Yliopistojen rahoitusleikkaukset vaarantavat opetuksen laadun

Photo by: Images Money
Photo by: Images Money

Suomen tulevaisuuden kannalta tärkein pääomamme ovat asiantuntijat, jotka uskovat itseensä ja kykyihinsä, ja ratkaisevat luovasti ja kekseliäästi tulevaisuuden ongelmia. Yliopistoissa on kehitetty pitkäjänteisesti opetuksen laatua ja panostettu oppimiseen. Viimeaikaiset rajut leikkaukset heikentävät molempia kauaskantoisesti, eikä niiden vaikutuksia opetukseen ja oppimiseen ole huomioitu riittävästi.

Vaarassa on nimenomaan opetus, sillä tutkimus tehdään jo pääosin ulkopuolisen rahoituksen turvin, mutta opetus toteutetaan perusrahoituksella. Opetustarjonta on supistunut ja opetusresursseja menetetty, kun tehtäviä on jätetty täyttämättä ja tuntiopetusmäärärahoja leikattu.

Opettaja-opiskelija -suhdeluku heikkenee, massaluentojen osuus kasvaa ja pienryhmäopetus vähenee. Ryhmäkokojen kasvu heikentää opiskelijan mahdollisuuksia harjoitella taitojaan ja saada palautetta osaamisestaan. Vaarana myös on, että vuorovaikutteisen opetuksen sijaan jatkossa yhä suurempi osa opintoja suoritetaan kirjatentein. Käytännön harjoittelun väheneminen esimerkiksi lääketieteen sekä hammas- ja eläinlääketieteen aloilla on suorastaan vaarallista, ja oppimisen laadun kannalta se on haitallista kaikilla aloilla.

Ratkaisuna osaan haasteista on tarjottu digitalisaation lisäämistä. Se ei kuitenkaan vähennä asiantuntevien opettajien tarvetta, ja teknisten välineiden ja uudenlaisten oppimisympäristöjen hyödyntäminen vaatii panostusta. Esimerkiksi verkkokurssien suunnittelu ja toteutus vie helposti enemmän opettajan aikaa kuin perinteinen luentokurssi.

Yliopiston hallintoon kohdistuvat dramaattiset leikkaukset vaikuttavat nekin haitallisesti opetuksen laatuun: hallintotyö ei vähene, vaan osa siitä siirtyy opettajille. Myös opintoneuvonnan määrä tulee jatkossa kasvamaan.

Suomen hallitus toivoo, että säästötoimet saavat yliopistot karsimaan päällekkäisyyksiä ja lisäämään tehokkuutta. Tähän tarvittaisiin tarkkaan harkittu kansallinen suunnitelma ja sekä aikaa että muita resursseja sen toteuttamiseen. Uudistaminen vaikeutuu kun vähenevin resurssein pyritään tarjoamaan nykyisille opiskelijoille heidän tarvitsemansa opintokokonaisuudet ja suunnittelemaan uusia, houkuttelevia ohjelmia tuleville opiskelijoille.

Käynnissä olevat leikkaukset ja säästötoimet eivät voi olla vaikuttamatta haitallisesti myös tutkimuksen laatuun. Aivovientiä on jo näkyvissä, eikä Suomi juuri nyt tarjoa kovin houkuttelevaa kohdetta ulkomaisille huippututkijoille tai -opettajille. On sangen ristiriitaista, että samalla kun hallitus vaatii yliopistoilta lisää kilpailukykyä ja tehokkuutta, se haavoittaa perinpohjaisesti yliopiston koulutustehtävää.

Suomalaiset yliopistot kouluttavat laadukkaita maistereita, lisensiaatteja ja tohtoreita yhteiskunnan palvelukseen – ei ainoastaan ylläpitämään, vaan myös kehittämään ja uudistamaan yhteiskunnan perusrakenteita: hallintoa, terveydenhuoltoa, sivistystä ja kulttuuripalveluita. Onko Suomella todella varaa leikata tätä pääomaa näin kovalla kädellä?

Nely Keinänen
Kirjoittaja on englantilaisen filologian yliopistonlehtori humanistisesta tiedekunnasta ja Opettajien akatemian jäsen. Kirjoitus on laadittu yhteistyössä Opettajien akatemian ja pedagogisten yliopistonlehtoreiden verkoston kanssa.

Nimien perässä kenttätöissä Loviisassa

Kuva: Terhi Ainiala
Kuva: Terhi Ainiala

Kielentutkijan iso ilo on se, että kieltä on kaikkialla. Ennen kaikkea kieli on puhujiensa käytössä, kielenkäyttäjän kielen päällä. Tutkimuksessa ja opetuksessakin tarkastellaan usein todellista ja spontaania kielenkäyttöä, sitä, jota joka päivä puhumme ja jolla olemme toistemme kanssa vuorovaikutuksessa.

Luentosalissakin tätä kieltä toki käytetään. Antoisampaa kuitenkin on lähteä yliopiston ovesta ulos tarkkailemaan kielenkäyttöä, lähteä niin sanotusti kentälle kenttätöihin. Näin teimme viime syksynä kurssillani Nimet ja kielet kentällä. Kurssilla perehdyttiin konkreettisen kenttätyön avulla siihen, miten kieliaineistoja koostetaan, analysoidaan ja arkistoidaan. Opiskelijat saivat valita oman tutkimuskohteensa ja suunnitella menetelmät, joilla aineisto kootaan. Työn sai tehdä yksin tai pareittain. Ennen kenttäretkeä perehdyttiin tutkimusalueen kieliin, nimistöön ja murteisiin sekä saatiin perehdytys aineistonkeruumenetelmiin.

Lähdimme nelipäiväiselle kenttäretkelle Loviisaan syyskuun lopussa. Kaksikielinen Loviisa oli erinomainen valinta kaksikieliselle kurssille, jossa osallistujina oli sekä suomen kielen että pohjoismaisten kielten opiskelijoita. Kurssi järjestettiin yhteistyössä Svenska litteratursällskapetin (SLS) kanssa, jonka hoiviin aineisto retken jälkeen luovutettiin. SLS:n tutkijoita oli myös mukana retkellä.

Kenttäretken jälkeen aineistot analysoitiin. Opiskelijat pitivät kurssilla aineistostaan ja tuloksistaan suullisen esityksen. Esitelmistä saadut kommentit ja käyty keskustelu auttoivat muokkaamaan omaa loppuraporttia, jonka tuli olla valmis kurssin lopussa. Erinomaisia raportteja tulokseksi tulikin, ja SLS:n kokoelmiin komea ja monipuolinen aineisto.

Mitä opiskelijat sitten tutkivat? Suurin osa valitsi nimistöaiheen. Marika tutki Loviisan vanhoja paikannimiä ja paikallisten asukkaiden käsityksiä siitä, ovatko nimet alkuaan suomen- vai ruotsinkielisiä vai jotakin muuta kieltä. Marjaana kiersi Loviisan kylissä ja haastatteli maanviljelijöitä. Hän selvitti sitä, millaisia nimiä viljelijät pelloilleen antoivat, kun peltojen virallinen nimeäminen EU:hun liittymisen myötä vuonna 1995 tuli pakolliseksi. Armi ja Erja haastattelivat eri-ikäisiä kaupunkilaisia siitä, millaisia epävirallisia ja slangiasuisia paikannimiä kaupunkilaiset omille tärkeille paikoilleen antavat. Kaupungista löytyi muun muassa Inkkarbyn eli Inkkarikylä. Laura ja Lasse keskittyivät puolestaan henkilönnimiin. Laura haastatteli kaksikielisten perheiden vanhempia ja selvitti sitä, millaisia etunimiä ja millaisia perustein Loviisan kaksikielisissä perheissä annetaan. Lasse vietti aikaa Loviisan yläkoulussa ja lukiossa ja kyseli nuorilta sitä, miten he suhtautuvat sukunimen valintaan avioituessa. Kävi ilmi, että tyttöjen ja poikien välillä ei juuri ollut eroja. Molemmat pitäisivät mieluusti oman nimensä, mutta muutkin ratkaisut olivat mahdollisia.

Nimiaiheiden lisäksi selvitettiin eri-ikäisten loviisalaisten käsityksiä kirosanojen käytöstä sekä puhuttelusta. Pauliina haastatteli ruotsinkielisiä kaupunkilaisia, joista osa sanoi kiroavansa suomeksi. Kallas puolestaan tutki sitä, miten vanhemman polven loviisalaiset suhtautuvat sinutteluun ja teitittelyyn. Moni koki sinuttelun tasa-arvoiseksi ja tuttavalliseksi.

Kirjoitimme kenttätöistä myös blogia, jonka antiin voi tutustua täällä. Paikallinen lehdistö oli myös kovin innostunut työstämme ja kirjoitti useita juttuja sekä kenttäretken aikana että sen jälkeen. Nyt maaliskuussa 2016 palasimme Loviisaan ja järjestimme parituntisen esitelmä- ja keskustelutilaisuuden kaupunkilaisille. Almintalossa oli paikalla innostuneita asukkaita ja paikallislehtien toimittajat. Opiskelijat kertoivat tutkimustensa lähtökohdista ja tuloksista kuin ammattilaiset. Ja sitähän he ovatkin. Toimittajat kirjoittivat muistiinpanoja kynät sauhuten ja kamerat räpsyen.

Tämä Opettajien akatemian määrärahan turvin järjestämäni kurssi oli yksi hauskimmista ja antoisista ikinä. Opiskelijoille kurssi ja kenttäkokemus olivat opettavaisia. Moni tunnusti, että oma mukavuusraja ylittyi, kun piti uskaltautua vieraiden ihmisten pariin. Ja kuinka palkitsevaa tämä sitten oli! Useimmat käyttävät kokoamaansa aineistoa vielä gradututkielmansa pohjana.

Ei tämä saa tähän jäädä. Suunnittelimme jo seuraavaa kenttäretkeä. Loviisassa mukana ollut opiskelija antoi tähän aikataulunkin. Kenttäkurssin tulee ehdottomasti olla ennen hänen maisteriksi valmistumistaan, jotta hän pääsee kentälle mukaan.

Terhi Ainiala

Kirjoittaja on suomen kielen yliopistonlehtori humanistisesta tiedekunnasta sekä Opettajien akatemian jäsen.

Moduliopetus huipentui Berliinin muurin muistomerkille

Kuva: Hanna Kuusi
Kuva: Hanna Kuusi

Miten totalitarismi läpäisee elämän eri osa-alueet ja miten yhteiskunta toipuu sen jäljiltä? Miten synkkää menneisyyttä käsitellään? Talous- ja sosiaalihistorian ja poliittisen historian oppiaineissa kokeiltiin syksyllä 2015 valinnaista moduliopetusta, jossa opiskelijoille oli tarjolla kolme kokonaisuuteen kuuluvaa 5 op:n kurssia. Vähintään kahdelle osallistuneet saivat hakea Berliinin ekskursiolle, joka toteutettiin joulukuussa Opettajien akatemian määrärahoilla.

Kurssien työtavat vaihtelivat, itse suunnittelin yhdessä jatko-opiskelija Riitta Matilaisen kanssa DDR:n arki ja ostalgia -kurssin, jossa opiskelijaryhmät pitivät luentoja ennakko- ja tuntitehtävineen. Saimme kuulla mm. kirkosta opposition sateenvarjona ja itäsaksalaisista lännenfilmeistä, joissa intiaanit olivat hyviksiä ja valkoiset pahiksia. Yliopistonlehtori Marja Jalavan Taide ja politiikka -kurssilla yksi opiskelijaryhmä tarkasteli Nukkumatti-animaatiota poliittisen kuva-analyysin keinoin. Prof. emer. Seppo Hentilän kurssilla perehdyttiin rakennetun Berliinin historiallisiin kerrostumiin.

Joulukuiselle ekskursiolle lähti lopulta 22 opiskelijaa, opettajat sekä mukaan kutsutut Berliinin asiantuntijat Seppo ja Marjaliisa Hentilä. Neljän päivän ohjelma oli tiivis mutta kaikkien mielestä onnistunut: viisi hyvää museo- ja näyttelyopastusta, neljä muuta yhteistä kohdetta ja kahtena päivänä seminaari Suomen Saksa-instituutin tiloissa. Opiskelijat olivat valmistelleet napakoita ryhmäesityksiä mm. itäsaksalaisesta yhdyskuntasuunnittelusta, Stasin jälkipyykistä ja Saksojen yhdistämisen seurauksista. Paikanpäälle viedyt esitykset olivat huolella toteutettuja ja pientä kihelmöivää jännitystäkin oli ilmassa.

Matkan aikana kävimme jatkuvaa dialogia siitä, miten eri hallintojärjestelmät näkyvät rakennetussa kaupungissa ja miten menneisyyttä on eri aikoina käsitelty. Yhden opiskelijan sanoin matkan parhaita kokemuksia oli kävellä opettajien kanssa kaduilla ja kuulla kaupungin eri kerrostumista. Opiskelijat myös huomasivat, kuinka omakohtaiset kokemukset herättivät uudenlaisen kiinnostuksen kaikkeen syksyllä opittuun. Näyttelyistä sai irti tavallista enemmän ja oppailta oli helppo kysellä lisää. Muutama opiskelija lähti seikkailemaan tutkimusartikkeleista tuttuun Marzahnin lähiöön.

Pedagogisena kokeiluna koko moduli oli onnistunut. Matkahaaveet kannustivat panostamaan syksyn kursseihin ja aktivoivat työtavat toivat syvyyttä oppimiseen. Synergia lisäsi yksittäisten kurssien antia. Ekskursion jälkeen opiskelijat kirjoittivat viidentoista sivun raportin, joka sisälsi sekä tutkimuksellisia näkökulmia valittuihin matkakohteisiin että omaa reflektiota. Raporteista paistaa tyytyväisyys: antoisa sisältö, hyvä ryhmähenki ja rento tunnelma auttoivat tekemään ekskursiosta ikimuistoisen. Kaiken kaikkiaan kokonaisuutta pidettiin sekä hyödyllisenä että mielenkiintoisena. ”On aivan uskomattoman hienoa, että tällaisia kursseja järjestetään!!” Myös opettaja on kiitollinen: ”Kurssien aikana sai käsiinsä aivan uudenlaisia työkaluja tutkia ympäröivää todellisuutta.”

Hanna Kuusi

Kirjoittaja on yhteiskuntahistorian yliopistonlehtori valtiotieteellisessä tiedekunnassa ja Opettajien akatemian jäsen

Uusia kuvioita ravitsemustieteen opetuksessa

Photo: The COM Library
Photo: The COM Library

Ravitsemustieteen oppiaineessa toteutettiin syksyn 2015 aikana ennätysmäärä hyviä ideoita. Yhteisiä visioita ja opetusta päästiin kehittämään Opettajien akatemian rahoituksen mahdollistamana.

Elokuussa ravitsemustieteen opetusta visioitiin Seurasaaressa harvinaisen laajalla kokoonpanolla. Tapahtumasta on olemassa oma blogikirjoituksensa. Päivä oli erittäin antoisa; muistiin kirjattiin paljon ideoita ja strategisia näkemyksiä tulevasta. Tapahtumasta jäi päällimmäiseksi mieleen ainakin allekirjoittaneelle se, kuinka tärkeää on pysähtyä pohtimaan strategisia, pitkän aikavälin tavoitteita. Usein arkipäiväinen sälä täyttää kalenterin kuin huomaamatta.

Lukuvuoden alkamista juhlistettiin syyskuussa kutsumalla kaikki ravitsemustieteen opiskelijat K<65-tapahtumaan. Tapahtumaan oli kutsuttu puhujiksi 65 vuotta täyttäneitä, pitkän uran ravitsemustieteen parissa tehneitä konkareita. Tapahtuman tarkoituksena oli siirtää hiljaista akateemista tietoa ja kokemuksellista elämänviisautta uuden sukupolven opiskelijoille. Opiskelijat osasivat arvostaa sitä, että pääsivät kuulemaan kokeneiden ammattilaisten näkemyksiä urasta tavallisesta poikkeavasta näkökulmasta. Esimerkiksi THL:stä eläkkeelle jäänyt dosentti Ritva Prättälä puhui otsikolla ”Mikä työssä ja sen ulkopuolella on tärkeää” ja emeritusprofessori Antti Ahlström aiheesta ”Tunnista opiskelutekniikkasi”.

Visioista käytäntöön päästiin kun teatteritaiteen maisteri Inka Kunnala tuli vetämään maisterivaiheen opiskelijoille tieteen popularisoinnin draamatyöpajan. Yhä useammalla tuntuu olevan oma kokemuspohjainen mielipide oikeasta ja terveyttä edistävästä syömisestä. Ravitsemusasiantuntijat joutuvatkin kohtaamaan haastavia vuorovaikutustilanteita jo uran alkumetreiltä lähtien. Draamatyöpajassa helpoista tilanteista edettiin yhä kinkkisimpiin ongelmiin. Opiskelijat kokivat työpajan todella tarpeelliseksi ja uusia näkökulmia avaavaksi. Hyvät vuorovaikutustaidot ja vahva ammatillinen itsetunto vievät pitkälle.

Urataitojen merkitys on yhä tärkeämpi, joten tilaisuuden tarjoutuessa päätimme lähteä mukaan HY:n urapalvelujen koordinoimaan ryhmämentorointiohjelmaan. Ryhmämentorointi on tarkoitettu opiskelijoille, jotka haluavat tukea urapohdintoihinsa kokeneemmalta mentorilta. Mentori auttaa opiskelijaa vahvuuksien löytämisessä sekä uraan liittyvien ajatusten jäsentämisessä. Ravitsemustieteen lisäksi mukaan saatiin muutkin oppiaineet elintarvike- ja ympäristötieteiden laitokselta. Puolivuotinen ohjelma käynnistyi marraskuussa, ja yhteensä 30 opiskelijaa sai mentorin kulkemaan rinnalleen.

Yksi suurimmista ravitsemustieteen kursseista kerää lähes 200 innokasta opiskelijaa vuosittain. Kansanravitsemuksen peruskurssi ei ole rakettitiedettä, mutta mukana on hyvin erilaisilla taustoilla varustettuja opiskelijoita. Opiskelijoiden oppimista päätettiin tukea uudenlaisella nettitentillä. Nettitentti koostuu oppimiseen tähtäävistä monivalintatehtävistä, ja tarkoitus on tukea asioiden kertaamista ennen varsinaista loppukuulustelua. Vastaava nettitentti on jo käytössä Avoimen yliopiston puolella. Yliopisto-opettaja Eeva Voutilaisen vinkit olivatkin kullanarvoisia tämän uuden työkalun rakentamisessa. Nettitentti pidettiin marraskuun lopulla ja tentin läpäisseet pääsivät jatkamaan varsinaiseen loppukuulusteluun.

Kesän ja syksyn aikana saatiin myös hyvä sysäys uuden opintokokonaisuuden suunnitteluun. Tavoitteena on saada koottua uusi, monitieteinen terveyden edistämisen sivuaine. Mukana keskusteluissa on ollut lukuisia oppiaineita. Seuraavaksi tarkoitus on edetä kurssisuunnitelmissa konkretian tasolle. Kaikki osapuolet ovat pitäneet terveyden edistämisen osaamista opiskelijoiden kannalta erittäin hyödyllisenä.

Taru Saloheimo, ETM.

Kirjoittaja työskenteli ravitsemustieteen opetuksen kehittämishankkeiden koordinaattorina kesällä ja syksyllä 2015 Opettajien akatemian rahoituksella (Maijaliisa Erkkola).

Centred on writing

Photo: Linda Tammisto
Photo: Linda Tammisto

I travelled far to see near. My recent trip to the USA, funded by the Teachers’ Academy, helped me see how US universities tend to support the skill of writing in their writing centers. It also helped me have deeper access to the writing center idea of identity and growth of writers, especially those with English as their L2, in other words, their second/foreign language. Although American university writing centers and writing instruction in American universities have been researched extensively, I was tempted to see – not only read about – writing centers, because learning about good practices is easier for me if I can experience, look around, use my senses. The trip invited me to observe and capture writing centers as a space that encourages writers.

Master’s programmes and writing support

I have taught academic writing in English to international students for nearly ten years, since the first Master’s programmes started at the University of Helsinki. First there were only a few programmes and a handful of students; now we have closer to 40 programmes and an increased number of students. When I think of adjectives to describe these students, many come to mind: innovative, able, keen to adjust, hard-working, goal-oriented, but sometimes also puzzled, lost in the new academic setting and hungry for support. Words apt to describe the whole group are heterogeneous and diverse. This heterogeneous nature of our international students is a richness, but also a challenge when we in the English Unit (re)plan, (re)organise and (re)evaluate writing courses and other support.

US universities

The need for writing centers in the US arises, in part, from the diverse student population. As far as I understand, one aim for the centers is to help keep the retention rates as high as possible. DePaul University in Chicago, for example, had been able to increase its retention rate and now boasts a rate of around 70%, partially credited to their Writing Center, one of the impressive places I visited. (If you’re interested, see these statistics of US retention and graduation rates.)

What do writing centers do?

In total, I visited six writing centers: DePaul, University of Chicago, UCLA, Cal State LA, UC Berkeley and Stanford. They are different in many ways. Some are private, some state-run; some focus on graduate students, some on undergraduates; some rank high as research universities, some are less selective. Although these universities have many differences, it seems to me that those working in the writing centers shared a passion to help student writers. In more than one situation, I heard people claim that writing centers are either as much about writers than about writing, or that they are more about writers than about writing.

In their quest to help writers, writing centers offer a variety of support options, from boot camps to tutoring in the dorms. Possibly the most widely practised of these is peer tutoring. In general, peer tutors are (often, but not only undergraduate) students interested in writing and teaching. They are trained to become peer tutors, and they are mentored and supported throughout their (often relatively long) careers as peer tutors. They are committed to their work, for which they are paid student wages. In the process of tutoring students who seek for help in writing, they learn communication and other skills. Peer tutoring is a form of collaboration that benefits both the tutor and the tutee.

Different contexts

At first glance, it seems that the situation in the US is different from ours because of the context: writing centers cater to students most of whom come from English-medium educational backgrounds, and they mainly support undergraduate/graduate writers writing in English. In contrast, we at the English Unit deal with writers whose educational background is mostly NOT in English, but who write in English in their Master’s studies. Quite often, but not always, our students have no previous experience of studying through the medium of English.

This vast contextual difference, however, buries beneath it a similarity. Based on my visits, US writing centers, although they open their doors to all students, are especially actively used by students underprepared for universities, by generation 1.5 and by international students. This translates as students with a bi/multilingual or bi/multicultural backgrounds. Nationwide around 20% of all students use the services of writing centers. Among this group of users are people who feel the need to discuss their writing and themselves as writers, and people who have been advised to use the center. Those who use the writing center characteristically pay more than one visit to it.

Supporting writers is important

Travelling widens our horizons. In my travels, my attention was first drawn to differences, but I did discover shared trends.

First, the need for collaboration and support to writers is evident. This need is even more apparent in student writers who write in a language that is somehow foreign, unfamiliar, distant or otherwise detached from their previous experiences. This need is essential in the context of Master’s programmes taught through the medium of English at our university: we need to continue the good work we started at the Language Centre nearly ten years ago. Because our context is different, our writing support takes forms different from the ones I saw, but it serves the same function. It is also evident that supporting writing and writers in other communication skills would be sensible – my host universities displayed good examples of the practice of not only writing, but also other communication skills.

Second, the role of peers in learning cannot be highlighted enough. The peer tutoring systems I witnessed seem to benefit both the student tutor and the student tutee, and I was impressed and touched by this practice. We use peers in a different way in the writing courses offered to international Master’s students: students peer review one another’s texts, using a set of criteria students can influence. Although we have used this practice for a while now, it is constantly being developed to help students receive all the possible benefits from giving and receiving feedback.

The ultimate aim for me, when planning the trip, was to be able to evaluate the support the English Unit at the Language Centre offers to the students in international Master’s programmes at the University of Helsinki. My understanding is that we provide quality service with the resources available, but a lot more could be done. A desire to make peer work possibilities even more visible and to enable different kinds of collaborative writing practices is among the souvenirs I brought home.

Tuula Lehtonen

The author is a Senior Lecturer in English Unit (Language Centre) and a member of the Teachers’ Academy. 

Opettajien akatemian tutkimushankkeen kuulumisia

IMG_0186FullSizeRender-3 (kopio)FullSizeRender-3 (kopio) 2

Helsingin yliopiston opettajien akatemian perustamisen yhteydessä käynnistimme monimenetelmällisen pitkittäistutkimushankkeen, jonka päätavoitteena on – hyvin laajasti ilmaistuna – tutkia Opettajien akatemian vaikuttavuutta tutkimusintensiivisen yliopistommeopetukseen. Kiinnostuksemme kohdistuu tutkimushankkeen alkuvaiheessa erityisesti opettajan akatemian hakijoiden ja jäsenten pedagogisiin käsityksiin ja käytäntöihin, merkityksellisiin ammatillisiin verkostoihin, opetuksen oppineisuuden rakentumiseen akateemisen tutkijanuran aikana sekä opettajien akatemian merkityksellisyyteen sekä akatemian jäsenille että koko yliopistoyhteisölle. Pidemmällä aikavälillä ja tutkimusaineistojen karttumisen myötä alamme toivottavasti nähdä merkkejä akatemian vaikuttavuudesta nimenomaan oppimislähtöiseen yliopisto-opetukseen.

Aloitimme tutkimushankkeemme monipuolisten tutkimusaineistojen keräämisen Opettajien akatemian perustamisen yhteydessä. Tutkimusaineistot ovat mahdollistaneet tutkimushankkeen edistämisen edellä kuvattujen tavoitteiden suunnassa, ja olemme esitelleet sekä raportoineet tutkimustuloksiamme monissa yliopisto-opetuksen ja oppimisen kongresseissa sekä julkaisuissa kansallisesti että kansainvälisesti. Lisäksi meillä on ollut mahdollisuus kertoa akatemiasta ja tutkimustuloksistamme useiden kansainvälisten yliopistojen opetuksen kehittämisen foorumeilla, ja sitä kautta olemme voineet korostaa opetuksen oppineisuuden sekä sen tukemisen tärkeyttä yliopisto-opetuksessa.

Sekä opettajien akatemia että tutkimushankkeemme tulokset ovat herättäneet laajaa kiinnostusta tutkijoiden keskuudessa. Opettajien akatemian kaltaisia opetusansioita arvostavia akatemioita on useissa kansainvälisissä yliopistoissa, mutta systemaattista aikaisempaa tutkimusta akatemioiden opettajista ja akatemioista on olemassa melko vähän. Tutkimusansioiden ohella yliopisto-opetuksessa ansioituneet opettajat ja tutkijat ovat erityinen joukko, ja heihin liittyvät tutkimustulokset ovat suuren kiinnostuksen kohteena.

Tutkijat fasinoituneita aineistosta 

Opettajien akatemiaan liittyvä tutkimus on meille opetuksen ja oppimisen tutkijoina hyvin inspiroivaa sekä uusien tutkimustulosten löytämisen että opeakateemikoiden kuvausten myötä realisoituvan yliopisto-opetuksen merkityksellisyyden, vaativuuden ja palkitsevuuden näkökulmasta. Tutkimushanke kokonaisuudessaan on kirkkaasti yksi tutkijan urani merkityksellisemmistä ja antoisimmista vaiheista sekä tutkimuskohteen että erityisesti tulosten vuoksi.

Opettajien akatemian jäsenet kuvaavat sitoutumistaan opettajuuteen, kunnianhimoisuuttaan opetustyössä sekä omistautuneisuuttaan opiskelijoiden oppimiseen erittäin monipuolisesti ja innovatiivisesti – modernia ja vaikuttavaa opetuksen ja oppimisen sekä opetuksen oppineisuuden tutkimusta lähennellen (vrt. mm. Hattie, 2003; Kreber, 2010; Paavola & Hakkarainen, 2005). Seuraavissa tutkimusaineiston otteissa nämä seikat konkretisoituvat ytimekkäällä tavalla:

”Minulle opettajana on tärkeää ”elää niin kuin opetan”. Tämä ei liity pelkästään “tutkimusalaani liittyvään käyttäytymiseen” vaan myös ”pedagogiseen käyttäytymiseen”. Jos kannustan itsenäiseen ja kriittiseen ajattelemiseen, minun on itse koetettava ajatella itsenäisesti, oltava kriittinen ja kestettävä kritiikkiä. Jos korostan, että jokainen on oppijana yksilöllinen ja erilainen, minun on uskallettava olla opettajana oma itseni, myös heikkouksineni.” (HOA-opettaja)

”Yksi tärkeimpiä ratkaisuja oli tietoinen keskittyminen oleellisiin asioihin. Niihin, joita minä opettajana pidin kurssin sisällössä oleellisimpina. Tämä poisti kurssilta kiirettä ja mahdollisti vuorovaikutukseen pyrkimisen. Opiskelijoilla oli lupa muuttaa luennon kulkua. Samalla kuva oppimistavoitteista tuli selkeämmäksi opiskelijoille ja opettajalle.” (HOA-opettaja)

”Opetukseen ja opiskelun tukemiseen liittyvässä ajattelussani olennaista on, että toimintana huippuopetus rinnastuu huippututkimukseen. Huippuopettajuus vaatii näkyvyyttä, vertailtavuutta ja yhteistyötä. Huiput vetävät huippuja puoleensa, ja huippuudesta kisaillaan ja siihen sparrataan. Johtajuutta osoittaa pitää kisailun ilmapiiri aina positiivisena ja rakentavana sekä maaperä otollisena huippuopettajuuden kasvulle.” (HOA-opettaja)

Raportoimme Opettajien akatemian tutkimushankkeen tuloksia säännöllisesti pitkittäisten aineiston analyysien etenemisen myötä. Opettajien akatemian hakijoiden ja jäsenten, yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikön sekä pedagogisten yliopiston verkoston yhteistyön myötä tämä antoisa tutkimushanke on meille koko yliopistona mahdollinen.

Auli Toom

Kirjoittaja käyttäytymistieteellisen tiedekunnan professori (ma) ja pedagoginen yliopistonlehtori sekä Opettajien akatemian asiantuntijajäsen

Lisätietoja tutkimushankkeesta YTY:n www-sivulla: http://www.helsinki.fi/yty/tutkimus/index.htm

Kun hätä on suurin, opettajat toimivat

440672445_69ed634b34_m
Photo: woodleywonderworks

Suomi on muuttunut vuonna 2015. Muutoksia on tapahtunut monilla eri sektoreilla, mutta yksi suurimmista – ja julkisuudessa eniten näkyvistä – liittyy Euroopan ja Suomen turvapaikanhakijatilanteeseen. Joulukuun alkuun mennessä maahamme on saapunut noin 30 000 turvapaikanhakijaa Irakista, Afganistanista, Syyriasta ja muista konfliktimaista.

Pakolaiskysymyksen rinnalla samanaikaisesti median uutistilaa valtaavat otsikot huomattavista taloudellisista leikkauksista omassa yhteiskunnassamme, myös koulutussektorilla. Resurssien heikkeneminen Helsingin yliopistossa, kuten muuallakin koulutussektorilla, ei tarkoita vain rahan vähenemistä, vaan myös uhkaa työsuhteiden lopettamisesta ja sivistyksen murenemisesta. Miten käy koulutuksellisen hyvinvoinnin?

Ei ole ihme, jos opettajat väsyvät ja masentuvat näiden uhkien ja huonojen uutisten keskellä. Siksi onkin ollut tärkeää huomata, että on jopa käynyt päinvastoin, ja ainakin turvapaikanhakijoihin liittyen juuri opettajat ovat ryhtyneet toimeen. Syksyn aikana yliopistossamme nousi esiin opettajien spontaani halu toimia ja jakaa asiantuntemustaan kriisitilanteessa. Yhdessä yliopiston hallinnon kanssa alettiin kartoittaa tarvetta ja keinoja toimia yhdessä ja järjestää opetusta turvapaikanhakijoille. Näin syntyi ajatus pop up-toiminnasta, joka nimettiin otsikolla Helsingin yliopisto sanoo tervetuloa – University of Helsinki says Welcome.

Itse toimin opettajankoulutuslaitoksella pop up -toiminnan koordinaattorina. Yhden päivän aikana melkein 50 laitoksemme opettajaa ilmaisi kiinnostuksensa olla tavalla tai toisella toiminnassa mukana. Ideoimme opetus-, leikki-, vertais- ja neuvontatuokioita turvapaikanhakijoille. Näiden pohjalta syntyi Tiedekulmaan tapahtumasarja turvapaikanhakijoille. Keskeisiä toimintamalleja ovat olleet suomen kielen opetustuokiot ja oikeustieteellistä neuvontaa tarjoava Helsinki Law Clinic.

Miksi opettajat haluavat toimia vapaaehtoisesti toisten hyväksi, vaikka jopa oma työ olisi uhattuna ja tunnelma laitoksilla on taloudellisten haasteiden takia vaikea? Mielestäni tässä piilee keskeinen piirre opettajuudesta. Opettaminen on monelle eettinen kutsumusammatti. Me haluamme osallistaa ihmisiä ja jakaa hyvää. Ei siis ole yllättävää, että juuri opettajat ovat lähteneet aktiivisesti toimimaan. Tietyllä tavalla voi ajatella, että haasteelliset kriisitilanteet jopa voimaannuttavat opettajia ja vahvistavat opetustyön merkitystä elämässä ja yhteiskunnassa. Vaikka saattaa tuntua, ettei työtämme aina arvosteta, me arvostamme sitä itse ja saamme siitä myös positiivista palautetta tuen tarpeessa olevilta. Oppiminen on osa kotoutumista, kulttuuristen merkitysten jakamista ja vuorovaikutusta. Helsingin yliopisto sanoo tervetuloa – pedagoginen toiminta on ihmisyyden ytimessä.

Hannele Cantell

Kirjoittaja on Opettajankoulutuslaitoksen dosentti ja Opettajien akatemian jäsen

Työelämää opettamassa

Photo: Bluecherry1408
Photo: Bluecherry1408

Iso pyörä pyörii Helsingin yliopistossa. Koulutusuudistuksen keskeisiä iskusanoja ovat osaamisperustaisuus ja työelämärelevanssi. Yhtenä tavoitteena on, että koulutusohjelmasta valmistuvilla on syvällistä osaamista, jolla tulevaisuuden työelämässä menestytään.

Tämä on perusteltu tavoite. Tällaisia kandidaatteja, maistereita ja tohtoreita me haluamme maailmalle saattaa. Mutta miten tähän tavoitteeseen päästään? Ja miten me yliopiston opettajat osaamme valmistaa opiskelijoitamme työelämään? Mitä (uudelta) opettajuudelta vaaditaan? Millaista tulevaisuuden työelämä voi olla?

Näitä kysymyksiä pohtii paraikaa Opettajien akatemiassa työryhmä, jonka nimi on yhä hakusessa. ”Ison pyörän haasteet opettajuudelle” lukee nyt työryhmän keskustelualueella Moodlessa, ja se kuvaa teemaamme oikein hyvin. Ryhmässä on jäseniä useista eri tiedekunnista ja Kielikeskuksesta.

Olemme aloittaneet toimintamme pohtimalla sitä, mitä taitoja omissa verkostoissamme ja omilla aloillamme nähdään tärkeiksi työelämäksi. Kustannustoimittajan taidot ovat epäilemättä osin erilaisia kuin eläinlääkärin, mutta varmasti molempien tulee pystyä analyyttiseen ongelmanratkaisuun ja hallita vuorovaikutustaidot. Lisäksi selvitämme, millaisin työmenetelmin omiin verkostoihimme kuuluvat opettajat edistävät työelämätaitoja.

Jo nyt opiskelijat osallistuvat eri aineissa ja tiedekunnissa työelämä- ja projektikursseille. Tällaiset kurssit saavat opiskelijoilta usein kehuja siitä, kuinka arvokasta on päästä tekemään ”oikeita” asioita. Ison pyörän pyörähdettyä työelämärelevanssi näkynee entistä kiinteämmin osana koulutusohjelmia. Pikapyrähdysten sijaan tavoitellaan jatkuvaa ja aktiivista vuorovaikutusta työelämän tai muun yhteiskunnallisen toimijan kanssa. Työelämään tutustuminen osana opiskelua myös vahvistaa opiskelijan omaa ala- ja ammatti-identiteettiä.

Moni opettaja voi tuntea epävarmuutta näiden tavoitteiden edessä. Jos omasta yliopiston ulkopuolisesta työelämästä on aikaa jopa vuosikymmeniä, kuinka tarjota opiskelijoille ajantasaisia tietoja? Opettajan ei toki itse tarvitse hallita kaikkea, vaan tässä yhteistyökumppanit ja tietenkin alumnit ovat avuksi.

Konkreettisesti haluamme työryhmässä pohtia työelämärelevanssia järjestämällä syksyllä 2016 ideatyöpajan, jossa esitellään keinoja harjoittaa työelämätaitoja opinnoissa ja vaihdetaan ajatuksia eri keinojen toimivuudesta. On syytä miettiä myös työelämätaitojen arviointikriteerejä. Ideatyöpaja on avoin kaikille kiinnostuneille.

Kiinnostuitko? Haluatko välittää terveisiä työryhmän jäsenille? Otamme ideat ja kommentit mieluusti vastaan – myös ja erityisesti Helsingin yliopiston ulkopuolelta. Ja työryhmään mahtuu uusiakin jäseniä.

Terhi Ainiala

Kirjoittaja on suomen kielen yliopistonlehtori ja Opettajien akatemian jäsen

Learning and Teaching with Swedish Scholars: Observation, Article-workshop and Innovation

Photo: Minna Autio
Photo: Minna Autio

The chance to act as a visiting teacher in another university is one of the greatest ways to improve teaching skills. Twice I’ve had the opportunity to visit the Centre for Consumer Science at the School of Business, Economics and Law at the University of Gothenburg. During my stay this autumn, I was observing classes, collecting pedagogical research material, learning new ideas and teaching.

The course that I took part in is Consumer Behavior (Konsumentbeteende). The leading teacher is Dr. Ulrika Holmberg with whom I worked together. Ulrika also taught this course in Swedish at the University of Helsinki during the spring of 2015, financed by the Teacher’s Academy.

Observation and One Version of a Flipped Classroom

Last year I wondered where the famous Swedish discussion culture was hiding. This happened, because some students did not take part in my assignments during the class and I tried to facilitate discussion many times. This year discussion returned. The actual teaching of the course started with “Artikelworkshop”, which I was attending and observing. During the opening session of the course, teachers gave instructions and guidelines for the workshop (e.g. Hur läser man artiklar?)

Foto 1 Students working CB 2015 blogThe article workshop is a version of a flipped classroom. The idea was that students read two peer-reviewed articles before the workshop. After reading the articles, students would come to the workshop and start working in teams (4–8 students per group). The teams discussed the articles and looked for answers to the teachers’ questions, such as “Hur argumenterar forskarna tidigare forskning (gap-spotting)?” and “Vilken/vilka metoder har användat?” Teachers joined the session in the afternoon.

Altogether, students had six thematic questions per article, which they answered together. The teams were divided into rooms designed for teamwork. Providing suitable facilities for this teamwork followed the philosophy of collaborative learning.

 In action at the article workshop and afterward

Teachers joined the students’ workshop in the afternoon. So, students had been working independently for four hours in their teams. They worked actively when we came into the room, and they continued to do so. During the first hour, the teachers’ role was just to ‘be there’ for students, answering their questions. After that, we all went into a traditional lecture room, where both articles were discussed together with all the students. I was curious to see how fruitful it would be to discuss articles with 35 students together in an ordinary lecture room, which does not always actively support collaborative learning (See for example Minerva Plaza).

I was happy to see that the article workshop worked out. The teachers were leading the discussion, and students were giving answers and feedback on the workshop (e.g. proposing using only one article instead of two). When students are sitting in an ordinary lecture room, the active and talkative students tend to take the floor.

After the workshop, we were discussing with my colleagues that next time students should keep together with their own teams when they arrive in the joint session in the lecture room. This way they share the results of the team, instead of giving individual answers. It seems to be important to apply collaborative learning through every step of the workshop and find facilities that support learning (like Minerva Plaza at UH). The other methodological improvement to the workshop could be that students would not only answer teachers’ questions, but that they would also create questions by themselves based on the material. Applying e-learning methods (e.g. Presemo, Flinga) could also improve students’ participation.

Conducting Pedagogical Research Material

As I did the year before, this time I also collected student’s “science narratives” during the course. Students wrote me short stories on how they picture science and scientific knowledge. I find it important to learn what students think about scientific knowledge at the early stage of their university studies and how this understanding develops during the years. I have been presenting preliminary results of epistemological beliefs of Finnish and Swedish students at ViikkiLearns2015 symposium together with Ulrika and my student Jani Varpa.

Through “My understanding of science…” narratives we have learned that students’ scientific thinking varies from absolutist knowing (e.g. facts and objectivity) to evaluativist knowing (e.g. alternatives, evidence, argument, and reflection). The Swedish narratives again portrayed this same continuum of responses. One student believes in facts: “Science is fact/information that is formal and there is no need to exercise any source criticism”, while another believes in creating knowledge: “[Science] It’s not accepting a fact, but instead trying to understand why and how something is what it is.”

Teaching Innovations

Besides conducting pedagogical research and observing new teaching methods, I also took part in teaching. The topic of my lecture was “Consumers, Innovations and Companies”. My aim was to teach how innovations are defined (e.g. radical, incremental, customer-centric, open innovation) and how our research team, working in cooperation with Aalto University (MIND = Managing Industry-Changing Innovations), has been creating innovations with companies in practice (e.g. Dogroom). I also challenged students to think critically. It worked out!

Specifically, I challenged students with a quotation from Keith Sawyer (2006, 42): “Very few schools teach students how to create knowledge; instead, students are taught that knowledge is static and complete, and they become experts at consuming knowledge rather than producing knowledge”. I asked students if they see themselves as creators of knowledge in the future. Only one third raised their hands. Thinking creatively and out-of-the-box lies at the very core of innovation.

Learning Journey – Collaborate!

Photo: Minna Autio
Photo: Minna Autio

I started my journey in this new learning environment over a year ago. I didn’t know my fellow teachers beforehand. I was lucky not only that Ulrika welcomed me openly, but that she also positioned us in her course in the way that we would also be learning collaboratively. The discussions regarding pedagogical challenges (the flipped classroom, acting students in the course etc.) that engaged us last year were considered and conducted this year in the course Consumer Behaviour. What agility! Furthermore, this year the course has a joint project with a housing company on a sharing economy (i.e. a peer economy, a collaborative economy). Thus, collaborative learning is transforming into the study of the collaborative economy. Whether or not we collaborate even more with CFK, only time will tell!

Minna Autio

Minna Autio is a Senior Lecture in Consumer Economics, Member of the Teachers’ Academy and Associate Member of the Centre for Consumer Science (CFK: Centrum för konsumtionsvetenskap) at the School of Business, Economics and Law (Handelshögskolan vid Göteborgs universitet).

Tutkimustietoa Opettajien akatemiasta

Photo: Lisa Murray
Photo: Lisa Murray

’Both formal and informal interaction and collaborative practices are valuable for developing Life Science Education’. Parhaillaan työstettävän artikkelin työnimi kertoo parhaiten, mistä on kysymys: kiinnostuksen kohteena on ollut opettajien yhteistyö ja verkostot sekä niissä tapahtuva toiminta.

Jo Opettajien akatemian perustamisen alkuvaiheilla viritettiin tutkimushanke tai pikemminkin tutkimusverkosto tutkimaan Opettajien akatemiaa ja sen vaikuttavuutta. Tutkimus käynnistyi Yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikön ja pedagogisten yliopistonlehtorien yhteistyönä. Esittelen tässä kirjoituksessa osahanketta, jossa keskityttiin Life Science -opettajiin.

Life Science -opettajien opetukseen liittyvät verkostot

Tässä tutkimuksessa aineistona olivat Opettajien akatemian hakuasiakirjoina olleet opetusportfoliot. Mukana oli yhteensä 43 portfoliota perustamisvuoden 2012 hakijajoukolta. Hakijat olivat maa- ja metsätieteellisestä, bio- ja ympäristötieteellisestä, eläinlääketieteellisestä, lääketieteellisestä tai farmasian tiedekunnasta. Portfoliot analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä.

Tarkastelimme siis, mitä kaikkea opetukseen liittyvää yhteistyötä opettajat portfolioissaan kuvasivat ja mitä yhteistyöllä saatiin aikaan tai mitä työstettiin. Melko alkuvaiheessa jo havaitsimme jaon kahteen ryhmään. Opetusyhteistyötä ja yhteisöllistä toimintaa kuvattiin sekä 1) opettajien omissa, itse luomissa verkostoissa että 2) virallisissa, organisaation asettamissa tai valvomissa yhteisöissä. Näissä molemmissa löytyi samantyyppinen kirjo toimintaa aina hyvien käytäntöjen vaihtamisesta systemaattiseen opetuksen kehittämiseen. Selkeitä erojakin havaittiin.

Omat, tieteenalakohtaiset verkostot toiminnan ytimenä

Suurin osa portfolioissa kuvatussa yhteisöllisestä toiminnasta ja yhteistyöstä tapahtui opettajien omissa, epävirallisissa verkostoissa. Tyypillisimmillään verkoston jäsenet olivat samalta tieteenalalta. Yhdessä opettaminen kollegan kanssa, oppikirjan kirjoittaminen porukalla, erilaisten opetuskäytäntöjen jakaminen seminaarissa tai vaikkapa laaja, kansainvälinen opetusyhteistyö olivat esimerkkejä toiminnasta. Näissä omissa verkostoissa tapahtuvaa toimintaa kuvattiin innostuneesti ja omaa aktiivista roolia korostaen. Sitoutuminen oli ilmeistä!

Formaalit yhteisöt etäisiä tai pakkopullaa

Kaikki opettajat kertoivat olevansa jonkun tai useampien virallisten yhteisöjen kuten opintoasiantoimikunnan jäseniä. Yleisesti ottaen opettajat kuvasivat näihin formaaleihin yhteisöihin liittyvää toimintaa hyvin lyhyesti; mainitsemalla olevansa jäseniä ja esimerkiksi että on tehty yhdessä tiedekunnan opetuksen arviointimatriisia. Pääosin innostus loisti poissaolollaan!

Toisaalta jotkut yksittäiset opettajat kuvasivat innostuneesti myös virallisissa toimikunnassa tapahtuvaa työskentelyä ja opetuksen kehittämistä. Jotkut harvat kuvasivat jopa oppineensa niistä itsekin. Nämä opettajat osoittivat kokevansa omistajuutta esimerkiksi yhdessä työstettävään gradun arviointimatriisiin. Joskus opettajat kuvasivat myös omasta ideastaan tai hyvästä käytännöstä alkanutta kehittämistyötä, mikä oli laajentunut systemaattiseksi toimintatavaksi koko tiedekuntaan.

Yhteistyö innostaa

Yliopistossa systemaattinen opetuksen kehittäminen on paljolti kanavoitu tapahtuvaksi erilaisten virallisten yhteisöjen kautta. Opettajien portfolioissaan kuvaaman yhteistyön ja yhteisöllisten verkostojen tarkastelun pohjalta nousee ainakin pari ajatusta organisaation kehittämisen kannalta:

  • – Se valtava energia, luovuus ja innostuneisuus, mikä on tyypillistä opettajien omien verkostojen yhteisölliselle toiminnalle, pitäisi saada hyödynnettyä laajemmalti.
  • – Toimikuntien ja vastaavien toimintatapoja tulisi kehittää niin, että yksittäinen opettaja voisi kokea olevansa osallinen niissä tapahtuvassa opetuksen kehittämisessä.

Tämäkin, opettajien verkostoja ja yhteisöllistä toimintaa koskeva tutkimus on syntynyt yhteistyönä: tutkijoina ovat pedagogiset yliopistonlehtorit Viikin kampukselta, Mirja Ruohoniemi, Viivi Virtanen, Nina Katajavuori, Hanni Muukkonen, sekä Auli Toom käyttäytymistieteellisestä tiedekunnasta. Yhdessä tutkiminen on inspiroivaa ja nostattaa ajattelun korkeammalle tasolle. Näinä yleisesti ottaen ankeina, YT-rikkaina aikoina ei lähes kehtaa kertoa, miten innostavaa työ voikin olla!

Viivi Virtanen

Kirjoittaja on pedagoginen yliopistonlehtori Bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnasta ja Opettajien akatemian asiantuntijajäsen.