Miesoletettuna sukupuolentutkimuksessa

Olen jossakin kertonut opiskelevani yhtenä sivuaineenani sukupuolentutkimusta Turun yliopistossa. Opinnot ovat pitkällä, sillä olen opiskellut tätä ainetta perusopinnot ja aineopinnotkin ovat yli puolivälin. Henkilökohtaisesti suoritan opintoja Turun yliopistossa, mutta myös sukupuolentutkimuksen opetusta antavan Hilma-verkoston kautta. Kenties joskus suoritan jonkin kurssin myös Helsingin avoimessa yliopistossa, mikäli saan sen luetettua hyväksi.

Moni saattaa ihmetelläkin, mitä mies(oletettu) tekee sukupuolentutkimuksessa, jota esimerkiksi Jodel-matkapuhelinsovelluksessa pilkataan ahkerasti käsienheilutteluksi, propagandaksi ja pseudotieteeksi. Ihmisten moninaisuus ei ole yksinkertainen asia. Moninaisuuteen kuuluu sukupuolien väliset ja keskinäiset erot. Ihminen on myös seksuaalisuudeltaan moninainen. Aloitin juuri Turun yliopistolla pornografia-kurssin opiskelemisen. Halusin suorittaa kyseisen opintojakson, koska porno on melkoisen vieras aihe itselleni ja sitä ja sen kuluttajia on hyvä ymmärtää.

Täällä Helsingin avoimessa on välillä tarjolla sukupuolentutkimuksen opintoja. Tosin tämä tiede on monitieteinen ja siihen liittyviä teemoja on saatavilla monissa eri yhteyksissä. Sitä voi kytkeä humanistisiin, yhteiskunta- ja kasvatustieteellisiin opintoihin ja päin vastoin. Esimerkiksi kasvatustieteissä voi tutkia esimerkiksi lesbonaisten koulutusvalintoja tai heteromiehiä opiskelemassa kasvatustieteitä. Itse tein sosiaalipsykologian sinänsä heikosti menneen seminaarityön miesten hyvinvoinnista.

Nyt joku voi ärähtää, kun käytin sukupuolittavaa termiä. Joidenkin mukaan pitäisi puhua sukupuolioletetuista. Juridisesti sukupuolia on kaksi, mutta sukupuolikromosomistoja on useampia ja sukupuolen ilmaisutapaa vielä enemmän. Välttämättä miesoletettu ei ole mies, eikä naisoletettu nainen.

On varsin mielenkiintoista olla miesoletettuna sukupuolentutkimuksen opiskelija. Monia voi naurattaa se, että olen valinnut oppiaineen, joita he eivät arvosta. Sen sijaan väitän hyötyneeni sukupuolentutkimuksen opinnoistani aika paljon. Se on avannut itselleni erilaisia ovia niin tieteen tasolla kuin opiskelijapoliittisestikin. Olen saanut osallistua moniin opintojen suunnitteluihin ja ennen kaikea oppia uutta.

Haluankin tähdentää vielä sitä, että sukupuolentutkimus on avointa kaikille sukupuolesta riippumatta. Vaikka sen juuret ovatkin naistutkimuksessa, ei miestutkimustakaan ole unohdettu. Lisäksi intersektionaalisuutta (jossa voisi selittää ihmisen olevan muutakin kuin sukupuolellinen olento) arvostetaan paljon. Vaikka itsekin menin aikoinani ensimmäiselle luennolle asenteella “Katsotaan, onko tämä Miehet Ovat Sikoja ry:n kokous!”, olen tyytyväinen, että haastoin itseni kunnolla. Kukapa tietää, jos jossakin vaiheessa olisin sukupuolentutkimuksen maisteriohjelman opiskelija?

Ystävällisin terveisin,

Jukka

P.S. Alustavien tietojen mukaan tulevana kesänä olisi suoritettavissa sukupuolentutkimuksen opintojaksoja kolme kappaletta. Suosittelen näitä opintoja kaikille.