Dokumenttiohjaajat haluavat muuttaa käsitystämme kuolemasta

Miksi dokumenttielokuvien tekijät haluavat kuvata kuolevia ja saattohoidossa olevia ihmisiä? Projektissani, jossa olen tutkinut kuolemisen ja kuoleman esittämistä dokumenttielokuvissa, etsin vastausta myös tähän kysymykseen haastattelemalla 16 ohjaajaa heidän elokuvanteon kokemuksistaan. Heidän pohdinnoistaan tunnistin kolme keskeistä tavoitetta – tunteelliset, yhteiskunnalliset ja institutionaaliset tavoitteet.

Kuvakaappaus dokumenttielokuvasta Kuoleman kasvot (2003), jonka ohjaaja Kiti Luostarinen oli yksi haastelluista ohjaajista.

Monella elokuvantekijällä aiheen käsittelyyn innoitti omat kokemukset ja tunteet kuoleman ja kuolemisen edessä. Heistä monet tunnistivat sekä itsessään että muissa kuoleman pelkoa, ja elokuvanteko oli yksi väline oppia ymmärtämään, ehkä jopa hallitsemaan tätä pelkoa. Tähän liittyi myös toive oppia jollain tapaa hyväksymään kuolema osana elämää. Tällä he eivät suinkaan tarkoittaneet sitä, että kuolemasta pitäisi oppia pitämään, vaan että sen olemassaolon tunnistamisesta voisi tulla myös voimavara omaan elämään.

Kuoleman jonkinasteisen tunteellisen kohtaamisen lisäksi elokuvantekijöillä oli vahvasti mukana yhteiskunnallisia tavoitteita. Heidän mukaansa kuolemasta tulisi keskustella avoimemmin ja julkisemmin. Keskeisenä syynä tähän oli kokemus siitä, että kuoleman vältteleminen johtaa usein myös kuolevien ihmisten välttelyyn. Monet kuolevat kokevat yksinäisyyttä ja ulos sulkemista, ja dokumenttielokuvat tarjosivat keinon luoda kulttuurista näkyvyyttä kuoleville ihmisille osana yhteisöä.

Lisäksi osa elokuvantekijöistä halusi lisätä tietoisuutta saattohoidosta. He ajattelivat, että kun ihmiset tietävät, millaisia tukipalveluja kuoleville ja heidän omaisilleen on olemassa, ihmiset myös tietäisivät vaatia itselleen näitä palveluja elämän loppuvaiheessa. Siten he halusivat osallistua saattohoitoliikkeen näkyvyyden parantamiseen – usein taustalla olivat omat myönteiset kokemukset saattohoidon toiminnasta. Konkreettisimmillaan elokuvien avulla toivottiin myös kerättävän lahjoituksia ja tukea saattohoitokodeille.

Eri elokuvaohjaajilla inspiraatio elokuvantekoon painottui eri elementteihin, mutta kaikilla heillä korostui vahvasti vastuullinen näkökulma elokuvantekoon. Elokuvia haluttiin tehdä, jotta niillä voitaisiin auttaa laajaa yleisöä, kuolevia ihmisiä ja saattohoidon näkyvyyttä, ja siinä samalla kenties oppia jotain myös itsestään ja ihmisyydestään.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *