University of Helsinki
Opetan tänä keväänä minulle uutta kurssia (n. 150 ilmottautunutta). Kurssilla on opiskelijoiden keskuudessa vaikean maine, ja siksi olen innoissani päästessäni opettamaan sitä.
Seison luentosalissa uuden ryhmän edessä mieli täynnä kysymyksiä:
Miten saisin vuorovaikutuksen käyntiin ja kurssin sisällön elämään? Tämä on aina yhtä hämmentävä tilanne. Tavallaan tutullakin kurssilla tutun ryhmän kanssa se on akuutti jokaisella luentokerralla. Ilmapiiri salissa on aina erilainen.
Mikä on minun, kurssin matematiikan ja kurssilla olevien opiskelijoiden roolijako? Yliopisto-opettajana olen oudossa roolissa: tavallaan olen salin vähiten tärkeä henkilö, koska ainoa millä on oikeasti merkitystä, on opiskelijoiden oppiminen. Ja tiede. Mutta toisaalta yritän olla opetustyössäni hyvä – suorastaan tähti lavalla. Kovin kaksijakoista!
Aktivoivat opetusmenetelmät ovat lähellä sydäntäni. Mutta samalla luennoiminen kiehtoo minua. Ja (suuren) luentokurssin muuttaminen perinteisestä tiedon siirtämisestä vuorovaikutukselliseksi oppimistapahtumaksi. Miten saisin uuden kurssin painopisteen siirtymään opetuksesta opiskeluun ja oppimiseen?
Minulla on kokemuksia luentokurssin muuttamisesta. Olen opettanut ensimmäisen vuoden opiskelijoille analyysiä (differentiaali- ja integraalilaskentaa) kymmenisen vuotta. Kurssi on ollut menestys ja läpipääsijöiden määrät ovat pompanneet uudelle tasolle. Tässä on ollut käytössä useita keinoja: luentojen kohdentaminen kurssin keskeisiin ajatuksiin koko materiaalin läpikäynnin asemesta; luentojen rakentaminen vuorovaikutukselle ja opiskelijoiden aktivointi luentotilanteissa; joustavat koejärjestelyt; lisätyöt kokeiden painoa keventämässä jne. (Kerron näistä asioista mielelläni tarkemmin kiinnostuneille.) Mutta miten tuon kaiken saisi elämään uudella kurssilla?
En opeta kurssia yksin. Samassa joukkueessa pelaa neljä harjoituksen pitäjää. Kanssapelaajani ovat ottaneet hienon aktiivisen roolin jo ennen kurssin alkua. Mutta kuinka pitkälle voisi mennä siihen suuntaan, ettei olekaan yhtä luennoitsijaa ja tällä joukko avustajia, vaan tiimi tasa-arvoisia opettajia tekemässä yhteistyötä?
Suuria luentokursseja on käytössä runsaasti eri puolella yliopistoamme. Toisaalta on hyvä siirtyä muihin opetusmuotoihin siellä, missä se on tarkoituksenmukaista. Mutta toisaalta minusta on tärkeää yritää myös kehittää luentoformaattia vastaamaan paremmin nykyajan tarpeita.
Monella eri opettajalla on kokemuksia isoista “aktivoivista” kursseista. Opettajien akatemian piirissä olemme keskustelleet siitä, että yritämme rakentaa yhteistyötä tällaisia kursseja pitävien opettajien kesken. Ja tuoda esiin hyviä kokemuksia muidenkin opettajien tueksi.
Aktivoivaa opetusta yhteistyössä
Osallistuin 5.2.2014 Opettajien akatemian seminaariin, jonka aiheena oli aktivoiva opetus (lähinnä) lääketieteessä. Seminaarissa tuli esiin paljon sellaista, joka liittyy edellä pohtimaani ja sai korvien välissä surisemaan.
Heikki Hervonen kertoi, että peba (lue: PBL, ongelmalähtöinen oppiminen) rulettaa edelleen ainakin lääketieteessä. Miten se toimisi matematiikassa isolla luentokurssilla? Vuosituhannen vaihteessa kokeilin sen suuntaista ajattelua “opettajalinjan työpajassa”. Siellä mukana olivat mm. tutkimuskeskustelut ja pienryhmien projektityöt ja esitelmät – jo fuksivuonna. Tuolloiset kokemukset olivat pohjalla aloittaessani ison analyysin kurssin opettamisen.
Eeva Pyörälä kertoi siitä, miten lääketieteen opetuksessa esiintyvät “Flipped classroom” ja videot. Usein tässä yhteydessä puhutaan videoista sekä muusta tarjolla olevasta “tiedosta” ja sitten opiskelijoiden projektitöistä. Jotain “flippausta” oli jo edellä mainitsemassa opettajalinjan työpajassa. Mutta ennen kaikkea tietojenkäsittelytieteen laitokselta muunnetusta kisälliopetuksessa (XA = Extreme Apprenticeship). Laitoksemme versiosta kisälliopetusta löytyy tarkempaa kuvailua laitoksemme opetuksenkehitysporukan blogeista.
Kimmo Vehkalahti kertoi Presemosta. Presemo toimii! Pääsin kokeilemaan kurssillani Kimmon (siipien suojassa) Presemoa. Nyt se on ollut käynnissä kahdella luentokerralla ja ehtinyt heti vaikuttaa luentojen kulkuun. Tarkoitus ei ole luopua tavallisesta salikeskustelusta, pienryhmissä miettimisestä tai viittausäänestyksistä, vaan saada aiemmin hiljaa olleiden ajatuksia mukaan pohdintojamme.
Pyrin etenemään luennoilla “loikkauksin” niin, että välillä etenen asiassa ja sitten pidän pieniä taukoja. Niiden aikana voi täydentää muistiinpanoja ja keskustella naapurien kanssa juuri käsitellystä asiasta. Samalla voi miettiä, josko voisi keksiä jotain, jota joku saattaisi haluta kysyä. Noihin suvantoihin istuu myös Presemon kautta tulleiden kommenttien katsominen ja ottaminen mukaan osaksi luentosalin tapahtumia. Mutta opettelua se vaatii.
Kirjoittaja on matematiikan professori ja HY:n Opettajien akatemian jäsen.