Kurssikerta 7 − viimeinen sato korjataan, muutama kanto kaskessa

Viimeisen kartan valmistelut − aineiston muokkaus

Viimeisenä kurssikertana oli tarkoitus hakea itse netistä aineisto, käsitellä se Mapinfolle ymmärrettäväksi ja valmistaa näistä tiedoista kaksimuuttujainen karttaesitys. Koska tiesin aiemmilta kurssikerroilta, että ainoa asia, jonka hallitsen kunnolla, on teemakartan valmistus, huokaisin helpotuksesta kyllä tämä tästä. Päätin myös pysyttäytyä teemassa, jonka luulen kymmenvuotisen puutarhaurani ja ruotsalaisella puutarhalla vietetyn ikimuistoisen Nordjobb-kesän jälkeen verraten hyvin osaavani: vertailen viimeisen kurssikerran teemakartoissa Ruotsin ja Suomen puutarhaviljelyn avomaa- sekä kasvihuoneviljelyn suuruutta.

Vaikka pitäydyin aineiston käsittelyn kannalta mahdollisimman yksinkertaisessa, oli tälläkin kurssikerralla monta kantoa kaskessa, ennen kuin pääsin nauttimaan työni hedelmistä – päällimmäisenä ELY-keskus-jaolla olevan kartan uupuminen. Maakuntajaolla kyllä löytyi karttapohjia, mutta ELY-keskus-jako on harmittavasti hieman erilainen: kolme ELY-keskusta pitää kukin sisällään kaksi maakuntaa. Koska en hallitse bittikarttojen käsittelyä, päätin tehdä kartan niin, että kolmen maakunnan kohdalla annoin MapInfon jättää maakunnat tyhjiksi ja poistin myöhemmin piirto-ohjelmalla rajat ja väritin kentät. Kuitenkin yrittäessäni siirtää karttoja Corel Draw’hon wmf:nä, joko symbolit muuttuivat tai hävisivät kokonaan. Ratkaisu, jonka keksin, oli tehdä työ Paintissä. Jälki oli tif-tiedostona ihan onnistunutta, mutta yrittäessäni ladata tif-kuvaa blogiini, ohjelma esti käytön varoittamalla turvallisuuden vaarantuvan, mitä tämä ikinä tarkoittaakaan. Kuvista tuli kuitenkin jpeg-kuvina Paintin kautta tuotuna kehnoja. Viimein kokeilin Gimp-ohjelmassa samaa tapaa, mikä paransi jälkeä huomattavasti Paintiin verrattuna ainakin Ruotsin kartan osalta.

Vaikka aineiston käsittelyssä Excelissä ja MapInfossa oli monta muutakin mutkaa matkassa, lopultakin huomasin hallitsevani perustoiminnot: ainakin sarakkeiden lisäyksen ja päivittämisen. Olen siis oppinut alkeet, mikä oli tämän kurssin pohjimmainen tarkoituskin. Tuntuu hienolta, kun on saanut ensimmäisen tuntuman siihen, mitä GIS-työskentely on käytännössä. Ja kun muistaa välillä katsoa taaksepäin ja vertailla osaamistaan ennen pääsykoetta, ennen tätä kurssia ja nyt kurssin lopussa, huomaa, että lihaa on tullut luitten ympärillä. Jaan Suvi Heittolan tunnelmat, joista hän kirjoittaa blogissaan: Kurssin aikana MapInfo tuli hyvin tutuksi ja vaikka kurssin aikana uutta informaatiota ohjelman käytöstä tulikin todella paljon ja tuntui ettei mikään jää mieleen, niin loppujen lopuksi on pakko sanoa, että kyllä MapInfoa nyt paljon enemmän osaa käyttää kuin ennen kurssia.”

Puutarhaviljelyä Pohjolassa

ruotsivalmisblogi

Kuva 1. Puutarhavijely Ruotsissa 2011 lääneittäin. Lähde: Jordbruksverket (2014).

suomivalmisblogi

Kuva 2. Puutarhaviljely Suomessa 2013 ELY-keskuksittain. Lähde: Luke (2014).

Puutarhaviljelyä esittävistä teemakartoistani voidaan tehdä monenlaisia spatiaalisuuteen liittyviä huomioita, jotka kiinnittyvät niin luonnonoloihin kuin ihmismaantieteeseen littyviin sijaintitekijöihin. Ensiksikin molemmista kartoista voidaan tehdä luonnonmaantieteellisiin lainalaisuuksiin liittyviä johtopäätöksiä. Sekä puutarhakasvipeltojen että kasvihuoneiden keskittyminen etelään johtuu luonnollisesti siitä, että eteläisissä osissa Ruotsia ja Suomea ilmasto- ja valaistusolosuhteet ovat kasvien kasvulle suotuisat. Eteläinen sijainti vaikuttaa esimerkiksi lämmitysenergian käyttöön, sillä sitä kuluu lämpimämmässä ilmanalassa paljon vähemmän. Lämmitysenergia on erittäin merkittävä osa kasvihuoneyrityksen kulurakennetta. Odotusten vastaisesti maaperän suotuisuus selittää suhteellisen vähän avomaaviljelysten sijoittumista; myös esimerkiksi Ruotsin karussa Lapissa ja Järvi-Suomen moreenimailla harrastetaan yllättävän paljon viljelyä. Savon runsaahkoa avomaaviljelysten määrää selittänee marjanviljelyn yleisyys.

Maiden vertailua helpottaakseni tein molempiin karttoihin samat luokkavälit. Kuitenkaan en osannut skaalata kuvien symboleja samankokoisiksi, jolloin kasvihuoneyritystoiminnan vertailu on aika työlästä. Toisaalta myös luokkavälien valitseminen nähdynlaisiksi hämärtää hieman tulkintaa, sillä Skåne on aivan omassa sarjassaan avomaatuotannossa, mutta sillä ei ole kartassa omaa luokkaansa. Kun lisäksi kasvihuonetuotantoa merkitsevät symbolit ovat logaritmitsia, eli suurenevat arvojen kasvaessa vähemmän, kuin mitä niiden absoluuttisesti pitäisi, antavat nämä seikat kuvan siitä, että Suomessa ja Ruotsissa puutarhatuotanto olisi samoissa lukemissa. Pienessä mittakaavassa tosin näin onkin: Ruotsissa avomaaviljely 12 600 ha, Suomessa 8 600 ha; Ruotsissa kasvihuonetuotanto 268 ha, Suomessa 218 ha (Jordbruksverket 2014; Luke 2014). Toisaalta kannattaa huomioida, että itse asiassa Suomessa tuotanto on suurempaa, kun sitä verrataan Suomen lähes puolta pienempään väkimäärään. Etelä-Ruotsin ilmaston suotuisuuden perusteella luulisi absoluuttisen eron olevan lisäksi paljon suurempi Ruotsin hyväksi. Tätä asiaa selittää ennen kaikkea kaksi tekijää: Suomessa suositaan edelleen Ruotsia enemmän kotimaisia vihanneksia ja kukkia, ja toisaalta Ruotsiin on halvempi tuoda puutarhatuotteita Keski-Euroopan suurtuotantoalueilta, eritoten Hollannista, sekä Tanskasta.

Ylipäätään molempien maiden puutarhaviljelyn laajuutta tarkastellessa huomio kiinnittyy siihen, että koko maassa harrastetaan viljelyä sangen paljon kaupallisessa laajuudessa. Sekä Suomessa että Ruotsissa avomaaviljelyn sijoittuminen on lähes identtistä, mutta kasvihuonetuotanto on Ruotsissa tasaisemmin jakautunutta. Tämä on sangen yllättävää, sillä olin olettanut Suomen erityisjärjestelyjä sisältävän maataloustukijärjestelmän elättävän syrjäseutujen ja vaikeiden viljelyolosuhteiden alueiden viljelyä Ruotsia enemmän. Molempien maiden eteläisessä keskiosassa aivan pääviljelyalueiden vieressä on mielenkiintoisesti vähäisen viljelyn alue: Suomessa Keski-Suomen maakunta ja Ruotsissa Kronebergin lääni. Selityksenä täytyy olla luonnonmaantieteellisiin tekijöihin liittyvät syyt: huonohko maaperä selittää paljon avomaaviljelysten vähäisyyttä ainakin Keski-Suomessa. Toisaalta se ei selitä kasvihuoneiden vähäistä määrää. Sijaintiin liittyviä tekijöitä onkin vaikea löytää, sillä esimerkiksi sijainti keskellä maata luulisi lisäävän kilpailuetua raaka-aineiden ja tuotteiden kuljetusten osalta.

Maansisäistä, alueellista tarkastelua jatkettaessa huomataan, että Ruotsin Skåne kattaa avomaaviljelyn osalta puolet koko tuotannosta, kun Suomessa taas avomaaviljely on jakautunut tasaisemmin niin, että pääviljelyalueet Satakunta ja Varsinais-Suomi muodostavat yhdessä puolet tuotannosta. Kasvihuonetuotannon osalta on huomionarvoista, että Suomessa viljely on melkein yhtä keskittynyttä kuin Ruotsissa keskittyen Pohjanmaalle. Pohjanmaalle etelää kylmempiin olosuhteisiin sijoittuminen selittyy ihmismaantieteellisillä tekijöillä: yrityskulttuurilla, yritysten klusteroitumisella ja valtion ja EU:n tiettyjä alueita suosivalla tukipolitiikalla. Skånen osalta yritysten hakeutuminen toistensa lähelle sekä pitkäaikainen maatalousyrityskulttuuri selittänee myös keskittymisen, mutta myös erityisesti markkinoiden läheisyys on yksi lisämenestystekijä. Maita vielä vertailtaessa lisäksi huomataan, että Ruotsissa erottuu alueita, joilla kasvihuonetuotanto on suurta erityisen suuren väkimäärän ja siitä johtuvan logistisen edun takia: Göteborgin ja Tukholman seudut selkeimmin.

Jordbruksverket (2014). Trädgårdsproduktion 2011, korrigerad version. <http://www.jordbruksverket.se/omjordbruksverket/statistik/statistikomr/tradgardsodling.4.67e843d911ff9f551db80004686.html> 12.3.2015

Luke (2014). Puutarhatilastot 2013. <http://www.maataloustilastot.fi/puutarhatilastot> 12.3.2015

Kurssikerta 6 – opettajan saappaissa MapInfon suolla

Minulta on useasti kyselty, olenko opiskelemassa maantiedon opettajaksi. Kyselijät ajattelevat minun iässäni keski-iän kynnyksellä – kutsumuksen olevan syy opiskeluun, ja opettajahan on ammatteja, jotka mielletään kaikkein eniten kutsumusammatiksi. Olen kuitenkin sanonut haluavani ympäristöasiantuntijaksi mutta jättänyt oven opettajanhuoneeseen pikkuriikkisen raolleen sanomalla, että olisihan se varmasti todella palkitsevaa, jos saisi nuoria ja lapsia innostettua luonnonilmiöiden kiehtovan maailman pariin.

Tämänkertaisessa blogitehtävässä sain eläytyä hetkeksi opettajan ammattiin. Tehtävänä oli laatia teemakarttoja hasardeista: tulivuorista, maanjäristyksistä ja meteoriiteista. Näitä karttoja tulisi sitten käyttää apuna havainnollistettaessa ilmiöiden yhteyksiä: esimerkiksi esiintyvätkö tulivuoret ja maanjäristykset samoissa paikoissa. Kartat havainnollistavat nämä spatiaaliset yhteydet parhaiten. Toisaalta kartoilla on myös paljon muita apuja, joita Mirka Jokela-Määttä listaa hyvin blogissaan: ”Itse ilmiöihin liittyvän opetuksen lisäksi niillä voidaan kerrata niin ilmansuuntia, koordinaatteja, maantieteellistä nimistöä kuin eri maanosien ja helposti tunnistettavien maiden ja valtamerien nimistöä. Lisäksi niiden avulla voidaan sijoittaa ajankohtaisia uutisia kartalle.”

Kuvitellessani itseni luokan eteen innostuin, miten voisin laittaa opiskelijat pohtimaan tulivuorista ja maanjäristyksistä kertovan karttani (kuva 1) avulla geologisia perusprosesseja. Ensimmäinen karttani viimeisimmistä tulivuoren purkauksista ja voimakkaista maanjäristyksistä mahdollistaisi laattatektoniikan havainnollistamisen. Suurin osa tulivuorista ja maanjäristyksistähän on litosfäärilaattojen reunoilla. Kartasta olisikin tullut entistä parempi, jos kartoilla olisi ollut litosfäärilaattojen reunat.

maanjärtuliv1964

Kuva 1. Tulivuorenpurkaukset ja suuret maanjäristykset vuodesta 1964. Lähteet: Northern California Earthquake Data Center (2013); Data.cov (2014).

Jos tähän asti kuvitteellinen oppitunnin valmisteluni oli mennyt juohevasti, kuin kuivia pitkospuita pitkin varmasti käyden, yhtäkkiä tuntui, kuin olisin astunut suonsilmään, ja jäänyt siihen opettajan saappaineni tukevasti kiinni. Aivan yllättäen nimittäin MapInfo ei enää luonut kohteita koko kartan laajuudelta vaan ainoastaan hieman keskimeridiaanin molemmin puolin. Kun esimerkiksi olisin halunnut tehdä teemakartan edellisen jatkoksi erilaisista tulivuorityypeistä, ei se onnistunut vaikka miten monta kertaa eri tavoilla yritin asiaa ratkaista. Kaverinikaan ei minua osannut suonsilmästä ylös tempaista. Onneksi lopulta,  sitkeän yrittämisen jälkeen kysyin opettajalta neuvoa ja sain itseni kammettua ylös ja tehtyä teemakartat tulivuorityypeistä. Vielä tämänkin jälkeen saappaani hörppäsivät muutaman kerran vettä, kun huomasin Excelin muuttaneen saraketietoja tai olin muuten vain huolimattomuuttani jättänyt tyhjiä rivejä tiedostoihin, jolloin kartalle ilmaantui aavetulivuoria. Näistä selvittiin ja pääsin kuin pääsinkin ajoissa tunnille, viis siitä, että hommaan tuhraantui aikaa enemmän kuin tarpeeksi.

Perustulivuorityyppien – kerrostulivuorien ja kilpitulivuorien – sijainnilla (kuva 2) olisin voinut jatkaa laattatektoniikan havainnollistamista. Nämä perustulivuorityypit esiintyvät myös eri magmaattisissa ympäristöissä: kilpitulivuoria esiintyy laattarajojen lisäksi paljon suurten ylösnousevien magmavirtojen yläpuolella keskiselänteillä ja pluumien päällä, missä laava on emäksistä ja juoksevaa. Kerrostulivuoret sijaitsevat lähes yksinomaan laattarajoilla. Maapallolla on tosin paljon vähemmän aktiivisia kilpitulivuoria kuin kerrostulivuoria, joten kartastani on vaikea hahmottaa näiden avulla eri laattatektonisia ympäristöjä.

kilpikerrosoikea

Kuva 2. Vuoden 1964 jälkeen aktiiviset kerros- ja kilpitulivuoret. Lähde: Data.cov (2014).

Kolmannella kartalla (kuva 3) esittelisin edellisiä harvinaisempaa tulivuorityyppiä, heittelekartiota, ja sen sijoittumisesta maailmankartalla. Heittelekartiot ovat pieniä, yleensä juoksevaa laavaa sylkeviä tulivuoria, joita syntyy kaikenlaisiin magmaattisiin ympäristöihin, myös mantereiden sisäosiin, kuten Mongoliaan ja Etiopiaan. Antaisin oppilaille tehtävän selvittää kartalla näkyvien pisteiden sijainnin ja etsivän netistä tietoa, mitä ja minkälaisia tulivuoria on tällä kartalla.

heittelekartiotoikea

Kuva 3. Lähde: Data.cov (2014).

Karttojen oheen etsin netistä luonnonmaantieteellisistä ilmiöistä kertovia karttoja. Nykyajan tekniikka mahdollistaa ajan kulussa kehittyvien (dynaamisten) luonnonilmiöiden havainnollisen kuvaamisen. Erityisesti virtauskarttojen kuvaaminen on nykyisin helppoa ja havainnollista. Esimerkiksi ilmakehän ilmiöt, kuten Tyynenmeren sääoloihin vaikuttava El Nino-ilmiö tai polaaririntaman säävaihteluja synnyttävät Rossbyn aallot, tulevat animaatiokartoilla selviksi. Viimeksimainittu ilmiö vaikuttaa myös Suomen säähän. Se, missä kohdassa mutkaa olemme, vaikuttaa siihen kuinka kylmää meillä on. Voisin laittaa oppilaita pohtimaan karttojen ja animaatioiden äärellä viime aikojen säätä ja ilmastonmuutoskeskustelua. Yksi tällainen Rossbyn aaltoihin ja suihkuvirtauksiin liittyvä animaatio on seuraavassa: http://www.iflscience.com/environment/melting-arctic-and-weird-weather-plot-thickens (Francis, Jennifer(2015)).

Francis, Jennifer (2015). A Melting Ice And Weird Weather: The Plot Thickens. <http://www.iflscience.com/environment/melting-arctic-and-weird-weather-plot-thickens>28.2.2015

Mirka Jokela-Määtän blogi. https://blogs.helsinki.fi/mijokela/ 23.2.2015

Kurssikerta 5 − MapInnon ja MapInhon välillä

Oman tason arviointia

Torstai-iltaisin mielialani vaihtelee rajusti. Alkuluennolla innostun aina paikkatieto-ohjelmista ja niiden suomista monista mahdollisuuksista analysoida maantieteellisiä ongelmia. On esimerkiksi kiinnostavaa tarkastella uima-altaiden ja saunojen määriä tai koulujen oppilasmääriä, ja nähdä omin silmin, miten Helsingin yhdyskunta rakentuu yksilöiden ja rakennusten mikrotasolta aina koko kaupungin makrotasolle. Ajattelen usein myös, että MapInfon avulla sellaiset abstraktit yhteiskunnalliset käsitteet kuten segregaatio voivat saada lihaa luittensa ympärille.

Mutta iltaa kohden mielialat kääntyvät laskuun. Tunnilla pysyn opetuksen aikana vielä jotenkin kärryillä siitä, miten eri analysointimenetelmiä käytetään, mutta itsenäinen työskentely ei ota onnistuakseen. Toki me vasta aloittelemme harjoittelua, ja itselle tulisikin antaa aikaa omaksua asioita. Vertaistukea lievään masennukseen saa myös lukemalla muiden blogeja, joissa tuskaillaan samojen asioiden parissa. Ainoa asia, jonka jo tunnen jotenkuten hallitsevani, on teemakarttojen tekeminen. Taas kaikki jutut, joissa käsitellään ja muokataan dataa, ovat ylettömän vaikeita. Kaikesta huolimatta MapInto on yhä voitolla.

Huolimatta epäuskon puuskistani yritin lähteä tarkastelemaan saunojen ja uima-altaiden määriä. Pääsin ensimmäiselle askeleelle eli sain selvitettyä uima-altaiden kokonaismäärän. Uima-altaita on kaikkiaan 855. Luku on yllättävän suuri. Yritin selvittää, kuinka paljon on minkäkin asuntotyypin osuus uima-altaista. En onnistunut siinä, mutta onneksi Toni Ruikkalan hyvästä bloggauksesta sain tiedon: uima-altaista 345 on omakotitalossa, 113 rivitalossa 158 paritalossa ja 181 kerrostalossa. Omakotitalon suuren luvun selittäjänä on rikkaiden luksushuviloiden altaat ja kerrostalon lukeman selittävät suureksi osaksi saunan yhteydessä olevat isot kokoustilat. Rivitalojen ja paritalojen verraten suuret määrät ihmetyttävät; itse en ole koskaan huomannut näissä talotyypeissä uima-altaita. Ainoastaan puutarhassa on usein pieniä kesäkäyttöisiä altaita ja paljuja, mutta näitä ei varmasti näihin lukuihin sisälly.

Puskuroinnin opettelua

Suomi on globaalisti tarkasteltuna huipputekninen tietoyhteiskunta. Yhteiskunnan asioita suunnitellaan yhä tarkemmin yhä lisääntyvän paikkatiedon avulla. Insinöörit ja arkkitehdit laskevat ja suunnittelevat yhteiskunnan toimintoja virkamiesten ja poliitikkojen säätämien säännösten pohjalta. Ja säännöksiä tulee aina lisää, kun jokainen hallitus haluaa omalla vuorollaan lisätä yhteiskunnan järjestelmällisyyttä.

Porua herättänyt haja-asutusalueiden jätevesiasetus on esimerkki säännöksestä, jonka läpivieminen on nostanut puhetta holhoavan yhteiskunnan synnystä ja byrokratian ylenmääräisestä lisääntymisestä. Toisaalta jätevesiasetus on esimerkki siitä, miten ympäristöongelmiin voidaan nykyisessä tietoyhteiskunnassa löytää uusia, tutkimustietoon pohjaavia ratkaisuja. Jätevesiasetuksessa on kyse siitä, että haja-asutusalueiden asukkaat joutuvat rakentamaan ravinnevalumia ja epäpuhtauksia estävän jätevesijärjestelmän asunnolleen tai kesämökilleen, jos nämä sijaitsevat tietyn etäisyyden sisällä vesistöistä. Vaikka äärimmillään mielipiteet virkamiesten ja poliitikkojen toimista ovat,  että luonnosta vieraantuneet etelän herrat ovat taas tehneet kirjoituspöytiensä ääressä älyttömän asetuksen, on jätevesiasetuksen taustalla kuitenkin uskoakseni laajoja, tieteellisiä ympäristönvaikutusarviointeja. Näitä tietoja on taatusti kerätty myös paikkatietorekistereihin ja selvitystyössä on mahdollisesti käytetty myös MapInfon kaltaisia paikkatieto-ohjelmia haarukoitaessa ravinnevalumien yhteismäärää vesistöihin.

Ravinnevalumien laskemisessa ja ylipäätään ympäristövaikutusten arvioinnissa MapInfo ja siinä oleva tunnilla opetettu puskurointimenetelmä on hyödyllinen apuväline. Puskuroinnissa muodostetaan kohteen ympärille vyöhyke, jonka ominaisuuksia voidaan arvioida. Jos esimerkiksi tiedettäisiin, että tietyllä etäisyydellä vesistöistä tietty viemäröintiratkaisu aiheuttaa tietyn päästömäärän, voitaisiin puskuroinnilla selvittää, kuinka paljon koko tutkittavan alueen vesistöjen kuormitus vähenee. Puskurointi vaikuttaa monella tapaa hyödylliseltä yhdyskuntasuunnittelun välineeltä. Tunnilla teimme ainakin lentomelusta ja juna-asemien saavutettavuudesta puskurointiharjoituksia. Tulokset näihin liittyvin kysymyksiin on taulukossa 1 blogini lopussa niiltä osin kuin osasin vastaukset selvittää.

 

Taulukko 1. Itsenäistehtävien vastaukset

jpeggiblogi

 

Toni Ruikkalan blogi. https://blogs.helsinki.fi/ruikkala/ 20.2.2015

 

Kurssikerta 4 – ruututeemakartta ja hiukan Helsingin historiasta

Pisteitä yhteen ruuduiksi ruututeemakartan hyödyt ja haitat

Tunnin teemana oli pistemuotoisen paikkatiedon siirtäminen helposti kartalla tulkittavaan muotoon. Pistetietoa voidaan yhdistellä rasterimuotoiseen ruudukkoon tai erilaisiin vektorimuotoisiin alueisiin. Pikselikartta on yleinen paikkatiedon tallennus- ja esittämismuoto. Yksittäiset pikselit ovat sellaisenaan ruutukarttoja, mutta yleensä ne esitetään yhdistettynä isompiin ruutuihin. Esimerkiksi tunnilla työstimme pääkaupunkiseudusta karttaesitystä, jossa pistetietoja oli koottu muutaman kymmenen hehtaarin kokoisiin ruutuihin. Näin syntyi ns. ruututeemakartta.

Ruututeemakartan suurin etu yksittäisten kohteiden ominaisuuksia esittävään ja erittelevään pisteteemakarttaan ja etukäteen rajattujen, usein hallinnollisten havaintoalueiden ominaisuuksia esittävään koropleettiteemakarttaan on se, että ruututeemakartassa havaintoalue on vakiosuuruinen. Esimerkiksi kartallani olevat ruudut ovat neljännesneliökilometrin suuruisia, jolloin kartasta pystyy tarvittaessa havaitsemaan väentiheyksiä ja vertailemaan ruutuja ja niiden muodostamia suurempia alueita keskenään. Ruudun koon huomaaminen tosin vaatii ainakin minun pienikokoisessa kartassani tarkkaa syynäämistä  siksi ilmoitinkin koon selitteessä.

Yleisesti ruututeemakartta on parempi esitettäessä yksittäisen muuttujan absoluuttisia arvoja kuin edellämainitut pisteteema- ja koropleettikartat, joissa jää usein enemmän ja vähemmän epäselväksi havaintoalueiden kokoerot, jolloin ilmiön runsauden vaihtelu pinta-alan suhteen hämärtyy. Toisaalta ruututeemakartan haittapuolena on se, että siinä kahden eri muuttujan samanaikainen esittäminen on hyvin hankalaa.

Kartta siitä, missä suomenruotsalaiset asuvat

kk4ruots

Kuva 1. Ruotsinkielisten määrä pääkaupunkiseudulla. Yhden ruudun koko on 500 m X 500 m.

Oma ruututeemakarttani esittää ruotsinkielisten määrää pääkaupunkiseudulla. Luokittelin aineiston luonnollisten rajojen mukaan. Ohjelma pilkkoi aineiston viiteen, havainnoiltaan hyvin erisuuruiseen osaan kuitenkin niin, että luokkarajat rajasivat aineistosta omiin luokkiinsa monta arvoiltaan lähekkäistä havaintokimppua. Tällä luokittelutavalla sain kartalla esille paremmin ääriarvoja edustavat havaintoruudut tässä tapauksessa havainnollistamaan, missä ruotsinkielisten määrä on erityisen suuri. Kvantiileihin jako olisi jättänyt tämän korkeimmassa havaintoviidenneksessä olevan erittäin suuren sisäisen vaihtelun näkyvistä. Tässä tapauksessa aineistosta havaittu jakauma on siis kahdella tapaa normaalijakaumasta poikkeava: suurin osa arvoista sijoittuu aivan alkupäähän, siis pienimpiin arvoihin, ja toisaalta loppupäästä frekvenssijakauma on huomattavan harva, eli hajonta on tässä päässä suurta.

Visuaalisesti valmistamassani ruututeemakartassa oli karttatyypin perusluonteesta johtuva ongelma. Nimittäin kun ilmiötä esiintyy lähes koko tutkitulla alueella, kuten kartallani on asian laita, peittyy alla oleva pohjakartta lähes tyystin ruudukon alle. Täten paikkojen paikallistaminen vaikeutuu, ainakin jos alue ei ole ennestään tuikituttu. Nimistön lisääminen voisi auttaa, mutta toisaalta se sotkisi tulkintaa. Muuten kartassa ei suurempia visuaalisia ongelmia ole, joskin värivalintani osoittautui kehnoksi. Jos olisin valinnut kahdenvärisellä asteikolla olevan kartan, olisi pienimmät arvot näkyneet kunnolla kartalla. Nyt, varsinkin kun pohjakartta on valkoinen, katoaa pienimpää arvoa edustavat hailakanpurppuraiset ruudut taustaan kuin riekot lumihankeen.

Tehtävän tarkoituksena oli löytää kartalle jokin muuttuja, jonka vaihtelu ei olisi ihan itsestäänselvää. Ruotsinkielisten määrän vaihtelu tuntui kiinnostavalta aiheelta. Sanna Kujala on myös blogissaan (Sannan PAK-blogi) tutkinut samaa aihetta. Hän on löytänyt mielenkiintoisen uutisen siitä, että ruotsiapuhuvien määrä kasvaa tulevaisuudessa selvästi ainakin Helsingissä. Tämä selittynee ennen muuta Helsingin väkimäärän kasvulla 1990-luvulta alkaen ainakin koko Suomen ruotsinkielisten määrä on säilynyt kutakuinkin ennallaan (Tilastokeskus 2015). Kiinnostuin kysymyksestä, onko ruotsinkielisten osalta olemassa samanlaista selvää segregaatiota, mistä muiden kieliryhmien sijoittumisessa pääkaupunkiseudulle paljon puhutaan.

Luvut kertovat selvää kieltään siitä, että ruotsinkieliset ovat hajautuneet käytännössä kaikkialle. Olisikin ollut mielenkiintoista vertailla esimerkiksi koropleettikartalla sekä suomenruotsalaisten että muiden etnisten ja kieliryhmien segregaatiota, sillä vasta hiljattain Suomeen muuttaneet kieliryhmät yhdessä tarkasteltuna ovat paljon selvemmin keskittyneet tietyille alueille kuin suomenruotsalaiset (Vaattovaara 2014).

Ehkä suurin ongelma kartan tulkinnan kannalta on se, että tiedossani ei ole ruutukohtaisia asukasmääriä. Nämä luvut vaihtelevat erittäin paljon, ja täten sen huomaaminen, miten ruotsinkielisten suhteellinen osuus vaihtelee, on mahdotonta. Näin on vaikea arvioida, onko jotkut alueet erityisen vahvasti suomenruotsalaisia. Esimerkiksi kantakaupungissa ruotsinkielisiä näyttää olevan absoluuttisesti paljon, mutta suhteellisesti niiden määrä jäänee sangen pieneksi. Helpommin voi arvioida kauempana keskustasta olevia, harvaanasutumpia alueita, joista erottuu sangen suomenruotsalaisina rannikko, Kauniainen ja Helsingin ja Espoon rajaseutu. Viimeksimainitun alueen runsas ruotsinkielisten määrä selittynee paljolti runsaalla väentiheydellä.

Ruotsinkielisten hajautuminen kaikkialle kartan alueelle on luonnollista ottaen huomioon, kuinka pitkän ajan vuosisatojen kuluessa ruotsinkieliset ovat sulautuneet suomenkieliseen väestöön. Pääkaupunkiseudulla voidaan oikeastaan puhua kaksisuuntaisesta assimilaatiosta, sillä Helsinki oli pitkään voittopuolisesti suomenruotsalaisen kulttuurin aluetta, johon suomenkieliset vuosisatojen ajan muuttivat. Toisaalta suuremmassa mittakaavassa, kaupungin sisällä, sekoittuminen lienee suuressa määrin alkanut vasta 1900-luvulla. Sekoittumista on tapahtunut myös Uudenmaan maaseudulla, jossa käsittääkseni kuitenkin säilyi Uudenmaan kaupunkeja pitempään selvä rajalinja rannikkokaistaleella asuvien suomenruotsalaisten ja sisämaassa asuvien suomea puhuvien alueiden välillä.

Lopultakin on syytä kysyä koko kieliryhmiä erottelevan tutkimuskysymykseni mielekkyyttä, sillä etelärannikon kaupungeissa ruotsinkielinen ja suomenkielinen kulttuuri eroaa toisistaan erittäin vähän. Toisaalta erojakin mentaliteetissa ja elämäntavoissa eittämättä on. Historian harrastajana on joka tapauksessa mielenkiintoista miettiä suomenruotsalaisuuden merkitystä Helsingille. On esimerkiksi hauskaa bongata Helsingissä liikkuessaan ruotsista alkunsa saaneita paikannimiä, sellaisia kuten Viikki (Vik) ja Sörnäinen (Sörnäs). Nämä merkit ovat pysyviä toisin kuin ruotsalaisia sanamukaelmia vilisevä stadin slangi, jota nuoret sukupolvet eivät enää juuri osaa.

Historiantutkimuksessa paikannimet kertovat hyvin paljon paikkojen historiasta. Paikannimien tutkimuksen kautta päästään muun muassa väestöhistorian ja muuttoliikkeiden jäljille. Esimerkiksi Uusimaa (Nyland) -sana kertonee siitä, miten Keski-Ruotsin Hälsinglandista tulleet siirtolaiset keskiajan alussa ajattelivat nimeä antaessaan saapuneensa uuteen, koskemattomaan maahan (Ylen elävä arkisto 2014) . Tämä oli varsin tottakin, sillä keskinen Uusimaa oli lähinnä vain hämäläisten ja virolaisten eränautinta-aluetta (emt.). Helsinki (Helsingfors) itsessään on luonnollisesti hälsinglandilaisten kotimaakuntansa mukaan nimeämä paikka. Sinänsä ei ole ihme, että ruotsalaiset ovat antaneet nimensä nykyisen Suomen keskukselle, kun itse Venäjän maakin (Rossija) on saanut nimensä ruotsalaisten viikinkien, rusien, mukaan.

Sannan PAK-blogi. <https://blogs.helsinki.fi/kusaku/> 8.2.2015

Tilastokeskus (2015). Väestö/väestörakenne -tilastot. <http://pxweb2.stat.fi/Dialog/Saveshow.asp> 8.2.2015

Vaattovaara, M. (2014). Maahanmuutto keskittyy Helsingissä kantasuomalaiset välttävät alueita. <http://www.hs.fi/kaupunki/a1414298338550> 6.2.2015

Ylen elävä arkisto (2014). Viikinkien aika – osa 15. Audio. Toimittaneet Kallenautio, J. & A. Söderlund. <http://yle.fi/progressive/mp3/elavaarkisto/ea/07540_5_viikinkien_aika.mp3> 6.2.2015

Kurssikerta 3 – ohjelmaoppia ja yhteisvaihtelua

Löylyä lisää − opinsaunassa MapInfon kanssa

Kolmannella kurssikerralla sukelsimme entistä syvemmälle Mapinfon saloihin. Tunnilla tuntui, että olen ainoa, joka ei päässyt ollenkaan sinuiksi tiedostojen käsittelyn ja yhdistelemisen kanssa. Tiedän, että ohjelmien hallinta on kuitenkin ehdoton edellytys nykyajan maantieteilijälle, joten opiskelumotivaatiosta oppiminen ei ainakaan ole kiinni. Eikä ohjelmien insinöörilogiikka ole kummemmin erilainen kuin muutkaan logiikan lajit. Tällainen luonnonfilosofiksi aikova vaan ei tunnu pääsevän kärryille. Onneksi kärryt menevät vielä sen verran hiljaista vauhtia ja kyytiin auttajia on paljon niin opiskelukavereissa kuin opettajissa, että eiköhän tämä vielä tästä.

Aineiston analysoimisen kannalta ei tällä kurssikerralla tullut oikeastaan mitään uutta: jatkoimme yhteisvaihtelun eli korrelaation tarkastelua. Ensin tutkailimme yhdessä Afrikan mantereen luonnonrikkauksien ja konfliktien yhteyksiä. Yhteyksiä on helpompi tarkastella tilastollisesti sisällissotien ja kapinallisten aiheuttamien kahakoiden perusteella kuin valtioiden välisten täysmittaisten sotien varassa, sillä pienempiä, valtionsisäisiä selkkauksia on lukumääräisesti huomattavasti enemmän.

Ensimmäisenä mieleen tuleva kysymys on, aiheuttaako rikkaudet sotia vai rauhaa − riitoja koska rikkauksista tapellaan vai rauhaa, koska rikkaudet takaavat yhteiskuntarauhan. Vai aiheuttaako rikkauksien vähäisyys ja siitä johtuva köyhyys kahakoita, kun taistellaan vähistä resursseista? Oheislukemistona ollut artikkeli (Raleigh ym., 2005, 3-4) tuo esille paljon tätä peruskysymystä monimutkaisemman taustan konflikteille, joista artikkelissa keskitytään maan rajojen sisällä tapahtuviin. Konflikteja syntyy herkimmin alueeltaan ja väkiluvultaan suuren, etnisesti monikulttuurisen, pitkään köyhyydestä kärsineen valtion vaikeakulkuisiin reunaosiin. Em. artikkelissa todetaan näiden seikkojen myös pitkittävän konflikteja.

Toisaalta Raleigh ym. (2005, 5) nostavat esiin luonnonrikkauksien roolin konfliktien synnyssä. Kysymys, jota myös meidän tuli pohtia blogissamme, on vaikea ja monimutkainen kysymys. Ainakaan mitään systemaattista ja selkeää puoltoa sille, että rikkaukset lisäisivät konlfikteja, eivät Raleigh ym. (em.,5) artikkelissaan löydä; ainoastaan öljyn löytyminen lisää selvästi konflikteja. Itse tekemiimme Afrikan karttoihin olisikin mielenkiintoista liittää aineistoa öljykenttien tuottavuudesta ja tutkia, onko tällä tekijällä yhteyttä konliktien määrään. Runsaassa määrin löytyvä öljy voi muuttaa valtiontalouden hetkessä ja aiheuttaa kovia riitoja öljyrahoista.

Kahden muuttujan kartan tekemisen opettelu jatkuu – kartta tulvariskistä

valumaalue3

Kuva 1. Järvisyyden vaikutus tulvaindeksin suuruuteen. Yleisesti pätee, että mitä enemmän järviä on valuma-alueella, sitä pienempi on riski tulville. Tornionjoen tiedot järvisyydestä puuttuvat, joten  tulvaindeksi ei päde. Lähteet: Syken Oiva-tietokanta (vuosi puuttuu; Joet ja järvet: Maanmittauslaitos 2011.

 

Omana tehtävänä oli valmistaa kartta järvisyydestä ja tulvariskeistä valuma-alueittain tarkastellen. Tämän tehtävän kautta pääsin taas hieman paremmin kiinni siitä, miten yhteisvaihtelu eli korrelaatio ja syy-seuraussuhde eli kausaliteetti ovat yhteydessä toisiinsa. Jaoin selkeyttä tavoitellakseni aineiston neljään, suunnilleen yhtä monta havaintoa sisältävään luokkaan.

Valmistamassani kartassa on erittäin selvä korrelaatio järvisyyden ja vähäisen tulvariskin välillä. Esimerkiksi Savossa, jossa on eniten järviä, on tulvaindeksi pieni, kun taas rannikolla, varsinkin erittäin vähäjärvisillä Pohjanmaan, Varsinais-Suomen ja Itä-Uudenmaan alueilla tulvariski on suuri. Tämä runsaan järvipinta-alan ja vähäisen tulvariskin yhteys selittyy sillä, että järvet keräävät tulvavesiä ja tasoittavat näin tulvahuippuja merkittävästi. Ja käsitteitä taas käyttäen kausaliteetti menee juuri niin päin, että pienen tulvaindeksin eli pienen tulvariskin syynä on runsas järvisyys eikä tietenkään toisin päin, eli että runsaan järvisyyden syynä olisi valuma-alueen vesistön herkkyys tulville. Eli tulvan syy on vähäjärvisyys ja vähäjärvisyyden seuraus on tulva. Korrelaatio taas ei itsessään koskaan selitä syy-seuraus-suhdetta, mutta se auttaa ja on oikeastaan ehdoton edellytys sille, että luonnonilmiölle löydetään myös kausaliteetti.

Veera Toivonen selittää blogissaan hyvin ja perusteellisesti tätä tulvimismekanismia ja sen alueellisia, järvisyydestä johtuvia eroja: vedet jakautuvat järvissä huomattavasti laajemmalle pinta-alalle kuin joissa. Lisäksi Toivonen tuo esiin pinnanmuotojen tasaisuuden syyksi laajoille tulville − tämä tapahtuu muun muassa Pohjanmaalla; myös ympäristön laaja rakentaminen lisää tulvia, sillä rakennetussa ympäristössä vesi ei pääse imeytymään maaperään.

 

Lähteet

Raleigh, Clionadh & Håvard Hegre (2005): Introducing ACLED: An Armed Conflict Location and Event Dataset.

Veera Toivosen blogi. KK3: tietokantojen yhdistelemisestä ja alituisesta mokailusta. <https://blogs.helsinki.fi/vtoivone/>

Kurssikerta 2 − kartta kieliryhmien tuloeroista

Oppitunti yhdistelmäteemakartasta

 

Toisen kurssikerran pääasia oli yhdistelmäteemakartta. Yhdistelmäteemakartassa on esitetty samalla karttapinnalla vähintään kahden ilmiön vaihtelua. Tarkastelimme eri esitysvaihtoehtoja, joista jokaisia voi luoda myös Mapinfossa monin variaatioin. Myös kahta kolmiulotteista, yksimuuttujaista karttatyyppiä katselimme: prismaattista karttaa ja itse varsinaista 3D-karttaa. Pääpaino kurssikerralla oli kuitenkin koropleettisissa monimuuttujakartoissa, joiden avulla pääsimme ensimmäistä kertaa kosketuksiin joka puolella maantieteellisiä tutkimuskenttiä vilahtelevan tilastollisen termin korrelaatio kanssa.

Korrelaatio vaikuttaa kohtalaisen yksinkertaiselta, mutta kun sitä alkaa tosissaan pyörittelemään, alkaa ainakin minulla mennä ajatus solmuun. Korrelaatio eli yhteisvaihtelu tarkoittaa sitä, että toisen muuttujan pienetessä toinenkin muuttuja pienenee vakioisessa suhteessa. Tai toisen arvon suuretessa myös toinen suurenee. Tai toisen suuretessa toinen pienenee, tai päinvastoin. Oleellista on, että riippuvainen vaihtelu on systemaattista, ja korrelaation tapauksessa lineaarista, eli molemmat muuttujat vähenevät tai lisääntyvät tietyssä suhteessa, esim. toisen lisääntyessä yhdellä lisääntyy toinen kahdella. Toivottavasti tällä kurssilla pääsen enemmän sinuiksi tämän tärkeän termin kanssa. Esimerkiksi puhutaanko silloinkin korrelaatiosta, jos toinen muuttuja muuttuu toisen muuttuessa normaalijakauman mukaisesti?

Korrelaatiota käsitteli osaltaan myös oheislukemistona ollut artikkeli. Artikkelin (Leonowicz 2006) mukaan yhdistelmäteemakartasta on helpompi huomata tämä kahden muuttujan välinen riippuvuussuhde eli kahden ilmiön välinen yhteys eli korrelaatio. Yleisesti artikkeli käsitteli yhdistelmäteemakartan ongelmia. Kahden muuttujan samanaikainen esittäminen sotkee kartan tulkintaa, varsinkin jos ilmiö on jaettu moneen luokkaan. Eli lukija ymmärtää muuttujan spatiaalisen vaihtelun nopeammin, jos se on esitetty yhdellä erillisellä kartalla.

Artikkelin mukaan on kaksi hyvää keinoa lisätä kaksimuuttujaisen koropleettikartan luettavuutta: aineistoluokkia saisi olla ainoastaan yhdestä kolmeen per muuttuja, ja lisäksi värit täytyy valita mahdollisimman havainnollisiksi. Tähän värivalintaan artikkeli antaa ohjeita tietynlaisen väriteorian mukaista värikarttaa esittelemällä. Tämä asia oli tekstin vaikeinta ymmärtää. Sinänsä havaintopsykologiset väritutkimukset, joita tässä värivalinnan problematisoinnissa olivat taustalla, ovat eksaktia ja vakavaa tiedettä, ja ihmisten värierotuskyvyssä on todella säännönmukaisuuksia. Jotkin värit erottuvat toisista helpommin, ja joistain väreistä on helpompi havaita sävy- ja tummuuseroja. Ihmisen silmä on hyvä havaitsemaan näitä eroja: keskimäärin ihminen havaitsee miljoona eri värien sävyä (Greenwood 2012). Menemättä sen pitemmälle evoluutiokysymysten hetteikölle, on selvää, että ihmiselle on ollut verratonta hyötyä erottaa hiuksenhieno leijonan ja heinikon ruskean vivahde-ero tai kypsän marjan väri raa’an marjan vastaavasta. Se, etten ymmärtänyt artikkelin puhetta värivalinnasta ja teoriasta sen taustalla, johtuu ehkä enemmän huonosta väriaististani kuin artikkelin sanomasta itsessään.

 

Oma yhdistelmäteemakartta suomenruotsalaisten tuloista

itäuusimaamukanaverot

kuva 1. Lähteet: Tilastokeskus (2013) ja THL (2013).

 

ahvvarstulot

kuva 2. Lähteet: Tilastokeskus (2013) ja THL (2013).

 

pohjanmaatulot

kuva 3. Lähteet: Tilastokeskus (2013) ja THL (2013).

 

Omassa kartassani lähdin tarkastelemaan suomenruotsalaisten keskimääräisiä tuloja. Uskoakseni harva ajattelee suuren osan ruotsinkielisistä olevan rikkaita, mutta monella lienee kuitenkin käsitys, että joillain suomenruotsalaisilla suvuilla on paljon omaisuutta, josta he lisäksi  maksavat vähemmän veroja kuin ansiotuloillaan elävät, sillä pääomatulojen verotus on Suomessa palkkatulojen verotusta kevyempää. Monella lienee myös käsitys siitä, että suomenruotsalaiset yleensä tienaavat keskimäärin suomea puhuvia enemmän.

Hypoteesini oli, että eroja ruotsinkielisen ja suomenkielisen väestön tulojen, joita tässä mittasin keskimääräisten ansiotuloverojen perusteella, välillä en tulisi löytämään. Koska pääomatuloista maksetaan veroa valtiolle, en analyysissani päässyt kiinni varallisuuseroihin.  Joka tapauksessa kieliryhmien varallisuus- ja tuloerot on mielenkiintoinen ja tutkimuksenarvoinen kysymys. Samalla pystyin jatkamaan korrelaation pohdiskelua.

Jaoin analyysini kolmeen eri karttaan, jotta alueet näkyisivät blogissani tarpeeksi suurina. Alueet ovat Uusimaa, Varsinais-Suomi ja Ahvenanmaa sekä Pohjanmaan ruotsalaisrannikko. Yhdellä kartalla olisi tosin näkynyt paremmin kolmen ruotsalaisalueen erot, joiden mahdollisesta esiintymisestä olin myös kiinnostunut. Juha Lähteenmäki on blogissaan (Juhan PAK-blogi) päätynyt yhden kartan ratkaisuun esittäessään minunkin kohdettani suurempaa kokonaisuutta eritellessään rannikon asuintiheyden korrelaatiota rikollisuuteen. Ratkaisu on toimiva, vaikka rasteripinnat havaitakseen joutuu hieman katsettaan tarkentamaankin.

Tein kartoista graduated-teemakarttojen tyyppisiä, vaikka toinen muuttujistani olikin suhteellinen muuttuja (ruotsinkielisten %-osuus). Graduated-kartat soveltuvat parhaiten luennon mukaan absoluuttisten arvojen kuvaamiseen. Toisaalta ruotsalaisten osuutta kuvatessani olin muutenkin pakotettu pienten arvojen näkyvyyden takaamiseksi skaalaamaan muuttujan logaritmiseksi, joten lukija pystyy ainoastaan jotenkuten arvioimaan, onko ruotsinkielisten määrä jotenkin suuri vai pieni. Toista muuttujaa en joutunut käsittelemään. Jokaisen kolmen kartan muuttuja verotuloista per asukas oli samanlainen. Jakauma oli aavistuksen vino suurempaan päähän; tai ainakin korkeimmassa kvantiilissa vaihteluväli oli selvästi suurin. Jakauman tarkaksi selvittämiseksi histogrammityökalu olisi ollut poikaa, mutta sekä SotkaNETistä että Mapinfosta tietojen siirtäminen osoittautui turhan työlääksi. Joka tapauksessa jaot valmiisiin neljäsosakvantiileihin tuntuivat luontevilta. Täten tuli selkeästi esille se, missä tulotaso on keskimääräistä parempi ja missä huonompi. Oma kysymyksensä on myös, onko neljä luokkaa tulkittavuuden kannalta liikaa: sanottiinhan artikkelissakin (Leonowicz 2006, 35), että yhdeksää luokkaa enempää ei saisi yhdistelmäteemakarttaan laittaa. Toisaalta luennon esimerkeissäkin oli enemmän luokkia, ja oma mielipiteeni on, että myöskään omissa 12-luokkaisissa kartoissani ei ole luettavuutta häiritsevää moninaisuutta. Sitä paitsi Mapinfossa alimmat kaksi luokkaa eroaa sävyiltään todella selvästi kahdesta ylimmästä, mikä parantaa tässä tapauksessa luettavuutta.

Ensimmäinen vaikutelma kartoista tukee käsitystä positiivisesta yhteydestä ruotsinkielisten runsaan osuuden ja suurten henkilöverotulojen välillä. Huolimatta sangen monesta poikkeamasta tämä korrelaatio näkyy karttaa silmäillessä varsinkin Uudenmaan ja Pohjanmaan osalta. Sen sijaan Varsinais-Suomen ja Ahvenanmaan kartoissa samaa positiivista yhteyttä ei ole. Esimerkiksi lähes kokonaan ruotsinkielisellä Ahvenanmaalla monen kunnan asukkaat kuuluvat keskimäärin vähätuloisimpiin.

Jonkinlainen yhteys ruotsinkielisyyden ja hyvätuloisuuden välillä siis löytyi, mutta on hyvin mahdollista, että yhteyttä selittää taustalla oleva kolmas muuttuja, nimittäin sijainti rannikolla. Tullaan klassiseen tilanteeseen, jota useasti kuvataan hukkumiskuolemien ja jäätelönsyönnin välisellä positiivisella korrelaatiolla. Tämä molempien muuttujien samanaikainen runsaus selittyy kesällä. Rannikolla asuvien rikkautta suhteessa sisämaan asukkeihin tutkittaessa paras keino on tietysti verrata ruotsalaisrannikkojen tilannetta rannikkoalueisiin, joissa on melkein pelkästään suomenkielisiä. Tällaisella tekemälläni kartalla oli löydettävissä samansuuntainen, joskin myös verraten heikko positiivinen korrelaatio rannikolla asumisen ja hyvien tulojen välillä. Toki tämäkään fakta, joka selittynee muun muassa paremmilla kaupallisilla yhteyksillä muualle, ei poista sitä faktaa, että reilusti yli puolella paikkakunnista, joissa on paljon ruotsia puhuvia, on keskimääräisesti hieman paremmat tulot. Tämä yhteys vaikuttaa kuitenkin kuten sanottua heikolta.

 

Lähteet

Greenwood, Veronique (2012). The Humans With Super Human Vision. <http://discovermagazine.com/2012/jul-aug/06-humans-with-super-human-vision> 28.1.2015

Juhan PAK-blogi. <https://blogs.helsinki.fi/juhalaht/> 29.1.2015

Leonowicz, Anna (2006). Two-variable choropleth maps as a useful tool for visualization of geographical relationship GEOGRAFIJA. 2006. T. 42. Nr. 1. P. 33–37

 

 

Kurssikerta 1 – Kesäpaikoista ja paikkatiedosta

Paikkatiedon perusteet ja Mapinfo

Onkohan ensimmäisen vuoden opintojen aikana ollut vielä kertaakaan kurssikertaa, etteikö olisi jonkinlaista karttaa tehty tai vähintään analysoitu alueellista rakennetta tai muutosta kartan avulla? Olemme jopa piirtäneet alusta lähtien monia karttoja, emme pelkästään käyttäneet paikkatieto-ohjelmia teemakarttojen laatimiseen. Kun kerroin aloittavani opiskelemaan maantiedettä kahdelle ystävälleni, jotka ovat aiemmin opiskelleet tätä oppiainetta, sanoivat he minulle, että pakko tuottaa sinulle pettymys: et tule kovinkaan paljon piirtämään karttoja opiskelujesi aikana. Toinen ystävistäni, joka oli aloittanut opiskelun 20 vuotta sitten, sanoi heidän ainoastaan piirtäneen piirtoheitinkalvojen läpi joitain karttoja. Toinen, kymmenen vuotta sitten opiskelunsa aloittanut, sanoi puolestaan, että ei hän muista karttoja juuri piirrettäneen. Ilokseni he olivat väärässä: nykyään karttoja piirretään paljon, vielä enemmän niitä laaditaan ohjelmien avulla, ja vielä enemmän niiden avulla analysoidaan ilmiöitä. Mahdoton lienee ajatus, että ystävänikään eivät olisi analysoineet alueellisia ilmiöitä karttojen avulla, taikka laatineet niitä ohjelmilla, vaikka paikkatieto-ohjelmat eivät silloin vielä olleetkaan yhtä kehittyneitä ja käyttökelpoisia kuin nykyään.

Paikkatiedon hankinta, analyysi ja kartografia -kurssikin lähti liikkeelle kartan valmistamisella. Tämä oli luonnollista, sillä paikkatiedon perusteisiin ja analysoimiseen tutustuttiin käytännön kautta karttojen laatimiseen tarkoitetun MapInfo-ohjelman avulla. Paikkatiedon perusteista myös luennoitiin, ja mieleen jäi erityisesti se, että kerrattiin jälleen kerran rasteri- ja vektoriaineiston erot. Tämä ikuinen pääsykoe- ja GIS-tenttitärppi alkaa jo olla perusteiltaan hallussa, mutta vasta, kun näitä paikkatietomuotoja on käytännössä käyttänyt suuressa määrin, tulee ymmärtämään kunnolla niiden vahvuudet ja heikkoudet.

Syksyn opinnoissa olen ymmärtänyt, että kartta on maantieteilijän tärkein työväline, ja hyvä niin, sillä kartat ovat kiinnostaneet minua pikkupojasta lähtien. Mutta kartta yksinään, ilman että tietää minkälaista paikkatietoa siinä on käytetty ja millä perusteilla ja keinoilla se on valmistettu, jättää analyysin puolinaiseksi.

 

Karttaharjoitus – kesämökkejä riittää joka niemeen ja lahdelmaan

 

Capture

Kuva 1. Kesämökkien määrä 2011. Lähde: Tilastokeskus.

 

Harmaat päivät, jatkuva pimeys, saderintamien päättymätön vyörytys, loskaiset ja liukkaat tiet, pitkät päivät luentosalien ja tietokoneluokkien kelmeässä valossa, tipaton. Mieli halajaa jo kesään: lämmin, valoisa kesäilta, laiturinnokka, jota vienot mainingit keinuttavat, tiirojen ja lokkien kisa kalanperkeistä rantaruovikossa, sauna lämpiämässä, oluet viilenemässä, ei kesätenttejä kalenterissa.

Kesäpaikka ja kesämökki merkitsevät monelle suomalaiselle paljon, oli sitten kyseessä kaupunkilainen tai maalainen. Mökille halutaan päästä luonnon keskelle rentoutumaan ja elämään yksinkertaisemmin ja luonnonmukaisemmin. Tosin yhä enemmän kesämökit ovat vakinaisen asunnon veroisia, hyvin varusteltuja kakkosasuntoja. Kesämökkien määrä on ollut vuosikymmeniä jatkuvassa kasvussa (Kauppalehti, 2014). Siitä huolimatta vain 800 000 suomalaista kuuluu perheeseen tai sukuun, jolla on kesämökki. Mökkejä oli vuonna 2014 noin 500 000. (emt.) Vaikka omistajia onkin pieni osa suomalaisista, on mökkielämä suurelle osalle suomalaisista tuttua ja joka kesä koettua.

MapInfon avulla laaditussa kartassani pääasiana oli enemmän aineiston luokittelu sopiviin, havainnollisiin luokkiin kuin itse kartan valmistus ja sen analysointi. Luokkarajoilla voidaan hämärtää ilmiön alueellista vaihtelua ja erityisesti runsautta. Jos, kuten tietokoneohjelma antaa mahdollisuuden, valitsee itse luokkarajat vaikka niin, että suurin osa havainnoista on arvoiltaan suurimmassa luokassa, kartta on kauttaaltaan tumma, ja näyttää kuin ilmiötä esiintyisi todella paljon. Valitsemallani tavalla, jossa jaoin aineiston viiteen suurin piirtein yhtä suureen osaan eli viidesosakvantiileihin, kartalla näkyy selkeästi se, missä ilmiötä, tässä tapauksessa kesämökkejä, esiintyy paljon ja missä vähän. Tämä jakaminen kvantiileihin aiheuttaa vinossa jakaumassa ongelman, jonka Antti Autio (Antin paikkatietoblogi) tuo esiin: ylimmässä luokassa vaihtelu on erittäin suurta, minun kartallani 2120:sta 8380:een. Tämä tarkoittaa sitä, että suurin osa mökeistä on tässä kategoriassa. Löytyy esimerkiksi muutamia poikkeuksellisia paikkakuntia, joissa on huomattavan paljon kesämökkejä: Paraisilla 8400 ja Hämeenlinnassa 7700.

Kunnittaista vertailua vaikeuttaa erittäin paljon kuntaliitokset: Vuoden 2010 lopun tilaston kärkikunnat ovat vaihtuneet, kun tarkastellaan viimeisimpiä Tilastokeskuksen tilastoja (Kauppalehti, 2014). Siinä kärkisijoilla ovat Mikkeli 10 300:lla ja toisena Kuopio 8700 mökillä. Kuntaliitokset sotkevat analyysia muutenkin todella pahasti. Esimerkiksi itäisessä Varsinais-Suomessa, jossa muutama vuosi sitten tehtiin Salon seudulla kymmenen kunnan kuntaliitos, näyttää suureksi kasvanut Salo olevan erittäin runsaan mökkiasutuksen paikkakunta, kun viereisissä Marttilan ja Koski Tl:n kunnissa ei ole mökkejä paljoakaan. Pohjoinen Salo on kuitenkin samanlaista, vähäjärvistä aluetta, jossa ei juuri hyviä mökkipaikkoja ole. Onkin niin, että mitä suurempi alue on, sitä todennäköisemmin siellä on paljon kesämökkejä. Esimerkiksi Mikkelin monet kuntaliitokset ovat paisuttaneet kaupungin aluetta niin, että se on päässyt mökkitilaston kärkeen. Havainnollisempi kartta olisikin voinut syntyä, jos tarkastelun kohteena olisi ollut kesämökkien määrä suhteessa kunnan pinta-alaan.

Huolimatta suurista analyysia vaikeuttavista ongelmista, joitain yleisiä huomioita kesämökkien alueellisesta jakautumisesta voidaan tehdä. Ensimmäinen muuttuja on luonnollisesti vesistöjen runsaus. Onkin niin, että merenrantavyöhykkeellä ja runsasjärvisillä sisämaan alueilla on eniten paikkakuntia, joilla on runsaasti mökkejä. Ja toisaalta kartalta erottuvat selkeästi vähine mökkineen sellaiset paikkakunnat, joissa järviä ei ole nimeksikään: Varsinais-Suomen sisämaa ja Pohjanmaan lakeus ja Suomenselkä. Toisaalta myös Lapissa, jossa järvien rantaviivaa on runsaimmin vain Inarissa, on monella paikkakunnalla runsaasti mökkejä. Tämän selittää ennen kaikkea suurten hiihtokeskusten liepeillä olevat mökkitihentymät. Tosin kunnat ovat Lapissa niin suuria, että mökkipaikkoja löytyy näiltä yleisesti huonommin soveliailta alueiltakin melko runsaasti.

Yksi erittäin tärkeä tekijä mökkien alueellisessa jakautumisessa on yleinen väestön jakautuminen. Olisi mielenkiintoista selvittää, kumpi on tärkeämpi mökkitiheyttä selittävä muuttuja, vesistöjen määrä vai väestöntiheys. Esimerkiksi kartassa näkyy keskinen Uusimaa alueena, jolla tosin itse on vähän mökkejä, mutta sen ympärillä on erittäin laaja alue, jolla mökkejä on runsaasti. Toisaalta väestöntiheys selittää huonosti Lapin ja Kainuun runsaat mökkimäärät. Ylipäätään kaupungit ovat suurelta osin kahdessa ääripäässä: joko mökkejä ei juuri ole tai niitä on runsaasti. On vaikea ymmärtää, mikä selittää sen, että Kokkolassa mökkejä on paljon, mutta Oulun seudulla ei nimeksikään.

Summain summana on todettava, että teemakarttani ei analyysin kannalta osoittautunut hääviksi, mutta se ei ollutkaan tämän tehtävän tärkein anti, vaan se oli aineiston luokittelu sekä kartan tekninen laatiminen.

Lähteet

Antin paikkatietoblogi. <https://blogs.helsinki.fi/anttiaut/> 19..12015

Kauppalehti (2014). Mökkibuumi elää vahvasti: puoli miljoonaa pian rikki. <http://www.kauppalehti.fi/uutiset/mokkibuumi-elaa-vahvasti-puoli-miljoonaa-pian-rikki/VDbbhFFJ> 17.1.2015