Nimi: Mikko Veistola
Pääaine: Metsäekonomia ja markkinointi
Sivuaineet: Taloustiede, geoinformatiikka

Miksi päätit juuri opiskella valitsemaasi alaa? Päätin lähteä lukemaan juuri metsäekonomiaa, koska koen että pystyn yhdistämään siinä kaksi itseäni kiinnostavaa alaa, yhteiskuntatieteet sekä luonnontieteet. Olen myös kotoisin metsäteollisuuspaikkakunnalta ja kuulun metsänomistajasukuun, joten metsätalouteen liittyvät asiat ovat olleet kuin huomaamatta aina osa elämääni. Tämä tuntuu siis itselleni todella luontaiselta alalta.

Mikä on opinnoissasi parasta? Opinnoissani parasta on ”metsäläishenki”, joka kehittyy opintoihin kuuluvien kenttäkurssien yhteydessä. Meillä on myös ainejärjestön puolesta edulliset yksiöt Viikissä aivan kampuksen vieressä. Verkostot työelämään ovat myös mainiot ja metsäyhtiöillä onkin tapana palkata opiskelijoita opiskelijoiden oman osuuskunnan kautta lyhyisiin työsuhteisiin myös opintojen aikana. Opiskelijatoiminta onkin siis hyvin aktiivista ja organisoitua.

Miksi päätit tulla juuri Helsingin yliopistoon? Päätin tulla juuri Helsingin yliopistoon, koska täältä saa kansainvälisellä tasolla arvostetun tutkinnon. Helsingin yliopiston metsätieteen laitos sijoittui edellisessä rankingissa neljännelle sijalle koko maailmassa.

Millaisissa tehtävissä alalta valmistuneet työskentelevät? Tyypillisesti metsäekonomian ja markkinoinnin koulutusohjelmasta valmistuneiden työtehtävät osuvat todella laajalle skaalalle. Töitä on tarjolla sekä kotimaassa että ulkomailla globaalisti toimivien suomalaisten metsäyhtiöiden palveluksessa. Työt liittyvät usein metsäsuunnitteluun, puukauppaan tai Suomessa jalostettujen metsäteollisuuden tuotteiden vientiin. Lisäksi pankit, vakuutuslaitokset ja julkisen puolen toimijat ovat myös merkittäviä työllistäjiä.

Onko sinulla antaa neuvoja tälle alalle hakeville? Tälle alalle hakemista suosittelisin lukiossa erityisesti biologiasta, maantieteestä sekä yhteiskuntaopista kiinnostuneille hakijoille. Opintoja on tarjolla laajalla skaalalla niin ekologian puolelta kuin myös kaupallisen alan sovelluksina. Sisäänpääsyvaatimukset eivät ole kovinkaan tiukat ja alan palkkaus sekä työmarkkinatilanne ovat myös hyvällä tasolla.

Metsällä on myös tosi hyvä porukka ja yhteishenki, joten opiskeluaikasi tulee varmasti olemaan ikimuistoinen!

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *