Kurssikerta 6 – opettajan saappaissa MapInfon suolla

Minulta on useasti kyselty, olenko opiskelemassa maantiedon opettajaksi. Kyselijät ajattelevat minun iässäni keski-iän kynnyksellä – kutsumuksen olevan syy opiskeluun, ja opettajahan on ammatteja, jotka mielletään kaikkein eniten kutsumusammatiksi. Olen kuitenkin sanonut haluavani ympäristöasiantuntijaksi mutta jättänyt oven opettajanhuoneeseen pikkuriikkisen raolleen sanomalla, että olisihan se varmasti todella palkitsevaa, jos saisi nuoria ja lapsia innostettua luonnonilmiöiden kiehtovan maailman pariin.

Tämänkertaisessa blogitehtävässä sain eläytyä hetkeksi opettajan ammattiin. Tehtävänä oli laatia teemakarttoja hasardeista: tulivuorista, maanjäristyksistä ja meteoriiteista. Näitä karttoja tulisi sitten käyttää apuna havainnollistettaessa ilmiöiden yhteyksiä: esimerkiksi esiintyvätkö tulivuoret ja maanjäristykset samoissa paikoissa. Kartat havainnollistavat nämä spatiaaliset yhteydet parhaiten. Toisaalta kartoilla on myös paljon muita apuja, joita Mirka Jokela-Määttä listaa hyvin blogissaan: ”Itse ilmiöihin liittyvän opetuksen lisäksi niillä voidaan kerrata niin ilmansuuntia, koordinaatteja, maantieteellistä nimistöä kuin eri maanosien ja helposti tunnistettavien maiden ja valtamerien nimistöä. Lisäksi niiden avulla voidaan sijoittaa ajankohtaisia uutisia kartalle.”

Kuvitellessani itseni luokan eteen innostuin, miten voisin laittaa opiskelijat pohtimaan tulivuorista ja maanjäristyksistä kertovan karttani (kuva 1) avulla geologisia perusprosesseja. Ensimmäinen karttani viimeisimmistä tulivuoren purkauksista ja voimakkaista maanjäristyksistä mahdollistaisi laattatektoniikan havainnollistamisen. Suurin osa tulivuorista ja maanjäristyksistähän on litosfäärilaattojen reunoilla. Kartasta olisikin tullut entistä parempi, jos kartoilla olisi ollut litosfäärilaattojen reunat.

maanjärtuliv1964

Kuva 1. Tulivuorenpurkaukset ja suuret maanjäristykset vuodesta 1964. Lähteet: Northern California Earthquake Data Center (2013); Data.cov (2014).

Jos tähän asti kuvitteellinen oppitunnin valmisteluni oli mennyt juohevasti, kuin kuivia pitkospuita pitkin varmasti käyden, yhtäkkiä tuntui, kuin olisin astunut suonsilmään, ja jäänyt siihen opettajan saappaineni tukevasti kiinni. Aivan yllättäen nimittäin MapInfo ei enää luonut kohteita koko kartan laajuudelta vaan ainoastaan hieman keskimeridiaanin molemmin puolin. Kun esimerkiksi olisin halunnut tehdä teemakartan edellisen jatkoksi erilaisista tulivuorityypeistä, ei se onnistunut vaikka miten monta kertaa eri tavoilla yritin asiaa ratkaista. Kaverinikaan ei minua osannut suonsilmästä ylös tempaista. Onneksi lopulta,  sitkeän yrittämisen jälkeen kysyin opettajalta neuvoa ja sain itseni kammettua ylös ja tehtyä teemakartat tulivuorityypeistä. Vielä tämänkin jälkeen saappaani hörppäsivät muutaman kerran vettä, kun huomasin Excelin muuttaneen saraketietoja tai olin muuten vain huolimattomuuttani jättänyt tyhjiä rivejä tiedostoihin, jolloin kartalle ilmaantui aavetulivuoria. Näistä selvittiin ja pääsin kuin pääsinkin ajoissa tunnille, viis siitä, että hommaan tuhraantui aikaa enemmän kuin tarpeeksi.

Perustulivuorityyppien – kerrostulivuorien ja kilpitulivuorien – sijainnilla (kuva 2) olisin voinut jatkaa laattatektoniikan havainnollistamista. Nämä perustulivuorityypit esiintyvät myös eri magmaattisissa ympäristöissä: kilpitulivuoria esiintyy laattarajojen lisäksi paljon suurten ylösnousevien magmavirtojen yläpuolella keskiselänteillä ja pluumien päällä, missä laava on emäksistä ja juoksevaa. Kerrostulivuoret sijaitsevat lähes yksinomaan laattarajoilla. Maapallolla on tosin paljon vähemmän aktiivisia kilpitulivuoria kuin kerrostulivuoria, joten kartastani on vaikea hahmottaa näiden avulla eri laattatektonisia ympäristöjä.

kilpikerrosoikea

Kuva 2. Vuoden 1964 jälkeen aktiiviset kerros- ja kilpitulivuoret. Lähde: Data.cov (2014).

Kolmannella kartalla (kuva 3) esittelisin edellisiä harvinaisempaa tulivuorityyppiä, heittelekartiota, ja sen sijoittumisesta maailmankartalla. Heittelekartiot ovat pieniä, yleensä juoksevaa laavaa sylkeviä tulivuoria, joita syntyy kaikenlaisiin magmaattisiin ympäristöihin, myös mantereiden sisäosiin, kuten Mongoliaan ja Etiopiaan. Antaisin oppilaille tehtävän selvittää kartalla näkyvien pisteiden sijainnin ja etsivän netistä tietoa, mitä ja minkälaisia tulivuoria on tällä kartalla.

heittelekartiotoikea

Kuva 3. Lähde: Data.cov (2014).

Karttojen oheen etsin netistä luonnonmaantieteellisistä ilmiöistä kertovia karttoja. Nykyajan tekniikka mahdollistaa ajan kulussa kehittyvien (dynaamisten) luonnonilmiöiden havainnollisen kuvaamisen. Erityisesti virtauskarttojen kuvaaminen on nykyisin helppoa ja havainnollista. Esimerkiksi ilmakehän ilmiöt, kuten Tyynenmeren sääoloihin vaikuttava El Nino-ilmiö tai polaaririntaman säävaihteluja synnyttävät Rossbyn aallot, tulevat animaatiokartoilla selviksi. Viimeksimainittu ilmiö vaikuttaa myös Suomen säähän. Se, missä kohdassa mutkaa olemme, vaikuttaa siihen kuinka kylmää meillä on. Voisin laittaa oppilaita pohtimaan karttojen ja animaatioiden äärellä viime aikojen säätä ja ilmastonmuutoskeskustelua. Yksi tällainen Rossbyn aaltoihin ja suihkuvirtauksiin liittyvä animaatio on seuraavassa: http://www.iflscience.com/environment/melting-arctic-and-weird-weather-plot-thickens (Francis, Jennifer(2015)).

Francis, Jennifer (2015). A Melting Ice And Weird Weather: The Plot Thickens. <http://www.iflscience.com/environment/melting-arctic-and-weird-weather-plot-thickens>28.2.2015

Mirka Jokela-Määtän blogi. https://blogs.helsinki.fi/mijokela/ 23.2.2015

Kurssikerta 5 − MapInnon ja MapInhon välillä

Oman tason arviointia

Torstai-iltaisin mielialani vaihtelee rajusti. Alkuluennolla innostun aina paikkatieto-ohjelmista ja niiden suomista monista mahdollisuuksista analysoida maantieteellisiä ongelmia. On esimerkiksi kiinnostavaa tarkastella uima-altaiden ja saunojen määriä tai koulujen oppilasmääriä, ja nähdä omin silmin, miten Helsingin yhdyskunta rakentuu yksilöiden ja rakennusten mikrotasolta aina koko kaupungin makrotasolle. Ajattelen usein myös, että MapInfon avulla sellaiset abstraktit yhteiskunnalliset käsitteet kuten segregaatio voivat saada lihaa luittensa ympärille.

Mutta iltaa kohden mielialat kääntyvät laskuun. Tunnilla pysyn opetuksen aikana vielä jotenkin kärryillä siitä, miten eri analysointimenetelmiä käytetään, mutta itsenäinen työskentely ei ota onnistuakseen. Toki me vasta aloittelemme harjoittelua, ja itselle tulisikin antaa aikaa omaksua asioita. Vertaistukea lievään masennukseen saa myös lukemalla muiden blogeja, joissa tuskaillaan samojen asioiden parissa. Ainoa asia, jonka jo tunnen jotenkuten hallitsevani, on teemakarttojen tekeminen. Taas kaikki jutut, joissa käsitellään ja muokataan dataa, ovat ylettömän vaikeita. Kaikesta huolimatta MapInto on yhä voitolla.

Huolimatta epäuskon puuskistani yritin lähteä tarkastelemaan saunojen ja uima-altaiden määriä. Pääsin ensimmäiselle askeleelle eli sain selvitettyä uima-altaiden kokonaismäärän. Uima-altaita on kaikkiaan 855. Luku on yllättävän suuri. Yritin selvittää, kuinka paljon on minkäkin asuntotyypin osuus uima-altaista. En onnistunut siinä, mutta onneksi Toni Ruikkalan hyvästä bloggauksesta sain tiedon: uima-altaista 345 on omakotitalossa, 113 rivitalossa 158 paritalossa ja 181 kerrostalossa. Omakotitalon suuren luvun selittäjänä on rikkaiden luksushuviloiden altaat ja kerrostalon lukeman selittävät suureksi osaksi saunan yhteydessä olevat isot kokoustilat. Rivitalojen ja paritalojen verraten suuret määrät ihmetyttävät; itse en ole koskaan huomannut näissä talotyypeissä uima-altaita. Ainoastaan puutarhassa on usein pieniä kesäkäyttöisiä altaita ja paljuja, mutta näitä ei varmasti näihin lukuihin sisälly.

Puskuroinnin opettelua

Suomi on globaalisti tarkasteltuna huipputekninen tietoyhteiskunta. Yhteiskunnan asioita suunnitellaan yhä tarkemmin yhä lisääntyvän paikkatiedon avulla. Insinöörit ja arkkitehdit laskevat ja suunnittelevat yhteiskunnan toimintoja virkamiesten ja poliitikkojen säätämien säännösten pohjalta. Ja säännöksiä tulee aina lisää, kun jokainen hallitus haluaa omalla vuorollaan lisätä yhteiskunnan järjestelmällisyyttä.

Porua herättänyt haja-asutusalueiden jätevesiasetus on esimerkki säännöksestä, jonka läpivieminen on nostanut puhetta holhoavan yhteiskunnan synnystä ja byrokratian ylenmääräisestä lisääntymisestä. Toisaalta jätevesiasetus on esimerkki siitä, miten ympäristöongelmiin voidaan nykyisessä tietoyhteiskunnassa löytää uusia, tutkimustietoon pohjaavia ratkaisuja. Jätevesiasetuksessa on kyse siitä, että haja-asutusalueiden asukkaat joutuvat rakentamaan ravinnevalumia ja epäpuhtauksia estävän jätevesijärjestelmän asunnolleen tai kesämökilleen, jos nämä sijaitsevat tietyn etäisyyden sisällä vesistöistä. Vaikka äärimmillään mielipiteet virkamiesten ja poliitikkojen toimista ovat,  että luonnosta vieraantuneet etelän herrat ovat taas tehneet kirjoituspöytiensä ääressä älyttömän asetuksen, on jätevesiasetuksen taustalla kuitenkin uskoakseni laajoja, tieteellisiä ympäristönvaikutusarviointeja. Näitä tietoja on taatusti kerätty myös paikkatietorekistereihin ja selvitystyössä on mahdollisesti käytetty myös MapInfon kaltaisia paikkatieto-ohjelmia haarukoitaessa ravinnevalumien yhteismäärää vesistöihin.

Ravinnevalumien laskemisessa ja ylipäätään ympäristövaikutusten arvioinnissa MapInfo ja siinä oleva tunnilla opetettu puskurointimenetelmä on hyödyllinen apuväline. Puskuroinnissa muodostetaan kohteen ympärille vyöhyke, jonka ominaisuuksia voidaan arvioida. Jos esimerkiksi tiedettäisiin, että tietyllä etäisyydellä vesistöistä tietty viemäröintiratkaisu aiheuttaa tietyn päästömäärän, voitaisiin puskuroinnilla selvittää, kuinka paljon koko tutkittavan alueen vesistöjen kuormitus vähenee. Puskurointi vaikuttaa monella tapaa hyödylliseltä yhdyskuntasuunnittelun välineeltä. Tunnilla teimme ainakin lentomelusta ja juna-asemien saavutettavuudesta puskurointiharjoituksia. Tulokset näihin liittyvin kysymyksiin on taulukossa 1 blogini lopussa niiltä osin kuin osasin vastaukset selvittää.

 

Taulukko 1. Itsenäistehtävien vastaukset

jpeggiblogi

 

Toni Ruikkalan blogi. https://blogs.helsinki.fi/ruikkala/ 20.2.2015

 

Kurssikerta 4 – ruututeemakartta ja hiukan Helsingin historiasta

Pisteitä yhteen ruuduiksi ruututeemakartan hyödyt ja haitat

Tunnin teemana oli pistemuotoisen paikkatiedon siirtäminen helposti kartalla tulkittavaan muotoon. Pistetietoa voidaan yhdistellä rasterimuotoiseen ruudukkoon tai erilaisiin vektorimuotoisiin alueisiin. Pikselikartta on yleinen paikkatiedon tallennus- ja esittämismuoto. Yksittäiset pikselit ovat sellaisenaan ruutukarttoja, mutta yleensä ne esitetään yhdistettynä isompiin ruutuihin. Esimerkiksi tunnilla työstimme pääkaupunkiseudusta karttaesitystä, jossa pistetietoja oli koottu muutaman kymmenen hehtaarin kokoisiin ruutuihin. Näin syntyi ns. ruututeemakartta.

Ruututeemakartan suurin etu yksittäisten kohteiden ominaisuuksia esittävään ja erittelevään pisteteemakarttaan ja etukäteen rajattujen, usein hallinnollisten havaintoalueiden ominaisuuksia esittävään koropleettiteemakarttaan on se, että ruututeemakartassa havaintoalue on vakiosuuruinen. Esimerkiksi kartallani olevat ruudut ovat neljännesneliökilometrin suuruisia, jolloin kartasta pystyy tarvittaessa havaitsemaan väentiheyksiä ja vertailemaan ruutuja ja niiden muodostamia suurempia alueita keskenään. Ruudun koon huomaaminen tosin vaatii ainakin minun pienikokoisessa kartassani tarkkaa syynäämistä  siksi ilmoitinkin koon selitteessä.

Yleisesti ruututeemakartta on parempi esitettäessä yksittäisen muuttujan absoluuttisia arvoja kuin edellämainitut pisteteema- ja koropleettikartat, joissa jää usein enemmän ja vähemmän epäselväksi havaintoalueiden kokoerot, jolloin ilmiön runsauden vaihtelu pinta-alan suhteen hämärtyy. Toisaalta ruututeemakartan haittapuolena on se, että siinä kahden eri muuttujan samanaikainen esittäminen on hyvin hankalaa.

Kartta siitä, missä suomenruotsalaiset asuvat

kk4ruots

Kuva 1. Ruotsinkielisten määrä pääkaupunkiseudulla. Yhden ruudun koko on 500 m X 500 m.

Oma ruututeemakarttani esittää ruotsinkielisten määrää pääkaupunkiseudulla. Luokittelin aineiston luonnollisten rajojen mukaan. Ohjelma pilkkoi aineiston viiteen, havainnoiltaan hyvin erisuuruiseen osaan kuitenkin niin, että luokkarajat rajasivat aineistosta omiin luokkiinsa monta arvoiltaan lähekkäistä havaintokimppua. Tällä luokittelutavalla sain kartalla esille paremmin ääriarvoja edustavat havaintoruudut tässä tapauksessa havainnollistamaan, missä ruotsinkielisten määrä on erityisen suuri. Kvantiileihin jako olisi jättänyt tämän korkeimmassa havaintoviidenneksessä olevan erittäin suuren sisäisen vaihtelun näkyvistä. Tässä tapauksessa aineistosta havaittu jakauma on siis kahdella tapaa normaalijakaumasta poikkeava: suurin osa arvoista sijoittuu aivan alkupäähän, siis pienimpiin arvoihin, ja toisaalta loppupäästä frekvenssijakauma on huomattavan harva, eli hajonta on tässä päässä suurta.

Visuaalisesti valmistamassani ruututeemakartassa oli karttatyypin perusluonteesta johtuva ongelma. Nimittäin kun ilmiötä esiintyy lähes koko tutkitulla alueella, kuten kartallani on asian laita, peittyy alla oleva pohjakartta lähes tyystin ruudukon alle. Täten paikkojen paikallistaminen vaikeutuu, ainakin jos alue ei ole ennestään tuikituttu. Nimistön lisääminen voisi auttaa, mutta toisaalta se sotkisi tulkintaa. Muuten kartassa ei suurempia visuaalisia ongelmia ole, joskin värivalintani osoittautui kehnoksi. Jos olisin valinnut kahdenvärisellä asteikolla olevan kartan, olisi pienimmät arvot näkyneet kunnolla kartalla. Nyt, varsinkin kun pohjakartta on valkoinen, katoaa pienimpää arvoa edustavat hailakanpurppuraiset ruudut taustaan kuin riekot lumihankeen.

Tehtävän tarkoituksena oli löytää kartalle jokin muuttuja, jonka vaihtelu ei olisi ihan itsestäänselvää. Ruotsinkielisten määrän vaihtelu tuntui kiinnostavalta aiheelta. Sanna Kujala on myös blogissaan (Sannan PAK-blogi) tutkinut samaa aihetta. Hän on löytänyt mielenkiintoisen uutisen siitä, että ruotsiapuhuvien määrä kasvaa tulevaisuudessa selvästi ainakin Helsingissä. Tämä selittynee ennen muuta Helsingin väkimäärän kasvulla 1990-luvulta alkaen ainakin koko Suomen ruotsinkielisten määrä on säilynyt kutakuinkin ennallaan (Tilastokeskus 2015). Kiinnostuin kysymyksestä, onko ruotsinkielisten osalta olemassa samanlaista selvää segregaatiota, mistä muiden kieliryhmien sijoittumisessa pääkaupunkiseudulle paljon puhutaan.

Luvut kertovat selvää kieltään siitä, että ruotsinkieliset ovat hajautuneet käytännössä kaikkialle. Olisikin ollut mielenkiintoista vertailla esimerkiksi koropleettikartalla sekä suomenruotsalaisten että muiden etnisten ja kieliryhmien segregaatiota, sillä vasta hiljattain Suomeen muuttaneet kieliryhmät yhdessä tarkasteltuna ovat paljon selvemmin keskittyneet tietyille alueille kuin suomenruotsalaiset (Vaattovaara 2014).

Ehkä suurin ongelma kartan tulkinnan kannalta on se, että tiedossani ei ole ruutukohtaisia asukasmääriä. Nämä luvut vaihtelevat erittäin paljon, ja täten sen huomaaminen, miten ruotsinkielisten suhteellinen osuus vaihtelee, on mahdotonta. Näin on vaikea arvioida, onko jotkut alueet erityisen vahvasti suomenruotsalaisia. Esimerkiksi kantakaupungissa ruotsinkielisiä näyttää olevan absoluuttisesti paljon, mutta suhteellisesti niiden määrä jäänee sangen pieneksi. Helpommin voi arvioida kauempana keskustasta olevia, harvaanasutumpia alueita, joista erottuu sangen suomenruotsalaisina rannikko, Kauniainen ja Helsingin ja Espoon rajaseutu. Viimeksimainitun alueen runsas ruotsinkielisten määrä selittynee paljolti runsaalla väentiheydellä.

Ruotsinkielisten hajautuminen kaikkialle kartan alueelle on luonnollista ottaen huomioon, kuinka pitkän ajan vuosisatojen kuluessa ruotsinkieliset ovat sulautuneet suomenkieliseen väestöön. Pääkaupunkiseudulla voidaan oikeastaan puhua kaksisuuntaisesta assimilaatiosta, sillä Helsinki oli pitkään voittopuolisesti suomenruotsalaisen kulttuurin aluetta, johon suomenkieliset vuosisatojen ajan muuttivat. Toisaalta suuremmassa mittakaavassa, kaupungin sisällä, sekoittuminen lienee suuressa määrin alkanut vasta 1900-luvulla. Sekoittumista on tapahtunut myös Uudenmaan maaseudulla, jossa käsittääkseni kuitenkin säilyi Uudenmaan kaupunkeja pitempään selvä rajalinja rannikkokaistaleella asuvien suomenruotsalaisten ja sisämaassa asuvien suomea puhuvien alueiden välillä.

Lopultakin on syytä kysyä koko kieliryhmiä erottelevan tutkimuskysymykseni mielekkyyttä, sillä etelärannikon kaupungeissa ruotsinkielinen ja suomenkielinen kulttuuri eroaa toisistaan erittäin vähän. Toisaalta erojakin mentaliteetissa ja elämäntavoissa eittämättä on. Historian harrastajana on joka tapauksessa mielenkiintoista miettiä suomenruotsalaisuuden merkitystä Helsingille. On esimerkiksi hauskaa bongata Helsingissä liikkuessaan ruotsista alkunsa saaneita paikannimiä, sellaisia kuten Viikki (Vik) ja Sörnäinen (Sörnäs). Nämä merkit ovat pysyviä toisin kuin ruotsalaisia sanamukaelmia vilisevä stadin slangi, jota nuoret sukupolvet eivät enää juuri osaa.

Historiantutkimuksessa paikannimet kertovat hyvin paljon paikkojen historiasta. Paikannimien tutkimuksen kautta päästään muun muassa väestöhistorian ja muuttoliikkeiden jäljille. Esimerkiksi Uusimaa (Nyland) -sana kertonee siitä, miten Keski-Ruotsin Hälsinglandista tulleet siirtolaiset keskiajan alussa ajattelivat nimeä antaessaan saapuneensa uuteen, koskemattomaan maahan (Ylen elävä arkisto 2014) . Tämä oli varsin tottakin, sillä keskinen Uusimaa oli lähinnä vain hämäläisten ja virolaisten eränautinta-aluetta (emt.). Helsinki (Helsingfors) itsessään on luonnollisesti hälsinglandilaisten kotimaakuntansa mukaan nimeämä paikka. Sinänsä ei ole ihme, että ruotsalaiset ovat antaneet nimensä nykyisen Suomen keskukselle, kun itse Venäjän maakin (Rossija) on saanut nimensä ruotsalaisten viikinkien, rusien, mukaan.

Sannan PAK-blogi. <https://blogs.helsinki.fi/kusaku/> 8.2.2015

Tilastokeskus (2015). Väestö/väestörakenne -tilastot. <http://pxweb2.stat.fi/Dialog/Saveshow.asp> 8.2.2015

Vaattovaara, M. (2014). Maahanmuutto keskittyy Helsingissä kantasuomalaiset välttävät alueita. <http://www.hs.fi/kaupunki/a1414298338550> 6.2.2015

Ylen elävä arkisto (2014). Viikinkien aika – osa 15. Audio. Toimittaneet Kallenautio, J. & A. Söderlund. <http://yle.fi/progressive/mp3/elavaarkisto/ea/07540_5_viikinkien_aika.mp3> 6.2.2015

Kurssikerta 3 – ohjelmaoppia ja yhteisvaihtelua

Löylyä lisää − opinsaunassa MapInfon kanssa

Kolmannella kurssikerralla sukelsimme entistä syvemmälle Mapinfon saloihin. Tunnilla tuntui, että olen ainoa, joka ei päässyt ollenkaan sinuiksi tiedostojen käsittelyn ja yhdistelemisen kanssa. Tiedän, että ohjelmien hallinta on kuitenkin ehdoton edellytys nykyajan maantieteilijälle, joten opiskelumotivaatiosta oppiminen ei ainakaan ole kiinni. Eikä ohjelmien insinöörilogiikka ole kummemmin erilainen kuin muutkaan logiikan lajit. Tällainen luonnonfilosofiksi aikova vaan ei tunnu pääsevän kärryille. Onneksi kärryt menevät vielä sen verran hiljaista vauhtia ja kyytiin auttajia on paljon niin opiskelukavereissa kuin opettajissa, että eiköhän tämä vielä tästä.

Aineiston analysoimisen kannalta ei tällä kurssikerralla tullut oikeastaan mitään uutta: jatkoimme yhteisvaihtelun eli korrelaation tarkastelua. Ensin tutkailimme yhdessä Afrikan mantereen luonnonrikkauksien ja konfliktien yhteyksiä. Yhteyksiä on helpompi tarkastella tilastollisesti sisällissotien ja kapinallisten aiheuttamien kahakoiden perusteella kuin valtioiden välisten täysmittaisten sotien varassa, sillä pienempiä, valtionsisäisiä selkkauksia on lukumääräisesti huomattavasti enemmän.

Ensimmäisenä mieleen tuleva kysymys on, aiheuttaako rikkaudet sotia vai rauhaa − riitoja koska rikkauksista tapellaan vai rauhaa, koska rikkaudet takaavat yhteiskuntarauhan. Vai aiheuttaako rikkauksien vähäisyys ja siitä johtuva köyhyys kahakoita, kun taistellaan vähistä resursseista? Oheislukemistona ollut artikkeli (Raleigh ym., 2005, 3-4) tuo esille paljon tätä peruskysymystä monimutkaisemman taustan konflikteille, joista artikkelissa keskitytään maan rajojen sisällä tapahtuviin. Konflikteja syntyy herkimmin alueeltaan ja väkiluvultaan suuren, etnisesti monikulttuurisen, pitkään köyhyydestä kärsineen valtion vaikeakulkuisiin reunaosiin. Em. artikkelissa todetaan näiden seikkojen myös pitkittävän konflikteja.

Toisaalta Raleigh ym. (2005, 5) nostavat esiin luonnonrikkauksien roolin konfliktien synnyssä. Kysymys, jota myös meidän tuli pohtia blogissamme, on vaikea ja monimutkainen kysymys. Ainakaan mitään systemaattista ja selkeää puoltoa sille, että rikkaukset lisäisivät konlfikteja, eivät Raleigh ym. (em.,5) artikkelissaan löydä; ainoastaan öljyn löytyminen lisää selvästi konflikteja. Itse tekemiimme Afrikan karttoihin olisikin mielenkiintoista liittää aineistoa öljykenttien tuottavuudesta ja tutkia, onko tällä tekijällä yhteyttä konliktien määrään. Runsaassa määrin löytyvä öljy voi muuttaa valtiontalouden hetkessä ja aiheuttaa kovia riitoja öljyrahoista.

Kahden muuttujan kartan tekemisen opettelu jatkuu – kartta tulvariskistä

valumaalue3

Kuva 1. Järvisyyden vaikutus tulvaindeksin suuruuteen. Yleisesti pätee, että mitä enemmän järviä on valuma-alueella, sitä pienempi on riski tulville. Tornionjoen tiedot järvisyydestä puuttuvat, joten  tulvaindeksi ei päde. Lähteet: Syken Oiva-tietokanta (vuosi puuttuu; Joet ja järvet: Maanmittauslaitos 2011.

 

Omana tehtävänä oli valmistaa kartta järvisyydestä ja tulvariskeistä valuma-alueittain tarkastellen. Tämän tehtävän kautta pääsin taas hieman paremmin kiinni siitä, miten yhteisvaihtelu eli korrelaatio ja syy-seuraussuhde eli kausaliteetti ovat yhteydessä toisiinsa. Jaoin selkeyttä tavoitellakseni aineiston neljään, suunnilleen yhtä monta havaintoa sisältävään luokkaan.

Valmistamassani kartassa on erittäin selvä korrelaatio järvisyyden ja vähäisen tulvariskin välillä. Esimerkiksi Savossa, jossa on eniten järviä, on tulvaindeksi pieni, kun taas rannikolla, varsinkin erittäin vähäjärvisillä Pohjanmaan, Varsinais-Suomen ja Itä-Uudenmaan alueilla tulvariski on suuri. Tämä runsaan järvipinta-alan ja vähäisen tulvariskin yhteys selittyy sillä, että järvet keräävät tulvavesiä ja tasoittavat näin tulvahuippuja merkittävästi. Ja käsitteitä taas käyttäen kausaliteetti menee juuri niin päin, että pienen tulvaindeksin eli pienen tulvariskin syynä on runsas järvisyys eikä tietenkään toisin päin, eli että runsaan järvisyyden syynä olisi valuma-alueen vesistön herkkyys tulville. Eli tulvan syy on vähäjärvisyys ja vähäjärvisyyden seuraus on tulva. Korrelaatio taas ei itsessään koskaan selitä syy-seuraus-suhdetta, mutta se auttaa ja on oikeastaan ehdoton edellytys sille, että luonnonilmiölle löydetään myös kausaliteetti.

Veera Toivonen selittää blogissaan hyvin ja perusteellisesti tätä tulvimismekanismia ja sen alueellisia, järvisyydestä johtuvia eroja: vedet jakautuvat järvissä huomattavasti laajemmalle pinta-alalle kuin joissa. Lisäksi Toivonen tuo esiin pinnanmuotojen tasaisuuden syyksi laajoille tulville − tämä tapahtuu muun muassa Pohjanmaalla; myös ympäristön laaja rakentaminen lisää tulvia, sillä rakennetussa ympäristössä vesi ei pääse imeytymään maaperään.

 

Lähteet

Raleigh, Clionadh & Håvard Hegre (2005): Introducing ACLED: An Armed Conflict Location and Event Dataset.

Veera Toivosen blogi. KK3: tietokantojen yhdistelemisestä ja alituisesta mokailusta. <https://blogs.helsinki.fi/vtoivone/>