University of Helsinki
Kevään kuluessa opiskelijoiden puheet kääntyvät usein kesätyöhön. Lääketieteellisen tiedekunnan kliinisen vaiheen opiskelijat hakeutuvat mielellään joko tekemään pakollisia harjoittelujaan (amanuenssuureja) tai lääkärin sijaisiksi. Ongelmalähtöinen opetus antaa mallin lääketieteellisestä ajattelusta, mutta mikään ei ole niin opettavaista kuin käytännön työ.
Kandien työtehtävät on mitoitettu heille sopiviksi, eivätkä he koskaan päivystä yksin – aina on apua saatavilla. Muistan kuitenkin oivalluksen, jonka koin ensimmäisessä päivystyksessäni. Siihen asti olin hankalassa tilanteessa katsonut odottavasti samassa ryhmässä opiskelevia kollegoita tai antanut osastonlääkärin ottaa kantaa. Kaikesta en etupäivystäjänä voinut soitella, piti vain alkaa ottaa kantaa ja tehdä päätöksiä.
Tämä kokemus ensimmäisestä päivystyksestä on ollut mielessäni, kun olen suunnitellut valinnaisia, käytännön taitoja harjoittavia kursseja. Täysimittaiseen simulaatioharjoitukseen perustuvat kurssini ovat olleet suosittuja, mutta niissä opettajakin on oppinut paljon. Itse jouduin töihin suoraan peruskurssien jälkeen, joten ajattelin simulaatioiden olevan ratkaisu kaikkeen. Vuosien varrella olen huomannut, että tämäkin opetusmuoto vaatii paljon pedagogista osaamista.
Siirtyminen luentosalista simulaatiotilaan on lähes yhtä jyrkkä kuin siirtyminen ryhmäopetuksesta päivystyspoliklinikalle. Simulaationukke ei vahingoitu viivytyksestä, mutta opiskelijoiden on selvästi ollut vaikea hahmottaa tilannetta ja usein paniikki hiipii ryhmään.
Huonokuntoisen potilaan tunnistaminen on usein helppoa, mutta hoidon aloitus tuottaa vaikeuksia. Ensimmäisenä näkyvä oire ei aina ole vakavin tai yleistilan laskun perussyy. Flipped classroom -kokeiluni eli verkkoluennot, virtuaaliset potilaat, Moodlen oppitunnit ja osatehtäväharjoitukset tuntuvat pehmentävän siirtymistä hyvin.
Tämän kevään kurssit ovat olleet hyvin aktiivisia, ja opiskelijakeskeinen opetus näyttää toteutuvan hyvin. Opiskelijat toimivat itsenäisesti ja ratkaisevat ongelmat yhdessä keskustellen. Opettaja tulee mukaan vasta palautekeskustelussa. Hyvä näin – opiskelijoiden on tarkoituskin oppia tekemään itsenäistä työtä. Minun pitää vain antaa heille tilaisuus siihen sortumatta opettamaan!
Kirjoittaja on kliininen opettaja, anestesiologian ja tehohoitolääketieteen dosentti sekä Opettajien akatemian jäsen.