Viikonloppuna Helsingissä järjestettiin ensimmäinen juridiikan alan hackathon Suomessa. Moni varmaan kysyy, mikä on hackathon ja miksi sellaisesta pitäisi olla kiinnostunut.

Hackathon-termiä käytetään yleensä intensiivisistä, usein viikonloppuun sijoittuvista tapahtumista, joissa ohjelmistokehittäjät ratkovat järjestäjän esittämää ongelmaa ja kehittelevät siihen teknologisia ratkaisuja, jotka olisivat myös kaupallisesti toteutettavissa.

Pidän hienona oivalluksena, että hackathon-malli tuodaan myös juridiikan alalle. Näin koetetaan tietysti saada koodarit ja palvelumuotoilijat kiinnostumaan juridiikan alan asioista ja haasteista. Ehkä loppujen lopuksi ei ole kyse hurjan paljon kummemmasta kuin mitä professori Yrjö Engeströmin tutkimusryhmä aikanaan selvitti tuomioistuimen toiminnasta. Muistan Vaula Haaviston selvitelleen vuorovaikutusta tuomioistuimen asiakaskohtaamisissa. Silloin parikymmentä vuotta sitten tällaista tehtiin kehittävän työntutkimuksen nimissä, nyt tuodaan teknologiaa laajemmin mukaan oikeudellisiin palveluihin. Tälläkin kertaa kysymys on asiakaskokemuksesta.

HackTheLaw-tapahtumassa lähtökohtana oli tavallisen ihmisen kokemus siitä, ettei ongelmatilanteissa ole helppoa saada tietoa oikeudesta, puhumattakaan, että tiedettäisiin kuinka tulee toimia. Esimerkiksi Finlex vaatii käyttäjältä paljon, eikä ilman juridiikan osaamista kysymyksiinsä saa oikeastaan juurikaan ymmärrettäviä vastauksia.

Hackathonissa muodostettiin seitsemän ryhmää, ja ne kukin sitten valitsi oman lähestymistapansa. Ryhmissä oli tyypillisesti eri taustoista olevia opiskelijoita, kuten IT-osaajia ja kehittäjiä, designereita ja juristiopiskelijoita. Myös vaihto-opiskelijoita oli lähtenyt rohkeasti mukaan. Ryhmien jäsenet eivät tunteneet toisiaan etukäteen.

En tunne tarkkaan sitä, kuinka lähestymistavat lopulta valittiin. Mentoreilla lienee ollut siinä osansa. Mentorit edustivat yhtä lailla monipuolisesti alan huippuosaamista Suomessa.

Ja kun ryhmä oli saanut ideansa työstetyksi, lopuksi se kiteytettiin visuaaliseksi esitykseksi. Loppuhuipentumana oli tiivis pitchaus, viiden minuutin hissipuhe, jonka tarkoitus on vakuuttaa kuulijat siitä, että innovaatio on tärkeä ja toteuttamiskelpoinen. Tuomarit saattoivat esittää ryhmille tässä yhteydessä kysymyksiä.

Tuomareiden tehtävänä oli sitten arvioida ryhmien tuotoksia en’nalta määriteltyjen kriteerien perusteella. Tällä kertaa jaettiin kolme palkintoa: kokonaisuutena paras, luovin ja toteuttamiskelpoisin.

Ryhmien tuotokset olivat kauttaaltaan mielenkiintoisia ja avasivat näkymiä siihen, millaisia työkaluja voisi olla kehitettävissä tuomaan oikeudellista tietoa lähemmäs tavallista ihmistä. Jokainen ryhmä löysi jotain uutta. Jokainen ryhmä voitti haasteen ja itsensä ja uskaltautui lavalle esittelemään tuloksiaan.

Ehkä tärkeintä on kuitenkin ennakkoluuloton toimintatapa. Lähdetään yhdessä toisten alojen osaajien kanssa etsimään vastauksia ongelmiin, ja samalla opitaan näiden ihmisten ajattelutavasta. Tämä on varmasti puolin ja toisin tavattoman hyödyllistä. Samalla päästään myös antamaan omaa osaamistamme, jakamaan sitä. Oikeus on liian tärkeä asia jätettäväksi lakimiesten monopoliksi. Voimme koettaa tällä tavalla madaltaa kynnystä ymmärtää oikeutta.

Hackathon on vielä sen verran uutta, että mentoreistakin näki todellisen innostuksen. Suomessa on huikeita osaajia, jotka näin vievät alaa eteenpäin. Samalla luodaan pohjaa alaa eteenpäin vievien teknologisten innovaatioiden syntymisellä.

On ilo olla näkemässä tällaista toimintaa. Oppimisen kannalta saatetaan päästä ihan kunnon hyppäykseen. Opiskelijat ovat muutenkin liikkeissään nopeita. Tiimeissä näkyi kivasti eri yliopistojen edustajia. Legal Tech Lab yhdistää opiskelijoita ja alan toimijoita ja antaa toiminnalle puitteet.

Erikseen pitää vielä mainita, että uusi Tiedekulma on kuin tehty tällaiseen toimintaan. Vaikka Tiedekulma on vasta muutaman viikon ikäinen, jo nyt tuntuu ihmeelliseltä, kuinka pärjättiin ilman sitä. On se hieno.

Olen alkanut miettiä sitä, näkyvätkö yliopiston arvot riittävästi toiminnassamme.

Helposti ajattelemme, että arvot ovat sellaisia yleviä asioita, joihin vain joskus harvoin juhlahetkellä viitataan. Arvot toimivat kohottavana resurssina, kun halutaan pitää esillä sitä, että olemme hyvän puolella ja toivomme hyvää.

Tämä ei taida enää riittää.

Yliopisto on pullollaan valtavan fiksuja ja sitoutuneita ihmisiä, jotka vievät asiaansa eteenpäin kovalla energialla.

Työhyvinvointi on yhteisöllinen asia. Jääkö työhyvinvointi pärjäämisen ja kilpailun jalkoihin. Osaammeko aidosti iloita toinen toistemme menestyksestä? Yliopistoyhteisö on moniarvoinen, mutta olemme kuitenkin loppujen lopuksi kaikki samalla asialla.

Jopa keskustelussa opiskelijavalinnoista nousee jossain määrin esille tämä suorittamisen ja pärjäämisen ideologia. Minä ensin. Minun lapseni ensin.

En sano, että opiskelijavalinnoissa ei pitäisi ottaa lukuun osoitettua osaamista. Näen kuitenkin merkkejä siitä, että välineellinen suhtautuminen osaamiseen ja oppimiseen on jopa lisääntymässä, vaikka itsekukin tiedämme, ettei se lopultakaan kanna kovin pitkälle.

Toivoisin, että opiskelijat olisivat aidosti intellektuaalisesti kiinnostuneita siitä, mitä yliopisto voi tarjota. Että nähtäisiin riittävän kauas ja avarrettaisiin muidenkin näkymiä.

Ja vastaavasti yliopiston pitää olla hereillä ja pitää esillä sellaisia asioita, jotka ovat ajassa kiinni ja meitä kaikkia puhuttelevat. Opiskelija on keskipisteessä, mutta se myös velvoittaa. Parhaimmillaan tämä luo uudenlaista tilaa ja sitoutumista, vastuunottoa omasta tekemisestä.

Tiedekunnan opiskelijat ovat olleet mukana järjestämässä pian toteutettavaa Legal Design Summitia. Tällaiset kokeilut voi nähdä myös uudenlaisten arvojen korostumisena. Asioita tehdään yhdessä. Otetaan palvelumuotoiluosaamista mukaan oikeudellisten palveluiden kehittämiseen. Koetetaan tehdä juridiikkaa siten, että ihmiset sitä ymmärtävät ja arvostavat. Juuri tällaisia avauksia tarvitaan.

Ensi viikonloppuna järjestetään Legal Tech Labin ensimmäinen hackathon.

Arvojen mukaisesta toiminnasta on paljon iloa. Voi kokea, että tekemisellä on aidosti merkitystä. Varmasti myös oppiminen on toisenlaista, jos koemme osallisuutta siihen asiaan, josta on kyse.

On ollut mukavaa nähdä, että yliopisto menestyy erilaisilla mittareilla katsottuna. Tällaisissa rankingeissa ja ranking-puheessa on kuitenkin perustavanlaatuinen ongelma. Sellainen puhe ei vie meitä eteenpäin. Se johtaa entistä välineellisempään suhtautumiseen todelliseen tietoon ja osaamiseen.

Sen sijaan, kun toimimme tosissamme, yhdessä, jakaen ja toisiamme kunnioittaen, pomppaamme varmaan rankingeissa vielä aimo harppauksen ylöspäin.

Tämä onkin paradoksi. Arvot ovat sittenkin myös se paras väline.

Kimmo Nuotio

dekaani

Professori Matti Klinge Matthias Caloniuksen Siviilioikeuden luennot latinasta suomentaneen Edwin Linkomiehen muotokuvan edessä.

Yliopistolla on tärkeää ymmärtää myös oppineisuuden historiaa. Turun akatemiassa vaikuttanut Matthias Calonius, jonka kuolemasta on tänä vuonna kulunut 200 vuotta, oli Suomen ensimmäinen merkittävä oikeusoppinut, joka ehti lisäksi palvella sekä Ruotsin korkeimmassa oikeudessa että Suomen suuriruhtinaskunnan prokuraattorina.

Professori Matti Klinge kertoi muistoseminaarissa Caloniuksen yliopistouran erikoisista käänteistä, kuten siitä, että hän oli yliopiston sihteeriksi tultuaan noussut yliopiston kanslerin erityiseen suosioon. Tämän täytyi olla syynä siihen, että hän sai väitellä yksin, ilman vastaväittäjää, mikä lienee ainutlaatuista suomalaisessa yliopistohistoriassa.

Calonius oli kielitaitoinen ja tunsi hyvin aikansa eurooppalaisen kirjallisuuden. Caloniukselta jäänyt laaja yksityinen kirjakokoelma tuli muodostamaan yliopiston kirjaston kokoelman perustan.

Calonius oli ainoa lainopin professori, ja hän oli ilmeisesti jonkin verran siinä suhteessa vanhoillinen, ettei halunnut jakaa opiskelijoidensa tenttimisvastuuta käytännöllisen filosofian professoriksi nimitetyn Anders Johan Laguksen kanssa. Käytännöllinen filosofia oli nimittäin tuotu ohjelmaan juuri sen vuoksi, että virkamiesten katsottiin tällaista oppia tarvitsevan.

Klinge kertoi tästä kiistasta, jota käsiteltiin vuosikaudet konsistoria myöten ja taisipa se kuulua Pietariin asti. Riittikö, että lakimies osaa lainoppia, vai tuliko tuntea myös yhteiskunta ja ammatin eettiset vaatimukset? Siitä oli perimmältään kysymys. Kysymys on itsessään edelleen ajankohtainen.

Kuulimme myös Caloniuksen ja Henrik Gabriel Porthanin ystävyydestä, johon tuli kuitenkin särö, kun poikamies Calonius huolestui Tukholmaan siirryttyään tavaroistaan, jotka olivat jääneet Porthanin hoteisiin.

Klinge huomautti myös siitä, että yliopiston tulisi muistaa menneiden aikojen oppineita nykyistä paremmin. Hän piti häpeällisenä sitä, ettei Porthanian yhteydessä ole mitään Porthanista kertovaa muistomerkkiä.

Hyvä huomautus, sanon minä.

Kimmo Nuotio
dekaani

Kööpenhaminan yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan väkeä dekaani Jacob Graff Nielsenin johdolla oli saapunut sateiseen Helsinkiin tutustumaan toimintaamme.

Kööpenhaminan yliopisto on meille entistä kiinnostavampi kumppani sen myötä, että se hyväksyttiin vastikään eurooppalaisten tutkimusyliopistojen liigan LERU:n jäseneksi. Nyt pohjoismaisia jäseniä on kolme, kun meidän lisäksemme Lundin yliopistokin lasketaan mukaan. Samalla on entistä selvempää, että tämän oikiskolmikon on luontevaa tiivistää yhteistyötään.

Opittavaa toinen toisiltamme riittää. Kööpenhaminan oikiksella on tutkimuksessa hyvä maine, mutta se on kamppaillut opetusvastuidensa kanssa, sillä tiedekunnan rahoitus on niukkaa valtavaan opiskelijamäärään nähden. Vuosittain aloittajia on yhteensä lähes 800, joskin osa opiskelijoista keskeyttää opintonsa ensimmäisen vuoden jälkeen tai myöhemmin.

Tiedekunnan rahoituksesta valtaosa tulee opetustehtävää varten, joten haasteena on opetuksen toteutuksen ohella tutkimuksen korkean tason ylläpitäminen. Vieraat kokivat, että oikeustieteellistä tiedekuntaa oli aikanaan kohdeltu varsin huonosti yliopiston johdon taholta, sillä oikeustieteellisen tiedekunnan saama yliopiston sisäinen tutkimusrahoitus oli määritelty yliopiston matalimmaksi.

Tutkimusta oli sen vahvistamiseksi järjestetty tiedekunnan piirissä toimiviin tutkimuskeskuksiin, jotka saavat myös hieman tiedekunnan rahoitusta. Muissa tiedekunnissa oli pitäydytty entisessä osastojaossa. Ajatuksena tutkimuskeskusten luomisessa oli, että näin voitaisiin myös edistää kilpaillun tutkimusrahoituksen saamista tiedekuntaan.

Vieraille esiteltiin Helsingin yliopiston opetusteknologista osaamista. Meillä on tiedekunnassa otettu valtiotieteellisen tiedekunnan tapaan käyttöön digiassistentit, eli opetusteknologiakeskus kouluttaa opiskelijoista tukihenkilöitä opetuksen kehittämiseen. Tämä ajatus koettiin erinomaiseksi ja saamme ehkä vielä nähdä, että vastaavia digiassistentteja ilmestyy heillläkin oikikseen.

Kokemukset hyvistä käytänteistä ovat selvästikin tällaisten tapaamisten parasta antia. Aivan ilmeisesti on myös omassa yliopistossa hyvä argumentti jonkin asian edistämisessä, kun voi sanoa, että näin jo tehdään toisessa hyvässä oikiksessa. Pohjoismaisen mentaliteettiin taas kuuluu, että hyvät asiat jaetaan heti eteenpäin, eikä toista koeta kilpailijaksi. Yhteistyössä kumpikin osapuoli voittaa.

Vieraat olivat yllättäen erityisen kiinnostuneita yliopistopalvelu-uudistuksesta, sillä sellaista ei heillä vielä ollut tehty. Koetimme välittää realistisen kuvan siitä, että uudistus on meillä ollut tarpeellinen, mutta samalla ongelmana on ollut se, että palveluorganisaatiota jouduttiin säästösyistä supistamaan jo liikaakin.

Kööpenhaminalaiset kertoivat, että poliittinen tilanne Tanskassa näkyy siinä, että yliopistoissakin täytyy keskittyä vaikuttamaan juuri tanskalaiseen yhteiskuntaan, samalla kun puhe kansainvälistymisen tarpeista on vähentynyt. Kööpenhaminan yliopiston kaltaisen vahvasti kansainväliselle eturivin toimijalle tällainen puhetapa on vieras. Vakuutimme vieraille, että meillä nähdään vielä toistaiseksi kansainvälistymisen välttämättömyys, sillä pienessä Suomessa se on elinehto jokaiselle yliopistolle.

Vieraat olivat erityisen kiinnostuneita Legal Tech Lab -toiminnasta samoin kuin Helsinki Law Clinic -toiminnasta, joita heille esiteltiin. Samoin suomalainen työelämäprofessori-käsite herätti kiinnostusta.

Kimmo Nuotio
dekaani

Continue reading →