Jatko-opintojen kautta opettajan ammattiin

Salaado Qasim opiskelee historian ja uskonnon opettajaksi humanistisessa ja kasvatustieteellisessä tiedekunnassa.

Valmistumisen jälkeen näen, että edessäni on suuria valintoja. Valmistumisen jälkeen yleisesti on tapana siirtyä työelämään, mutta itse olen pitkään ajatellut jatkokouluttautumista. Olen erittäin kiinnostunut tutkimustoiminnasta ja minulla on pitkään ollut vahva halu pätevöityä akateemisesti. Haluan hakeutua jatko-opintoihin suorittamaan tohtorin tutkintoa omaan yliopistooni, joka on Helsingin yliopisto.

Millaisissa tehtävissä haluat työskennellä?

Jatko-opintojen jälkeen haluaisin toimia opettajana. Opettajan ammatti kiinnostaa erityisesti, sillä voin tehdä työtä juuri itselleni ominaisimmalla tavalla. Lisäksi jokainen päivä olisi varmasti erilainen. Koen, että opettajana pystyy antamaan positiivista ja rakentavaa palautetta, joka mahdollistaa opiskelijoiden taitojen kehittymisen.

2,368 Replies to “Jatko-opintojen kautta opettajan ammattiin”