakonsepti, ja ensi syksynä oman pilotin on tarkoitus olla jo käynnissä.

En olisi itsekään vielä alkusyksystä uskonut, että oikiksella on Slushissa kysyntää. Kokeilukulttuurin ydin on siinä, että uskalletaan kokeilla sellaistakin, minkä onnistuminen on epävarmaa. Uskalletaan lähteä liikkeelle idealla, joka ei ole vielä valmis, ja kehitellään sitä yhdessä muiden kanssa. Pidän myös siitä, että perustetaan toiminta selkeästi yliopistolliseen arvomaailmaan eikä matkita sitä, mitä tehdään jossain muualla. Juuri näin yliopisto voi tarjota todellisen vaihtoehdon luoda uutta ja oppia yhdessä.

Mitä paremmin olen oppinut tuntemaan toisten oikeustieteellisten tiedekuntien asioita maailmalla, sitä varmemmin voin sanoa, että kyllä meillä on kokeiluilla ja kehittämisellä jo suhteellisen vankat perinteet. Tarvitaan kehittävää otetta toiminnan eri tasoilla, eikä tietysti kaikki kehittäminen merkitse tällaisia uusia avauksia. Mutta ehkä ne ihan jännimmät ideat tulevat aina marginaaleista.

Haluaisin ajatella, että oikis on edelleen valmis kehittymään, kunhan rohkea ote sallitaan. Pitää olla valmius jatkossakin tarttua avautuviin mahdollisuuksiin, sillä niitä ei missään strategiassa pystytä etukäteen nimeämään. On erityisen suuri ilo voida tuulettaa pölyistä mielikuvaa kaavoihin kangistuneesta tiedekunnasta. Kunnon kontrasti vain vahvistaa sanomaa.

Haluaisin ajatella, että yliopisto ja sen tiedekunnat toimisivat itsekin hiukan startup-hengessä. Helsingin yliopisto: Suomen menestynein startup jo vuodesta 1640.

Kimmo Nuotio
dekaani
Tuhat-sivu
Twitter: @KimmoNuotio