“Erityispedagogiikan asiantuntijoita tarvitaan esimerkiksi erilaisissa järjestöissä, tutkimus- ja kuntoutuslaitoksissa sekä julkishallinnossa”

Heinonen Sanni

Nimi: Sanni Heinonen
Pääaine: Erityispedagogiikka
Sivuaineet: Suomi toisena kielenä
Tiedekunta: Käyttäytymistieteellinen

Hei! Olen Sanni ja opiskelen nyt kolmatta vuotta erityispedagogiikkaa Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa. Koulutuksessamme perehdytään muun muassa lapsen kehitykseen ja sen poikkeamiin, oppimiseen ja sitä vaikeuttaviin tekijöihin sekä tietysti tukitoimiin, jotka helpottavat erilaisista haasteista selviytymistä. Myös yhteiskunnallinen näkökulma on vahvasti läsnä, kun opinnoissamme käsitellään esimerkiksi syrjäytymistä tai vammaisuutta.

Helsingin yliopistossa erityispedagogiikan opiskelijat suuntautuvat joko opettajiksi tai asiantuntijoiksi. Itse olen opettajasuuntautumisessa, johon pitää hakea erikseen soveltuvuuskokeella. Minusta tulee siis valmistuttuani erityisopettaja ja tällä hetkellä uskon päätyväni töihin alakouluun. Saa kuitenkin nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, sillä vaikka suoritankin erityisopettajan kelpoisuuden tuottavat opinnot, voin työskennellä monessa muussakin paikassa kuin koulussa. Erityispedagogiikan asiantuntijoita tarvitaan esimerkiksi erilaisissa järjestöissä, tutkimus- ja kuntoutuslaitoksissa sekä julkishallinnossa. Vaihtoehtoja on siis paljon! Continue reading ““Erityispedagogiikan asiantuntijoita tarvitaan esimerkiksi erilaisissa järjestöissä, tutkimus- ja kuntoutuslaitoksissa sekä julkishallinnossa””