Lukiolaiset toivovat lisää yhteistyötä Helsingin yliopiston tutkijoiden kanssa

safari1

Safari goes Helsinki Challenge työpajoja on järjestetty kuluneen kevään aikana kolme kertaa. Työpajoissa keskitytään johonkin yhteiskunnalliseen teemaan tai haasteeseen, jota lukiolaiset ja Helsinki Challenge -innovaatiokilpailun tiimiläiset pohtivat ja puntaroivat yhdessä. Kevään ensimmäisessä työpajassa pureuduttiin terveyteen ja lääketieteeseen, toisessa työpajassa taas pohdittiin luonnontieteitä ja vaikuttamista.

Viimeisin työpaja keskittyi muuttuvan ympäristön ja ilmastonmuutoksen ympärille liittyviin teemoihin. Mukana olivat Helsinki Challenge tiimeistä Climate Whirl, Ground and Growth ja Generation Green sekä kymmekunta lukiolaista. Tiimien tutkijat ja nuoret pohtivat yhdessä muun muassa ruokailuun liittyvää ekologisuutta, ympäristön lääkekuormitusta ja taiteen yhdistämistä ilmastoviestintään. Keskustelun lisäksi nuoret loivat konkreettisia hamahelmipuita hiilipuutyöpajassa.

Keskeistä kaikkien Helsinki Challenge-tiimiläisten aiheille ja työskentelylle on poikkitieteellisyys – kaikki tiimit koostuvat monien eri alojen asiantuntijoista. Nuoret kokivat, että myös lukio-opetukseen voisi tuoda enemmän poikkitieteellisyyttä ja oppiainerajat ylittävää opetusta. Esimerkiksi taiteen ja ilmastonmuutoksen yhdistäminen oli nuorten mielestä mielenkiintoista ja tehokasta. Ympäristötieteilijän ja kulttuuritutkijan työskenteleminen samassa tiimissä oli sen sijaan yllättävää. Nuoret myös yllättyivät siitä, että tutkijan työ on niin monipuolista – yhteistyötä tehdään eri alojen tutkijoiden kanssa ja tutkimus on paljon muutakin kuin läppärin edessä istumista!

Aamupäivä kului tutkijoiden seurassa ja iltapäivällä Safari goes Helsinki Challenge -työpajassa keskityttiin aiempia työpajoja keskeisemmin siihen, miten Helsingin yliopisto voi tavoittaa lukiolaisia tehokkaammin. Työpajaan osallistuneille nuorille Helsingin yliopisto oli entuudestaan tuttu, sillä nuoret olivat muun muassa osallistuneet kampuspäiviin ja heidän kouluissaan oli käynyt HY:n esittelijöitä. Vaikka moni nuori tunsi yliopiston entuudestaan, työskentely tutkijoiden kanssa syvensi tietämystä ja antoi uusia ajatuksia tulevaisuuden opintovalintojen suhteen. “Täällä käsitys yliopistosta selkeytyy huomattavasti.”, eräs nuori kuvaili työpajan antimia.

Erityisen arvokasta oli kuulla lukiolaisten suoraa palautetta. Tärkeintä nuorten mielestä Helsingin yliopiston ja lukiolaisten välillä on vuorovaikutus ja keskustelu. Kouluissa tapahtuvat esittelyt koettiin tärkeiksi perustiedon kanaviksi, mutta eniten Helsingin yliopistosta saa nuorten mielestä irti opiskelijoiden ja tutkijoiden kanssa avoimesti ja rehellisesti keskustelemalla ja juttelemalla. Nuoret näkivät kampusvierailut erityisen mielekkäinä.

Nuoret kokivat, että työpajassa kokeiltua yhteistyötä Helsingin yliopiston tutkijoiden kanssa voisi hyödyntää enemmän lukiolaisten tavoittamisessa. Myös tutkijat olivat sitä mieltä, että työskentely yhdessä lukiolaisten kanssa on mielekästä ja antaa tutkimuksen teolle uudenlaisia näkökulmia ja ajatuksia.

Seuraava Safari goes Helsinki Challenge -työpaja järjestetään 12.9.2015 ja sen teemana on Globaali Helsinki. Tule mukaan pohtimaan Helsinkiä ja sen tulevaisuutta ja ilmoittaudu mukaan osoitteessa ellen@avantohelsinki.fi.

Teksti: Ellen Jabai
Kuva: Anu Korhonen

2,154 Replies to “Lukiolaiset toivovat lisää yhteistyötä Helsingin yliopiston tutkijoiden kanssa”

  1. Muunna YouTube -suosikkivideosi ilmaiseksi mp3 -musiikkiin Youtubesta mp3 Helppokäyttöinen, muunna kaikki youtube-, dailymotion-, vimeo-, twitch-, vevo- ja metacafe -videot mp3 -musiikkitiedostoiksi. Lataa tulos automaattisesti.

Leave a Reply to hebergementwebs541 Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *