Viime vuosien tapahtumat maailmalla ja myös meillä Suomessa ovat luoneet ja vahvistaneet erilaisia kahtiajakoja. Muutoksen tempo on ollut nopea. Yhteiskuntatieteilijät ja historiantutkijat tuntevat hyvin kärjistyneiden polarisaatioiden vaarat. Pahimmillaan on syntynyt vakavia kriisejä, joita on ruokkinut ennen kaikkea syventynyt eriarvoisuus ja sen synnyttämä eri väestöryhmien etääntyminen toisistaan. Valtavat tulo- ja varallisuuserot johtavat myös elämismaailmojen eriytymisen ja kyvyttömyyteen ymmärtää vastapuolta.
Kahtiajakoja, tai muitakaan ongelmia, ei voi ymmärtää, jos niiden syntytausta jää vaille analyysiä. Miksi eri ihmisryhmien kokemusmaailmat ja ajatukset ovat eriytyneet kauas toisistaan? Päätekijöitä erilaisten elämismaailmojen taustalla ovat luokka- ja ryhmäkohtaisten valta- ja varallisuuserojen kasvu sekä demokratian heikkeneminen. Nämä tekijät liittyvät historiallisen kokemuksen mukaan yhteen – erittäin tärkeä seikka, joka on pidettävä mielessä.
Voimmeko oppia tästä jotain tai liittyykö edellä sanottu millään lailla yliopistojen tilanteeseen? Mielestäni paralleeleja löytyy.
Kun viime vuosina tehdyt selvitykset (Yliopistolan vaikutusarvioinnit 2013, 2016 ja Helsingin yliopistossa tehdyt työhyvinvointikyselyt) laajalla rintamalla osoittavat yliopistojen johdon näkemysten etääntyneen yliopistoyhteisön näkemyksistä, on sen taustalta uskallettava etsiä syitä. Tällöin törmätään yliopistouudistukseen ja sen jälkeisen kiihtyneen vallan keskittämisen tuottamaan demokratiavajeeseen.
Nämä muutokset ovat herättäneet yliopistolla aktiivista vastarintaa ja protesteja. Vielä enemmän on kuitenkin reagoitu osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien kaventumiseen vetäytymisellä ja eristäytymällä. Kukin hoitaa oman rootelinsa.
Tästä maaperästä syntyi noin vuosi sitten kahdentoista professorin käynnistämä Yliopistokäänne-liike. Liikkeen manifesti välttämättömistä uudistuksista on ajankohtaisempi kuin koskaan. Yliopistoyhteisön jäsenten vaikutusvaltaa on lisättävä eri tasoilla. Yksi tärkeä aloite tähän suuntaan on Yliopistokollegion yksimielinen ponsi 31.5.2016, jossa esitettään aidon vastuusalaisuuden toteuttamista yliopiston johdolle (rehtori, hallitus). Yhteisöä edustavan kollegion aseman vahvistaminen olisi tärkeää vallan keskityksen purkamiseksi. Valitettavasti opetus- ja kulttuuriministeriö ei halua avata yliopistolakia tämän asian vuoksi – ideologisista syistä.
Muutoksia voidaan kuitenkin saada aikaan myös yliopiston autonomian puitteissa johtosääntöjen kautta. Esimerkiksi tiedekuntaneuvostojen asemaa voitaisiin olennaisesti vahvistaa.
Toisin kuin johdon retoriikasta voisi olla, Yliopistokäänne-liike ei haikaile menneitä aikoja saati edusta ajatusta palaamisesta vanhaan (mihin vanhaan?). Päinvastoin katse on tulevaisuudessa ja yliopistoyhteisön voimavarojen mobilisoimisesta parhaalla mahdollisella tavalla yliopiston perustehtävien hoitamiseen.
Näitä ajatuksia on kehitelty eteenpäin ja niitä on perusteltu tarkemmin lokakuussa ilmestyneessä Yliopistolaki 2020 -kirjassa (Visa Heinonen, Jukka Kekkonen, Veli-Pekka Lehto, Heikki Patomäki; Into 2016). Tällä hetkellä käänteen (kaikille yliopistolaisille avoin) työryhmä on aloittamassa uuden johtosääntöehdotuksen valmistelun.
Kaikki edellä mainitut kannanotot pitäisi nähdä yliopistollisen ajattelun parhaiden perinteiden mukaisina pyrkimyksinä käydä rationaalista keskustelua yliopiston tilasta. Valitettavasti johtomme näyttää sivuuttavan lähinnä vaikenemisella tämän keskustelun ja nämä aloitteet.
Juuri näistä syistä, dekaani Kimmo Nuotion reaktio (blogi 16.1.2017), jossa yliopistokäänne liikkeen aktivistien väitetään elävän kuplassa, on – lievästi sanottuna – nurinkurinen. Hän ei pohdi syitä erilaisten näkemysten syntyhistoriaan eikä myöskään liitä tarkasteluunsa valtapositioiden analyysiä. Näin kirjoitus jää leijumaan omassa huonosti perustellussa ideologiassaan, siinä, jonka ytimessä on närkästys siitä, että johdon toimintaa arvostellaan.
Lukijalle tulee orwellilainen vaikutelma siitä, että tosi ja epätosi menevät sekaisin tavalla, joka ei vielä joitakin aikoja sitten olisi ollut mahdollista.
Jukka Kekkonen
Oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori
Oman näkemykseni mukaan YO2009 olennaisia puutteita ovat seuraavat:
1) Lain muotoilussa, hallituksen lakiesityksessä HE7/2009 ja perustuslakivaliokunnan lausunnossa PeVL 11/2009 korostetaan yliopistojen taloudellista ja hallinnollista autonomiaa ylimmän opetuksen ja tutkimuksen ohella.
Olli Mäenpään Yliopistolaki 2009 -kirjan mukaan yliopiston taloudellis-hallinnollinen autonomia ei kuitenkaan ole itseisarvo, vaan se johdetaan viime kädessä yliopistoyhteisön (kolmikannan) autonomiasta. Myös ylimmän opetuksen ja tutkimuksen vapaus perustuu yliopistoyhteisön itsehallintoon.
Ehdotan, että uudessa lakiehdotuksessa todetaan, että yliopiston autonomia perustuu yliopistoyhteisön l. kolmikannan itsehallinnolle. Tämä korostaa vaaleilla valittujen toimi- ja hallintoelimien merkitystä yliopistojen päätöksenteossa.
2) 2009 -lain puitteissa ylimmän opetuksen ja tutkimuksen vapaus ajatellaan turvattavan parhaiten tiedekuntatasolla, jossa kustakin alasta on paras tieto. Tehtävästä vastaavat vaaleilla valittavat monijäseniset hallintoelimet, joiden tehtävänä on periaatteessa ottaa kantaa ja puolustaa alansa perustuslaillisia oikeuksia hallituksen laatimia laaja-alaisia ja strategisia suunnitelmia vastaan, laatia taloussunnitelma ja valita keskuudestaan dekaani.
Monijäsenisen hallintoelimen perustavanlaatuisia vastuita ja tehtäviä yliopiston ylimmän opetuksen ja tutkimuksen autonomian kannalta ei kuitenkaan ole kirjattu lakiin edes viitteellisesti, mikä on olennainen ongelma. Mäenpää esittää kirjassaan pitkän listan hallintoelimelle kuuluvia tehtäviä. Valitettavasti nämä kirjaukset jäävät toivelistalle ilman lainvoimaa siinä vaiheessa, kun hallinto esittää omia näkemyksiään.
Ehdotan, että monijäsenisen hallintoelimen tehtävät ja hallintoelimen merkitys ylimmän opetuksen ja tutkimuksen vapauden kannalta kirjattaisiin uuteen lakiehdotukseen.
Valitettavasti en pysty tarkistamaan viiteitä Mäenpään Yliopistolaki 2009-kirjasta, koska kirjani on lainassa.
Lain puutteellinen kirjaus, hallituksen esityksessä ja perustuslakivaliokunnan lausunnossa esiin nostamat näkökulmat ohjaavat voimakkaasti lain tulkintaa niin oikeuselimissä kuin myös yliopistojen sisällä, kun yliopiston hallinto, johto, opiskelijat ja henkilökunta eivät ymmärrä lain monimutkaisia perusteita.
Yliopiston johtamisjärjestelmien “tehostaminen” uusien johtosääntöjen muodossa tarkoittaa käytännössä vallan keskittämistä hallinnon ja johdon hyväksi yliopistoyhteisön kolmikannan tappioksi.