Kurssikerta 1 – Kesäpaikoista ja paikkatiedosta

Paikkatiedon perusteet ja Mapinfo

Onkohan ensimmäisen vuoden opintojen aikana ollut vielä kertaakaan kurssikertaa, etteikö olisi jonkinlaista karttaa tehty tai vähintään analysoitu alueellista rakennetta tai muutosta kartan avulla? Olemme jopa piirtäneet alusta lähtien monia karttoja, emme pelkästään käyttäneet paikkatieto-ohjelmia teemakarttojen laatimiseen. Kun kerroin aloittavani opiskelemaan maantiedettä kahdelle ystävälleni, jotka ovat aiemmin opiskelleet tätä oppiainetta, sanoivat he minulle, että pakko tuottaa sinulle pettymys: et tule kovinkaan paljon piirtämään karttoja opiskelujesi aikana. Toinen ystävistäni, joka oli aloittanut opiskelun 20 vuotta sitten, sanoi heidän ainoastaan piirtäneen piirtoheitinkalvojen läpi joitain karttoja. Toinen, kymmenen vuotta sitten opiskelunsa aloittanut, sanoi puolestaan, että ei hän muista karttoja juuri piirrettäneen. Ilokseni he olivat väärässä: nykyään karttoja piirretään paljon, vielä enemmän niitä laaditaan ohjelmien avulla, ja vielä enemmän niiden avulla analysoidaan ilmiöitä. Mahdoton lienee ajatus, että ystävänikään eivät olisi analysoineet alueellisia ilmiöitä karttojen avulla, taikka laatineet niitä ohjelmilla, vaikka paikkatieto-ohjelmat eivät silloin vielä olleetkaan yhtä kehittyneitä ja käyttökelpoisia kuin nykyään.

Paikkatiedon hankinta, analyysi ja kartografia -kurssikin lähti liikkeelle kartan valmistamisella. Tämä oli luonnollista, sillä paikkatiedon perusteisiin ja analysoimiseen tutustuttiin käytännön kautta karttojen laatimiseen tarkoitetun MapInfo-ohjelman avulla. Paikkatiedon perusteista myös luennoitiin, ja mieleen jäi erityisesti se, että kerrattiin jälleen kerran rasteri- ja vektoriaineiston erot. Tämä ikuinen pääsykoe- ja GIS-tenttitärppi alkaa jo olla perusteiltaan hallussa, mutta vasta, kun näitä paikkatietomuotoja on käytännössä käyttänyt suuressa määrin, tulee ymmärtämään kunnolla niiden vahvuudet ja heikkoudet.

Syksyn opinnoissa olen ymmärtänyt, että kartta on maantieteilijän tärkein työväline, ja hyvä niin, sillä kartat ovat kiinnostaneet minua pikkupojasta lähtien. Mutta kartta yksinään, ilman että tietää minkälaista paikkatietoa siinä on käytetty ja millä perusteilla ja keinoilla se on valmistettu, jättää analyysin puolinaiseksi.

 

Karttaharjoitus – kesämökkejä riittää joka niemeen ja lahdelmaan

 

Capture

Kuva 1. Kesämökkien määrä 2011. Lähde: Tilastokeskus.

 

Harmaat päivät, jatkuva pimeys, saderintamien päättymätön vyörytys, loskaiset ja liukkaat tiet, pitkät päivät luentosalien ja tietokoneluokkien kelmeässä valossa, tipaton. Mieli halajaa jo kesään: lämmin, valoisa kesäilta, laiturinnokka, jota vienot mainingit keinuttavat, tiirojen ja lokkien kisa kalanperkeistä rantaruovikossa, sauna lämpiämässä, oluet viilenemässä, ei kesätenttejä kalenterissa.

Kesäpaikka ja kesämökki merkitsevät monelle suomalaiselle paljon, oli sitten kyseessä kaupunkilainen tai maalainen. Mökille halutaan päästä luonnon keskelle rentoutumaan ja elämään yksinkertaisemmin ja luonnonmukaisemmin. Tosin yhä enemmän kesämökit ovat vakinaisen asunnon veroisia, hyvin varusteltuja kakkosasuntoja. Kesämökkien määrä on ollut vuosikymmeniä jatkuvassa kasvussa (Kauppalehti, 2014). Siitä huolimatta vain 800 000 suomalaista kuuluu perheeseen tai sukuun, jolla on kesämökki. Mökkejä oli vuonna 2014 noin 500 000. (emt.) Vaikka omistajia onkin pieni osa suomalaisista, on mökkielämä suurelle osalle suomalaisista tuttua ja joka kesä koettua.

MapInfon avulla laaditussa kartassani pääasiana oli enemmän aineiston luokittelu sopiviin, havainnollisiin luokkiin kuin itse kartan valmistus ja sen analysointi. Luokkarajoilla voidaan hämärtää ilmiön alueellista vaihtelua ja erityisesti runsautta. Jos, kuten tietokoneohjelma antaa mahdollisuuden, valitsee itse luokkarajat vaikka niin, että suurin osa havainnoista on arvoiltaan suurimmassa luokassa, kartta on kauttaaltaan tumma, ja näyttää kuin ilmiötä esiintyisi todella paljon. Valitsemallani tavalla, jossa jaoin aineiston viiteen suurin piirtein yhtä suureen osaan eli viidesosakvantiileihin, kartalla näkyy selkeästi se, missä ilmiötä, tässä tapauksessa kesämökkejä, esiintyy paljon ja missä vähän. Tämä jakaminen kvantiileihin aiheuttaa vinossa jakaumassa ongelman, jonka Antti Autio (Antin paikkatietoblogi) tuo esiin: ylimmässä luokassa vaihtelu on erittäin suurta, minun kartallani 2120:sta 8380:een. Tämä tarkoittaa sitä, että suurin osa mökeistä on tässä kategoriassa. Löytyy esimerkiksi muutamia poikkeuksellisia paikkakuntia, joissa on huomattavan paljon kesämökkejä: Paraisilla 8400 ja Hämeenlinnassa 7700.

Kunnittaista vertailua vaikeuttaa erittäin paljon kuntaliitokset: Vuoden 2010 lopun tilaston kärkikunnat ovat vaihtuneet, kun tarkastellaan viimeisimpiä Tilastokeskuksen tilastoja (Kauppalehti, 2014). Siinä kärkisijoilla ovat Mikkeli 10 300:lla ja toisena Kuopio 8700 mökillä. Kuntaliitokset sotkevat analyysia muutenkin todella pahasti. Esimerkiksi itäisessä Varsinais-Suomessa, jossa muutama vuosi sitten tehtiin Salon seudulla kymmenen kunnan kuntaliitos, näyttää suureksi kasvanut Salo olevan erittäin runsaan mökkiasutuksen paikkakunta, kun viereisissä Marttilan ja Koski Tl:n kunnissa ei ole mökkejä paljoakaan. Pohjoinen Salo on kuitenkin samanlaista, vähäjärvistä aluetta, jossa ei juuri hyviä mökkipaikkoja ole. Onkin niin, että mitä suurempi alue on, sitä todennäköisemmin siellä on paljon kesämökkejä. Esimerkiksi Mikkelin monet kuntaliitokset ovat paisuttaneet kaupungin aluetta niin, että se on päässyt mökkitilaston kärkeen. Havainnollisempi kartta olisikin voinut syntyä, jos tarkastelun kohteena olisi ollut kesämökkien määrä suhteessa kunnan pinta-alaan.

Huolimatta suurista analyysia vaikeuttavista ongelmista, joitain yleisiä huomioita kesämökkien alueellisesta jakautumisesta voidaan tehdä. Ensimmäinen muuttuja on luonnollisesti vesistöjen runsaus. Onkin niin, että merenrantavyöhykkeellä ja runsasjärvisillä sisämaan alueilla on eniten paikkakuntia, joilla on runsaasti mökkejä. Ja toisaalta kartalta erottuvat selkeästi vähine mökkineen sellaiset paikkakunnat, joissa järviä ei ole nimeksikään: Varsinais-Suomen sisämaa ja Pohjanmaan lakeus ja Suomenselkä. Toisaalta myös Lapissa, jossa järvien rantaviivaa on runsaimmin vain Inarissa, on monella paikkakunnalla runsaasti mökkejä. Tämän selittää ennen kaikkea suurten hiihtokeskusten liepeillä olevat mökkitihentymät. Tosin kunnat ovat Lapissa niin suuria, että mökkipaikkoja löytyy näiltä yleisesti huonommin soveliailta alueiltakin melko runsaasti.

Yksi erittäin tärkeä tekijä mökkien alueellisessa jakautumisessa on yleinen väestön jakautuminen. Olisi mielenkiintoista selvittää, kumpi on tärkeämpi mökkitiheyttä selittävä muuttuja, vesistöjen määrä vai väestöntiheys. Esimerkiksi kartassa näkyy keskinen Uusimaa alueena, jolla tosin itse on vähän mökkejä, mutta sen ympärillä on erittäin laaja alue, jolla mökkejä on runsaasti. Toisaalta väestöntiheys selittää huonosti Lapin ja Kainuun runsaat mökkimäärät. Ylipäätään kaupungit ovat suurelta osin kahdessa ääripäässä: joko mökkejä ei juuri ole tai niitä on runsaasti. On vaikea ymmärtää, mikä selittää sen, että Kokkolassa mökkejä on paljon, mutta Oulun seudulla ei nimeksikään.

Summain summana on todettava, että teemakarttani ei analyysin kannalta osoittautunut hääviksi, mutta se ei ollutkaan tämän tehtävän tärkein anti, vaan se oli aineiston luokittelu sekä kartan tekninen laatiminen.

Lähteet

Antin paikkatietoblogi. <https://blogs.helsinki.fi/anttiaut/> 19..12015

Kauppalehti (2014). Mökkibuumi elää vahvasti: puoli miljoonaa pian rikki. <http://www.kauppalehti.fi/uutiset/mokkibuumi-elaa-vahvasti-puoli-miljoonaa-pian-rikki/VDbbhFFJ> 17.1.2015

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *