University of Helsinki
Itse näin etäisyysopiskelijana Itä-Suomen yliopistoon ja Helsingin avoimessa kursseja suorittavana täytyy todeta, että paljon jää omille harteille opiskella. Se ei kyllä haittaa, koska kyseessä on oma valinta. Monelle aikuisopiskelijalle se on tärkeä vaihtoehto ja jopa ainoa edellytys opiskella, varsinkin jos käy kokopäivätyössä opintojen ohella. Itsekin huomaan, vaikka olen opintovapaalla, että töitä kyllä riittää. Tosin kursseja saa enemmän suoritettua, kuin olisi töissä opiskelun ohella.
Kuopiossa olen käynyt tämän syksyn aikana joitakin kertoja ja aion käydä siellä vielä muutaman kerran ennen jouluakin. Sähköpostien välityksellä kurssikavereihin olen ollut yhteydessä ja vertaistukea saanut ja usein pitkällä matkalla Helsingistä Kuopioon törmää myös kurssikavereihin. En ole siis ainoa. Helsingin avoimen puolella olen tehnyt lähinnä verkkokursseja ja kurssien anti ollut hyvää, jälleen kerran.
Meidän kannattaakin, jotka opiskelemme avoimessa yliopistossa, olla hyvin ylpeitä itsestämme. Moni kursseista on verkossa tapahtuvia tai esim. kirjatenttiin perustuvia, jolloin itse suunnittelee, koska opiskelee ja millä tavalla. Helsingin avoin yliopisto antaa yhä enemmän vaihtoehtoja kurssien suorittamiseen kuin ennen, monista kurssista voi valita joko verkkokurssin tai lähiopetuskurssin oman maun mukaan. Verkkoluentojen jälkeen tosin ei ole vieressä kaveria, jonka kanssa käydä kahvilla, mutta toisaalta verkossa käytävät keskustelut kurssiin liittyvinä ovat melkeinpä monipuolisempia kuin lähiopetuksessa. Ja yhtä lailla Moodlessa on elämää kuin opiskelijakahvilassa!
Eli verkko-opiskelu vaatii itsekuria. Opiskelusta tekee haasteellista siis se, että itse ohjaa opiskeluaan. Toisaalta se kuuluu yliopisto-opiskeluun. Eli moni voisi kokea liiallisen ohjailun myös ahdistavana.
Joulun jälkeen voimmekin sitten taas katsella taaksepäin ja miettiä, miten opiskelusyksy meni. Mikä meni hyvin ja mikä huonosti ja mitä opin. Opiskeluunkin kun harjaantuu, myös verkko-opiskeluun! 🙂
Kiitos hienosta kirjoituksesta, Maria! Tämän blogitekstisi pääaiheena on tavallaan yksi rakas lempilapseni eli itseohjautuvuus, johon liittyen tein viime vuosikymmenellä erityispedagogiikan proseminaaritutkielmani. Olen omissa opinnoissani huomannut sen ikävän puolen, että itseohjautuvuuteni on heikentynyt sen jälkeen, kun olen päässyt sisälle tutkintoa suorittamaan. Sen sijaan olen pohtinut sitä, miten itseohjautuvuus muuttuu muilla opiskelijoilla.
Toivon myös, että kuulen sinusta täällä jo ennen joulua. Itsekin kirjoitan ihan pian uuden viestin.
Hei!
Kiitos palautteesta! 🙂 Kallistun itsekin tuohon, että itseohjautuvuus voi heikentyä, kun pääsee yliopistoon sisälle, itsessänikin huomaan tähän liittyviä juttuja nyt.. Onko kyse siitä, että aiemmin oli kyseessä ns.”harrastus”, johon oli jopa suuri intohimo ja nyt tilanne on arkisempi? Ei sillä, ettei yliopistossa opiskelu olisi ihanaa sille, joka alastaan tykkää, mutta yliopistossa “joutuu” tai saa opiskella niitä aineita, jotka kuuluvat opintosuunnitelmaan ja osa ei välttämättä ole niin mielekkäitä. Itselläni “tutkimusorientaatio” yliopistossa on haasteellinen, koska olen tottunut enemmän käytännön työhön enkä ole ennen juuri tutkimuksia tehnyt. Ja yliopistossahan alan tutkimus on keskeistä, mutta kaikkeen oppii toki.
Kirjoitan toki vielä tänne ennen joulua blogin tunnelmistani. Nyt ennen joulua opinnoissa alkaa olla useampia tenttejä ja tehtävien palautuspäiviä, joten pientä painetta pukkaa, mutta eiköhän se tästä..:-)
t.Maria