Rakas abi: on se vaivan arvoista

Blogikuva2

Fanny Hatunpää kertoo sosiologian opiskelustaan Helsingin yliopistossa.

Minusta voi tulla erikoistunut. Minusta voi tulla asiantuntija. Minusta voi tulla projektikoordinaattori, suunnittelija tai kehitysvastaava. Kuulostaako epämääräiseltä? Annahan kun selitän.

Mutkan kautta
Kolme vuotta sitten minun olisi “pitänyt” valmistua ylioppilaaksi. Minulla ei vain ollut harmainta aavistustakaan siitä, mitä olisin halunnut sen jälkeen tehdä. Joten vietin neljännen vuoden rakkaassa Kalliossa, kirjoitin kaksi äidinkieltä, kävin kaikki ehtimäni ilmaisutaitokurssit ja luulin siten viisastuvani. Kevät toi tullessaan deadlineja, mutta en ollut taaskaan valmis tekemään valintaa, jonka edessä seisoin: mitä tekisin loppuelämälläni? Joten hain lukemaan mm. ranskalaista filologiaa, lähinnä siksi, että kielet tuntuivat helpoilta.
Ranska ei kuitenkaan ollut juttuni, joten jätin opinnot kesken ja olin jälleen eksyksissä. Surffailin yliopiston kursseilla ja tein osa-aikatöitä. Luin hieman kielitiedettä, kirjallisuutta ja espanjaa. Ja sitten tuli päivä, jolloin eksyin kurssille, joka muutti loppuelämäni: sosiologian perusteet.

Mikä sosiologia?
Minulla ei ollut hajuakaan siitä, mitä sosiologia oli. Kesti viikkoja ennen kuin sain punaisen langan päästä kiinni, jos sellaista nyt oli. Helpointa on ehkä sanoa, että sosiologia tutkii yhteiskuntaa eli meitä. Se tutkii ihmistenvälisiä suhteita ja miten nämä suhteet rakentavat yhteiskunnan, jossa elämme. Mitä se sitten on? Vastaus on yhtä helppo kuin vaikeakin: kaikkea. Yhtäkkiä minulla oli vastaus ikuiseen ongelmaani, joka oli, että olisin halunnut opiskella kaikkea. Sosiologia on mieletön sekoitus yhteiskuntaoppia, historiaa, filosofiaa, psykologiaa, äidinkieltä ja paljon muuta. Hienointa on, että joka päivä oppii jotakin uutta itsestään – eli siitä, jonka luuli jo tuntevansa.

Turhautuneisuuden lyhyt oppimäärä
Sosiologiaa voi Helsingin yliopistossa lukea sekä suomeksi että ruotsiksi. Koska ruotsi on äidinkieleni ja ruotsinkieliselle puolelle on hieman helpompi päästä, valitsin sen. Etsin siis käsiini valintakoekirjan ja rupesin lukemaan. Mutta lukeminenhan ei yksinään riitä. Minulla oli onneksi yksi peruskurssi tukenani, joten kaikki ei ollut aivan uutta. Sosiologia on nimittäin valtavalta sekamelskalta tuntuva joukko käsitteitä, henkilöitä, teorioita ja kaikista eniten juttuja. On niin monia asioita tutkittavana ja niin paljon sanottavaa, että vaikka luulisi osaavansa kuinka paljon, on aina olemassa lisää. Teoriat yrittävät luoda jonkinlaista järjestystä kaikkeen, sillä onhan elämämme mahtava summa enemmän tai vähemmän kaoottisesti tai järjestelmällisesti ilmeneviä sattumia.

Joten tein muistiinpanoja, alleviivasin, höpötin ääneen ja yritin ymmärtää. Luin kotona, kirjastossa, kahviloissa, ulkona, mahallani ja selälläni kunnes tunsin, etten halunnut nähdä elämässäni enää yhden yhtä kirjainta. Kun valintakokeen tulokset lopulta tulivat, kävi ilmi, että olin päässyt sisään pelkän todistuksen perusteella.

Yhteisöllisyydestä
Kun aloitin opinnot Soc&komissa tunsin tulleeni kotiin pitkän matkan jälkeen. Olen käynyt peruskoulun ruotsiksi, lukion suomeksi; lukenut ranskaa suomeksi ja nyt sosiologiaa ruotsiksi. Tässä vaiheessa oloni on siis melko puhtaaksi kielikylvetty. Eri kielillä opiskelu virkistää, ja vaikka sen luulisi olevan vain kaksikielisten onni, ei asia ole ollenkaan niin. Ryhmässämme on muutama suomea äidinkielenään puhuva, jotka pärjäävät opinnoissa yhtä lailla muiden tahtiin. “Ankkalammesta” voi sitten olla mitä mieltä tahtoo, mutta minulle se tarkoittaa yhteyksiä, ystäviä, lämpöä ja välittämistä. Viihdyn. Opinnot sujuvat kuin itsestään, vaikka monesti tulee työläitä kursseja vastaan. Vatsanpohjan tunne on kuitenkin tärkein.

Kurssishoppailua
Ei ole olemassa yhtä oikeaa opintopolkua, koska yliopistolla et yleensä saa ammattia, vaan pätevyyden. Kaikkien tiet tutkintoon ovat erilaisia ja paljon on kiinni matkan varrella tehdyistä valinnoista: harjoitteluista, yhteyksistä, sivuaineista, ulkomaan opinnoista ja paljosta muusta. On paljolti itsestä kiinni, mihin päätyy. Akateeminen vapaus on suuri, mutta niin on siten myös vastuu ja itsenäisyys. Ensimmäisen yliopistoviikkoni aikana eräs lehtori lausui seuraavasti: “Yliopisto-opintoihin kannattaa suhtautua vähän silleen… shoppailevasti.” Olen pitänyt lauseen mielessäni, sillä se kertoo yliopistosta niin paljon: On vapaus valita oma polku ja rakentaa omaa tulevaisuutta. Valuuttana toimii aika ja jaksaminen. Hyvä tasapaino näiden välillä tukee opiskelua valtavasti. Joten levitä siipesi ja uskalla, olet tervetullut kokemaan uutta!

Teksti: Fanny Hatunpää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *