SIVUSTON TAVOITE

Opettajan peruskielioppi -sivusto on tarkoitettu esi- ja perusopetuksen opettajille ja opettajiksi opiskeleville. Täällä esittelemme suomen kielen rakenteiden ydinkäsitteistöä käyttöpohjaisesti. Käyttöpohjaisuus tarkoittaa sitä, että kieliopin käsitteet esitellään tekstikonteksteissaan.  

Tämä sivusto on prosessissa, ja se täydentyy. Sivusto on samalla ääneen ajattelua siitä, mitä kielitiedon opettaminen peruskoulussa on ja mitä se voisi olla.

Teemaksi on valittu luontoaiheiset uutiset ja tietotekstit. Tietotekstit tällä sivustolla liittyvät esimerkiksi vuodenaikoihin, lähiluontoon sekä pieniin ja suuriin ekosysteemeihin. Tekstit ovat haastavia. Tarkoitus on, että niitä voidaan lukea eri tavoin, useaan kertaan. Samalla opitaan lukemisen strategioita ja sitä, miten kielitietoa voi luetun ymmärtämisessä hyödyntää.

Kieliopin peruskäsitteistä esittelemme suomen kielen sanaluokkajakoa, nominien taivutusta sekä verbien taivutusta aika- ja persoonamuodoissa. Taivutuksen yhteydessä havainnollistetaan myös verbien ja nominien taivutuksen tavallisimpia äännevaihteluja taivutusryhmittäin.  

Opettajan peruskieliopin tavoitteena on myös kuvata kielen dynaamista luonnetta. Kieliopin peruskategoriat esitellään osana kielen käyttöä, jotta hahmottuu sekin, että kielen rakenneosaset eivät asetu jäännöksettömiin luokkiin.  

Opettajan peruskielioppi tarjoaa mallin siitä, miten kielen rakennetta voi lähestyä käyttöpohjaisesti. Mallia voi helposti soveltaa muihin teksteihin.   

Mitä hyötyä kieliopin ymmärtämisestä on? 

Kieliopin ymmärtäminen auttaa hahmottamaan tekstin merkityksiä. Jotta tekstiä osaa selittää toiselle, sitä on osattava analysoida ainakin itselleen. Mitä analyyttisemmin tekstiä kykenee käsittelemään, sitä helpompaa on suunnata myös kirjoittamisen opetusta olennaisiin kysymyksiin.    

Kaksoispuhuttelua 

Jokainen sivustolla esitelty teksti sopii sekä opettajan kieliopin peruskäsitteiden kertaukseen että oppilaiden kanssa työskentelyyn. Tekstejä tai tehtäviä ei ole sidottu millekään luokkatasolle, mutta useimmat sopivat 4.–6.-luokkalaisille, moni myös yläkouluun.  

Toinen ulottuvuus sivuston kaksoispuhuttelussa on se, että tekstit sopivat niin luetun- ja kuullunymmärtämisen kuin sanaston ja kielioppikäsitteiden opiskeluun. On tärkeää lukea tekstit yhdessä (joko oppilaat itsenäisesti tai oppilaille ääneen) niin, että niiden sisältöä käsitellään ja aiheista keskustellaan. Samalla vahvistuvat sanasto-osaaminen ja tekstin ymmärtämisen taidot. Osaan tehtävistä on lisätty valmiiksi luetun- tai kuullunymmärtämisen kysymyksiä sekä sanaston selittämisen tehtäviä.  

Tämän lisäksi sivustolla on kahdenlaisia kieliopin käsitteisiin liittyviä tehtäviä. Ensinnäkin on tehtäviä, joiden perusteella opettaja tai opettajaopiskelija voi kerrata omaa peruskieliopin käsitteiden osaamistaan. Toiseksi sivustolla on tehtäviä, joita voi toteuttaa oppilaiden kanssa soveltaen alakoulun ja mahdollisesti yläkoulunkin suomen kielen opetuksessa.