Hyvä ja paha englannin kieli

”Kaikkihan puhuvat englantia”, on moni sanonut. Totta on se, että englannin kieli on vallannut yhä enemmän tiedettä kansainvälisenä kielenä. Kuitenkaan englanti ei ole kaikille helppo kieli, vaan joillekin se on jopa painajainen.

Itse kuulun vahvasti tuohon joukkoon, jotka ovat kokeneet suuria hankaluuksia ja vastoinkäymisiä englannin kielen vuoksi. Esimerkiksi lukiossa sain pitkän englannin kursseista arvosanoja 5 ja 6, kun esimerkiksi äidinkielessä oli arvosanat 9 ja 10, ruotsissa ja saksassa 8 ja 9. Minulla on todettu jo lapsuudessa huono kuulo, kun 5 vuoden iässä menetin selittämättömästi kuuloni melkein kokonaan. Sen jälkeen kuuloani jotenkin kuntoutettiin. Kuitenkin sain kuulolaitteen, jota en kuitenkaan enää käytä sen tuottaman hälyn vuoksi, vasta lukion 3. luokalla. Havahduin siihen, kun kaikkien kielten kuullun ymmärtämiset menivät heikommin kuin muut osa-alueet kielten opinnoissa ja hain sen vuoksi apua. Nykyisin en saa helposti selvää hiljaa puhuvien ihmisten puheesta, olipa kieli suomi tai jokin muu.

Itselläni englannin kieli on kehittynyt jonkin verran. Tässä kiitos kuuluu erityisesti internet-maailmalle, jossa olen voinut käyttää englantia harrastusteni yhteydessä. Kuitenkaan tieteellisten artikkelien kanssa se ei tunnu kehittyneen paljonkaan. Ennen diabeteslääkitykseni tehoamisen alkamista (keväällä 2018) oli erittäin yleistä, että pakerrettuani englanninkielisen artikkelin kanssa sain kovan migreenin, joka ilmeni etenkin suurena päänsärkynä, joskus myös välkkyvänä keltaisena pisteenä näkökentässäni.

Kuitenkin 2000-luvun alussa havaitsin luettuani erityispedagogiikan aineopintojen yhteydessä eräästä suomenkielisestä kirjasta harvinaisemmista lukivaikeuksista, joista eräs oli sellainen, josta tunnistin itseni. Se koski englannin kieltä ja konsonanttialueella olevaa kuulon alenemaa, joka minulla on. Tässä vaikeudessa ongelman tuottaa sana, jolla on useampi merkitys, sillä ymmärrän sen väärin suurin piirtein automaattisesti.

Vaikka englannin kieli yhdistää kansainvälisesti, pidetään tieteen avoimuutta myös tärkeänä. Tässä tapauksessa englannin kieli avaa ovia monille, mutta monien kohdalla (kyllä, tiedän muitakin sekä avoimessa että suljetulla puolella englannin kanssa vaikeuksissa olevia) se vähintään hidastaa ja pahimmassa tapauksessa jopa estää tieteen parissa toimimista. Toisaalta tilannetta ei ainakaan auta joidenkin tieteentekijöiden mielestäni varsin ylimieliset lausahdukset, joissa todetaan, että kaiken tulisi olla englanniksi tai suomenkielinen työ ei ole meriitti.

Surullista on se, että me, joille englannin kieli tuottaa hankaluuksia, joudumme kärsimään, kun joudumme tekemään tuplatyötä. Ei riitä, että pohdimme asioita, vaan joudumme käyttämään energiaamme englannin kielen prosessointiin. Samankaltainen tuska saattaisi olla olla vahvasti laadulliseen tutkimukseen suuntautuneilla, jotka joutuisivat tekemään puolet ajasta töitä tilasto-ohjelman kanssa ja tulkitsemaan saatuja tuloksia.

Yleisesti tiedetään, että aikuiserityispedagogiikka on Suomessa kehitysvaiheessa. Avoimen opiskelijoilla ja myös uusilla yliopisto-opiskelijoilla voi usein alkuvaiheen opinnoissa suomenkielisen kirjallisuuden kanssa mennä hyvin, mutta sitten alkavatkin vaikeudet. En kuitenkaan ole nähnyt ainoatakaan tutkimusta englannin kielen vaikeuksista korkeakouluopinnoissa. Tässä olisikin vihje niin graduntekijöille, pitemmällä oleville tieteentekijöille ja miksei myös avoimille yliopistoille – tällainen tutkimus voisi avata monien tietoisuutta ja tuoda helpotusta oppimisvaikeuksien kanssa eläville. Yhdenvertaisuus kuuluu kaikille opiskelijoille ja myös tieteentekijöille.

Ystävällisin terveisin,

Jukka

3 Replies to “Hyvä ja paha englannin kieli”

  1. Jos jokin on tabu, niin tämä: vieraat kielet eivät ole se oleellinen osa sivistystä. Meillä on kieltenopetuksen alueella niin vahva “lisää kieliä ja maailma pelastuu” -paradigma, ettei sen piiristä ole odotettavissa kieliin ja kielivaatimuksiin kriittisesti suhtautuvaa tutkimusta.

    Kieltenopettajat ovat suurin opettajaryhmämme ja se jyrää. Kaikki ovat kuulleet, miten lukiossa on liian vähän kieliä ja liikaa matematiikkaa. Viime vuosina myös peruskoulua on kehitetty kielten ehdoilla ja kieliä varhaistamalla.

    Kuitenkin kaikki ne ryhmät, joille koulu on hankalaa, hyötyisivät itse asiassa äidinkielen perusteiden ja matematiikan (oikeastaan laskennon) painotuksesta alakoulussa – vieraita kieliä voisi olla valikoiden niille, joille ne tuntuvat sopivan.

    Myös lukio pitäisi voida käydä yhden vieraan kielen kanssa. Useimmiten muualla koulutus ei painota kieliä.

    Ylipäätään jonkin kielen opiskelun perustana tulee olla käyttö ja oma henkilökohtainen kiinnostus.

    Ei voida syyttää ihmisiä asenneongelmista, jos vieraalla kielellä ei ole käyttöä eikä eikä heille henkilökohtaista merkitystä.

    Vain meillä, missä ruotsi on muka osa suomalaisuutta, vaaditaan että juuri ruotsin kohdalla pitäisi jokaisen pystyä kokemaan kansallisen historian havinaa ja yhteenkuuluvuutta skandinaavien kanssa. – Ei tällaista ole muualla.

    Englanti kieltämättä avaa ovia. Siksi sen kohdalla on vaikeampaa sanoa, että vaikeus johtuisi asenneongelmasta. Ruotsi ja englanti ovat kielinä erilaisia ja siksi vaikeita eri yksilöille – joskus vaikeita ovat molemmat.

    Kukaan ei tee itselleen sellaista vahinkoa asenteen vuoksi, mitä tarkoittaa heikko englanti ja reputettu virkaruotsi.

    Opiskeltavat kielet on vapautettava – ja pohjimmiltaan jokaisen pitäisi voida valita, tekeekö opintonsa suomeksi vai puoliksi englanniksi. Tulevat konekääntäjät kyllä hoitavat aikanaan rutiinikäännöksia ihan sujuvasti.

    Ei enää hehkutella kieliä. Keskitytään oleelliseen – mikä kenenkin alalla on oleellista.

  2. Jepjep, heikon englannin takia olen jopa jättänyt tiettyjä opintoja suorittamatta tai opintoihin hakeutumatta. En tiedä millaista englannin tankkausta vaatisi kohentaa tieteellisten tekstien lukutaito tasolle, jolla englannin kielisen materiaalin lukeminen olisi edes osimoilleen “helppoa”.

    Itselläni on myös kuulon kanssa ongelmia, mikä ilmenee madaltumana puheäänen alueella. Huomaan, että nimenomaan englannin (ja miksei ruotsinkin) kielen kohdalla kuulo-ongelma on konkreettisempi kuin suomessa: suomeksi puhuttaessa pystyn jonkun verran paikkaamaan ja arvaamaan, mitä on puhuttu; englanniksi menee pinnistelyyn eikä samalla tavalla kuullun täydentäminen onnistukaan omalla kielitaidolla. Vaikea selittää, mutta riittänee jos sanon, että on haasteita.

    Tsemppiä opiskeluun! Nostan hattua korkealle kaikille, jotka opiskelevat siitä huolimatta, että oppimisessa tai oppimisen olosuhteissa on jotain vaikeuksia. Toivottavasti myös jotain apua on saatavissa tai löydät itsellesi tehokkaimman tavan päästä eteenpäin!

  3. “heikon englannin takia olen jopa jättänyt tiettyjä opintoja suorittamatta tai opintoihin hakeutumatta”

    Tämä pitää paikkansa jo lukioon mentäessä. Ysin (usein) pojat, joilla on kiitettävät matikassa ja fysiikassa jättävät menemättä lukioon, koska kielet ovat heikkoja. Tytöt (usein) menevät kiitettävillä kielillä lukioon, vaikka matikka (ja fysiikka) eivät sujuisi.

    Meillä on tehty lukiosta jo nimenomaan kieliin painottuva koulu – tätä yritettiin purkaa tekemällä yo-ruotsista valinnainen mutta valinnaisuus olisi pitänyt ulottaa myös ruotsin kursseihin. Nyt hallitus on palauttamassa pakollisen yo-ruotsin eli taaksepäin mennään.

    Kielipainotus on erityisen ongelmallista pojille sekä kaikille dysleksian eri muotojen kantajille mutta myös maahanmuuttajataustaisille. Pääkaupunkiseudulla joka neljäs koulunaloittaja on vieraskielinen, joten heillä on haasteita yleensä sekä suomessa että englannissa, ruotsista puhumattakaan.

    Meillä käytetään sellaisia argumentteja kuin “voi, tunsin yhden maahanmuuttajan, joka opiskeli kuutta kieltä, kielet ovat maahanmuuttajille helppoja” tai “dysleksia täytyy voittaa työllä, ei ole oikein, että lasketaan rimaa joidenkin takia”.

    Oikeampi lähestymistapa olisi kysyä, mitä voidaan tehdä, että kaikki voisivat opiskella omien vahvuuksiensa kautta juuri niin pitkälle kuin haluavat. Myös ammattikoulu pitäisi valita vahvuuksien avulla, kielten vaikeus ei pätevöitä käytännönläheiselle alalle.

    Seurasin kesällä seminaaria, jossa yksi vetäjistä ja pari osallistujista oli ulkomaalaisia. Koko seminaari vedettiin englanniksi. Jopa kohtuullisen hyvän englannin omaavat olivat vaikeuksissa vapaassa keskustelussa vieraalla kielellä. Toki tässä on oma arvonsa ja näin opiskelijat voivat seurata oman alansa tutkimusta koko maailman tasolla – mutta miten toteutuu oikeus opiskella suomeksi maailman ainoassa suomenkielisessä maassa?

    Voidaanko kirjata tavoitteeksi, että jokaisella tieteenalalla täytyy olla mahdollisuus myös opiskella, tehdä seminaarityöt ja opinnäytteet suomeksi jossakin suomalaisessa yliopistossa ja vaikka etäyhteyksien avulla? Muuten sekä puramme suomen kielen käytön tieteen kielenä että käytännössä karsimme korkeammista opinnoista monet kielten suhteen haasteita omaavat ryhmät, joihin kuuluu iso osa meistä suomalaisistakin.

    Kielen ja eri alojen kielenkäytön merkitystä voisi myös haastaa. Itse aikanaan tein yhtä aikaa tekniikan ja humanistisen alan gradua. Tekniikassa palaute oli, että käytin “turhan löysää kieltä”, ja humanistisella puolella taas valiteltiin, että pyrin niin “niukkaan ilmaisuun”.

    Mitä alemmas koulutusputkessa tuodaan opinnäytteitä, joissa pyritään jonkinlaiseen tieteelliseen otteeseen, sitä enemmän opiskelijat opetetaan tuottamaan oman alan näköistä tekstiä, jossa maalaillaan sanoilla. Tässä olisi pohtimisen paikka: viekö kieli vai ajatus?

    Itse olen sitä mieltä, että koko koulutuksen läpi tarvitaan sekä tukea että joustoja (ja erityisesti joustoja!) sekä avointa puhetta, jossa uskalletaan kyseenalaistaa totuttuja toimintatapoja.

    Valaistumiseenkin on monta tietä, etteikö sitten tutkintoihin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *