Elämää tutkimusasemilla, kesäkouluissa ja kenttäkursseilla

LauriAhonen1

Arttu Jutila opiskelee pääaineenaan geofysiikkaa. Sivuaineinaan hänellä on meteorologia ja fysiikka.

Risto käsitteli blogikirjoituksessaan fysiikan opintojen ja työelämän suhdetta. Tämän tekstin tarkoitus on olla iloinen sekamelskakuvaus siitä opiskelun hauskemmasta, käytännön puolesta: elämästä yliopiston tutkimusasemilla, kesäkouluista ja kenttäkursseista kesätöitäkin sivuten. Näistä aihepiireistä olen saanut jonkun verran kokemuksia yliopisto-opiskeluni aikana. Oman alan kesätyötkään eivät ole nuorehkosta akateemisesta iästäni huolimatta täysin outo juttu, joten päätin jakaa tuntemuksiani myös muille.

Kenttäkurssilla Tvärminnen rannoilla ja tutkimusalus r/v Arandalla

Luonnontieteellisillä aloilla on (luonnollisesti) paljon kenttäkursseja tai ainakin kursseihin liittyviä kenttäosuuksia, joita järjestetään ympäri vuoden. Ensimmäinen kokemukseni kenttäosuudesta oli toisena opiskeluvuonna pakollisten aineopintojen kurssilla Lumen ja jään geofysiikka. Kenttäosuus suoritettiin Tvärminnessä, ja se kesti kaksi päivää. Sinä aikana opiskelijat näkivät, miten lunta ja jäätä käytännössä tutkitaan. Pääsimme suorittamaan itse mittauksia ja koostamaan tulokset raportiksi.

Toinen kenttäosuus, jolle olen osallistunut, kuului aineopintokurssiin Vesivaipan mittausmenetelmät. Kurssi järjestettiin vapun jälkeisellä viikolla. Sen kesto oli neljä päivää ja pitopaikkana oli poikkeuksellisesti tutkimusalus r/v Aranda, joka risteili Helsingistä aina Pohjois-Itämerelle asti ja takaisin. Pääsimme mukaan Ilmatieteenlaitoksen laitetestausmatkalle kurssia luennoineen professorin kontaktien ansiosta. Neljän päivän ajan asuimme laivalla ja avustimme mittalaitteiden testauksissa suorittaen omia pieniä mittauksia siinä sivussa. Tyypilliseen tapaan opiskelijat kirjoittavat tästäkin kenttäosuudesta raportin.

Edellä mainitsemani omat kenttäkurssikokemukseni ovat vielä varsin lyhyitä ja alkeellisia verrattuna syventävien opintojen kenttäkursseihin, jotka ovat usein kansainvälisiä ja saatetaan hyvinkin järjestää ulkomailla. Esimerkiksi pääaineenaan metsien ekologiaa ja käyttöä opiskelevien fuksien kenttäkurssi kestää jopa seitsemän viikkoa! Kaikkein parasta kenttäkursseissa on käytännönläheisyys, jota opinnoissani on muuten melko vähän. Tekemällä oppii, ei niinkään luentosalin penkeillä nuokkuessa.

Kesäkouluja Suomessa ja ulkomailla

Kesäkouluekskursiolla Jämijärvellä tutustumassa Zeppeliini-mittauksiin.
Kesäkouluekskursiolla Jämijärvellä tutustumassa Zeppeliini-mittauksiin.

Alussa mainitsin kenttäkurssien lisäksi myös kesäkoulut. Kuten nimestä voi jo aavistaa, ne ovat teoriapainotteisempia kuin kenttäkurssit, ja ne järjestetään usein kesäisin, kun muuta opetusta ei ole. Usein kesäkoulut ovat keskittyneet viikon tai parin ajaksi johonkin tiettyyn aihepiiriin, kuten esimerkiksi tämän kirjoituksen innoittaja Ilmakehätieteiden kesäkoulu tai viime vuoden elokuussa Itävallassa järjestetty kansainvälinen Lumen ja jään mikrorakenteen kesäkoulu, johon myös pääsin osallistumaan. Kansainväliset ja ulkomailla järjestettävät kesäkoulut ovat yleensä maksullisia.

Kesäkoulut sisältävät tyypillisesti päivittäin useita luentoja, joita pitävät juuri kyseisen alan asiantuntijat, tutkijat ja professorit. Luennon aiheisiin saattaa mahdollisesti liittyä myös harjoituksia ja ryhmätöitä. Kesäkoulut ovat siis parhaimmillaan tiivis yhdistelmä vierailuja, kenttäosuuksia, luentoja ja harjoituksia, jotka nivoutuvat toisiaan tukevaksi kokonaisuudeksi. Ainakin minusta tuntuu siltä, että luennoitsijatkin ovat tavallista innostuneempia, kun he pääsevät puhumaan heitä oikeasti kiinnostavista asioista opiskelijoille, jotka ovat kiinnostuneita niistä samoista aiheista. Lisäksi kesä ja poistuminen hämärästä tutkijakammiosta saattavat vaikuttaa myös asiaan. Palkinnoksi tästä kaikesta opiskelijat saavat uuden tiedon ja kokemusten lisäksi mahdollisesti myös muutaman opintopisteen.

Täyshoitoa ja tieteentekemistä tutkimusasemilla

Hyytiälän metsäaseman piha-aluetta, vasemmalla vuonna 1912 rakennettu Impivaara-rakennus, joka toimii kesäisin majoitustilana, ja oikealla lähinnä opetus- ja työtiloja sisältävä Instituutti-rakennus.

Mikäli kenttäkurssit tai kesäkoulut järjestetään Suomen maaperällä yliopiston toimesta, ovat ne pääosin maksuttomia ja sijoittuvat yliopiston tutkimusasemille esimerkiksi Tvärminneen, Lammille, Kilpisjärvelle tai Hyytiälään. Nämä tutkimusasemat ovat rauhaisia paikkoja, usein jonkun matkaa syrjässä paikkakunnan keskustasta, jotta mittaukset olisivat edustavia ja vapaita häiriötekijöistä.

Asemilla on omat tutkimustilat, ruokala ja asuntola, eikä palvelusta voi valittaa! Asuinhuoneista löytyy liinavaatteet, ruokalasta saa niin ravitsevan aamu-ja iltapalan kuin herkullisen lounaan ja päivällisenkin. Ruoka on erityisen maittavaa, joten energiankulutus olisi hyvä asettaa sen mukaiseksi esimerkiksi ulkoillen, pelejä pelaillen tai kuntosalilla, joihin tutkimusasemilla löytyy mahdollisuudet. Vapaa-aikaa voi viettää yhdessä muiden opiskelijoiden ja tutkijoiden kanssa oleskelutiloissa tai vaikkapa saunoen. (Tutkimusasemien saunat ovat usein puulämmitteisiä ja parhaimpia, joissaä olen konsanaan saunonut!)

Kurssien aikana asuinhuoneen joutuu usein jakamaan toisen tai useamman opiskelijan kanssa, mutta rauhallisimpina aikoina, esimerkiksi gradustipendijaksolla, huonetta saa asuttaa yksin. Tutkimusasemat seuraavat hyvin aikaansa, tarjoavat modernit tutkimusfasiliteetit mutta vaalivat samalla perinteitä. Esimerkiksi Hyytiälän yli sata vuotta vanhassa hirsirakenteisessa Vanhassa Ruokalassa on ristiriitaisen mieltäkutkuttavaa kuulla tieteen uusimmista kehitysaskelista.

Kesäkoululaisia kuuntelemassa luentoa Hyytiälän Vanhassa Ruokalassa.
Kesäkoululaisia kuuntelemassa luentoa Hyytiälän Vanhassa Ruokalassa.

Moni varmaan jo miettii, miten tutkimusasemalle voi päästä esimerkiksi kesäkouluun tai kesätöihin. Kesäkouluista ja kenttäkursseista saa tietoa kurssin aiheen omilta sähköpostilistoilta tai esimerkiksi rohkeasti lehtoreilta ja professoreilta kysymällä –sekin kannattaa! Tutkimusasemilla tehtävät mittaukset ovat jo pitkälti automatisoituja, mutta kesätyöntekijöitä tarvitaan silti valvomaan mittauksien toimivuutta ja jatkuvuutta. Työtehtäviä löytyy aina lapion varresta mittalaitteiden huollon kautta aina datan murskaamiseen saakka jokaisen kesätyöntekijän taitotasoon mukaan. Esimerkiksi fysiikan laitoksen ilmakehätieteiden osaston kautta voi päätyä vaikkapa Värriön tai Hyytiälän asemille kesätöihin.

5,992 Replies to “Elämää tutkimusasemilla, kesäkouluissa ja kenttäkursseilla”