Synergiat kestävään, avoimeen ja vastuulliseen tutkimukseen: Open Science Fair 2019

Noin 400 avoimen tieteen toimijaa kokoontui syyskuussa Portugalin Portoon Douro-joen partaalle konferenssikeskuksena toimivaan historialliseen tullirakennukseen. Kokouksen teema Synergies for Sustainable, Open and Responsible Research nosti esiin avoimen tieteen kentän lukuisten toimijoiden yhteistyöstä syntyvän synergian.

Open Science Fair -tapahtuman järjesti yhdessä neljä eurooppalaista avoimen tieteen hanketta: OpenAIRE, FIT4RRI, EOSC Secreretariat ja FAIRsFAIR.

 

 

Konferenssiohjelma koostui perinteisistä Keynote-puheenvuoroista, rinnakkaisista tiettyyn teemaan keskittyvistä työpajoista ja noin 50 posteria sisältäneestä posterisessiosta. Kolmantena päivänä ohjelmaan sisältyi myös kiinnostava demosessio, jossa demojen esittelijöillä oli kaksi minuuttia aikaa vakuuttaa kuulijat, että demoon kannattaa tutustua tarkemmin. Näihin olisi mielellään perehtynyt pidempäänkin, mutta käytännössä vain muutamaan niistä ehti tutustua demoille varatussa ajassa.

Demoista mieleen jäi erityisesti ranskalainen Dissem.in -palvelu, jonka tavoitteena on sujuvoittaa rinnakkaistallennusta julkaisuarkistoon. Toinen lupaavalta vaikuttanut demo oli taulukkomuotoisen tutkimusdatan anonymisointiin tarkoitettu Amnesia-työkalu, jota on kehitetty OpenAIREn puitteissa. Mielenkiintoisia olivat myös demot, joissa esiteltiin työkaluja tutkimusaineistojen metatietojen rikastamiseen, esimerkiksi affiliaatiotiedolla. Nämä, kuten monet muutkin kehitteillä olevat palvelut ja sovellukset, ovat vielä beta-vaiheessa, mutta niiden kehitystä kannattaa seurata.

Kokouksen viimeisenä päivänä oli vuorossa Plan S -paneeli, jossa selvitettiin hankkeen etenemissuunnitelmaa ja korostettiin myös julkaisuarkistojen merkitystä, vaikka ne jäivätkin Plan S:n alkuvaiheessa vähemmälle  huomiolle.

Open Science Fair -konferenssin:

Näkymä Douro-joelle
Open Science Fair 2019-tapahtuma järjestettiin Douro-joen varrella Portossa.
Kokoussali Alfandega do Porto Congress Center -tiloissa
Alfandega do Porto Congress Center oli Open Science Fair 2019 tapahtumapaikka. Kongressikeskus on rakennettu vanhaan tullirakennukseen, joka on yksi Porton maamerkkejä.